Vasta nyt kun ainakin toinen jalkani jo vähän koskettaa maahan, saan ajatuksilleni laajempaa perspektiiviä. Leijumisen aiheutti se, että rotumme FCI-IGP-FH MM-koe oli ensimmäistä kertaa Suomessa ja pääsimme Mironi kanssa osallistumaan siihen. Koe oli syyskuun puolivälissä ja aloitti meikäläisen syksyn koekauden. Ja mikä aloitus se olikaan: Miron kanssa voitimme rotumme maailmanmestaruuden. Se tuotti yllättävän paljon mediahuomiotakin. Koe ylitti paikallislehden uutiskynnyksen toisena kisapäivänä ja pääsin ruotsinkieliseen haastatteluun ja kuvaankin Mironi kanssa. Viimeisessä Koiramme-lehdessä oli kisoista juttu ja palkintojen jaon jälkeen minuakin lyhyesti haasteltiin lehteen. Rotujärjestömme Hovawartti-lehteen pyydettiin kirjoittamaan juttu ja lehti on tulossa kohta jo painosta. Pian sen jälkeen myös Palveluskoirat-lehteen pyydettiin meidän MM-seikkailumme kuvausta kuvien kera ja ne tulevat vuoden viimeiseen lehteen joulukuussa. Olin pian kokeen jälkeen kirjoittanut kokeen kulusta kuvausta Hovawart kennel Tallivahdin facebook-seinälle ja sikäli nuo kaksi viimeistä lehtijuttua oli varsin sujuvia kirjoittaa.

Miten laiskasta ja suurpiirteisestä koiranohjaajasta voi tulla maailmanmestari?

Olen aina nauttinut kilpailemisesta, sytyn itse helposti kilpailutilanteista ja nautin suuresti myös penkkiurheilijana muiden suoritusten seuraamisesta. Ratsastuskisoista opin jo nuorena, että eläimen kanssa kilpaileminen tuo mukanaan niin paljon väliintulevia muuttujia, että niihin on hyvin vaikeaa saada varmuutta, vaikka kuinka harjoittelisi. Purjelautailussa kisasin tavoitteellisesti 80-luvun puolivälissä useamman vuoden ajan Mistralin SM-sarjaa, regattoja, kuten Lauttasaaren ympärisurffaus, sekä erilaisia purjehdusseurojen seurakisoja. Opin onnistumaan ja menestyinkin jollain lailla: tärkeintä oli kuitenkin, että opin kunnioittamaan olosuhteita, järveä, merta ja tuulta. Menestys vahvisti intoa yrittää ja suoritin Suomen Purjehtijaliiton purjelautailuohjaajan koulutuksen Kuortaneen urheiluopistolla ja kansainvälisen purjelautailuliiton IWA:n purjelautailun opettajakoulutuksen Garda-järvellä Italiassa. Ensimmäinen yritykseni oli purjelautailukoulu, joka toimi Hangossa Silversandin leirintäalueella. Ensimmäisenä Hangon kesänäni tapasimme mieheni Johnnyn kanssa ja sen jälkeen Hangon kesien sisältö olikin jotain muuta kuin surffausta.

Olen oppinut itsestäni kilpailuissa, että nautin eniten olosuhdelajeista, joissa koen muunlaisten läpivientikykyyn liittyvien ominaisuuksien olevan keskeisempiä kuin teknisesti täydellisyyteen pyrkivä suoritus. Jälkimmäinen on suurin heikkouteni, jos olisin halunnut joskus huippu-urheilijaksi. Olen enemmän seikkailuhenkinen, psyykkisesti ja fyysisesti kestävä ja yllytyshullu kuin pikkutarkkaan täydellisyyteen pyrkivä ahkera treenaaja. Näitä ominaisuuksiani pääsen myös koiraharrastajana hyödyntämään parhaiten olosuhdelajeissa, kuten erikoisjälki. Mutta siinäkin koiralle toki pitää pennusta pitäen opettaa arvostelulajille tyypillinen tekninen suoritus. Tekninen osaaminen on kuitenkin vain yksi osa onnistuneessa kisasuorituksessa. Koiralla tulee sen lisäksi olla ongelmanratkaisuhalua ja -kykyä, itsenäistä ja tavoitteellista suoritushalua. Jälkimmäisten merkitys korostuu mitä haastavammat olosuhteet ovat.

