Nythän J-pennut syntyivät Kuhmalahdella Ira-emon kotona Maritan luona. Perheessä on ollut myös A-pennuistamme Arttu, Abenteuer,  ja nyt Iran eno eli C-pennuistamme Jesse, BH Tallivahdin Cowboy. Aiemminkin Maritalla on ollut rotukoiria mm. rottweilereita ja jackrusseleita ja hän on myös ollut hyvin aktiivinen hevosharrastaja.  Tallivahdit sopivat hänen maalaistaloonsa kuin piste I:n päälle. Maritan kesäloman loputtua pennut muuttivat 3,5 viikon iässä meille Maskuun ja sikäli se helpottaa meikäläistä, että saan sovittua tänne pentujen katsojien kanssa helpommin treffejä.  Kuhmalahdelle on kuitenkin lähes kolmen tunnin ajomatka suuntaansa.

Myös K-pennut syntyivät Ritu-emon kotona Hyvinkäällä ja ne tulevat elämään siellä luovutukseen asti. Ritun emännällä Satulla on ollut kaksi hoffia aiemmin ja nyt perheessä on Ritun lisäksi kolme leonbergin urosta. No sielläkin on maalla olevan suuren talon puitteet ympäristöineen sellaiset, että isojen pihavahtien pitäminen kuuluu jo ikään kuin asiaan. Hyvinkäälle tarkemmin Nurmijärven rajalle Hanko-Hyvinkää-tien lähistölle huristelee alle kahdessa tunnissa ja moottoritiehän on kuuma…

Kasvattajan suhde kasvatteihin jatkuu toivottavasti lopulliseen suruun, eli kuolemaan asti

Näin olen aina toivonut ja 90 % kasvattieni omistajista pitääkin minuun suhteellisen säännöllisesti yhteyttä. Facebookin Tallivahdin ryhmä on ollut ihan loistava tässä ja sitä kautta tiedon vaihtaminen ja vaikkapa pentujen kehityksen seuraaminen onnistuu todella helposti. Se onkin tullut meidän tärkeimmäksi yhteistyöforumiksemme H ja I – pentujen myötä ja nyt myös jo jotkut J ja K-pentujen tulevat omistajat ovat sinne liittyneet pentuaan odotellessa.

Kasvattamisen iloja on tietenkin pitkäikäiset kasvatit ja oli upeaa kun peräti 10 C-pentuamme juhli 9-vuotissynttäreitä 5.7.15.  Ei se mikään ihme ole näin pitkäikäisessä rodussa, mutta hieno juttu joka tapauksessa. Hoffien keskimääräinen elinikähän on Kennelliiton Koiranetin kuolinsyytilastoissa komeat 9 vuotta 4 kk ja sille iälle häviää suurin osa myös pienistä ja keskikokoisista roduista saatikka isoista roduista. No saahan sairaitakin esim. nivelrikoista kärsiviä rotuja pidettyä hengissä pitkään, kun vaan kipulääkitys on kohdillaan ja omistaja ei ole kovin herkkä säälimään koiraansa.  Näin varmasti nousee ikään kuin keinotekoisesti monen sairaamman rodun elinikä korkeammalle kuin muuten. Kuolinsyytilaston lisäksi on hyvä tutkia rodun terveystilastoja, jos haluaa hankkia koiran mahdollisimman terveestä rodusta. Mitä enemmän rotua on myös tutkittu sen paremmin tietoa on saatu. No sen ymmärtää kaikki tilastotieteestä jotain tietävät ja myös maalaisjärkeilyä hallitsevat.

Muutama päivä C-pentujemme 9-vuotisjuhlasta sain kuulla, että yhdellä niistä on todennäköisimmin DM, eli degeneratiivinen myelopatia, hermostorappeumasairaus, joka oireilee niin että takajaloista häviää ensin asentotunto ja sitten halvaantuminen etenee koko ajan pitemmälle. Yleensä siitä kun oireet alkavat selvästi näkyä elinikäennuste on alle vuoden. C-pentujemme Juti-isä oli lopetettu nyt talvella DM:n vuoksi ja sehän oli alkanut oireilla varsin myöhään ja kuoli vasta 12-vuotiaana. Koska nyt yhdellä sen pennulla on sama geenimutaatiosairaus tarkoittaa se sitä, että myös C-pentujen emä Bäuerin on ollut kantaja. Oman Sissini testautin DM-geenitestillä neljä vuotta sitten kun testasin kaikki tulevat jalostuskoirani ja Sissi paljastui kantajaksi ja sillä tiesin odottaa, että jompikumpi C-pentujen vanhemmista on vähintään kantaja.  Päätin alkaa käyttämään DM- sairauden ehkäisyssä geenitestausta, koska yksi A-pennuistamme oli sen vuoksi syksyllä 2010 lopetettu vajaa 9 vuoden iässä ja sain seurata sen elämää niin läheltä, että ymmärsin kuinka hirvittävästä sairaudesta on kysymys. Sairauden yksinkertainen periytyvyys ja vasta vanhana tulevat oireet ovat muita syitä, jonka vuoksi näen geenitestauksen järkevänä.  Vasta vanhempana tuleva oireilu ei estä koiran jalostuskäyttöä ja DM-sairaita koiria ehditään näin käyttää paljonkin jalostukseen ennen oireita.

