Blogini aihepiirit ja alku

Tähän ryhtyminen oli mielessäni jo jonkin aikaa. Olen innokkaana seurannut muiden blogeja ja tykännyt kirjoitella rotujärjestömme forumiin. Välillä jopa liiankin innokkaasti. Kaikenlaiset koiramaailman asiat kiinnostavat minua ja pidän mielelläni itseäni niissä ajan tasalla. Myös hevosharrastamisessa on tulossa mahdollisia uusia tuulia meillä päin. Kirjoittaminen myös mukavasti aktivoi ja jäsentää ajatuksia. Nämä kaikki tekijät vahvistivat päätökseni tähän – oman blogini aloittamiseen.

Blogissani käsittelen pääasiassa neljän aihepiirin sisältöjä. Elämämme hoffitrion kanssa ja koiran kasvatusharrastuksen arki tulevat luonnollisesti lukijoille tutuksi. Koiran kouluttajana en pidä itseäni esimerkillisenä, joten treeniblogia tästä ei tule. Sen sijaan työstän muilta oppimiani viisauksia ja joitain omia oivalluksiani palveluskoirakokeiden harrastamisessa. Kolmantena aihepiirinä ovat sitten hevostallimme tapahtumat, koska silläkin elämäni alueella on muutoksia jo orastamassa. Koiramaailmassa on tapahtunut viimeisten vuosien aikana huikeita muutoksia hyvään suuntaan ja nautin niiden mahdollisuuksista. Se on abstraktein ja neljäs aihepiirini ja kiinnostaa ehkä vain innokkaimpia harrastajia, vaikka koiramaailman muutokset koskettavatkin varmasti jossain muodossa meitä kaikkia. Siinä tarinani ovat usein varsin pitkästi asioita pohdiskelevia ja siksi sijoitan ne loppuun.

Toivon, että blogini viihdyttää mahdollisimman monia hengenheimolaisiani. Aloitustarinani on varsin pitkä, sillä luon tässä vähän pohjia joka aihepiiriin ja sain vaihteeksi myös niin mukavan flow-tilan päälle. Tästä se lähtee. Tervetuloa kyytiin!

Elämämme hoffitrion kanssa ja välillä suuremmankin lauman

Nyt kasvattajaharrastuksen arki on meillä taas kiihkeimmillään, kun sijoitusnarttumme Englein, eli Mango, tuli kotipesäänsä synnyttämään G-pentuettamme. Kaikki sujui loistavasti ja 10.4.2011 syntyi maailmaan 10 ihanaa hoffin nuppusta. Mangon ja upean saksalaisen käyttöuroksen Jamesin rakkauden hedelmät tekivät Tallivahdin kennelin historiaa: saimme ensimmäiset mustat hoffimme ja niitähän tulikin sitten kerralla 8. Meillä riittää nyt sitten ihanasti vipinää aina kesän alkuun asti peräti 14 hoffin voimin!

Elämme nyt pentujen myötä taas kahden kerroksen väkinä. Asun Mangon ja pentujen kanssa alimmassa kerroksessamme, jossa on tv-oleskelutila, kodinhoitohuone ja sauna. Muut koiramme asuvat Johnnyn kanssa keski- ja yläkerrassa. Meillä on avorappuset, joissa on portti sekä alakerrassa että keskikerroksessa. Näin vältymme koiratappeluilta, sillä omat koiramme ovat varsin pahana reviirilleen tuleville aikuisille sukulaisilleen, vaikka pikkupentuina niitä rakastavatkin. Tein etätöitä kotoa käsin viimeisen raskausviikon ennen synnytystä ja myös pentujen syntymän jälkeisen viikon. Näin pystyin valvomaan, että kaikki sujuu hyvin. G-pentujemme tapahtumat tulevat varmasti parina tulevana kuukautena olemaan myös blogini keskeisintä sisältöä.