Usein näkee teknisesti taitavasti koulutettuja koiria, joiden työskentelyn läpivientikyky ei kuitenkaan riitä tulokseen asti ja suorituksissa tulee yllättäviä keskeytyksiä. Toisinaan näkee myös koiria, joiden työskentely halu ja tavoitteellisuus on voimakasta, mutta suorituksen teknisen osaamisen taso on heikko, jopa epätyypillinen erikoisjälkikoiralle. Jälkimmäisiä ovat usein mm. entiset metsäjälkikoirat, joita omistajat pitävät erinomaisina jälkikoirina ja PAJÄ:ssä hyviä tuloksiakin on tullut, mutta erikoisjälkikokeessa jäljestämisen tarkkuus ja laatukriteerit eivät täyty riittävästi ja suoritus keskeytetään esim. koska koira ajautuu kulmaa etsiessään liian kauas jäljeltä tai ei suorillakaan pysy riittävän tarkasti jäljen päällä.

Itse arvostan enemmän tulosvarmaa koiraa, joka pääsee jäljen loppuun asti kaikenlaisissa olosuhteissa kuin teknisesti erinomaisesti suorittavaa koiraa, jonka ongelmanratkaisuvalmiudet eivät riitä tai keskittyminen hajoaa jossain kohtaa niin että suoritus keskeytetään. Siksi olen pyrkinyt koirieni kanssa käymään kokeissa eri vuodenaikoina, aikaisin keväällä, keskikesällä, alkusyksystä ja loppusyksyllä. Samoilla pelloillakin voi vuodenajasta johtuen olla erilaisia haasteita. Keväällä alusta muuttuu eniten, kun ruoho kasvaa ja maa kuivuu pikkuhiljaa talven jäljiltä. Keskikesällä on yleensä lämpöhaittaa, heinäsato jo kertaalleen kerätty ja alusta on usein kuivaa ja sänkistä. Alkusyksystä on kovimmat tuulet ja maa on usein vielä varsin kuivaa. Loppusyksy on selvästi helpointa olosuhteiltaan: maa ja ilma ovat kosteita, ruoho on leikattu jo talvimittaan ja säilyy siinä koska kasvukausi on ohitse, jälki ei haihdu oikein mitenkään, jos ei satu kova sade sitä kokeen aikana huuhtomaan.

Suurin osa harrastajista haluaakin kokeeseen juuri loppukaudesta mahdollisimman helppoihin olosuhteisiin ja toki siihen mennessä on ehkä jo ehtinyt tarpeeksi treenatakin sinä vuonna, jolloin koira olisi teknisestikin valmiimpi. Meidänkin kokeisiimme usein alkukaudesta pääsee paljon helpommin ja voi jopa jäädä joku koepaikka tyhjäksikin, kun taas loppukaudesta on paljon kysyntää. Tänä vuonna FCI:n sääntömuutosten ja uuden 1 luokan myötä erikoisjäljestä on tullut kenties maamme suosituin palveluskoiralaji. Siltä se on ainakin vaikuttanut koemääriä seuratessa koko syksyn ajan. Jännityksellä odotan Palveluskoiraliiton harrastustilastoja, että onko asia tosiaan niin. No en suosion kasvua lainkaan ihmettelee - ihan paras lajihan se toki onkin 😉

