| 18.12.2012 Kynologinen monologini |
Nyt taas ajatus lentää ja oikein ahmin kaikenlaisia sytykkeitä siihen. Liekö tämän pimeyden vaikutusta vai muuten vain kaikelta kiireeltä vapautuneen ajan kirvoittamaa? Joka tapauksessa nyt on tulollansa oikea kynologisten ajatusten ja oivallusten talvi ja tästä se alkaa…
Pari viikkoa sitten, kun herätin blogini taas kesätauolta, kerroin kuinka olen pyrkimässä tulevana vuonna ulkomuototuomarikoulutukseen. Siihen liittyvää lukemista, kurssitusta, tenttejä ja tehtäviä on ollut yhä enenevässä määrin aina nyt talven tuloon asti. Ajatteleminen, lukeminen ja oivaltaminen ovat aina olleet harrastuksiani ja nyt niillä on taas oikein mukavia tavoitteitakin. Ahmin tietoa ympäristöstäni ja näen jopa unia koiramaailmassa mieltäni askarruttavista asioista. Seuraavassa joitakin asioita, jotka viime kuukausina ovat ajatuksiani kiihottaneet. Ensin kaikista mahtavin ja mukaansatempaavin ajatushaaste, jonka sain alkusyksystä.
Rotuesittely hovawartista käyttökoirana käyttökoiraharrastamisesta kertovaan kirjaan Alkusyksystä minua pyydettiin kirjoittamaan rotuesittely hovawartista käyttökoiraharrastuksia ja –rotuja esittelevään kirjaan, joka julkaistaan ensi keväällä. Kirjassa eri käyttökoirarotujen kasvattajat pääsevät esittelemään rotujaan ”omalla äänellään” ja nimenomaan käyttöominaisuuksien näkökulmasta. Tavoite oli tuottaa rehellinen kuvaus rodun vahvuuksista ja heikkouksista käyttökoirana, josta käyttökoiran hankkimista vasta suunnittelevakin voisi saada tukea rotuvalintaansa. Kirja tulee myyntiin ihan tavallisiin kirjakauppoihin. Tätä aihepiiriähän olen käsitellyt täällä blogissanikin jo viime keväänä ja vähän eri näkökulmistakin, joten minulla oli hyvä pohja lähteä työstämään ajatuksiani rotuesittelyksi. Olen edelleen asiasta aivan innoissani ja kirjaan mukaan pääseminen on minulle kunnia asia. Näen tämän isona kynologisena virstan pylväänä! Olen oman esittelyni jo valmiiksi saanut ja kirjan toimittajalle palauttanut. Nyt sitten vaan odottelen kirjan valmistumista ja mahdollisia julkkaribileitä ;-) Sen jälkeen julkaisen tarinani myös täällä.
Muoto seuraa toimintaa – on vanha viisaus, joka ei toteudu toisinpäinTämähän on legendaarinen jalostukseen liittyvä lause ja itse asiassa koko evoluutioteoriankin ydin, jos toimintaan lasketaan myös pelkkä sopeutuminen elinympäristöön. Näihin liittyviä sisältöjä opiskelin oikeastaan kaikilla syksyn kursseilla. Koska haluan ulkomuototuomarina erikoistua ainakin aluksi juuri käyttökoiriin, lauseen merkitys tulee minun pystyä sisäistämään kaikenlaisten koirien eri käyttötarkoitusten jalostamisen näkökulmista. Palveluskoirat ovat luonnollisesti se lähin esimerkki ja erirotuisia palveluskoiria olen tottunut tarkastelemaan treenikaudella lähes päivittäin. Niinpä olen aloittanut tarkasteluni niistä.
