22.05.2015

Palveluskoirat-lehdessä Vieraskynä-palstan juttuni: Hallinnan harha rajaa harrastusta

Runosuoneni sykki huhtikuun alkupuolella ja tarjosin kirjoitustani Suomen Palveluskoiraliiton jäsenlehdessä Palveluskoirat olevalle Vieraskynä-palstalle. Juttuni julkaistiin 22.5.2015.

Hallinnan harha rajaa harrastusta

Kokeisiin ei voi mennä ennen kuin koira on täysin VALMIS! Se on väite, jota kuulee yhä useammin pk-harrastajien keskuudessa. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan koe koskaan olevansa tarpeeksi valmiita ja koehaaveet kuopataan jo ennen koiran keski-ikää. Tämä on mielestäni yksi palveluskoiraharrastamisen keskeinen kasvua hidastava tekijä.

Perfektionismi kuuluu suojeluun

Suojelu on ollut jo usean vuoden muotilaji maamme palveluskoiraharrastajien keskuudessa. Se on laji, jossa koiran hallinta on hyvin keskeinen kaikkien niin koiran, maalimiehen kuin satunnaisen ohijuoksijankin turvallisuuden näkökulmasta. Siihen on erityisesti jalostettu rotuja, jotka luonteensa puolesta eivät enää sovi pelkästään parasta ystävää etsiville. Suojelun suosion myötä sen välttämätön hallintakriteeri on siirtynyt ihanteena muihinkin harrastus- ja koemuotoihin. Se on mielestäni paradoksaalista, sillä varsin usein muiden lajien harrastajat pitävät suojeluharrastajia turhantarkkoina nipottajina ja yhteistyössä ylivaativina. Jokaisen SM-kokeen jälkeen tähän viittaavia keskusteluja oikein roihahtaa monilla koiraharrastajien nettifoorumeilla. Täydellisyyspyrkimyksen sävyttämää keskustelua käydään usein esimerkiksi siitä kuinka joku voi tulla SM-kokeeseen kansallisiin lajeihin niin heikolla tottelevaisuudella, että ei edes pääse maastoon. Tai vielä kriittisemmin ruoditaan maastoon pääsemisen tottelevaisuuspisteiden alarajoja. Suojelussahan ei ole kokeessa karsintaa eri koeosioiden perusteella. Näin silloinkin, kun koira ei ole lähtenyt jäljellä edes paalulta, eli A-osa on tuottanut 0 pistettä. Tällaisenkin suojelukoirakon arvostus voi olla silti nettikeskusteluissa vahva, jos vain B (tottelevaisuus) ja C (purut) ovat menneet erittäin hyvin. Suojelussahan kaikki osat ovat 100 pisteen arvoisia, siis yhtä arvokkaita. Kuitenkin harrastajakunnan mielessä arvostetummaksi nostetaan helpommin B ja C osa. Nehän ovat hallittavissa ja treenattavissa taitavan ohjaajan ja maalimiehen opeissa täydellisiksi selvästi helpommin kuin A-osa, sillä 3-luokan tunnin vanha suojelujälki on selvästi enemmän olosuhteiden ja koiran itsenäisen työskentelyn armoilla kuin B ja C osat. MM-kisoissa kuitenkin suojelussa vaikuttaa juuri A-osa erottelevan eniten jyvät akanoista.

Kansalliset lajit ja FH ovat korostuneesti maastolajeja

Totesin jo aiemmin hallinnan harhan levinneen myös muihin palveluskoiralajeihin, mikä on valitettavaa ja todennäköisesti myös heikentää niiden suosiota. Kansallisissa lajeissa ja erikoisjäljellä suurin osa pisteistä saadaan maasto-osioista, joissa koiran työskentely on enemmän itseohjautuvaa kuin ohjaajan vallassa olevaa. Maastossa myös erilaiset olosuhdetekijät vaikuttavat voimakkaasti. Jos näihin lajeihin liitetään turhia täydellisyysvaatimuksia, mahdottomuuden tunne on monilla harrastajilla väistämätön ja pessimistisimmät luovuttavat kokonaan.

Mikä on lajikohtainen realistinen tavoite?

Itse tarkastelen onnistumistani paitsi suhteessa omaan aiempaan onnistumiseeni myös vertailemalla omaa onnistumistani lajin tyypillisiin tulosprosentteihin. Omin lajini on FH ja sehän on onnistumisprosenttien valossa yksi vaikeimmista lajeista. Jos onnistun siinä useamman kokeen keskiarvolla tarkasteltuna saamaan tuloksen useammin kuin lajissa keskimäärin, olen melko tyytyväinen. Meikäläisessä on kuitenkin jo lähtökohtaisesti hyvin vähän perfektionismia ja sikäli olen ylipäätään useammin tyytyväinen kuin tyytymätön suorituksiini. Suojeluharrastamisen täydellisyysvaatimuksista olen kaikesta huolimatta saanut tukea detaljien kuten kulmatyöskentelyn ja esineilmaisun hiomiseen ja onnistumisen kriteerieni tiukentamiseen. Pääasiana pidän silti edelleen sitä, että näen ja tiedostan jälkisuorituksen kokonaisuuden olosuhteineen päivineen ja hoidan näin metsää yksittäisten puiden sijaan. Itsenäisenä jälkiharrastajana myöskään ryhmän paine ei pääse meikäläistä hevin harhauttamaan ja se on vallan hyvä se! Toivon kaikille sopivan tulosrikasta koekautta!
Takaisin