14.12.2011

Kasvattamisen 10:s juhlavuosi sisälsi menestystä eri rintamilla

10 vuotta sitten 26.10.2001 syntyivät Tallivahdin A-pennut. Nyt pentueita on syntynyt 6 ja H-pentueemme on jo toteutusta vaille valmis! Kasvattajaurani kymmenes vuosi on sisältänyt huikeasti kaikenlaista menestystä ja olemme tehneet Tallivahtien historiaa lähes kaikessa mihin olemme panostaneet. Seuraavassa lyhyt tilinpäätös tästä ikimuistoisesta vuodesta 2011.
 
Huhtikuussa syntyivät 10 ihanaa G-pentuamme! Emänä niillä on mainio Mango eli toisen polven kultatyttömme FH1 BH Tallivahdin Englein. Suoritustehoa haimme jälleen Saksan Sauerlandista ja valitsimme isäksi saksalaisen mustan käyttöuroksen IPO3 VPG3 BH Delano von Andwari, eli Jamesin. Mango ja James tekivät Tallivahtien historiaa, sillä pentueeseen syntyivät ensimmäiset mustat Tallivahdit. Ja niitähän syntyi sitten kerralla peräti 8! Tallivahtien värijakauma on nyt sitten seuraava: 57% (31 kpl) on merkkareita, 27,8% (15 kpl) kullan värisiä ja 14,8% mustia. G-pennuista myös ennätysmäärä asuu oikeina pihavahteina erilaisilla maatiloilla ja ainakin neljää niistä treenataan tosi tarkoituksella myös palveluskoirakokeisiin. Kaikilla niillä kuuluu menevän hyvin, mistä kasvattajana olen hyvin iloinen. Tästä on mukava jatkaa taas tätä harrastamista! Pikku-G:t 6 viikon ja 5 päivän iässä
 Ruotsin Alftassa tuomari Elina Haapaniemi ja FIN & SE MVA JK2 FH1 Tallivahdin Abendrot
Heinäkuu oli Tallivahdeittain SUPERKUUKAUSI. Ensin FIN MVA JK2 FH1 BH Tallivahdin Abendrot eli Abba 9v 9kk tuli rotunsa parhaaksi Ruotsin Alftassa kansallisessa koiranäyttelyssä. Samalla Abba sai ensimmäisenä Tallivahtina Ruotsin muotovalion tittelin! Vajaan viikon päästä sen siskopuolen tytär FI MVA JK2 FH1 BH Tallivahdin Cremefarben, eli Sissi tasan 5v oli kansainvälisessä koiranäyttelyssä Ruotsissa paras rodun nartuista ja tuli myös Ruotsin muotovalioksi ja vielä sai toisen CACIBinsa. Siitä tuli näin Tallivahtien ensimmäinen kansainvälinen muotovalio C.I.B, joka on koiramaailman arvostetuin valiotitteli!

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna on aina myös rotumme erikoisnäyttely Tervakoskella. Siellä maailman suurimpaan rodun päänäyttelyyn osallistui tänä vuonna ennätysmäärä peräti 293 hovawartia. Tallivahteja oli valitettavasti mukana vain viisi, mikä taisi olla meille ennätysvähän. No, ennäTallivahdin Emanze AVO ERI3 SA PN3 VARASERTtysvähän Tallivahteja riitti kuitenkin tuomaan meille ennätysmenestyksen!
Päivän ensimmäinen arvosteltu Tallivahti oli käyttöluokassa oma Sissimme, eli FI & SE MVA JK2 FH1 Tallivahdin Cremefarben. Sissi tuli luokan toiseksi ERI2 SA ja sen edelle kiilasi vain lopulta koko näyttelyn rotunsa parhaaksi valittu narttu. Seuraavana arvostelussa oli 12 kk ikäinen Freiberufler, eli Sissin poika Repe, joka sai 33 junnu-uroksen joukossa ERInomaisen laatuarvion. Kolmantena Tallivahtina oli ainoa merkkariedustajamme BH Tallivahdin Eminent, eli Hulda, joka sai avoimissa nartuissa EH:n. Neljäntenä Tallivahtina oli sitten edellisen sisko ja tulevien H-pentujemme emä Tallivahdin Emanze, eli Laku. Laku sijoittui upeasti 62 avoimen nartun luokassa kolmanneksi ERI3 SA. Sitten oli viimeisen Tallivahdin vuoro, joka oli kultajunnumme Forscherin, eli Ofelia. Sekin sijoittui komeasti 42 junnunartun joukossa toiseksi, eli ERI2 SA. Näin meillä oli neljä erinomaista kultaista Tallivahtia esitettävänä kasvattajaryhmässä. Jännitys oli huima, eikä sitä yhtään vähentänyt se, että sitä ennen jo superfinaaleissa paras narttukehässä Laku teki uuden Tallivahtien ennätyksen sijoittumalla kolmanneksi PN3 ja sai jälleen varasertin rotumme päänäyttelyssä noin 170 nartun joukossa!!! Laku on nyt päänäyttelyissä jo Tallivahdeittain kiintotähti, sillä se voitti vuonna 2009 nuorten narttujen luokan ja sai jo silloin varasertin! Myös pikku-Ofelia oli vielä kuuden parhaan nartun joukossa hienossa narttujen finaalissa, siitä tuli siis uusin Tallivahtien päänäyttelytähti!
  