Luin kasvattajan jatkokurssille ennakkotehtäväksi annetut kolme kirjaa, joista jännittävin oli kuuluisan ruotsalaisen koiranjalostusasiantuntijan Per-Erik Sundgrenin kirjoittama ja jo vuonna 1975 ensimmäistä kertaa julkaistu kirja Koiranjalostus (Otava 1977). Lähes 40 vuotta sitten hän ennusti varsin osuvasti kaupungistumisen vaikutukset koiran jalostamisen tavoitteisiin. Hän korosti vahvasti kuinka koiralle tulisi nyky-yhteiskunnassa taata ”parempi rooli”, jossa koiralla tulisi olla aktiivisempi tehtävä kuin olla taluttimen jatkeena puistoissa. Hän peräänkuulutti, että ”koiralle on annettava sellainen osa ihmisen vapaa-ajan toiminnoissa, joka ansaitsee nimityksen koiraurheilu. Ellei tätä tapahdu on syytä pelätä, että koiran rooli kulttuurissamme on näytelty loppuun.” Hänen mukaansa ”ainoat järjestäytyneet koiraharrastuksen muodot, jotka tänä päivänä ansaitsevat nimityksen urheilu, ovat metsästys- ja palveluskoirayhdistysten koulutustilaisuudet, kilpailut ja muut vapaa-ajan toiminnot. Koirien käsitteleminen passiivisina näyttelyesineinä ei anna niille kohtuullisia mahdollisuuksia osoittaa todellista laatuaan.” Hän näki myös näyttelyjen kaupallistavan liikaa jalostusta ja hänen mukaansa ”nykyisessä muodossaan pelkkään kauneuteen perustuvat näyttelyt ovat suoranainen uhka koiran tulevaisuudelle yhteiskunnassamme. Ne ohjaavat kysynnän vääränlaisiin koiriin. Samalla jalostustyökin suuntautuu väärille urille.” Sundgren ohjasi myös näyttelytuomareita ottamaan vastuuta jalostuksen tuloksesta. Tuomarin vastuuta korostettiin luonnollisesti myös Kennelliiton tuomarikoulutuksen alkeiskurssilla. JO VAIN, Sundgren oli kaukaa viisas ja hänen ajatuksensa ovat edelleen vuosikymmenien päästä koirajalostamisen ytimessä.
Toinen vaikuttava kurssikirja oli koira-alan suomalaisten tutkijoiden artikkelikooste Koiran ruokinta ja hoito (ProAgria Maaseutukeskusten Liitto 2005), joka oli myös ennakkolukemisena. Siinä oli paljon jo eri lähteistä ennestään tuttua koiran hoitamiseen ja kasvattamiseen liittyvää tietoa, mutta nyt mukavasti ja luettavasti samoihin kansiin koottuna. Käyttökoirajalostamisen näkökulmasta erityisen kiinnostavaa luettavaa olivat erilaisten ominaisuuksien periytymisasteet: mm. aggressiivisuus ihmisille periytyy erittäin voimakkaasti 0,77 (max tulos on 1,0) ja aggressiivisuus toisia koiria kohtaan vielä voimakkaammin 0,81.
