R.I.P Tallivahdin Abenteuer, Arttu 26.10.2001-16.09.2010

dsc05199.jpgKerran iltana rauhaisana, portin luokse kulki koira.
Ei kovin vanha iältänsä, mutta uupunut voimiltansa.
Rauhallisena se kulki, kulki ikuisuuden portille
niin pienelle portille, josta läpi kuljettiin vain yksin.
Siinä koira istui, katsoi portista kauas.
Näki valon ja ihastui siihen, niin kauniilta valo näytti.
Olisi valon ottanut kiinni, mutta se paistoi portin toisella puolella. Niin askeleen rohkean otti lähemmäs.
Niin kuin tähdeksi olisi syntynyt, tuo koira,
se muuttui kevyeksi aivan, niin onnelliseksi se itsensä tunsi.

Olit meille todella rakas. Meidän kaikkien on niin ikävä sinua! Kiitos Arttu uskollisuudestasi ja suurenmoisesta ystävyydestäsi.

On helppo yhtyä Artun omistajien Maritan ja Ekin edellä sanottuihin kauniisiin sanoihin. Artun kuolinsyy oli todennäköisesti DM, vaikka siihen virallista diagnoosia ei tehtykään. Sen kaltaiset takapään heikkenemisen oireet sillä alkoivat noin 7 vuoden iässä ja pahenivat pikkuhiljaa kunnes etuanasia oli armollisin ratkaisu. Arttu ehti elää ja ilostuttaa perhettään lähes yhdeksän vuoden ajan. Arttu oli komea ja leikkisä koira aina loppuunsa asti. Joidenkin hovawartistien mielestä se oli komein hoffi mitä ovat koskaan nähneet. Arttu jäi kerrasta jo mieleen ja ikäväkin säilyy pitkään.

 

R.I.P Tallivahdin Aristokrat, Retu 26.10.2001-20.11.2009

Me muistamme Retun charmikkaana ja leikkisänä poikana, joka oli ylivertainen juoksija Tallivahtien kennelpäivien totojuoksussa. Se oli niin ylivertainen, että se sai juosta uudelleen, koska ajattelimme ajanottajan erehtyneen. Silti sen nopeus oli eri luokkaa kuin muilla! Retu asui koko ikänsä pääkaupunkiseudulla ja oli siitäkin legendaarinen Tallivahti, että se saattoi käydä vielä isona uroksenakin koirapuistossa. Tosin vain silloin kun siellä ei ollut muita komeita vahtikoirauroksia... Valitettavasti Retun elinvoimaisuus koko suuren kolauksen, kun se sairastui krooniseen ihosairauteen (SA, muistuttaa psoriasista) jo ennen kolmen vuoden ikää. Keski-iän lopulla se sai myös vakavia niveloireita. Iän myötä turkin ja ihon tila vakiintui jossain määrin, mutta lopulta kuitenkin varsin yllättäin sen elimistö romahti. Retu nukutettiin ikiuneen Helsingin eläinlääketieteellisen eläinsairaalassa ja ruumiin avauksessa todettiin koko elinsysteemin romahtaminen syyksi. Sen luonteessa näkyvä sitkeä elinvoimaisuus ja iloisuus jäi kuitenkin meille kaikille suuren surun kantavaksi muistoksi.

Retua jäi suremaan iso perhe ja paljon ystäviä. 

Kuvassa Aristokrat Tallivahtien ensimmäisen kennelpäivän BIS-pentu

 

 

 

 

R.I.P. kantanarttu BH Sateenkaaren Thunderbird, Nella 16.3.97-5.10.09

Tämä viesti tulee aivan liian aikaisin, sillä suru musersi todellisuutemme muutamassa tunnissa.
Maanantai-iltana jouduimme yhtäkkiä saattamaan Nella-mummomme viimeiselle matkalleen ja se on sanoinkuvaamattoman surullista. Vaikka olisi kuinka monta rakasta eläinystävää jo haudannut, se ei yhtään helpota suruprosessia. Nellahan oli meidän esikoisemme, 4,5 vuotta ainoa silmäterämme ja koko ikänsä karvalapsi vailla vertaa.