Viime talvi ja edellinenkin on ollut ihanan helppoa koirien lenkkeilyttämisen kannalta. Tammikuussa pääsimme tonttimme rajalta suoraan pelloille hiihtämään hankikannossa! Tätä iloa jatkui aina 9.4. asti. Hiihdimme laumamme kanssa noin 4-5 kertaa viikossa ja pisimmät viikonloppujen retkemme kulkivat Vaarjoen suistoa pitkin merelle asti, jolloin kilometrejä kertyi helposti noin 12. Normaalit arkilenkit olivat noin 8 km luokkaa. Parasta näissä lenkeissä on, että koirat voivat juosta koko ajan vapaasti. Ainoastaan Naantalin edustan meren jäällä Repeä piti pitää silmällä ja enempi käskyn alla, sillä se niin kovin mielellään juoksisi kaikkia alle 100 m päästä ohikulkevia tervehtimään. Mutta senkin hallinta parani koko ajan ja mitään erityisiä vaikeuksia siinä ei ollutkaan missään kohtaa, vaan poika kulki helposti vapaanakin laumamme mukana. Kaikkien kunto kasvoi kohisten ja Repe-pentukin on ikäisekseen aikamoinen atleetti. Kuvat ovat helmikuiselta retkeltämme alkaen ratsastuskenttämme päädystä, edeten peltoja pitkin noin 1,5 km ja sitten Vaarjoen suistoa 2,5 km ja lopulta sitten olemme Naantalin edustan saaristossa meren jäällä. Muun muassa Muumimaa on aina ollut mukava retkemme päätepiste :-D

Huhtikuun alun muutamat pakkasaamun hiihtolenkit olivat varsin mahtavia elämysseikkailuja, sillä muuttolinnut olivat saapuneet kovasti tulvivalle Vaarjoelle. 9.4. bongasimme näillä korkeuksilla jo hieman harvinaisen harmaahaikarapariskunnan ja seuraavana päivänähän sitten syntyi 10 uutta Tallivahtia… Edellisen kerran näin harmaahaikaran Maskujoen varrella noin 4 vuotta sitten. Valkoposkihanhet, joutsenet, kurjet ja erilaiset kahlaajat olivat sitten tavallisempia nähtävyyksiä. Muuttolintujen lisäksi Maskun ja Naantalin välisen Lietsalantien varrella voi bongata näihin aikoihin myös useita lintubongareita. Tähän näkymään sopii myös pieni paikallishistoriakatsaus: laakso jonka pohjalla Vaarjoki kulkee on ilmeisesti se kuuluisa Vallis Gratiae, eli Armon laakso. Nimi tulee Birgittalaisluostarista, joka sijaitsi alun perin laakson tällä puolella eli Maskun Niemenkulmassa, jossa on muuten painettu aikoinaan myös maamme ensimmäinen kolikko. Sitten luostari muutti Naantaliin ja nyt se sijaitsee Turun keskustassa. Siitä tulee kuitenkin Naantalin vaakunassakin tuttu VG-lyhenne ja luostariin liittyvää historiaa esitellään eniten juuri Naantalissa.

Koiran kouluttamisen hajatelmia

Viimeisimmästä marraskuisesta Marko Koskensalon luennosta yksi mieleeni muhimaan jäänyt oivallus oli, että ihmiset eivät edisty koiransa koulutuksessa yleensä tarpeeksi nopeasti. Siitähän seuraa usein kehityksen hidastumista ja se voi jopa tykkänään pysähtyä jollekin mukavuusalueelle. Valitettavan usein koehaaveetkin saattavat samalla tyssätä.

