04.12.2012 Oppia ikä kaikki

Järjestämisen oppia ja harrastuskulttuurin luomista Tämä on ollut kyllä varsinainen koiraharrastamisen opin vuosi. Olen ollut sekä järjestämässä että osallistumassa kaikenlaiseen toimintaan varmaan yhtä ahkerasti kuin monena vuonna aiemmin yhteensä. Järjestämispuolella ehkä aktiivisinta panostustani on vaatinut Peltojäljen kisakeskuksen aikaansaaminen ja sen yhteistyöallianssin luominen kylällemme Länsitalon tilalle, jossa viljellään Suvi-säilöheinää hevosille ja jossa toimii myös Eräkoira-tilakauppa. Yhteistyömme kunniaksi järjestimme toukokuussa mediatilaisuuden ja samalla myös FH:n lajiesittelyn. Tapahtumaan voi edelleen käydä tutustumassa PetTV:n arkistoissa.   Pieni seuramme Varsinaiset Hoffit, jossa olen pj:nä, järjesti tänä vuonna yhteensä 4 FH, eli erikoisjälkikoetta. Sen lisäksi olin järjestämässä rottweilereiden rotumestaruuskoetta, eli Kellokisaa, ja toimin kokeessa erikoisjäljen ratamestarina ja jäljentekijänä.  Lisäksi koulutin taas yhden isohkon ryhmällisen alueemme pk-harrastajia FH-koejäljen tekijöiksi. Syksyllä olimme Sarrin kanssa Saksassa hoffien IPO3-rotumestaruuskokeessa ja se oli monella tavalla vallan erinomainen kulttuurimatka! Laitan jossain kohtaa talvea siitä tänne blogiini pienen tarina runsaiden kuvien kera. Näistä kaikista olen oppinut, että tavoitteellinen pk-harrastaminen vaatii paitsi pitkäjänteistä ja tavoitteellista oman koiran ja omien taitojen kehittämistä myös infrastruktuurin, toimivien rakenteiden, verkostojen luomista ja lajiosaajien valmentamista. Nämä Varsinaisten Hoffien seitsemän ensimmäistä toimintavuotta ovatkin olleet pitkälti toimivan kulttuurin luomista ja tietotaidon kasvattamista. Nyt meillä itsellämme ja lähiverkostossamme on useita FH-kokeiden järjestämisen osaavia ihmisiä, joilla on myös lajin tuloksia koirillaan.  Jatkossa toivon, että luotu pohja onkin koko alueellamme niin vahva, että osaaminen ja vahva rutiini helpottavat jatkossa meidän kaikkien harrastamista ja koeonnistumista. Osallistumisjännitys muuttui nauttimiseksi Osallistumisessa tein oman ennätykseni palveluskoirakoekäynneissä: Sissin kanssa olin 5 PAJÄ3 kokeessa ja 6 FH2-kokeessa ja Repen kanssa BH-kokeessa, 3 PAJÄ1 kokeessa sekä 3 FH1-kokeessa.  Kahteen FH-kokeeseen osallistuin tosin molempien kanssa, mutta lasketaan nekin nyt koettelemuksina erikseen. Yhteensä koesuorituksia minulle tuli siis peräti 18 kpl! Jotkut eivät koko harrastusuransa aikana käy yhtä monessa kokeessa. Ja kyllähän se tuloksen tekeminen oli minullakin tavoitteena, eikä vain osallistumisen ilo tai oikeammin kihelmöivän jännityksen maksimointi.  PK-harrastajat puhuvat tavallisesti kuinka kannattaa mennä kokeeseen vasta kun koira on valmis. No, ainakin sen opin, että vaikka koira olisi ”valmiiksi” jo voittajaluokan tasolle koulutettu, vaatii suoritusvarmuuden ylläpitäminen säännöllistä panostusta. Siihen minulla ei ollut mahdollisuutta toukokuun puolivälin jälkeen ja niinpä se sitten alkukesän kokeissa kostautui. Joku ehkä muistaakin kuinka keväällä hehkutin onnistuneita treenejämme ja innostuin ilmoittamaan Sissin kesken kiihkeimmän työsesonkini toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa kahden ja puolen viikon sisällä olleisiin kolmeen PAJÄ3 kokeeseen ja yhteen PAEJ2 eli FH2-kokeeseen. Ja pieleen menivät kaikki…Tulosprosenttini jäi siksi kyllä alkukaudesta kaikkiaan varsin surkeaksi ja tuloksista pääsin nauttimaan vasta kauden puolivälin jälkeen. Sissin kanssa, jolla oli siis jo ennestään yhdet voittajaluokan tulokset molemmissa lajeissa, saimme tällä kaudella 4 koulutustunnusta, joka on kyllä ennätysmäärämme ja sikäli tietenkin jo saavutus. Ainoa kauden JK3-tuloksemme tuli elämäni ensimmäisestä piirin mestaruuskokeesta elokuussa, jossa loppusijoituksemme oli 4:s/10 ja jäimme vain muutaman pisteen pronssista. Siitä tuloksesta olen edelleenkin hyvin iloinen ja oli oikein mukavaa näyttää hoffin taitoja kennelpiirimme parhaiden koirakoiden joukossa mestaruuskokeessa. Päälajissa erikoisjäljessä onnistumisemme oli kuitenkin kokonaisuudessaan selvästi PAJÄ3a parempaa ja tuotti kolme hyvää 80, 87 ja 89 pisteen suoritusta FH2:ssa. Tulosprosentiksi tuli siis PAJÄ3:ssa vain 20%, mutta FH2:ssa 50%, joka on jo ihan kohtuullinen. Repen kanssa tarinani on toisenlainen. Sehän täytti heinäkuun puolivälissä vasta 2 vuotta. Yritin sen kanssa ennen sen synttäreitä saada koetuloksen, jotta olisin lyönyt Sissin kanssa tekemäni ikäennätyksen. Sissihän sai koulutustunnuksen  JK1  vain 2v 2kk iässä. Ikään liittyvä ajatukseni on se, että mitä nuoremmalla koiralla palveluskoirakoetuloksen saa sitä enemmän tulos kertoo koiran luontaisesta potentiaalista. Jos koetulos saadaan vasta koiran ollessa keski-ikäinen, kertoo se usein enemmänkin ohjaajan sinnikkäästä panostuksesta kuin koiran hyvästä koulutettavuudesta ja luontaisesta lahjakkuudesta. Koska haluan jalostaa käyttöominaisuuksia, odotan että jalostuskoirani antavat ensimmäiset käyttönäyttönsä jo nuorena ja selvästi ennen niiden jalostuskäyttöä. Ensimmäiseen FH-koitokseen vein Repen tietoisestikin aivan liian aikaisin. Koska seuramme kokeeseen ei tullut yhtään 1-luokan koiraa ja paikkoja niille oli kuitenkin varattu 3, päätin, että koe käy meille hyvästä treenistä. Koe oli toukokuun puolivälissä aivan koekauden alussa, jolloin pellot ovat meillä päin vielä melko vaikeat kokeneellekin koiralle ja sinä päivänä sattui lisäksi kova 15 m/s tuuli. Tuuli vei innokkaan Repen mennessään ja se ajautui ulos ensimmäisestä kulmasta. Toinen FH-kokeilumme meni myös olosuhteiden harjoittelun puolelle. Koe oli Valkeakoskella kesäkuun alussa ja jälleen muita 1-luokan koirakoita ei ollut uskaltautunut kokeeseen. Koepellossa oli niin korkea heinä, että saksanpaimenkoiria ei näkynyt lainkaan ja Repestä ehkä vain häntä.  Siellä pääsimme ensimmäiseen harhaan asti, jonne Repe kääntyi tehden aivan täydellisen kulman ja suoritus tietenkin keskeytettiin. Seuraavaksi kokeilimme Repen kanssa toisen paikallisen oman seuramme Turun Käyttökoirakerhon, eli TKK:n, PAJÄ1 ja 2-luokkien iltakokeessa heinäkuun alussa. Koe alkoi upeasti. Repe teki täydellisen 40 pisteen janaetsinnän ja kaksi ensimmäistä keppiä nousivat sujuvasti. Sen jälkeen se alkoi keulia, eli hyppiä takajaloilleen, keskellä metsää ja sitten sitä mentiin ympäriämpäri. Kun vihdoin pääsin autolle, näin että noin 50 metrin päästä