Lopulta koitti ulkomuodon jalostamisen arvostetuin näyttökoe: kasvattajaryhmäkilpailkuva Lili Scarpellini: Tallivahdin BIS1 kasvattajaryhmä koirat vasemmalta Freiberufler, Cremefarben, Forscherin ja Emanzeu rodun suurimmassa päänäyttelyssä! Olimme vuonna 2009 BIS2 kasvattaja kultaryhmällä Bildschön, Cremefarben, Emanze ja Englein, joten meillä oli jo tuntuva etiäinen kultanuppujemme menestyksestä. Tänä vuonna 2011 peräti 27 kasvattajaa oli ilmoittanut tähän rotumme superkatselmukseen kasvattajaryhmän, mutta vain yhdeksän meistä pääsi esittämään omia kasvattejaan. Jo siitä olen erittäin ylpeä, että viidellä koiralla sain esille erinomaisen arvion saaneiden neljän koiran ryhmän. Mutta meille tulikin lopulta se SUURIN JYTKY, eli Tallivahdin kennelin 4 kultanuppua valittiin BIS1-kasvattajaryhmäksi! Mukana olivat siis toisen polven kasvattini Cremefarben ja Emanze sekä kolmannen polven kasvattini Forscherin ja Freiberufler. Tämä oli ystäväni Mirjan sanoin 10-vuotisen kasvattajaurani todellinen kruunu!

Vuoden näyttelyissä hienoja tuloksia teki myös JK1 BH Tallivahdin Augenweide, Saga, joka liki 10-vuotiaana sai useita sijoituksia isoissa näyttelyissä paras narttukehässä ja ROP VET- palkintoja. Syyskuun alussa junnupoikamme Freiberufler, Repe, valittiin parhaaksi urokseksi (VSP) vain 14 kk iässä ja se on Janne ja Ofelia ja kauden suurin lintusaalisnuorin rodun parhaan sijoituksen saanut Tallivahti. Repen näyttelyura jatkui seuraavaksi marraskuisissa Jyväskylän kv-näyttelyissä vielä upeammin, kun se 16 kk iässä valittiin rotunsa parhaaksi ja se voitti toisen sertinsä ja ensimmäisen CACIBinsa.
 
Alkusyksystä saimme myös ensimmäisen Tallivahtien metsästyskoiran. Forscherin oli jo 1-vuotiaana näyttänyt toimintakykynsä ja luontaisia metsästysominaisuuksiaan kyyhkysjahdissa ja sen jälkeen siitä tulikin kaikenlaisten lintujen metsästyskoira. Se etsii linnut, ajaa ne lentoon, tapporavistelee haavakot kuoliaaksi ja noutaa niin vedestä kuin maalta. Sen hienoin yhden päivän saalis oli 2 tavia, metso ja 2 teertä. Toivottavasti sen käyttöominaisuudet näyttäytyvät yhtä hienosti myös tulevaisuuden palveluskoirakokeissa!
Minna ja Sissi rodun jälkimestari 2011
 
Syksyllä tehtiin myös palveluskoirakokeissa Tallivahtien historiaa. Cremefarben, eli oma Sissimme, voitti syyskuussa rodun jälkimestaruuden Haminassa 22 jälkihoffin kisassa. Sissi oli ainoa jälkikoira, joka löysi maastosta kaikki 6 keppiä! Se sai ensimmäisenä Tallivahtina voittajaluokan koulutustunnuksen palveluskoirakokeesta, JK3. Vajaan kuukauden päästä lokakuussa Sissi sai myös toisen voittajaluokan jälkikoetuloksen FH2 ja siitä tuli maamme viides ja silloin myös nuorin FH2-koularoitunut hoffi. Marraskuussa kauden viimeisimmissä kokeissa 3,5-vuotias Emanzekin antoi Sarri-emäntänsä ohjaamana hienosti käyttöominaisuuksistaan näyttöä ja sai FH1 tuloksen. Samalla varmistui myös H-pentujemme tulevaisuus, sillä emäksi on suunniteltu Emanzea sen jälkeen kuin käyttönäyttöäkin on olemassa. Nyt lupaava jälkikoira Emanze on jo lupauksia lunastanut!
 
 
Eikä tässä vielä kaikki! Suurin odotuksinHeJW-11 tittelit saaneet junnusisarukset Repe ja Ofelia olimme ilmoittaneet pikkuiset kultanuppumme Forscherinin ja Freiberuflerin maamme koiraharrastamisen supertapahtumaan eli joulukuun alun Helsingin Voittaja-näyttelyihin. Emmekä joutuneet pettymään: ne molemmat valittiin junioreiden kauneimmiksi lauantaina ja saimme näin kennelimme ensimmäiset voittajatittelit. Jatkossa pikkumissiemme etunimen eteen voi laittaa HeJW-11 tittelit! Forscherin voitti lisäksi komeasti siellä ensimmäisen sertifikaattinsa.
 
Näin mahtava oli Tallivahtien kisavuosi 2011! Jatkossa menestystä on lupa odottaa vielä useammaltakin Tallivahdilta omistajineen, sillä tulevaisuuden lupauksia kasvaa ja kehittyy eri puolilla Suomea jo hyvää vauhtia. Esimerkiksi Genie ajoi jo 7 kk iässä 900 askeleen FH -jäljen mallikkaasti….
 
Maltan tuskin odottaa millaista onnistumista ensi vuosi tuo tullessaan. Myös H-pentujamme malttaa tuskin odottaa jo kuusi innokasta hoffeihin hurahtanutta. Lisää siihenkin joukkoon vielä mahtuu – keskipentuekokohan on ollut meillä peräti 9!
Kiitos hienosta vuodesta Tallivahdeille perheineen ja etenkin menestyksemme tekijöille!
Oikein hyvää joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta 2012!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Takaisin