Olen kouluttanut kolme hoffia ja neljäs on nyt pentuvaiheessa. Ensimmäisen hoffini Nellan kanssa kävimme rotujärjestön epävirallisen aluejaoston TuHon treeneissä. Kouluttamiseni ei ollut tavoitteellista ja BH-kokeenkin suoritimme Nellan kanssa vasta sen ollessa 6,5 vuoden iässä. Siihenkin kipinä tuli tyttärensä Abban aktiivisemman kouluttamisen myötä. Abban kanssa osasinkin hakeutua jo paikalliseen palveluskoirayhdistykseen ja myös koira-alan ammattilaisen kursseille. Treenasin sitä alun alkaenkin tavoitteellisemmin ja BH-kokeen suoritimme Abban ollessa 3,5 vuotta. Olin jo silloin hurahtanut kovasti FH:hon ja metsäjäljelle PAJÄ1-kokeeseen lähdin ensin vain viime hetken pyynnöstä yhdistyksemme joukkuetta täydentämään. Kuukauden treenillä ekakokeestamme ei tietenkään tullut menestystä, mutta kipinä treenata tottistakin syttyi uudelleen. Vuoden päästä siitä Abban ollessa vajaat 5-vuotias saimme sille ensimmäisen käyttötuloksen JK1.

Sissin kanssa ymmärsin aloittaa monipuolisen tavoitteellisen treenaamisen jo pikkupentuna. Niinpä se olikin vasta 2v 2kk saadessaan ensimmäisen jälkikoularinsa JK1. Repe-pennun kanssa olen nyt osannut toivottavasti edetä vielä sujuvammin ja tulostavoitteet voisivat olla sikäli vielä Sissiäkin aikaisemmassa. Nyt olen osannut mm. hyödyntää talvikauttakin jälkitreenaamiseen. Olen nyt talvella tehnyt pk-tottistelun lisäksi jäljen lajiharjoitteluna keppijumppaa, eli esineilmaisuharjoittelua. Se alkaa olla RePetolla jo hyvin hallussa.

Näin sitä ihminen kehittyy ja kouluttamisen aktiivisuushan on meikäläisellä suoraan positiivisessa yhteydessä tavoitteisiin. Jos en tähtäisi kokeeseen, niin en varmaan treenaisikaan mitään. Kimppakivaahan elämässä koirien kanssa on muutenkin. Kouluttaminen ja oppiminen on kuitenkin niin koiralle kuin ohjaajalle palkitsevaa ja tuloksen saaminen jopa koukuttavaa. Tämä palveluskoiraharrastushan on aikalailla samanlaista tavoitteellista reipashenkistä toimintaa kuin mihin jo lapsesta asti innokkaana partiolaisena kasvoin. Harjoitetaan erilaisia taitoja, joiden hallintaa sitten puntaroidaan ”näyttökokeessa”. Molemmissa harrastuksissa kisataan näin ennen muuta itsensä kanssa.

Aloitimme peltojälkitreenit 16.4. eli tasan viikon päästä hiihtokauden päätyttyä. Uskomattoman nopeasti lumet sulivat ja heinäpellot kuivuivat niin, että lenkkareillakin olisi jo parhailla paikoilla päässyt kulkemaan. Talven jäljestystauko ei näkynyt mitenkään koirissani. Kokemattomin huhtikuun puolivälissä 9kk ikäinen Repekin meni samalla intensiteetillä kuin syksyllä. Tein sille kaksi n. 50 m pituista jälkeä näin aluksi ja saan tehdä selvästi pitempiä kyllä jo heti jatkossa. Abba oli yhtä vauhdikas kuin ennenkin ja ajoi tuulen viemänä vähän sivussa. Sissi oli niin tasaisen varma, että olisin voinut vaikka suoraan mennä kokeeseen sen kanssa. Jäljestäminen oli taas kyllä niin ihanan harmonista ja rentouttavaa ja keli aivan mahtava! Onneksi tämä on vasta kauden alku!