pitemmällä samalla metsätiellä joku laittoi kahta koiraansa farmariautoonsa ja siinä selvisi sitten Repen villiyden syy. Joku koiraharrastaja oli sattunut ulkoiluttamaan koiriaan meidän jäljellä. Yhdelle 2-luokan koirakolle kävi samoin, sielläkin oli koirien ulkoiluttaja metsässä ja koirakko keskeytti. Esineruutu meni ihan reippaasti ja hyvin pistein. Tottiksessa olimme päivän viimeinen suorittava koirakko n. klo 22 aikaan illalla. Olimme molemmat jo liki puoliunessa siinä vaiheessa ja suoritustasomme ei ollut läheskään enää normaali. Tuloksena kuitenkin pisteitä tyydyttävästi 78/100. Toinen PAJÄ1 kokeilumme oli Synnin kokeessa syyskuun alussa. Se on vuosittain järjestettävä iso koe, jossa on haun kaikki 1-3 luokkaa ja jäljestä 1 ja 2 luokat. Koiria oli peräti 29. 1-luokan jäljet alkoivat sielläkin maastolla. Siinä kokeessa Sissi sai v. 2008 JK1 eka yrittämällämme ja tiesin että olosuhteet Harjavallassa ovat erinomaiset. Repe kohelsi vähän janalla, mutta löysi kaikki 6 keppiä ainoana 1-luokan koirana. Siinä kohtaa olin tietenkin hyvin toiveikas. Esineruudussa esine oli vain noin 3 metrin päästä janalta ja lähetin sen suoraan sille ja Repe olisi halunnut kuitenkin etsiä oikeasti ja koko ruudusta. Siinä oli tahtojen taistelu, mutta lopulta se useiden käskyjeni jälkeen toi esineen armollisesti minulle. Esine on onneksi niin arvokas 1-luokassa, että pisteitä tuli siitä hyvin. Tottista samaan aikaan samalla kentällä 1-luokan jälkikoirien kanssa suorittivat 3-luokan hakukoirat. Välimatkaa hyppyesteillä ja suoritusalueiden välillä oli noin 15 metriä ja hakuilijoiden rinnakkaissuoritukset selvästi häiritsivät Repeä. Jouduin toistamaan monia käskyjä ja saimme niistä paljon pistemenetyksiä. Lisäksi hyppyesteen yli heitin kapulan niin vinoon, että Repe takaisin tullessa oikaisi suoraan luokseni ja kiersi näin esteen. Lopputulos oli vain 60 pistettä, vaikka yhteispisteemme 231/300 olisivatkin nyt tulokseen riittäneet. SE kyllä harmitti vietävästi, kun normaalisuorituksellamme olisi hyvin pitänyt tulos tulla. No tästä opin sen, että pari vuotiaan koiran turnaus- ja häiriökestävyys ei ole aivan samaa luokkaa kuin aikuisen koiran. Repe panostaa aina niin täysillä jälkityöskentelyynsä, että parhaat tehot taisivat jäädä nytkin metsään. Siinä hommassa se ei osaa itseään vielä säästellä. Repen kolmas PAJÄ1 koe oli sitten syyskuun lopussa Porissa ja alkoi taas maastolla. Se oli aivan liian kovassa vietissä metsässä ja sieltä nousi vain 3/6 keppiä, eli mahdollisuutemme tulokseen meni jo siinä vaiheessa. Tein vielä esineruudun sen kanssa ja siinä saimme päivän toiseksi parhaat 29/30 pistettä. Sitten keskeytin, enkä lähtenyt lainkaan tottistelemaan, vaan lähdimme ajelemaan kotia kohti.  