Sairaus on perimältään siis yksinkertaisin geneettinen sairaus, eli jokainen koira saa toisen sairauteen liittyvän geenin äidiltään ja toisen isältään ja jos molemmat geenit ovat virheellisiä, eli mutantteja ja kantavat DM sairautta, koira on riskissä sairastua. Useat DM -riskikoirat sairastuvat 8-9-vuotiaina, mutta A-pennuistamme toisella pennulla se alkoi oireilla vasta 13-vuotiaana ja se sitten lopetettiin liki saman tien 2015 alussa. C-pentujen Juti-isäkin oli tosiaan jo varsin vanha. Sairauden puhkeamisikä on sikäli melko vaihteleva. Surullinen tämä tieto oli etenkin siksi, että nyt tiedämme tämän sairauden perinnöllisyystiedon vuoksi, että puolet 11 C -pennuistamme  on kantajia ja puolella on riskinä sairastua DM:n jonain päivänä.  Tämä on hyvin surullista ja yksi iso syy siihen miksi haluan jatkossakin geenitesteillä varmistaa, että kenneliini ei DM-koiria enää synny. Nythän se on varmistettu H, I, J ja K pentujemme osalta. J-pentujen emä Ira on kantaja A/N ja isä Kaapo on geeneiltään normaali N/N, eli osa pennuista on kantajia ja osa normaaleja, eli niistä ei kenenkään pitäisi ainakaan DM:n sairastua. K-pentujen molemmat vanhemmat Ritu ja Merlin ovat testattu normaaleiksi N/N, eli niiden pennutkaan eivät kanna sitä geeniä lainkaan.

 Kirjoitin C-pentujeni omistajille viime viikolla tästä surullisesta asiasta viestin, sillä mielestäni tietoa ei saa pantata, vaikka se olisi surullistakin. Suosittelin heitä testauttamaan koiransa mieluummin jo ennen oireita, sillä fyysisen kunnon hyvänä pitäminen voi toimia jossain määrin oireita hidastavana tukihoitona. Mitään varsinaista parantavaa hoitoahan ei hermoston rappeutumiseen ole. Lisäksi kun näin tiedetään DM -sairauden mahdollisuudesta en näe järkevänä perinteistä poissulkevaa eläinlääketieteellistä diagnostiikkaa, jossa koira nukutetaan ja tutkitaan kaikenlaisin keinoin. Sitä paitsi kaikki eläinlääkäritkään eivät tunne DM:ää  vieläkään riittävästi ja diagnoosi voi jäädä hyvinkin epävarmaksi perinteisillä tutkimuskeinoilla. Geenitesti, jonka tutkimuspaketin voit itse tilata ja ottaa näytteen koiran suun limakalvolta ja lähettää sitten tutkimuslaboratorioon on huomattavasti varmempi ja edullisempi tapa saada tietoa. Parasta on se, että geenitesti on myös koiraystävällisin tutkimustapa ilman turhaa kidutusta nukutuksella ja tutkimuksilla. DM -testihän on vielä epävirallinen, eikä kuulu esim. minkään rodun PEVISAan, vaikka DM todennäköisesti esiintyykin liki kaikissa roduissa. Mutta kuten olen todennut aiemminkin, suurin osa niin isoista kuin pienistä koirista kuolee johonkin muuhun sairauteen jo ennen DM:n normaalia puhkeamisikää, minkä vuoksi sitä ei monissa roduissa edes vielä tiedosteta. 