Työssäni soveltuvuustutkijana arvioin siis ihmisten soveltuvuutta erilaisiin tehtäviin ja minun tehtäväni on luoda ennusteita heidän käyttäytymisestään myös heille täysin uudenlaisissa tehtävissä. Silloin minun täytyy tunnistaa heidän käyttäytymisensä taustalla vaikuttavat pysyvät ominaisuudet, jotta pääsen kiinni siihen kuinka pysyvää henkilön käyttäytyminen on vai onko se pääosin oppimisen ja sopeutumisen seurausta. Näiden koiran aggressiivisten käyttäytymisten taustalla vaikuttaa mielestäni pääasiassa vain yksi luonteenominaisuus nimittäin dominanssi. Sehän on vahtikoirille jalostettu vahvuus, joka on pääosassa tekemässä niistä juuri vahtikoiria. Yhtä merkittävä vahvuus se on myös mm. käyttöterriereillä, jotka taistelevat työkseen kettujen ja supien kanssa. Silloin kun dominanssia on koiralla hyvin paljon, se näkyy kaikenlaisissa tilanteissa, mutta yleensä jo vähemmässäkin määrin se näkyy ainakin juuri aggressiivisuutena toisia koiria kohtaan. Paukkuarkuuden periytyvyysaste sen sijaan vaihtelee matalasta korkeaan 0,08-0,56 ja vaihteluvälistä voin jo päätellä, että kyseessä on todennäköisesti erilaisten ominaisuuksien tuottama yhteisvaikutus, eikä itsessään mikään yksittäinen paukkuarkuus-niminen ominaisuus. Samasta syystä monille käyttöominaisuuksille saadaan hyvin pieniä periytymisasteita. Monet käyttöominaisuudethan ovat useamman eri ominaisuuden summamuuttujia esim. ajo- ja haukkuominaisuudet metsästyskoirilla tai vaikkapa jäljestyskyky palveluskoirilla. Ns. BLUP-indeksit lisäävät huomattavasti tulosten ennustearvoa ja tuottavat selvää jalostuksellista hyötyä, mutta niiden hyötykäyttö on kaikkiaan vielä varsin vähäistä käyttöominaisuuksien jalostamisessa. Suomessa suomenajokoirille lasketaan kuitenkin jo useita indeksejä ja ajokoeindeksi on yksi niistä ja se koostuu neljästä arvioidusta osiosta: haku 17,5 %, haukku 25 %, ajotaito 40 % ja metsästysinto 17,5 %. Saksassa RZV:n hovawarteille lasketaan jalostusindeksit kuuden ominaisuuden periytyvyyden (Zuchtwerte) ennustamiseksi: ensimmäinen luku on lonkkaindeksi (HD) ja toinen luku on yläpurenta (overshot bite VUK). Kaksi keskimmäistä lukua ovat ulkomuotoon liittyviä arvioita tyypistä. Kaksi viimeistä lukua ennustavat temperamentin ja käyttäytymisen periytymistä. Näitä onkin varsin mielenkiintoista tutkia RZV:n kotisivuilta www.hovawart.org jalostusuroslistalta. Toivottavasti jossain kohtaa Kennelliittokin pystyy tarjoamaan vastaavia tilastomatemaattisia työkaluja rotujärjestöille ja kasvattajille.
Kaikesta lukemastani saatoin hyvin päätellä kuinka käyttöominaisuuksien jalostaminen on todettu hyvin vaikeaksi ja siksikin vain harvat kasvattajat jaksavat siihen syventyä ja tavoitteellisesti panostaa. Tänä syksynä olen entistä kirkkaammin oivaltanut miksi eri maihin viety alunperin yhtenäisesti jalostettu koirarotu voi muuttua eri maissa lähes omiksi muunnoksikseen, kun sitä kasvatetaan ilman alkuperäistä kasvatusforumia. Yleensähän maahan viedään pelkästään koira, eikä sen ominaisuuksien vaalimiseen kehitettyä kulttuuria. Se selittää hyvin miksi monista käyttökoirista on tullut enemmän vain ”look a like” -käyttökoiria, eli jalostuksessa on osattu keskittyä vain ulkomuotoon ja käyttöominaisuudet ovat jääneet jalostamatta ja niitä voi löytää enää riittävästi vain satunnaisesti yksittäisistä koirista. Mikäli haluttaisiin palauttaa ja vahvistaa rodun käyttöominaisuuksia tulisi myös niihin liittyvä kasvatus- ja harrastuskulttuuri viedä jokaiseen maahan. Näinhän on käynyt myös hovawarteille Suomessakin ja siitä lisää myöhemmin.
Osa käyttöroduista on muista syistä jakautunut maiden sisälläkin näyttely- ja käyttökoirapopulaatioihin niin selvästi, että maallikko näkee niiden väliset erot sekä näyttelyissä että koesuorituksissa. Silloin taustalta löytyy todennäköisesti erimielisten kasvattajien ryhmät, jotka eivät ole pitkään aikaan mahtuneet saman pöydän ääreen. Se on ollut suuri menetys rodun geenipohjalle, joka on näin kahtiajakautumalla voimakkaasti kapeutunut. Silloinkin yhteisen kulttuurin vahvistaminen olisi avainroolissa rodun yhdistämisessä.