Sitten oli vielä jäljellä yksi FH1-koe tälle kaudelle. Osallistuimme Forssan Palveluskoirien ensimmäiseen järjestämäänsä erikoisjälkikokeeseen, joka järjestettiin Jokioisilla MTT:n pelloilla. Siellä saimme sitten aikaan normaalin treenisuorituksen paitsi että vain 2/4 esineestä nousi. Repe rakastaa jäljestämistä ja esineen ilmaisu on sille aina selvä viettikatkos. Mutta kaksi esinettä riitti tulokseen ja FH1 koulutustunnukseen ja näin Repestä tuli oikea palveluskoira 2 vuoden 3 kk iässä. FH1 koulutustunnus on JK1 koularia arvokkaampi, sillä FH1 rinnastetaan avoimen luokan tulokseen, koska FH:ssa luokkia on vain olemassakin 2 ja tämä 1-luokka on jo hyvin paljon koiralta vaativa. Tässä kokeessa kokeilin molempien nuppusteni kanssa ja Repen jälki oli nro 2 ja Sissin nro 3. Peräkkäin kokeileminen etenkään kahdella erilaisella koiralla ei ole ihanteellista,  mutta onneksi vaihdoimme välillä peltoaluetta ja sain siksi hieman enemmän keskittymisaikaa. Sissikin onnistui loistavasti ja saimme parhaimmat pisteemme 89 ja FH2 tuloksen. Sissi sai kauden kolmannen FH2 tuloksensa 87 pisteellä marraskuun alussa seuramme Varsinaisten Hoffien kokeessa ja koekautemme sai näin hienon lopun.  Kaiken kaikkiaan opin tällä kaudella valtavasti ja osaa opitusta vielä sulattelen. Parasta kauden antia oli se, että viimeisissä kokeissa pystyin jo nauttimaan suorituksista, eikä jännitys enää juurikaan vaivannut. Tämä taso täytyy kyllä pyrkiä säilyttämään jatkossa. Osaan nyt myös tarkemmin suunnitella koeaikataulujani. Ja ymmärrän, että jos treenitaukoa tulee useita viikkoja, on turha mennä kokeeseen.  Aloinkin ajatella, että koiran aineenvaihdunnan nopeudella 1 viikko voi hyvin vastata 7 viikkoa. Koiran yhden vuodenhan sanotaan vastaavan ihmisen 7 vuotta. Viikossa koiran solujen muistijäljet ovat ehtineet siis huuhtoutua seitsemän kertaa enemmän kuin meillä ihmisillä. Näin 4 viikon tauko vastaisi koiran muistissa noin 7 kk taukoa – ei ihme että suoritusvarmuus ei säily! Muita oppimisen forumeita Kokeitahan olen aina pitänyt oppimisforumeina ja nyt niitä onkin sitten ollut varsin hyvä kirjo. Alkuvuonna ennen sulanmaan treenikauden alkua lueskelin koiraharrastajien kasvattamiseen ja näyttelytoimintaan liittyviä elämänkertakirjoja, joista osasta kirjoittelin silloin blogiinkin. Loppuvuonna olen puolestaan päässyt osallistumaan useampiin erilaisiin järjestettyihin koulutuksiin, joista vähän tarinaa seuraavassa.  Varsinaisissa Hoffeissa järjestimme FH-valmennuksen heinä-elokuussa. Valmentajanamme oli maamme pk-harrastajien hyvin tuntema suojelu- ja erikoisjälkiekspertti Outi Hermiö. Outi on ammatiltaan opettaja ja sen kyllä huomasi: koimme kaikki osallistujat oppineemme valtavasti. Mukavaa oli myös se, että Outi ihastui Tallivahtien yhteistyöhaluisiin luonteisiin ja oli kuulemma koiriamme kehunut muuallakin. Valmennuksissa oli mukana peräti 7 Tallivahtia C,E,F ja G-pentueista. Hänen opeillaan oli varmasti vaikutusta myös syksyn tuloksiimme, sillä peräti 4 Tallivahtia sai tänä syksynä FH-tuloksia, kun Repen ja Sissin lisäksi E-pentuesiskokset Laku ja Mango saivat myös FH2-tulokset ja vielä samassa kokeessakin! Aloitin myös pitkäaikaisen haaveeni toteuttamisen, mikä tuokin toivottavasti loppuelämään jatkuvaa kasvua, osaavia yhteistyöverkostoja ja -foorumeita. Olen nimittäin hakeutumassa ulkomuototuomarikoulutukseen ja siihen liittyvä ensimmäinen vaihe oli Kennelliiton järjestämät alkeiskurssit, joissa käsitellään koiran anatomiaa, rakennetta ja liikuntaa sekä arvosteluperusteita ja tuomarityöskentelyä. Tiivis viikonlopun kurssi järjestettiin syyskuun alussa ja siinä kouluttajina olivat