Viisi koetta ja viisi tulosta

Tänä vuonna tuli 20 vuotta siitä, kun osallistuin ensimmäiseen palveluskoirakokeeseeni Abbani kanssa, eli virallisemmin FIN & SE MVA JK2 FH1 BH Tallivahdin Abendrot. Vuonna 2008 aloitin kisauran myös Sissini kanssa, C.I.B FI & SE MVA JK3 FH2 BH Tallivahdin Cremefarben, Sissin kanssa huippuhetkemme oli vuonna 2011, kun voitimme rotumestaruuden PAJÄ3:ssä Haminassa. Kokeessa oli kaikkiaan 29 hovawartia, joista suurin osa oli jälkikoiria ja ylimmässä luokassa niistä kisasi peräti 10 koirakkoa. Sissi oli ainoa niistä, joka teki tuloksen ja näin meistä tuli mestareita. Vuonna 2012 kisauran aloitti kanssani myös Sissin poika Repe 2 v, C.I.B FI KVA-FH FI & SE MVA HeJW-11 JK3 FH2 TK1 BH Tallivahdin Freiberufler. Sissin ja Repen kanssa ehdin kisata kolme vuotta yhtä aikaa ja totuin siihen, että koestartteja tuli vuodessa varsin paljon. Huomasin, että minulle on sopivaa, jos olen vähintään viidessä palveluskoirakokeessa koekaudessa. Silloin oma toimintakykyni on parhaimmillani ja hallitsen mm. jännitykseni niin hyvin, että voin jopa nauttia siitä. Repen poika Miro syntyi 2017 ja aloitimme yhteisen koeuramme sen kanssa jo 2018, kun Miro oli 15 kk teimme hyvän JK1 tuloksen. Mirosta tuli Repe-isänsä tavoin erikoisjäljen käyttövalio, mutta jo vuotta isäänsä aiemmin. Miro oli juuri täyttänyt 4 vuotta kun saimme FI KVA-IFH arvon. Samana vuonna olimme Miron kanssa ensimmäistä kertaa rotumme FCI-IGP-FH MM-kokeessa Saksassa ja Miro oli kokeen nuorin koira ja se teki hyvän FCI-IGP-FH -tuloksen. Miron kanssa voitimme vielä rotumme PAJÄ3-mestaruuden ja siitä tuli rotumme paras pk-koira vuonna 2021. Tähän mennessä Miro on erikoisjäljen ylimmässä luokassa jäänyt ilman tulosta vain yhden kerran, sillä on 16 ylimmän luokan FH2/IFH3- tulosta ja kaksi FCI-IGP-FH tulosta. Nyt Miro on erikoisjäljen rotumme maailmanmestari, todellinen ihmemies, Ällikkämies, C.I.B FI KVA-IFH FI & SE MVA FCI-IGP-FH FCI-IFH3 JK3 FCI-BH Tallivahdin Mirakelmann.

Urin vuoro on tullut

Miron poika Uri 2 v on nyt uusin harrastuskumppanini. Se teki hyvän FCI-IFH1 tuloksen toukokuussa, suoritti Saksalaisen RZV rotujärjestön aikuisten koirien jalostustarkastuksen ZTP:n kesäkuun lopussa hyvillä pisteillä Saksassa ja pääsimme hauskasti sen kanssa Der Hovawart lehden kuvituskuvaankin. Der Rassezuchtverein für Hovawart-Hunde e.V. – lyhennetään RZV –  on vanhin ja suurin hovawart-rotujärjestö. Suurin osa Tallivahdin pentueiden isäkoirista on RZV:n käyttöjalostettuja uroksia. Uri on nyt ensimmäinen kasvattini, joka on suorittanut tämän virallisen jalostustarkastuksen ja siitä seikkailustamme kerroin viime blogikirjoituksessani.

Kahden viikon päästä MM-kokeestamme olin jälleen kahtena päivänä kokeessa: lauantaina Urin kanssa rotumme PK-mestaruuskokeessa Haminassa ja sunnuntaina Miron kanssa rotumme IFH-mestaruuskokeessa Kärkölässä. Uri teki hyvän JK1 tuloksen ja Miro hyvän IFH3 tuloksen, jolla sijoituimme RM-hopealle. IFH-mestaruuden voitti Urin emä Martta, FCI-IFH3 FCI-IGP2 JK3 FCI-BH Tallivahdin Liebling. Tämä oli ensimmäinen kerta maamme historiassa, kun sama kenneli vei IFH-RM-kokeessa kaksoisvoiton! Pääsemme nyt Martan ja emäntänsä Katin kanssa vuoden 2026 IHF MM-kokeeseen, joka järjestetään Slovakiassa – sitä vasta onkin mukavaa odotella.

Kauden viides kokeeni oli Urin kolmas koekäynti lokakuun lopussa: Uri ansaitsi erittäin hyvillä 94 pisteillä FCI-IFH2 koulutustunnuksen upean koekautemme huipennukseksi. Urin kanssa olemme nyt yhteistyössämme saaneet varsin hyvin nyt loppukauden aikana IFH3- luokan teknisiä haasteita haltuun. Vielä lisää treeniä eri olosuhteissa ja ongelmanratkaisutaitojen kehittämistä, niin olemme varsin valmiita IFH3-luokkaan ensi koekaudella.