Kolmanneksi hevostallimme tapahtumia

Siskoni kanssa omistamamme pienen 5-paikkaisen hevostallin. Rakensimme tallimme vuonna 1995 ja siitä asti meillä on ollut omaa tallitoimintaa.  90-luvun lopulla herättelimme uudelleen henkiin Ratsastusseura Pegasos ry:n toimintaa tallillamme järjestämällä pienen porukan kera vuosittaisia match show:ta ja rusettikisoja ja aina elokuun viimeisenä viikonloppuna. Parhaillaan kisoihin osallistui yli 40 hevosta ja ponia. Siitä tallimme tuli tunnetuksi ympäri lähiseutua. Jo vuonna 1969 perustettu Pegasos nousi näiden ponnistelujen myötä hyvin uudelleen siivilleen ja on nykyään varsin aktiivinen ja keskikokoinen yksityisratsastajien muodostama seura. Match show ja rusettikisaperinne juurtui seuraan hyvin ja tapahtuma järjestetään edelleen elokuun viimeisenä viikonloppuna. Leikkimielinen koko perheen tapahtuma kestää nykyään jo koko viikonlopun ja järjestetään Maskun kunnan siihen soveltuvilla hiekkakentillä. Siskoni kanssa olemme siirtyneet kannustamaan enempi katsomon puolelle. Siskoni nuori jälkikasvu on tosin jo vähän jatkanut kisaperinteitämme Pegasoksessa.

Ajankohtaisin ja merkittävin mullistus on tallitoimintamme laajennussuunnitelma. Saimme huhtikuussa tallimme laajennukseen ja pienen maneesin rakennusluvan Maskun kunnalta. Tavoitteemme on kehittää tallitoimintaamme ammattimaiseksi. Suunnittelemme, että tallistamme tulisi 12-paikkainen ja palkkaisimme sen toimintaa pyörittämään hevosalan ammattilaisen. Liiketoimintasuunnitelmamme on hahmottumassa ja sisältää pääasiassa erilaista valmennustoimintaa niin hevosille kuin ihmisille. Ratsastuskoulutoimintaa meille ei tule, vaan pyrimme säilyttämään kotitilallamme rauhallisen ja vähäväkisen ympäristön. Hankkeella ei ole mikään hoppu ja toivottavasti rakennusalan noususuhdannekin ehtii taittua ennen kuin aloitamme. Lähivuodet voivat siis olla varsin jännittäviä Tapojärven Rusthollissa.

Lopuksi koiramaailman mullistuksia

Viimeisin ajatuksiani erityisesti kiihottanut koiramaailman tapahtuma on maamme arvostetuimman kasvattajapalkinnon Vuolasvirta-palkinnon ansaitsemisperusteiden muutokset käyttökoirakasvatuksessa. Nykyiset palkinnon myöntämisperusteet löytyvät Kennelliiton sivuilta. Lyhyesti sanottuna tähän asti käyttökoirakasvattaja on voinut saada Vuolasvirta-palkinnon pelkillä käyttötuloksilla tai pelkillä näyttelytuloksilla. Jälkimmäinen on ollut selvästi suuremmassa roolissa monien käyttörotujen ja hoffienkin kasvattajien Vuolasvirta-pisteiden kertymisessä.

Uusien Vuolasvirta-sääntöjen mukaan ns. varsinaisten käyttörotujenkasvattajien tulee saada puolet pisteistä käyttötuloksista ja puolet näyttelytuloksista. Pisteytyksen muutos on Kennelliitolta selkeä kannanotto siihen, että käyttökoirakasvattajien toivottaisiin panostavan ns. dual-purpose-koirien jalostamiseen, eikä suunnata kasvattamista pelkästään jompaan kumpaan joko ulkomuotoon tai käyttöominaisuuksiin. Monet käyttörodut ovat nykyisin jakautuneet ns. käyttö- ja näyttelylinjoihin, mikä kaventaa niiden geenipohjaa huomattavasti nopeammin kuin jos rodun sisällä olisi yhtenäiset jalostustavoitteet. Ja kun tiedetään lisäksi, että suunnilleen kaikkien koirarotujen geenipohja on jo ennestään niin kapea, että monissa roduissa terveyden lisääminen rodun omilla geeneillä ei enää onnistu. Yksi keskeisimpiä syitä panostaa Dual-purpose- tavoitteeseen on siis pyrkimys koirarotujen hyvinvoinnin ja elinvoimaisuuden lisäämiseen.