Olen tilannut testin tutkimuspaketteineen www.offa.org tutkimuslaitoksesta. OFA on yli 40 vuotta toiminut taloudellista hyötyä tavoittelematon amerikkalainen eläinten ortopedinen tutkimuslaitos the Orthopedic Foundation for Animals. He ylläpitävät myös rotukohtaista tilastoa testatuista koirista ja julkaisevat luvan kanssa myös yksittäisten koirien tutkimustulokset. Sieltä on mielenkiintoista tutkia kuinka monessa rodussa DM on jo löydetty, eli yksikin kantajaksi testattu koira kertoo varmasti sen, että rodun geenipohjassa mutaatiota esiintyy. Hovawarteja on heidän laboratorioissaan tutkittu tähän mennessä 74 ja niistä varsin moni on suomalaisia koiria, tutkituista riskissä sairastua A/A on ollut 21,6 %, terveitä N/N 43,2 % ja kantajia A/N 35,1 %. Hoffihan on harvinainen rotu jenkeissä, minkä vuoksi sen maan omista koirista ei tuo tilasto juurikaan kasva ja esim. saksalaiset käyttävät paikallisia laboratorioita mieluummin kuin ulkolaisia. Saksanpaimenkoiria jenkeissä sen sijaan on paljon ja niitä onkin DM-geenitestattu siellä jo iso määrä 4967 ja niistä 16,0 %  A/Aon riskissä sairastua, 52,4 % on terveitä N/N ja 31,6 % kantajia A/N. Koirajalostuksessa jonkin maan sisäinen populaatio voi olla selvästikin poikkeava rodun kokonaispopulaatiosta ja esim. Suomessakin todennäköisesti DM on sairautena selvästi yleisempi kuin vaikkapa Saksassa, mutta silti täälläkään eivät valitettavasti kaikki rodun kasvattajatkaan välitä sairaudesta sen vertaa, että olisivat testauttaneet jalostuskoiransa. Muutaman vuoden aikana, kun minä ja muutama muu, olemme asiaa aktiivisesti esillä pitäneet, testattujen jalostushoffien määrä on onneksi kasvanut huomattavasti. Testaamisen hinta OFAn verkkokaupassa on 65 dollaria ja se on mielestäni mitätön hinta siitä, että sen avulla on mahdollista todellakin ennaltaehkäistä tätä hirvittävää sairautta. Pentujen ostajatkin alkavat osata pikkuhiljaa jo kysyä DM-sairaudesta ja kertovat sen osalta geenitestattujen vanhempien lisäävän pentueen kiinnostusta. Valitettavasti usein näin tiedostavilla ihmisillä on sitten jo omakohtainen kokemus DM-sairaasta hoffista.

Lopuksi vielä iloinen tarina

Käyttöominaisuuksista yksi tärkeimmistä on mielestäni koira kyky oppia ja itse olen ainakin niin laiska treenaaja, että jos koira vaikuttaisi tyhmältä niin en jaksaisi edes yrittää. No, enää en itselle sellaista koiraa valitsisikaan, vaan ymmärrän asian merkityksen itselleni ja teen sen mukaisia valintoja. Koiran oppimiskyky näkyy yleensä ainoastaan saavutetuissa tuloksissa, mutta joskus niissäkin taitava ja ahkera treenaaja kompensoi koiraansa kovasti. Joskus kiinnostukseni jonkun uroksen käyttämiseen isäkoiraksi on lopahtanut, kun olen nähnyt koira suoritusta ihan pelkästään tottelevaisuuskokeessa. Jos koira on mielestäni siellä vaikuttanut tyhmältä, en ole enää sitä jalostukseen enää muista vahvuuksista ja näytöistä huolimatta edes harkinnut. No meidän Repehän ei ole laisinkaan tyhmä, vaan jopa yllättävän älykäs. Siitä tähän lopuksi hauska treenitarina.

Olen nyt vaihteeksi innostunut tekemään pihatottista jopa muutaman kerran viikossa, sillä vuoden tokokoitos, eli rotumestaruustottelevaisuuskoe, lähestyy ja se on perinteisesti vuoden ainoa tokokokeemme. Viime kesästä lähtien olen tehnyt aina huvikseni myös Repen kanssa tunnistusnoutoja, vaikka voittajaluokkaan päästäksemme meidän on vielä kokeiltava sen kanssa avoimessa luokassa 1-tuloksen verran. Treenaan sitä kuitenkin samalla kun Sissinkin kanssa, kun Repe tykkää tunnistusnoudosta todella paljon. Se työskentelee siinä aina iloisesti laukaten ja viikko sitten se oli niin innoissaan eka etsinnässä, että otti vahingossa kuuden kapulan joukosta väärän kapulan, eli ei sitä joka oli ollut kädessäni, vaan sen vieressä 20 cm päässä olevan, jota en ollut hajustanut omalla hajullani. Se toi kapulan niin nopeasti minulle, etten ehtinyt sanoa sille virheestä kuin vasta kun se oli jo edessäni. Kun sanoin juuri ennen kun se sitä oli minulle luovuttamassa, että nyt toit kuules väärän kapulan, Repe räkäisi kapulan maahan, haistoi sitä ja meinasi lähteä hakemaan sitä oikeaa, mutta päättikin sitten yhden laukka-askeleen jälkeen palata takaisin ja ottaa väärän kapulan suuhunsa ja viedä sen takaisin muiden kapuloiden joukkoon. Sitten se etsi sieltä sen oikean kapulan, jonka toi ehkä vielä iloisempana laukaten minulle. Enpä olisi heti uskonut, että koira ensin oma-aloitteisesti palauttaa väärän ja vaihtaa sen sitten oikeaan. Pitäisikö se lähettää ihan kylillekin vaikka kauppoihin, kun on noin viisas ja innokas...

 Eipä nyt tämän enempää kuin oikein hyvää kesän jatkoa kaikille lukijoille ja laittakaa viidakkorumpua pärisemään, että meillä on vielä muutama kultapoika vapaana kisakumppania, tilavahtia tai parasta ystävää etsiville! Näiden pentujen jälkeen seuraavia Tallivahteja saakin sitten odotella muutama vuosi.