Nella oli vielä maanantaina aamulla normaalisti kanssamme aamutallissa ja puolenpäivän aikaankin vielä ulkoili tapansa mukaan, kun isäni käytti koiria päivätallin aikaan ulkona. Iltapäivällä, kun tulimme töistä kotiin, se ei enää kunnolla pystynyt kävelemään, sillä sekä vasemman puoleinen etu- että takajalka eivät toimineet normaalisti. Parin tunnin päästä se ei enää yrittänytkään nousta ylös ja oli selvästi hätääntyneen oloinen, mitä se ei hyvin vahvahermoisena yleensä koskaan ollut. Tiesimme siitäkin jo sen lopun koittaneen. Veimme sen tutulle eläinklinikalle, jossa se nukutettiin ikiuneen ja toimitetaan tuhkattavaksi. Kuolinsyy voi eläinlääkärin mukaan olla esim. joku kasvain, joka painoi hermostoa, mikä on tavallista vanhoilla koirilla. Sen sydänkin oli aivan epärytmissä, vaikka siinä ei ole koskaan ollut vikaa aiemmin. Mielestäni Nellan voi sanoa kuolleen jonkun määrittelemättömän kohtauksen seurauksena ihan vaan vanhuuteen. Nella tullaan hautaamaan kotipihallemme tuonne rakkaitten hevosystäviemme joukkoon.

Nella sai elää täysillä ja omanarvonsa säilyttäen aina viime metreille asti. Viisaana matriarkkana se oli 5 nartun (omat+naapurin koirat) laumamme laumanjohtajakin loppuun asti. Vielä viime lauantaina se oli myös kanssamme peltojälkeä treenamassa. 12,5 yhteisessä vuodessamme on paljon ihania muistoja ja Nellan henki elää kaikissa sen lapsissa ja lastenlapsissa. Nella oli kantanarttuni, jonka geenejä vaalin narttulinjassani jatkossakin. Siinä oli useita hienoja ominaisuuksia joiden vakioiminen jalostamalla on varmasti haasteellista. Suuri kiitos tätäkin kautta vielä Nellasta myös sen kasvattajalle Airi Säteelle Poriin. Airi - parempaa koiraa, useilla kriteereillä mitattuna, emme olisi voineet mistään saada!

Vielä ei muistot meitä lohduta, mutta onneksi sekin aika vielä koittaa. Rakkaalle Nella-mummolle voi jättää hyvästit sen viimeisen kuvien myötä. Kuvasin koiriamme tavallisella peltolenkillämme, kun Nella täytti 12.5 vuotta, eli syyskuun 09 puolivälissä.

Nellaa jäivät kaipaamaan Minna, Johnny, Abba-tytär ja Sissi-tyttärentytär

 

R.I.P. JK1 PEJÄ PEHA BH Tallivahdin Abgott 26.10.01-16.1.09

Niin vaikeni ääni tassujen, sammui liekki suuren sydämen. Jätti surun suuren, aivan valtavan, sisintä hiljaa kuin riipien kalvavan. ei enää virkaa talutushihnalla, ei lämmittäjää kylmillä varpailla. Poissa katse tummien silmien, ja se haukku, sitä kuule en. Jäljelle jäi vain irtokarvat, sydämeen suuret avohaavat. Ja ne repaleiset takin vuoret, kaikki ne revityt lelut, puun kuoret... Vaan jokainen karva, tahra tai parsittu paita, jokainen on yksi kaunis muisto, hetki täynnä elämää, niitä muistellen en koskaan yksin jää. Tuolla jossain kaukana on maa, siellä kelpaa sun iloisesti haukahtaa! Lepää rauhassa Otto-kulta. (tuntematon runoilija)

