Tallivahdin Fährtenhündin

Tallivahdin Fährtenhündin (suomeksi jälkikoira, s. 14.7.2010), kutsumanimeltään Ira, on C.I.B FI&SE MVA FH2 JK3 BH Tallivahdin Cremefarbenin ja upean saksalaisen käyttökoiran VPG3 FH2 BH AD Cid vom Alten Schulwegin kultatyttö. Se on sijoitettu jalostusta silmällä pitäen Marita Heikkiselle Tampereelle. Ira on hyvin toimintakykyinen ja otteellinen palveluskoiran alku. Siinä näkyi ja tuntuikin makeasti jo 4 viikkoisesta lähtien suojelukoirien jalostunut koko suun pysyvä puruote ja suuri innokkuus hammastella kaikkea. Ira mullisti Jesse-enonsa ja Arttu-isoenonsa elämän muuttopäivästään lähtien. Irasta tulee nimensä mukaisesti ainakin jälkikoira ja suoritustehoa ja sitkeyttä löytyy varmasti myös jäljen kuninkuuslajiin FH:hon. Muutaman vuoden kuluttua saamme varmasti ihailla Maritan ja Iran yhteistyön hedelmiä. Iran sukutaulu löytyy  working-dog.eu:sta.

Ira on kolmannen sukupolven Tallivahti. Sillä on B/B-lonkat ja 0/0-kyynärät, joten sikäli kelpoisuus jalostukseen on jo varmistettu. Lisäksi sille on tehty terveystutkimuksista DNA-testi Degeneratiivisen myelopatian osalta ja se on perimältään DM-sairauden kantaja. Jalostuksessa sille tulee siksi valita puolisoksi DM-vapaan geeniparin omaava uros, jotta pennut eivät tule sairastumaan DM:n. Kantajakaan ei itse sairastu DM:n, joten tämän tutkimuksen myötä sekä sen oma että mahdollisten jälkeläisten tulevaisuus vanhuuteen asti näyttää terveeltä.

Marita on pitkänlinjan Tallivahtien emäntä, sillä hänen kotonaan asui jo TallivahdiIra 9 kk eka kertaa puruissan Abenteuer.  Nyt Maritan ja Ekin ilona on Iran lisäksi myös Iran eno BH Tallivahdin Cowboy (Jesse 8 v) ja paimensukuisia lapinkoiria kaksi Ennen hoffeja Maritalla on ollut muitakin saksalaisia palveluskoiria ja isoja koiria useamman vuosikymmenen ajan. Marita oli myös monille Tallivahtien emännille tyypilliseen tapaan innokas hevosharrastaja 70-80-luvulla.

Viereisestä kuvasta alkaa pieni kuvasarja, jossa Ira 9,5 kk pääsi ensimmäistä kertaa suojelun puruihin. Tampereella oli 2.5.11  Hollantilaisia maalimiehiä (kuvissa) kouluttamassa suomalaisia maalimiehiä ja he halusivat täysin kokemattoman koirakon mukaan.  Ira nautti täysin rinnoin tapahtumasta, kuten kuvista voi hyvin päätellä. Hollantilaiset olivat tottuneita myös hoffien treenaamiseen, sillä mukana oli myös hollantilainen rouva, joka kisasi itse hoffillaan suojelussa. Hän ja maalimiehet pitivät Iraa oikein lupaavana.

Ira teki Tallivahdin kennelin luonnetestin piste-ennätyksen 194 ja sai harvinaisen hienot pisteet -3 - +3 asteikolla hermorakenteesta +2, toimintakyvystä +2 ja taistelutahdosta +2. Marita-emäntänsä on ollut niin muun elämän viemänä, että Iran käyttönäyttöjä saadaan vielä odotella ja siksi tuo luonnetesti olikin meille tärkeä. Syksyllä 2014 yritämme saada sille vielä MH-kuvauspaikan, jolloin voidaan saada vielä yksilöidympää tietoa sen ominaisuuksista ja samoin sitä käytetään joitakin kertoja myös näyttelyssä, jotta ulkomuodostakin saadaan virallisempaa tietoa jalostusta ajatellen. Ira tullaan astuttamaan vuonna 2015 suomalaisten pk-hoffien vuoden 2013 rankingissä parhaalla mustalla upealla Kaapolla, eli Lumen Gapolla. Yhdistelmä on jo tarkemmin esitelty Pentu-uutiset saitillamme.

Iran CV:

29.6.14 AVO EH3 Forssa Tuomari Alessandra Giuseppe, Italia. Iran ensimmäinen näyttely aikuisena meni lupaavasti, vaikka vielä mahtivahti ei ollut ihan ehtinyt missikisakuntoon. "Good type but too heavy. Correct teeth, nice expression. Sufficient strong front. Sufficient strong back. Good top line. Sufficient mover. " Tästä on mukava lähteä parantamaan, kun missikisakunto on saavutettu :-)

7.6.14 Luonnetestissä 194 p, ja skaalalla -3 - +3  hermorakenne +2 (harvinainen kaikilla palveluskoirilla), toimintakyky +2 (harvinainen hoffeilla) ja taisteluhalu +2 (suht harvinainen hoffeilla), ne kyllä pitävät hyvin paikkansa ja Marco Vuorisalo oli todistetusti maineensa veroinen rohkeasti skaalaa käyttävä ja koiria taitavasti lukeva tuomari. Luonnetestivideot ovat nähtävissä pian myös working-dog.eu:ssa.

Iran kuvat ovat ikäjärjestyksessä tuoreimmat ylinnä.

Ira 17 kk atleettina

Ira 13 kk, kuva Jenni Hämäläinen

 

 

Ira ja Jesse 28.4.11

Ira heitti talviturkin 28.4.11 Ira ja keppi sekä hieno varjo 28.4.11

Ira 8kk

Ira 7kk Ahvenistolla retkellä helmikuussa 2011 Ira 7kk Ira 10 vkoa ja 2 kgn noutokapula Ira 10 vkoa jäljestää  Ira 8 viikkoa Ira noin 8 viikkoisena

Ira 8 viikkoa   Ira ja iso kita  Ira ravaa Ira 7 viikkoa lapsuuden kodissaan poseeraamassa

Ira 7 viikkoa vielä lapsuudenkodissa 

5,5 viikkoinen Ira ja rätti