Kennelliitto kysyi nyt vuoden alussa käyttökoiria jalostavilta rotujärjestöiltä haluavatko ne rodun olevan varsinainen käyttökoirarotu ja lähteä uudistettuihin sääntöihin mukaan vai jatkavatko kuten ennenkin. Rotujärjestömme päätti 16.4. yleiskokouksessaan jatkaa kuten ennenkin. Itse olisin nähnyt jalostuksen painopisteen vahvistumisen dual-purpose-suuntaan rodussamme hyvin tarpeellisena viimeistään nyt. Sillä näyttelysuunnan dominoidessa näin vahvasti kuin se Suomen hoffikannassa dominoi käyttöominaisuudet, jotka näkyvät koirien koulutettavuutena, keskittymis- ja yhteistyökykynä samalla heikkenevät. Koirilla on silloin entistä vaikeampaa saavuttaa palveluskoirakoetuloksia ja näyttelyharrastaminen jääkin ainoaksi realistiseksi vaihtoehdoksi. Se taas vahvistaa jo ennestään vahvaa jalostussuuntaa. Alun perin käyttöroduissa nämä ulkomuodon ja käyttöominaisuuksien jalostustavoitteet ovat olleet samalla viivalla.  Ruotsissa hoffeilla dual-purpose-strategia on vahvasti käytössä, sillä siellä hoffi saa sertifikaatin näyttelyssä ainoastaan käyttöluokasta. Käyttöluokkaanhan pääsee vain rodunomaisen käyttökoetuloksen omaava koira.

Vuolasvirta-palkinnon myöntämisperusteet varsinaisissa käyttöroduissa siis muuttuvat dual-purpose-kasvatukseen kannustavaan suuntaan niin, että käyttökoirarodun pistekertymä tulee kertyä puoliksi käyttötuloksista ja puoliksi näyttelytuloksista. Käyttötulospisteitä saa muotovalion arvoon oikeuttavasta tuloksesta 2p/ kasvatti ja käyttövaliotittelistä 8p/kasvatti. Näyttelypisteet lasketaan vastaavasti mm. sertifikaatista 2p/kasvatti, Suomen muotovaliosta 4p ja kansainvälisestä muotovaliosta 10p. Pistelaskentaan otetaan mukaan kasvattajan 10 pentuetta ja pisteitä pitää kerryttää pentujen yhteenlasketun lukumäärän verran. Eli 10 kpl 8 pennun pentuetta vaatii 80 pistettä, joista 40 pistettä pitää tulla käyttötuloksista ja 40 näyttelytuloksista. Yksinkertaistetusti siis joka pentueesta pitäisi kahden koiran saada vähintään vaaditut koetulokset ja kahden sertifikaatti. Valioyksilöt keräävät pisteitä sitten muidenkin edestä. Samalta koiralta hyväksytään yhdet pisteet sekä käyttötuloksista että näyttelytuloksista. Eli esim. Abba ja Sissi tuottavat nykyisellään 2 p käyttötuloksista molemmat ja 4 p FI MVA-arvosta, eli tuloksista kertyy kummaltakin 6p.

Rotujärjestömme kuitenkin päätti siis nyt epäsuorasti samalla, että hovawartit eivät ole varsinainen käyttökoirarotu Suomessa. Sikäli valitettavasti näyttelytulokset jatkossakin ratkaisevat kasvattajiemme Vuolasvirta-ansioitumisen ja se on tämän päätöksen myötä nyt entistä tiedostetumpi pääjalostustavoite rotujärjestössämme. Mikäli dual-purpose-tavoite olisi nähty tärkeänä rodussamme, Suomen muotovalionarvosääntö olisi tullut ratkaisevaksi pistekertymän toteutumisessa ja sen koetulosvaatimus on rotujärjestöjen vallassa. Rotujärjestömme olisi siinä tapauksessa siis joutunut tarkastelemaan muotovaliosäännön nykyisen käyttötulosvaatimustason mielekkyyttä. Sen muuttamiseen enemmistöllä rotumme harrastajista ei aiemminkaan ole ollut halua, eikä ilmeisesti nytkään, sillä uskon sen olleen yksi peruste tämän 0-päätöksen taustalla.

