Tallivahdin S-pennut s. 22.3.22

Yhdeksän S-pennun emä on Tallivahdin Meerschaum "Vinna" ja isäksi saksalaista käyttöhoffijalostusta edustava tuontiuros Hermann vom Reet. Hermann on ollut jo pienestä saakka mukana Tallivahdin leireillä ja ansainnut lempinimen "WannaBeTallivahti" 😃. Alunperin jo Hanna Koivulan suunnitellessa pennun hankkimista Saksasta pyrimme etsimään sitä sellaisista suvuista, että minulla olisi mahdollisuus joskus käyttää sitä jalostukseen. Ja NYT oli SE hetki! Hermann ja Vinna yhdistelmästä odotamme energisiä, avoimia ja itsevarmoja harrastuskavereita pk- ja peko-harrastajille ja parasta ystävää vailla oleville. Molemmat ovat hyvin terveitä paitsi luustoltaan myös muuten. Sijoitusnarttuni Vinna sai vahinkopennut silloisen omistajan tervu-uroksen kanssa alkukesästä 2020 ja näiden 9 pennun elämää olen päässyt myös seuraamaan. Niissä on paljon emänsä vahvuuksia ja niiden koulutettavuus on vaikuttanut erinomaiselta tähän asti. Hermannilla on yhdet nyt 3-vuotiaat pennut ja niistäkin on jo terveys- ja luonnearvioita olemassa. Niidenkin koulutettavuus vaikuttaa erinomaiselta. Pentueen sukutaulussa neljässä polvessa tarkasteltuna on pk-koetuloksia yli 80% koirista ja suurella osalla niistä on voittajaluokan tuloksia pääasiassa suojelusta, erikoisjäljestä tai molemmista. Vinnan seuraavaa juoksu on näillä näkymin joulukuussa ja silloin saa peukuttaa että parin lemmenleikit onnistuvat. S-pentujamme odottaa jo useampi innokas, mutta tavoitteellisesti pk- ja peko-harrastamiseen hurahtaneilla on aina mahdollisuus päästä Tallivahdin pentujen odottajien joukkoon.

 

Molemmat koirat ovat paitsi olleet hyvin terveitä myös laajasti terveystutkittuja. Olen saanut seurata läheltä molempien koirien elämää pikkupennusta saakka, mikä vielä tekee tästä yhdistelmästä meikäläiselle erityisen odotetun. M-pentueeni koirat ovat vahvasti ns. 2-viettisiä palveluskoiria, eli niillä on varsin paljon sekä saalisviettiä että puolustusviettiä/ dominanssia. Vinnahan on Sielunsiskoni Sissin lapsenlapsi, SuperRepeni tytär ja ÄLLIKKÄMIES Mironi pentuesisar. M-pennuista 3/7 teki jo 1,5 - 3 -vuotiaina ensimmäiset pk-koetuloksensa ja Miro-veli käyttövalioitui pian 4 vuotta täytettyään.
 
Yhdeksän pentua syntyi sujuvasti 22.3.22 ja niistä 5 oli narttua ja 4 urosta. Pentue on 4./18 pentueeni, jossa on kaikki rotumme viralliset kolme väriä edustettuna: kullanvärisiä niistä on 6, mustia ruskein merkein 2 ja 1 on pikimusta. Sijoitin nartuista kaksi, joiden kanssa toivon kasvatusharrastukseni jatkuvan tulevaisuudessakin.