Etenkin pohjoismaisten metsästyskoiraharrastajien keskuudessa dual-purpose-ajatus on ollut vahva jo rotukirjojen perustamisesta asti ja pohjoismaiset metsästyskoirat ovatkin säilyneet kennelmaailmassa jopa hämmästyttävän yhtenäisinä. Ihailin taannoin mm. niiden rotujärjestöjen mahtipäätöstä jättäytyä pois FCI:n komisen vuotta sitten tulleesta uudesta C.I.E eli kansainvälinen näyttelyvaliotittelistä. Pohjoismaisten metsästyskoirien tulee edelleenkin saada kaikkiin muotovalion arvoihin myös käyttötulos. Tämä oli vahva kannanotto dual-purpose-jalostamisen puolesta.
Suomalaiset "look a like" hovawartit?Hovawarthan on vanha saksalainen käyttökoira. Näin alkaa rotumääritelmä kaikilla kielillä. Tämä alkuperä ja jalostustavoite vaikuttavat kuitenkin jääneen oivaltamatta suunnilleen muissa maissa paitsi Saksassa ja sielläkin ainoastaan rodun suurimmassa rotujärjestössä RZV:ssa käyttöominaisuuksien jalostamiseen panostetaan systemaattisesti. Muissa maissa käyttöominaisuuksiin panostavat lähinnä ainoastaan yksittäiset kasvattajat.
Jos muoto kerta seuraa toimintaa, niin mihin tämä rotumme näyttelypainotteinen jalostus sitten johtaa?Suomessa hovawartia on kasvatettu 60-luvulta lähtien. Vuosikymmenien saatossa meille on selvästikin muodostunut tänne omanlaisemme käsitys rodusta ja sen myötä omanlaisemme hovawart-populaatio, jonka käyttötarkoitukseksi on yhä enemmän muodostunut Sundgreninkin varoituksista huolimatta näyttely- ja seurakoirana oleminen. Tähän johtopäätökseen olen tullut vuosien saatossa hyvin monenlaisten keskustelujen kautta sekä sen perusteella miten rotua edelleen tuodaan esille esim. rotujärjestön kotisivuilla ja pentulistalla. Samassa määrin missä saksalainen hovawart-harrastaja näkee hovawartin ensisijaisesti palveluskoirana, näkee suomalainen hovawart-harrastaja sen ensisijaisesti näyttelykoirana. Rotumme käyttöominaisuudet ovat täällä jo keskimäärin niin taantuneet, että suomalaisesta hoffikannasta käyttökoirien jalostaminen onkin hyvin vaikea ja pitkäkestoinen haaste, eikä mitenkään onnistu ilman sitä tavoitetta tukevaa harrastuskulttuuria ja toimintaympäristöä. Siksi valitettavan monet rotumme harrastajat ja kasvattajat mieluiten jopa mitätöivät hovawartin käyttökoirataustan kokonaan. Ensi vuoden elo-syyskuun vaihteessa olevaa koirasilmätestiä varten olen alkanut tutkia kaikkia koiria ja muitakin eläimiä sillä silmällä. Minun pitää osata nähdä erilaisia rakenteessa olevien mittasuhteiden välisiä eroja ja myös ymmärtää käyttötavoitteen näkyminen koiran ulkomuodossa.
Juha Kares oli jossain omassa kynologisessa kasvuvaiheessaan hurahtanut olkavarteen, jota hän käsittelikin runsaasti niin tuomarikoulutuksen alkeiskurssin luentopäivässään kuin kirjassaan. Yksi hänen lauseensa iskostui ajatuksiini: ” jos nostat pentua leuan alta ja sen etujalat nousevat ilmaan, niin älä valitse sitä pentua jalostuskäyttöön.” Eli koiran etuosan rakenne tulisi olla varsin ylöspäin kurottuva, joka tarkoittaa myös sitä että olkavarsi on silloin jo todennäköisesti lapaluuta pidempi.