Hovawarttien FI MVA koevaatimuksena on 2-luokan koulutustunnus kaikissa pk-lajeissa ja IPORissa, mikä on palveluskoirien vertailussa vaikeimmasta päästä. Se on varmasti yksi syy siihen miksi Suomen muotovalioita tulee rotuumme nykyään yhtä vähän kuin käyttö- ja tottelevaisuusvalioita. Kansainvälisiä valioita C.I.B., johon vaaditaan kahden CACIBin lisäksi 1-luokasta koetulos, tulee nykyään vuosittain rodussamme enemmän kuin FI MVA:ta. Se on siis suhteessa helpompi saavuttaa kuin FI MVA ja selittävä tekijä tässä on Suomen muotovalion tittelin kovempi 2-luokan koetulosvaatimus. Yleensä C.I.B-koirillakin tavoitellaan vielä FI MVA –titteliä ja käydään 2-luokan käyttökokeissa yrittämässä, mutta valitettavan usein koenäytöt sieltä jäävät saamatta.

Vuonna 2009 tuli koiramaailmaan FCI:n tuomana uusi hieno titteli kansainvälinen näyttelyvalio C.I.E., jonka käyttöroduissakin voi saavuttaa pelkillä näyttelytuloksilla. Se mullisti myös hoffien valiotilastot. Nykyään kokonaan ilman käyttötuloksia olevia näyttelyvalioita on yli tuplasti enemmän kuin käyttökoetuloksia omaavia valioita. Ulkomailla ansaittujen valiotitteleiden osuus on myös ollut koko ajan rodussamme kasvava ja paljolti titteleitä haetaan maista, kuten Baltiasta, jossa rotumme on harvinainen. Käyttötuloksia omaavien valioiden määrä on nyt jo hälyttävän vähäinen ilman tuloksia valioituviin verrattaessa, sillä vuonna 2010 Suomen muotovalioita tuli rodussamme vain yksi, käyttövalioita kaksi ja kansainvälisiä muotovalioita C.I.B. kolme, eli yhteensä kuusi. Ilman koetuloksia saatavan kansainvälisen näyttelyvalion arvon sai vuonna 2010 peräti 9 koiraa ja 10 koiraa sai erilaisia ulkomaisia muotovaliotitteleitä, eli peräti 19 valio-titteliä tuli ilman käyttönäyttöjä. Useampi koira on saattanut saada useamman em. mainitun tittelin. Tittelien tavoittelemisen suosio ja niiden vaikutus jalostuksen suuntaan näyttää kokonaisuutta tarkasteltuna varsin ilmeiseltä.

Monelle tavalliselle koiranomistajalle valio on aina valio, eikä sen ansaitsemisen kriteereitä sen kummemmin selvitetä. Vanhemman valiotittelihän lisää aina pentukauppaa ja houkuttelee siksi kasvattajia ja helpoimmat reitit rodussamme valioitumiseen on edellä osoitetusti jo löydetty. Monissa muissakin roduissa tilanne on todennäköisesti sama. Ehkä Kennellitton Vuolasvirta-palkinnon muodossa tehtiin juuri siksi dual-purpose-linjaus, joka on vahva kannanotto käyttökoirajalostamiseen ja suuntaan, jossa rotu ei eriytyisi käyttö- ja näyttelykoirien osalta. Eri kasvatuslinjoihin jakaantuminen rodun sisällä heikentää jo sanotusti rodun geenipohjaa ennätysvauhtia ja se taas näkyy etenkin perinnöllisten sairauksien määrien lisääntymisenä.