tuore allrounder-tuomari Harri Lehkonen ja Suomen koiran kasvattajien yhdistyksen pj:näkin tunnettu ulkomuototuomari ja monessa rodussa mainetta niittänyt kasvattaja Juha Kares. Saimme kurssiin liittyvää kirjallista materiaalia mm. Kareksen v. 2011 julkaistun kirjan Kaunis Koira. Kurssin tentti järjestettiin kaikissa maamme kennelpiireissä samana iltana lokakuun lopussa. Kaikkiaan noin 90 henkilöä osallistui tenttiin, mutta ensimmäisellä yrityksellä sen sai suoritettua reilut 70. Olin onnellisten suorittaneiden joukossa. Seuraava kurssi, joka tuohon tuomarikurssille hakeutumiskelpoisuuteen liittyy, on kehäsihteerikurssi. Olin menossa Varsinais-Suomen kennelpiirin ruotsinkieliselle kehäsihteerikurssille jo huhtikuussa, mutta se valitettavasti peruutettiin. Seuraava kurssi, johon pääsin mukaan, olikin vasta marraskuussa. Senkin lopputentistä selvisin kertayrityksellä ja nyt sitten alkuvuodesta suoritan talkootyönä 5 kehäsihteerin harjoituskertaa ja 5 varsinaista kertaa pätevöityneenä. Nämäkin kuuluu olla suoritettuina ennen kuin voi hakeutua ulkomuototuomarikoulutukseen. Deadline niiden suorittamiselle on maaliskuun 2013 loppuun mennessä ja nyt se näyttää kyllä onneksi jo realistiselta tavoitteelta, vaikka kiireen tuntua voi vähän tullakin. Vielä edellistäkin vaikeampaa minun on ollut päästä osallistumaan kasvattajan jatkokurssille. Olen meinaan kaksi kertaa aiempina vuosina jo ilmoittautunut ja maksanutkin osallistumismaksun, mutta joutunut lähtemään kasvattajana tositoimiin, eli astuttamaan koiraa ja vielä Saksaan asti. Nyt sitten kolmas kerta toden sanoi ja viime viikonloppuna olin Vääksyssä Salpausselän kennelpiirin kurssilla, jossa oli muitakin jo tutuksi tulleita ulkomuototuomarikokelaita. Siitähän tulikin sitten oivallinen verkostoitumisviikonloppu ja harjoittelimme jo vähän tunnelman luontia tulevaisuuden tuomari-illallisiinkin ;-) Ulkomuototuomarikursseja järjestetään Suomen kennelliitossa suunnilleen neljän vuoden välein ja em. suoritusten lisäksi on vielä varsinaiset valintakokeet eli ns. koirasilmätesti ja soveltuvuushaastattelut ensi vuoden elo-syyskuussa. Sen jälkeen vasta ratkeaa täyttyykö toiveeni loppuelämän koiraharrastusurasta ja aina vain enemmän erikoisosaamista tarjoavista forumeista. Tähän hakeutumiseni on nyt jos koskaan -periaatteella, sillä seuraavalla hakukerralla olen jo yli 50-vuotias, mikä on nykyinen hakeutumisen yläikäraja. Aikomukseni on vielä ulkomuototuomarikoulutuksen jälkeen hakeutua myös palveluskoirakoetuomarikoulutukseen. Siihen liittyvät kelpoisuusvaatimukset täytänkin jo. Sitten olisinkin vielä enemmän oikea dual-purpose-kasvattaja, kuten ystäväni Sarri hauskasti nimesi. Tavoitteellista koiraharrastamista piisaa siis jatkossakin oikein pitkän ja perusteellisen kaavan mukaan. Nyt kun treenit siirtyivät viikko sitten talven myötä mielikuvaharjoittelun puolelle, herää blogisti minussa jälleen henkiin. Kuulumisiin siis taas hetken päästä. Pidäpä vielä peukkuja viime vuoden juniorivoittajasisaruksille Ofelialle ja Repelle. Ne edustavat ensi pyhänä Tallivahteja Helsingin voittajanäyttelyissä. Hoffikehät alkavat molempina päivinä klo 10 ja kannustajia olisi mukava saada!

Takaisin