Tammikuussa 2026 Tallivahdin kennel täyttää 25 vuotta

Neljännesvuosisata on hyvin pian jo siitä kuin sain kennelnimen ja saman 2001 vuoden lopulla syntyi myös A-pentueeni. Tulevaisuus on edelleen vahvasti mielessäni ja uusia pentuesuunnitelmia on nyt vireille pantuna jo kaksi: TV Polizistin X TV Selbstsicher ja myös TV Raubtier X sopiva RZVn käyttöjalostettu uros. Nämä molemmat pentueet X ja Y syntyvät toivottavasti ensi keväänä.

Urini, FCI-IFH2 JK1 FCI-BH Tallivahdin Überwächter, jalostusuroksen ura on varmistunut kaikin mahdollisin tavoin: sen terveystulokset ovat priimaa, se on jalostustarkastettu ja harrastusurakin on hyvin alkanut jo kahdessa lajissa. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että voisin tuoda Urille sopivan nartun ulkomailta. Se olisi ensimmäinen kennelini tuontinarttu. Viime viikolla sopiva narttupentu löytyi yllättäin somen syövereistä ja se asuu Italian Veronassa. Sen isälinja edustaa täysiveristä saksalaista käyttöjalostusta, isänisä on rotumme suojelun maailmanmestari ja päänäyttelyvoittaja ja olen sen jalostuskäytöstä haaveillut jo vuosia, mutta minulla ei ole ollut juuri sille sopivaa narttua. Emälinja edustaa enemmän sekajalostusta, sieltä löytyy myös RZV:n käyttöuroksia, mutta myös itävaltalaisia ja italialaisia jalostuskoiria. Kaiken hyvän päälle nyt kuuden viikon ikäinen ja pippuriselta vaikuttava Anisette-narttu on pikimusta! Uriltahan puuttuu musta geeni, vaikka Miron kahdessa pentueessa on eniten ollut juuri pikimustia pentuja. Miron puolisot ovat olleet mustia ruskein merkein, joilla ei ole lainkaan mustaa geeniä, mutta Miron genomista musta geeni löytyy MyDog DNA-testinkin mukaan. Sen verran on näitä laajoja geenitestejä jo kasvateilleni tehty, että olen huomannut mustilla koirilla olevan tavallisesti parempi heterotsygotia kuin vaikkapa merkkarisisarillaan. Musta hovawart kantaa perimässään kaikkia rotumme värigeenejä, joillakin blondeilla voi myös olla kaikki värigeenit, mutta näin ei välttämättä ole. Esimerkiksi Urilta puuttuu musta geeni, mutta sen samanvärisellä blondiserkulla Raubtierillä on sekin värigeeni, sillä sen emä on musta. Merkkareilla on ainoastaan kahden yleisimmän värin geenit eli merkkari ja blondigeeni. Olen jo pidempään haaveillut, että minulla olisi joskus musta uros. Se voisi onnistua, jos toisin Urille puolisoksi juurikin pikimustan nartun ja nyt se on toteutumassa. Toki tulevaisuus näyttää tuleeko Anisettesta jalostuskoira, mutta kaikki edellytykset sillä siihen on ainakin sukunsa perusteella.

Eihän tällainen jonkin sortin heräteostos olisi ollut mahdollista ilman, että minulla oli jo potentiaalinen harrastuksiin hurahtanut sijoitusnartun omistaja tiedossa. Enkä olisi tästä pentueesta innostunut, mikäli en olisi jo aiemmin perehtynyt etenkin pentujen isän puolen sukulaisiin. Mutta nyt oli hetki todella otollinen ja joulukuun alussa lennämme hakemaan Anisette Suomeen. Lentoliput, majoitukset ja vuokra-autokin on jo maksettu. Pitäkää peukkuja, että matkamme menee hyvin!

Tässäpä jännittävän syksyn jännittävä huipennus ja seuraavaksi istun alas kirjoittamaan vuoden loputtua Tallivahdin vuoden tulostilastoja. Hyvää talven odotusta kaikille!