Oton perhe Johanna, Rive ja Judit-vauva

Otto oli kahden lajin pelastuskoira (PEHA, PEJÄ), joka osallistui isäntänsä Riven kanssa muutaman vuoden erittäin aktiivisesti Turun aluehälytyslaitoksen organisoimiin etsintöihin viranomaisten apuna. Ottoa voi muistella vaikkapa seuraavan hurjan tarinan valossa: Eräänä kauniina päivänä Otto ja Rive olivat tavallisella metsälenkillään, kun Otto yhtäkkiä hävisi ja hetken päästä alkoi hakkuilmaista kiihkeästi. Rive arvasi, että jostain erikoisesta on kyse, kun koira ei kutsuista huolimatta tullut takaisin. Hän meni kohti Oton haukkua ja löysi Oton ilmaisemasta nuorta miestä, joka oli päättänyt itse päivänsä. Otto toimi, kuten se tiesi hätätilanteessa oikeaksi, vaikka apu ei enää valitettavasti ehtinytkään ajoissa. Tästä tarinasta kerrottiin taannoin myös Koiramme-lehden hovawarttien rotuesittelyssä.

Otto oli aivan loistava ja persoonallinen koira, joka jäi mieleen kerrasta! Oton kuolinsyy on eutanasia: Sillä oli A/D-lonkat ja valitettavasti kävi toisin kuin eläinlääkärit alunperin ennusti, D-lonkka kehittikin yllättävän nopeasti kivuliaan nivelrikon ja eutanasia oli armollisin vaihtoehto. Kuvassa Otto 7-vuotiaana.

Ottoa jää muistelemaan Minna, Johnny ja monet muut suruviestejä lähettäneet tuttavat

 

 

 

 

 

 

 

R.I.P. pikkuinen Tallivahdin Edelstein 23.2.- 14.5.2008

Keskiviikko 14.5.08 oli yksi koiraharrastukseni surullisemmista päivistä. Sain aikaisin aamulla järkyttävän puhelinsoiton: yksi pikkuisista E-pennuista, Tallivahdin Edelstein eli Alma Salosta, oli sairastunut vakavasti. Se oli ollut edellisen päivän syömätön ja illalla sen maha oli turvonnut valtavasti ja se vietiin Turkuun päivystävälle eläinlääkärille, joka kehoitti viemään pennun Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen korkeakoulun eläinsairaalaan lisätutkimuksiin heti aamulla. Olin sattumalta tuolloin Vantaalla työmatkalla ja pääsin mukaan Alman, emäntänsä Pirkon ja perheen tyttären Lauran kanssa eläinsairaalaan.

Alma esitutkittiin ja meille kerrottiin heti, että sen ennuste on huono. Se jäi sisälle lisätutkimuksiin ja me menimme odottelemaan ja syömään läheisen Prisman ravintolaan. Noin klo 13 aikaan eläinsairaalasta soitettiin: Alman sydän oli pettänyt, molemmat läpät vuosivat ja etukammiot olivat laajentuneet, eikä mitään ollut tehtävissä. Eläinlääkäri suositteli ruumiinavausta, koska he eivät osanneet sanoa, mikä sydämen pettämisen oli aiheuttanut. Alman maksa ja muut sisäelimet olivat normaalit. Alma painoi tuolloin saman verran kuin pentuesiskonsa ja oli kasvanut ihan samassa tahdissa kuin muut. Lähdimme itkusilmässä hyvästelemään Almaa.

Eläinlääkäri kertoi meille vielä uudelleen Alman sairaudesta ja että sen ainoa mahdollinen pelastuskeino olisi uusi sydän, mikä on käytännössä mahdoton. Alma seisoi väsyneenä toimenpidepöydällä ja oli hyvin totinen ja vain vähän häntäänsä heilutteleva pikkupotilas. Hyvästelimme sen ja se nukutettiin ikiuneen. Sovimme, että Almalle tehdään ruumiinavaus, jotta syy selviäisi, mutta sen tulosten saamiseen menisi arviolta kaksi kuukautta.

