Olen parin viime viikon aikana lukenut varsin mielenkiintoista opusta Kansainvälinen kasvattajakirja (Pekka Hannula ja Marjo Nygård, 2011). Siinä on haastateltu 22 eri rotujen huippumenestynyttä kasvattajaa eri puolilta maailmaa. Mukana oli myös muutama käyttökoirarodun kasvattaja. Näkökulma oli tosin hieman harmillisen korostuneesti ulkomuodon jalostamisessa ja näyttelymenestyksessä, mutta jonkin verran ajatuksia kirjasta saa myös luonteen ja terveydenkin jalostamiseen. Nämä kasvattajat olivat jokainen kasvattaneet koiria kymmeniä vuosia ja satoja yksilöitä. Osalla oli valiotitteleitä saaneita kasvattejakin jo toistasataa ja kaikenlaisia muita näyttelymeriittejä valtavasti.

 

Edellinen hiljattain lukemani koirakirja oli samaa genreä edustava maamme ehkä tunnetuimman kennelpersoonan henkilökuvaus Kansainvälinen koiratuomari Kari Järvinen (Pekka Hannula, 2009). Näiden molempien kirjojen lukeminen oli kyllä todella myönteinen ja opettavainen kokemus ja varmasti palaan niiden ääreen tuon tuostakin myös myöhemmin. 

Etenkin kasvattajakirja kosketti ja tuotti hyvin monenlaisia tunteita. Olen järkyttynyt kuinka paljon sisäsiitosta (äiti-poika, isä-tytär, sisarukset) ja linjasiitosta (samoja koiria useamman kerran sukutaulussa esim. 4 sukupolven sisällä) edelleen käytetään, kun halutaan varmistaa koirien ulkomuodon laatu ja näyttelymenestys. Samanlaista tiukkaa linjasiitosta löysin juuri myös yhden tutkimani saksalaisen kilparatsun kantakirjasta: 4-5 sukupolvessa esiintyi yksi ori yhteensä 5 kertaa ja sekä hevosen emotamman että isäoriin puolelta laskettuna. Näitä jalostusmuotoja siis käytetään muidenkin eläinten jalostuksessa edelleen, vaikka tutkitusti on jo jonkin aikaa tiedetty niiden kapeuttavan ja heikentävän geenipohjan vaihtelua, jolloin sairauksia kantavien geenien määrä rikastuu ja yleinen rodun elinvoimaisuus heikkenee.

 

Haastatellut koirakasvattajat olivat suurin osa jo eläkeikäisiä ihmisiä, jotka tuntuivat vaalivan omaa elämäntyötään, omia koiralinjojaan, hyvin kiihkeästi. Tuo intohimo kasvattamiseen ja koiraharrastamiseen oli myös kirjan parasta antia, vaikka sen varjopuolena usein onkin tinkimätöntä sitoutumista omiin tapoihin ja uskomuksiin, joilla on totuttu menestystä tuottamaan. Se näkyy esimerkiksi jo mainittuina hyvin vanhanaikaisina jalostuskeinoina, sisä- ja linjasiitoksena, joissa sukusiitosprosenttia ei todellakaan lasketa. Suomessahan Kennelliiton suositus on, että sukusiitosprosentti olisi suunnitellussa yhdistelmässä uroksen ja nartun välillä korkeintaan 6,25% (=serkusparitus).

 

Ulkosiitosta, eli vieraista sukulinjoista tulevia koiria, monet kirjan kasvattajista tuntuivat käyttävän mieluiten mahdollisimman harvoin. He perustelivat asiaa sillä, että eivät näin saa myöskään tuntemattomia vikoja omiin koiralinjoihinsa. Monet ulkomaiset kasvattajat olivat myös koira-alan ammattilaisia, jotka elävät siis koirilla. Monet heistä pitivät useita lupaavilta vaikuttavia pentuja kotona lähes täysikasvuisiksi, jotta varmistuivat niiden laadusta. Vasta sen jälkeen vähemmän lupaavat koirat myytiin pois. Suomessa on onneksi varsin hyvin toimivat sijoituskoira ja jalostusvuokrakäytännöt, joilla kasvattaja voi moninkertaistaa mahdollisuutensa valita jalostusyksilöitä. Suosittelen lämpimästi näitä molempia kirjoja kaikille kasvattajille ja ylipäätäänkin koiraharrastajille. Ne antavat myös erinomaisen koiraharrastamisen  kulttuurikylvyn ympäri maailman.

 

 

Satunnaisena surffaajana osuin juuri yhdelle koiraharrastajien keskustelupalstalle. Siellä oli kiihkeä keskustelun alku siitä, miten rodut saavat Suomessa palveluskoirakoeoikeudet. Kansainvälisen koirajärjestöjen kattojärjestön FCI:n luokituksissa palveluskoiriksi luokitellut rodut saavat meilläkin pk-oikeudet automaattisesti. Muille roduillehan oikeuksia voi anoa, kun rodussa on vuoden sisällä vähintään 5 koiraa suorittanut BH-kokeen ja rotu pystyy fyysisesti esim. pk-kokeen tottelevaisuusosion metrin esteen ylittämiseen hyppynoutoliikkeenä. BH-kokeiden lisäksi myös varsinaisista palveluskoirakokeistakin tulee rodun koirien saada tuloksia jonkin verran jatkossa vuosittain, jotta kokeisiin osallistumisoikeus rodulla säilyy.