Joulukuun alussa katsoin rotumme parhaimmistoa sillä silmällä Helsingin voittajanäyttelyissä ja huomasin, että olkavarsi vaikuttaa todella myös omassa rodussani pidentyneen ja koirat ovat pystyryhtisempiä edestä kuin vaikkapa vielä 10 vuotta sitten. Ne myös esitettiin siellä kuten puudelit, kiskomalla päätä ohuella kuristavalla hihnalla suoraan ylöspäin ja jopa niin kovasti että niille tuli oksennusrefleksi. Se oli hyvin ikävää katsottavaa. Mielestäni ravaajatyyppisiä käyttökoiria ei pitäisi milloinkaan edes esittää tuolla tavalla, mutta näyttelykoiramuoti oli selvästi lyönyt läpi myös hoffikehässä.
Myös hoffien selkälinja on muuttumassa laskevaksi, takajalan sääriluu on pidentynyt ja takajalkojen kulmaukset jo jossain tapauksissa liian korostuneet. Koirat myös asetetaan seisomaan takajalat korostuneen taakse. Muistan Kareksen kirjassa olleen kuvan irlanninsetteristä, joka oli korostuneen pysty edestä ja jolla oli voimakkaasti laskeva selkälinja ja hyvin taakseasettuneet, voimakkaasti kulmautuneet takajalat. Se oli karmea kuva, joka havainnollisti näyttelylinjaista setteriä, joka siis muistutti jo kirahvia. Käyttölinjainen setteri puolestaan oli toisessa kuvassa edelleen tasapainoisemmin kulmautunut niin edestä kuin takaakin. Setterihän työskentelee usein korkeassa heinikossa ja käyttää ilmavainuaan lintujen paikallistamiseen, silloin hyeenamainen korkealle kurottuva etuosa voi olla jossain määrin jopa tarkoituksenmukainen, mutta äärimmilleen liioiteltuna varmasti lisää erilaisia nivelten kulumariskejä.
Nykyiset maamme hovawartit ovat valikoituneet jalostuskoiriksi ilman jalostustarkastusta, sillä viimeisin sellainen on pidetty tietääkseni alkuvuonna 2007. Sen jälkeen rotujärjestö on kerran yrittänyt järjestää jalostustarkastuksen, mutta kuulin silloin olleeni ainoa, joka siihen olisi tulevia jalostuskoiriaan ollut tuomassa. Käytännössä siis suunnilleen kaksi sukupolvea on jo jalostettu ulkomuodon osalta pelkästään näyttelytulosten ja kasvattajan oman näkemyksen perusteella. Jos muutkin näyttelytuomarit kuin Kares arvostavat pitkää olkavartta ja pystyä ryhtiä, niin eipä ihme että hoffiemme selkälinja alkaa myös laskea. No Kareshan ei ole vielä hoffituomari, mutta vahva mielipidevaikuttaja toki.Tuon raajojen mittasuhdemuutoksen lisäksi huomasin, että maassamme hoffien pää myös pienenee ja korvat ovat jo melko pienet ja ruusukorva-asentokin tavallinen. Kaikkiaan pää alkaa muistuttaa jo jopa lyhyttä vinttikoiran päätä. Jos tätä menoa jatketaan parin koirasukupolven ajan, meillä ei enää ole edes ”look a like” hovawarttia.