Nyt rotujärjestömme päätöksen myötä pelkään, että pelkän ulkomuodon jalostamisen suunta tulee maassamme vain vahvistumaan ja kaikenmaailman muotovalioita on pian entistä suurempi osuus. Samalla käyttötulosten arvostus ja niihin panostaminen sekä kasvattamisessa että käyttökokeiden harrastamisessa rodussamme jää nykyiselle varsin vaatimattomalle tasolle ja ehkä jopa heikkenee entisestään. Ulkomuototavoitteiden korostuminen jalostuskriteereissä näkyy varsin pian myös niin, että koirien koulutettavuus palveluskoirakoevaatimuksiin heikkenee ja niiden kanssa on yhä vain vaikeampaa päästä sellaiseen yhteistyöhön, että kohtuullisilla taidoilla ja vaivalla tulosta jo syntyy. Koirat tulevat siis niin vaikeiksi kouluttaa, että vain harva siihen kykenee ja onnistumiseen johtava taival voi osaavillakin olla pitkä ja mutkainen. Siitä seuraa luonnollisesti, että rotumme sisällä palveluskoiraharrastajien jo nyt aivan liian valikoitunut joukko harvenee ennestään. Suuntahan on jo useita vuosia ollut vähenemään päin.

Teimme joitakin vuosia sitten jo muutaman muun innokkaan hoffiharrastajan kanssa rotujärjestömme yleiskokoukseen valionarvomuutosehdotuksen, jossa koevaatimuksia olisi helpotettu. Sillä halusimme laskea harrastamisen tavoitetasoa niin, että kynnys panostaa käyttökokeisiin laskisi ja houkuttaisi yhä suurempaa harrastajakuntaa. Muutosvaihtoehtoja esitimme kaksi, joissa ensimmäisessä ns. kansallisten pk-lajien perusteella FI MVA olisi edelleen vaatinut 2-luokan tuloksen ja kansainvälisissä lajeissa (FH, IPO, IPOR) 1-luokan tuloksen. Toisessa vaihtoehdossamme kaikissa lajeissa olisi 1-luokan tulosvaatimus. Vastaavia muutoksia on myös muissa vastaavissa palveluskoiraroduissa tehty. Molempia vastustettiin rotujärjestössämme aivan mahdottomasti jo etukäteen forum-keskusteluissa. Ikävintä oli etenkin monien aktiivisten palveluskoiraharrastajien suureen ääneen esille tuoma käyttökokeen 1-luokan tuloksen väheksyminen. Jotkut hallituksen jäsenetkään eivät millään ymmärtäneet miksi muotovalion arvoon sidotaan käyttötulosvaatimus. Me esityksen tehneet olimme kovasti järkyttyneitä tästä. Itse arvostan suuresti sitä, että kasvattini omistajat panostavat koiransa kouluttamiseen tavoitteellisesti ja uskaltautuvat vielä mittauttamaan onnistumistaan käyttökokeessa. Parhaimmassa tapauksessa käyttökoiraurheiluun hurahtaakin samalla kunnolla!

Olen päättänyt edelleen sinnikkäästi jatkaa valitsemallani tiellä ja keskittyä jatkossakin dual-purpose-koirien kasvattamiseen. Rodussamme se tarkoittaa nykyisellään ennen muuta käyttöominaisuuksien jalostamiseen keskittymistä. Ulkomuotoonhan on jo panostettu niin, että se on rodussamme varsin kokonaisuudessaankin erittäin hyvä. Dual-purpose-tavoitteeni myötä Vuolasvirta-palkinnon saaminen varmasti on tavallista haasteellisempaa. Selväähän se on, että nimenomaan näyttelykriteereillä jalostetuilla koirilla ko. kasvatuksen laatupalkinnon on aiemmin saavuttanut ja jatkossakin saavuttaa helpommin.