Tallivahdin Schönheit, sysimusta Sysi

Yhdeksän Tallivahdin S-pentua syntyi 22.3.2022 sijoitusnartulleni Vinnalle, Tallivahdin Meerschaum, ja Saksasta tuodulle Hermannille, eli Hermann vom Reet. Sijoitin pentueesta kaksi narttua, joista toinen oli pentueen ainoa pikimusta koira, jonka nimeksi tuli sopivasti Sysi. Sysi muutti kummityttömme Ines Barckin ja vanhempiensa Anun ja Tomin perheeseen Turkuun. Hyvin avoin, ystävällinen ja innokas Sysi on tehnyt hoffi PR:ää ansiokkaasti Turun keskustassa ja monet kaupunkilaiset tietävät sen myös nimeltään. Lomakaudella Sysi on maalla vahtikoiran hommissa ja kantaa vastuuta turvallisuudesta hyvin sitoutuneesti. Sysi on pienestä asti treenannut Tallivahdin hallitreeneissä tottelevaisuutta BH-tavoittein sekä suojelun alkeita, jossa Sysi on todellakin omilla luontaisilla vahvuusalueillaan: se nauttii leikkimisestä ja voimankäytöstä ja puree todella voimakkaasti täyden suun otteella. Sysi on kaikin puolin terve: A-lonkat, ED 0-0, VA0, LTV0. Silmissä on sikiöaikaisia verisuonijäänteitä hieman, eli PPM iris-iris, jotka eivät kuitenkaan haittaa sen näkökykyä eikä jalostuskäyttöäkään. Sysi on DM kantaja, eli N/DM, joten sen puolison tulee olla täysin vapaa DM-geenistä. Sysi on tarkoitus astuttaa syksyllä 2026 ulkomailla, joten pitäkääpä peukkuja, että saamme paljon ihania pikkuSysejä vuoden lopulla.

Sysin CV

12.8.2023 JUN ERI3 Turun elonäyttelyssä, jossa tuomarina oli Pirjo Aaltonen. Hän lausui Sysistä seuraavasti: Hyväluustoinen ja -runkoinen narttu. Selvä sukupuolileima. Hyvä raajakorkeus. Hieman takakorkeassa vaiheessa esiintyvä. Ylälinja saisi olla tiiviimpi. Hyvä pään vahvuus ja mittasuhteet. Hyvät korvat. Tyypilliset kulmaukset. Liikkuu hieman kapeasti takaa, hyvin edestä. Hyvä ulottuvuus sivuliikkeessä.