 

Keskustelu kävi nytkin kuumana, kuten samassa aiheessa joskus muuallakin, siitä miksei palveluskoirakokeita voisi avata vapaiksi kaikille koirille rotuun katsomatta. Esimerkiksi agilitya, tokoa ja pelastuskoiraharrastusta voi harrastaa kaiken rotuisilla ja jopa sekarotuisilla koirilla. Keskustelu oli niin mukavan vilkasta ja mukana oli kovasti erilaisia mielipiteitä, että tämäkin täti innostui osallistumaan. Saattoi "nutturani" olla tänä aamuna vähän tavallista tiukemmalla, mutta seison kyllä edelleen seuraavien sanojeni ja ajatusteni takana:

”Halu muuttaa maailmaa on hieno aate, mutta yleensä siihen innokkaimpia ovat valitettavan noviisit harrastajat. Upeaa tässä on kuitenkin se, että palveluskoiralajien suosio varmaankin on kasvussa, koskapa sinne hinkuttaisiin kaikenlaisten koirien kanssa :-)

Perehtykääpä hieman lisää koirarotujen jalostamiseen ja yrittäkää sitä kautta ymmärtää tätä rotujen osallistumisoikeusasiaa. Rotujen jalostamisessa tärkeimmät onnistumisen mittarit ovat ulkomuodon osalta viralliset näyttelyt ja käyttöominaisuuksien osalta käyttökokeet. Käyttökokeita ovat esim. juuri palveluskoirakokeet ja maassamme yleisin koelaji eli metsästyskokeet. Esimerkiksi agility ja tokokokeet ovat toisenlaisia koiraharrastuksia, jotka ovat alun perinkin syntyneet viihteeksi ja kilpailulajeiksi. Ne eivät ole koirajalostuksen työkaluja.

 
Palveluskoiran käyttöominaisuuksia mitataan siis palveluskoirakokeessa. Keskeisiä ominaisuuksia ovat mm. helppo koulutettavuus (sen taustalla mm. hyvä oppimiskyky, suorituskeskeinen ja yhteistyöhaluinen luonne) ja riittävät fyysiset ominaisuudet (mm. hyvä nenän käyttökyky, kestävä rakenne). Palveluskoirien tulisi olla koulutettuja, riittävän suoritusvarmoja ja palveluskoiravirkaan kelpoisia jo nuorina noin kahden vuoden iässä. Sen ikäisenä palveluskoiran olisi siis myös hyvä aloittaa pk-koeuransa lajista ja rodusta riippumatta. Tämä ikäkysymys ja suoritusvarmuus on aika hyvä mittari, joka erottelee palveluskoiran ja monet muut rodut.

 
Monellakin muun rotuisella koirayksilöllä voisi pitkään ja taitavasti kouluttamalla saada jonkinlaisen pk-koetuloksen, mutta usein aikaa ja vaivaa kuluu niin paljon, että koira olisi koevarma vasta keski-ikäisenä (5v). Ei sellaisia koiria kannata oikeasti kouluttaa palveluskoiriksi saatika ajatella kasvattavansa niitä siihen tositarkoituksella.

 
Kestää useita koirasukupolvia vakioida rotuun em. palveluskoiraominaisuuksia. Sen tähden monet lajin huippuharrastajat ovat kovin tarkkoja koiraa hankkiessaan, että sukutaulussa ei saa juurikaan olla koiria, joiden käyttöominaisuuksista ei ole koenäyttöjä. Sen vuoksi monissa suosituissa palveluskoiraroduissakin rotu on valitettavasti jakautunut käyttöpuolen koiriin ja näyttelykoiriin.

 

Toki palveluskoirarotuja voisi mielestäni hyvin risteyttää keskenään geenipohjan laventamiseksi ja terveyden parantamiseksi. Voisi olla vaikkapa vahtikoiratyyppinen palveluskoira, paimenkoiratyyppinen palveluskoira ja noutajatyyppinen palveluskoira. Me kasvattajat ja harrastajat voisimme sitten kokeilla näitä roturisteytyksiä eri painotuksin oman maun ja tarpeidemme mukaan... 
 

Mutta enpä usko, että kukaan täällä nyt kirjoittavista on elossa todistamassa tällaista paluuta puhtaasti käyttötarkoituksenmukaiseen jalostukseen. Sitähän koirajalostus nimenomaan alunperin oli. Monet nykyiset rodut ovat sinnitelleet omina rotuinaan vuosisatoja, joten tällaiseen muutokseen saattaa mennä vielä satoja vuosia...” 

 

Näitä samoja sisältöjähän olen täällä blogissa jo aiemmin pohdiskellut eri tarinoiden yhteydessä. Ne ovat todella kestosuosikkejani ja ajatukseni saivat heti tuolla keskustelupalstalla myös kannatusta. Mutta vielä hieman lähitulevaisuuden Tallivahdin kennelin näkymiin.

 

 

Eli mukava ajankohtainen käytännön jalostamisasia vielä tähän loppuun. Olemme nimittäin valmistautumassa Lakun, eli FH1 BH Tallivahdin Emanzen, astutusmatkalle Saksanmaalle. Sulhohan on jo syksyllä valittu upea saksalainen käyttöhoffi VPG3 IPO3 BH Gomez vom Hause Luka. Näille reissuille on aina ihanan kutkuttavaa lähteä ja nyt meitä odottaa Etelä-Saksassa varsin kesäiset kelitkin jo :-D   Kun juoksu alkaa, saamme aikataulutettua H-pentujemme lähitulevaisuudenkin melko tarkkaan. Niitähän odottelee jo yksi normipentueellinen hyviä tulevia kotejakin, mutta muutama innokas odottaja vielä voi mahtua joukkoon mukaan, sillä Tallivahdithan ovat olleet rodun keskivertoa hedelmällisempiä…