Olen miettinyt tuon havaintoni jälkeen paljon hovawartia käyttökoirana ja kuinka tuollainen ulkomuodon kehitys vaikuttaisi sen kykyyn suoriutua palveluskoiran haasteista. Hovawartin erityisvahvuudeksi ja jalostustavoitteeksi Saksassa mainitaan hyvä nenänkäyttökyky. Itse olen tämän myös monissa FH-kokeissa ja -valmennuksissa huomannut. Olen myös hyvin ylpeä kasvattieni jäljestyskyvystä, joka herättää vilpitöntä ihastusta myös muiden rotujen palveluskoiraharrastajien keskuudessa. Jälkikoiran pitää olla vaivatonta kulkea nenä maassa, kuten laiduntavan hevosen. Jäljestämisessä erinomaisiksi tiedetyillä roduilla, kuten vihikoira ja saksanpaimenkoira, pää ja kuono ovat myös korostuneen suuret ja voimakkaat. Nythän maamme hoffit ovat kehittymässä juuri päinvastaiseen suuntaan ja pian niiden fyysinen olemus jo haittaisi onnistumista jälkityöskentelyssä.
Vertasinkin sitten hevosen ja koiran luurankoja ja kyllä vaan, jatkuvaan laiduntamiseen jalostuneella hevosella olkavarsi on selvästi lyhyempi kuin lapaluu, kun taas koiralla nämä usein ovat suunnilleen yhtä pitkät. Jos liioitellaan ja jalostetaan pitkää olkavartta ja pystyryhtisyyttä, koira joutuu kurottelemaan tai harottamaan etujalkojaan pystyäkseen jäljestämään kuono tiiviisti maassa. Tällaisia palveluskoiria näkee jo nyt jälkihommissa esim. dobermanneissa. Epämukava vaivalloisesti alas kurottava asento tuottaa varmasti kipua ja lopulta ehkä jopa nivelrikkoa etujalkoihin, niskan & hartiaseudun alueelle.
Pitkä olkavarsi ja sääri löytyvät ihan luonnostaan esim. kissoilta ja meiltä kädellisiltä. Kissojenkin etujalkojen käyttäminen muistuttaa meidän kädellisten toimintaa. Kissojen nivelethän ovat yliliikkuvat, mutta hyvin joustavista ja niveliä suojaavista kudoksista muodostuneet, minkä vuoksi niille eivät yliliikkuvuus ja löysyys aiheuta nivelrikkoja, vaan tuottavat kykyä liikkua äänettömästi ja joustavasti. Koiralla taas tiedetään sekä löysyyden että yliliikkuvien nivelten lisäävän nivelrikkoriskiä, kuten meillä ihmisilläkin. Hevoset puolestaan ovat meihin petoihin verrattuna hyvin isoja ja massiivisia, mutta todella jäykkiä ja tiukkakudoksisia eläimiä, minkä vuoksi niillekään ei juuri nivelrikkoja tule kuin jalkojen alaosaan, kuten vuohisen (ranteen) alueelle, jos se on liian pysty ja lyhyt, eikä jousta iskussa riittävästi.
Mietin myös, että pystyryhti ja avonaiset/vähäiset kulmaukset voivat palveluskoiralla heikentää sen iskunkestävyyttä hyppyjen alastulossa. Silloin koiran riski loukkaantua niin maastossa kuin tottelevaisuuskentällä kasvaa. Taas analogia hevosiin. Olympiaratsuja jalostetaan nykyään myös kouluratsastus- ja esteratsastuspainotuksin. Kouluratsulta vaaditaan fyysisissä ominaisuuksissa mm. korostunutta lennokkuutta ja laajaa raajojen liikettä, esteratsuilta tehokasta ponnistusvoimaa ja kokoonsa nähden suurta ketteryyttä. Kouluratsut ovat yleensä pystyryhtisempiä ja niillä on pidempi olkavarsi, jolloin liike suuntautuu korostuneesti heiluvana ylös ja eteenpäin. Esteratsut ovat liikkeiltään rajoittuneempia, mutta niiden suhteellinen voimantuotto, liikekoordinaation tarkkuus ja iskun kestävyys ovat erinomaisia. Rakenteeltaan nämä tyypit voivat olla jo niin eriytyneet, että eivät haasteiden vaikeutuessa enää menesty toistensa tehtävissä.