 

Sen surullisen keskiviikon muistan aina ja monille tutuille lähettämääni suruviestiin tuli runsaasti osanottoviestejä Alman perheelle. Laitoin samaisen surutekstarin myös pentueen luovutusvaiheessa tarkastaneelle pieneläinten erikoiseläinlääkärille. Hän soitti ja muistelimme sitä pentujen luovutusta edeltänyttä tarkastustilannetta mm. että pennut olivat aika rauhallisia juuri ulkoiltuaan sitä ennen, eikä mitään häiriöääniäkään ympäristössä ollut. Hän oli mielestään kuullut hyvin kaikkien sydänäänet, eikä kenelläkään ollut mitään epäilyttävää sydämessä. Koska hän on työuransa aikana kuullut useita letaaleja, kuolemaan johtavia sydänvikoja jo aivan pikkupentuvaiheessa sekä koirilta että kissoilta, ajatteli hän, että mikäli primääri kuolinsyy olisi sydänvika, olisi hän luultavammin sen silloin jo havainnut. Hänkin alkoi epäillä, että sydämen pettäminen olisikin sekundäärinen, eli joku muu kuin rakenteellinen vika olisi sen aiheuttanut. Tällaisia muita syitä voisi olla esim. virus-sairaudet. Näin pienillä pennuilla oma vastutuskyky on vielä hyvin heikko ja emän suoja-aineet ovat jo elimistöstä lähes täysin hävinneet.

 

Tieto kuolinsyystä tuli heinäkuun alussa ja patologieläinlääkärin loppuarvion mukaan obduktion päälöydös oli sydänlihassairaus, nk. dilatoiva kardiomyopatia (DCM). Lisätietoja saadakseni soittelin sekä pennut luovutuksessa tarkastaneelle että eläinsairaalassa tutkimuksesta vastanneelle eläinlääkärille. Sairaus ei välttämättä tuota sivuääniä sydämeen, se on etenevä sairaus, eikä sikäli huomattavissa luovutusvaiheessa. Se on hyvin harvinainen pikkupennuilla ja sen syntysyy on vielä tuntematon. Kumpikin eläinlääkäri näki sairauden ikävänä sattumana, koska riskejä siihen ei koirien suvuissa ole tiedossa. Saksan rotujärjestön RZV:n jalostusekspertti Dr. Ursula Berges kirjoitti juuri Der Hovawart (Juli 2008) lehdessä hoffien jalostusstrategiasta Saksassa ja hän luki DCM:n sairauksiin, joita on esiintynyt rodussamme vain sattumanvaraisesti yksittäistapauksina.

Alma ehti elää vain 11,5 viikkoa, mutta siinä ajassa se ehti jo loikata moneen sydämeen ja monien muistoihin ikiajoiksi. Kiitos kaikille myötätunnostanne ja lämpimistä ajatuksistanne ja voimia Pirkolle, Lauralle ja muille Alman perheenjäsenille edelleen !

 

 

 

 

 

R.I.P. Tallivahdin Bäuerin 26.11.2003 - 18.4.2007

Tallivahdin Bäuerin, eli Barbie kuoli 18.4. jäätyään junan alle Hankoniemen Ratsastajien ratsastuskoulun lähistöllä Tallvahdin Bšuerinin hauta HangossaHangossa. Barbieta voi hyvin kuvata lyhyesti isäntänsä Hjalliksen sanoin, joka lapsuudestaan asti koiria omistaneena sanoi, että Barbie oli hänen ensimmäinen oikea Koira isolla K:lla.

Tapaturman kulku oli suunnilleen seuraava: Barbien ratsastuksenopettajaemäntä Mia oli pitämässä tuntia kentällä, mutta koska sää oli kovin tuulinen ja hiekka pöllysi kovasti, hän päätti siirtää ratsukot maneesiin. Siirron aikan Barbie hävisi. Sillä oli juuri juoksuaika ja kun vietti vie, se todellakin sitten vie. Normaalisti Barbie ei enää aikuisena karkaillut. Sitä etsittiin omin voimin, mutta illalla asiasta ilmoitettiin jo poliisillekin. Seuraavana päivänä VR:ltä oli soitettu poliisille, että ratsastuskoulun lähellä oli koira jäänyt edellisenä iltana junan alle. Barbie oli kuollut välittömästi. Se on haudattuna Hankoniemen ratsastajien tallin pihalle omenapuun alle ja sitä jäi suremaan suuri joukko omaisia ja ystäviä.

Barbiesta tuli emä 11 elinvoimaiselle pennulle 5.7.06. Nämä Tallivahdin C-pennut ovat jo lupaavasti aloitelleet kilpailu-uraansa näyttelyissä. Barbien esittely kuvien kera löytyy Sijoitettujen koirien -saitilta.