Kasvattajan jatkokurssin lopputyö stimuloi ja auttoi jäsentämään tavoitteitaTästä jalostuksella tuotetusta rakenteen toimimattomuudesta löydän läheltä esimerkin. Meille tuotiin naapuritalliin Saksasta nuori ratsu, josta piti tulla hyvä estehevonen. Korkeammilla esteillä sen hyppyhalu kuitenkin hävisi ja sitä tutkittiin ja huomattiin, että sillä on liian pitkät okahaarakkeet. Ne koskettavat alas tullessa yhteen ja tuottavat kipua. Hevonen palautettiin kotimaahansa ja todennäköisesti se oli jo alun alkaen kouluratsastuspainotteisesti jalostettu pystyryhtiseksi, jolla on kouluratsujen tavoin ylhäältä liittynyt kaula. Silloin iskupaine kaulan ja rungon liittymäkohdassa korostuu hypystä maahan iskeytymisen vuoksi ja kaula pääsee heilahtamaan liian taakse. Esteratsut ovat matalaryhtisempiä ja niillä myös olkavarsi on lyhyempi ja kaula alempaa liittynyt kuin kouluratsuilla. Sain juuri palautettua kasvattajan jatkokurssin lopputyöni. Siinä piti tehdä toimintasuunnitelma virallisen business plan –kaavan mukaan paitsi talouden osalta. No kasvatusharrastus on minullakin ollut aina niin tappiollista, että vaikka olen tarjonnut näiden 11 vuoden aikana pariinkin otteeseen kirjanpitoani verottajalle, on se palautettu tarpeeton kommenttien kera. Harrastuksiinhan ja elämään se työllä ansaittu raha kulutetaan ja harvoinpa ne mitään tuottavat.
Toimintasuunnitelmaa laatiessani sain taas monia oivalluksia, joita varmasti jossain kohtaa saan julkisemminkin integroitua jalostusstrategiaani kotisivuilleni. Tässä kuitenkin jo yksi etiäinen, mistä on kysymys. Vielä vuosi sitten en olisi tällaista tohtinut edes ääneen mainita. Tänä vuonna olen päässyt omassa kynologisessa kasvussani taas yhdestä oppimistasanteesta aimo loikan eteenpäin ja näen asioiden yhteydet nyt selvästi kirkkaammin, jolloin luottamukseni tavoitteideni toteutumiseen on vahvistunut. Tietenkin psykologina tiedän myös itseään toteuttavan ennusteen merkityksen ja jo siinäkin mielessä esitän seuraavan näkemykseni Tallivahdin kennelin tulevaisuuden tuotteista ja asiakkaista. Vaikeimmin jalostettavaa päätuotetta 1-ryhmän koiria on jo selvästi aiempia pentueita enemmän F- ja G-pennuissani ja tiedän jo suunnilleen miten niitä tuotetaan, mutta vielä puuttuvat ne A-ryhmän asiakkaat, joiden tavoittamista vasta harjoittelen:
TAULUKKO 1. Tallivahdin kennelin tuote-asiakas-matriisi
TUOTE 1: TUOTE 2: TUOTE 3: voimakkaasti rohkea ja hieman pidättyvätyöskentelevä avoin ja itsenäinen jälkikoira, joka helppo pihavahti vaatii osaavan pk-koira ohjaajan ASIAKAS A: SM-tasolle tähtäävä FH-harrastaja X ASIAKAS B: aloitteleva pk- tai pelastusharrastaja X ASIAKAS C: maalle pihavahtia ja ystävää kaipaavalle X X X LOPUKSI Edelliset havaintoni tukevat kaikki koirasilmäni kehittämisen alkuvaiheen oivalluksia ja tulen jatkossa tutkimaan asioita lisää ja perehtymään koiriin etenkin käyttöjalostuksen näkökulmasta. Tämä monologini täytti siis nyt tarkoituksensa tällä matkallani, katsotaan vieläkö tälle vuodelle tulisi uusia oivalluksia vai antavatko ne odottaa uutta vuotta! Kuulumisiin taas jonkun hetken päästä!
|
| Takaisin |