Toinen iso pentuvuotemme on lopuillaan ja pian 17 uutta Tallivahtia valloittaa maailmaa tahoillaan. Olen kasvattanut hoffeja nyt vuodesta 2001 yhteensä 10 pentueen 92 koiran verran. Viimeiset kaksi vuotta, jolloin Tallivahteja on syntynyt neljä pentuetta ja 38 koiraa, ovat olleet hyvin kiireisiä ja opettavaisia. Nämä kasvattamisen ruuhkavuodet ovat koulineet minua varmasti yhtä paljon kuin aiemmat 12 vuotta yhteensä. Ne ovat vaatineet paljon kaikenlaista resursointia usein mitään säästelemättä. Vastineeksi tälle vaativalle harrastukselle olen saanut paljon ihanaa pentuenergiaa, uusia mukavia ihmissuhteita ja positiivisen odottavaa jännitystä tulevaisuuteen. Nyt on oikein sopiva aika jäädä pentutauolle, sillä seuraavat Tallivahdit syntyvät näillä näkymin vasta vuonna 2018, kun tulevaisuuden emomme ovat aikuistuneet ja riittävästi jalostusnäyttöjä antaneet.

Kasvattamisen haasteellisuus avautui tänä kesänä jälleen taas vähän toisesta näkökulmasta kuin aiemmin. Tämän vuoden ”ilmiö” oli pennunostajien viime hetken peruuttamiset mm. erilaisten elämäntilanteiden yllättävien muutosten vuoksi. Toki aiemminkin on joskus joku vastaava viime hetken peruutus ollut, mutta nyt ne tuntuivat yleistyneen. Ihmiset vaikuttavat elävän vielä aiempaa epärealistisemmin ja hetkeen sidottuina kriisielämisen malliin ”tässä ja nyt”. Niin ja kuten aiemmin olen jo todennut, koira on tunne- eikä järkiasia. Sitä joudun muutenkin välillä hokemaan itselleni, kun jään taas ihmettelemään vaikkapa jotain kummallista friikkiä tai sairasta rotua harrastavaa. Olen huomannut, että ensin mainittuja harrastavat ainakin erikoisuuden tavoittelijat ja kummallisista koiristaan itsetuntobuustia hakevat. Jälkimmäisiä, sairaita rotuja, harrastavat puolestaan erikoisen defensiiviset ja todennäköisesti myös hyvin paksun lompakon omaavat.

Suomen Kennelliiton tämän vuoden teema on ”Hyvää elämää koiran kanssa – vastuullista koirankasvatusta” ja siihen liittyviä tapahtumia on useita. Kennelliiton päähommahan on huolehtia koiran kasvatuksen ja pitämisen eettisyydestä ja luoda siihen toimivia puitteita. Kasvattajilla on siinä erityinen mallintajien rooli. Kennelliitto on perustanut vuonna 1979 Vuolasvirta-palkinnon koiranjalostuksen kehittämiseksi ja edesmenneen taitavan kynologin Lauri Vuolasvirran ansioiden kunnioittamiseksi. Kasvattaja anoo sitä itse ja se myönnetään tietyin kriteerein, jotka lukee Kennelliiton sivuilla. Huomasin joku aika sitten sen myöntämisen kriteereissä epäilyttävän kohdan rodun ja myös yksittäisen koiran hyvinvoinnin näkökulmasta. Nimittäin sen myöntämisen perusteissa tarkastellaan kasvattajan omaa 10 pentueen pentulukumäärää sen sijaan että vertailu tehtäisiin vaikkapa rodun keskiarvoon, mikä aiheuttaa tulosten vertailuun epätasa-arvoa ja suosii pieniä pentueita. Kasvattajan tulee nykysäännöillä saada yhtä monta kriteereissä määriteltyä koe-ja näyttelytulospistettä kuin kuinka monta pentua hänellä on yhteensä 10 pentueessa ollut. Mitä pienemmät pentueet sitä helpompi tulosten yhteispistemäärä on tietenkin saavuttaa.

Olen kasvattanut nyt siis 10 hovawart pentuetta ja voisin sikäli anoa Vuolasvirta-kasvattajapalkintoa heti kun pentueiden yhteenlasketut koe- ja näyttelysaavutukset ovat riittäviä. 10 pentueessani on 92 rekisteröityä pentua, joten sen verran niiden pitää yhteensä pisteitä ansaita nykysäännön mukaan. Keskiverto suomalaisten hoffien pentulukumäärä yhdessä pentueessa on alle 7,5 , jolloin keskivertokasvattajan tarvitsee ansaita vain 75 Vuolasvirta-pistettä saadakseen palkinnon. Nykysäännöillä Vuolasvirta-palkinto siis rankaisee kasvattajia, joiden koirakanta on tavanomaista hedelmällisempää ja pennut niin elinvoimaisia, että selviävät ainakin rekisteröintiin asti hengissä. Kuitenkin nämä molemmat, pentujen määrä/ pentue sekä niiden hengissä säilyminen, ovat molemmat koirakannan elinvoiman merkkejä. Eli niistä pitäisi mieluummin tällaisissa kasvattajapalkinnoissa saada jotain hyötyä kuin haittaa.

Kasvattien määrä, joka palkintoon vaaditaan, tulisi olla tasa-arvoinen kaikille kasvattajille esimerkiksi 10 x rodun pentuekoon keskiarvo vaikkapa viiden vuoden ajanjaksolta laskettuna. Sitten kun tuo rodun keskiarvon mukaan määräytynyt tavoiteltu pentumäärä olisi täynnä, voisi kasvattaja anoa palkintoa. Näin laskettuna olisin voinut hakea ja saada ko. palkinnon jo kahdeksan pentueen jälkeen viime vuonna, sillä silloin oli rekisteröity jo 74 Tallivahtia ja Vuolasvirta-pisteitä oli kenneliini kertynyt jo sitä enemmän.

Mielestäni tällainen koirien hyvinvointiin ja elinvoimaisuuteen liittyvän laatukriteerin päivittäminen Vuolasvirta-palkinnon koe- ja näyttelytuloksiin painottuvan tarkastelun rinnalle sopisi juurikin tämän Kennelliiton teemavuoden sisältöihin. Toivotaan, että muutosehdotukseni nähdään aiheellisena ja koirien hyvinvointiin panostus tulisi tältäkin osin johdonmukaiseksi ja läpinäkyväksi.

Pentujen aikaan omat koirani jäävät valitettavasti paitsioon. Sen olen huomannut jo aiemmin, mutta eritoten näinä kahtena vuotena. Tilannetta ei muuta se, että pennut asuvat muualla, sillä aikaa menee kasvatusharrastuksessa paljon muuhunkin kuin pentujen hoitamiseen. Lisäksi silloin viikoittaiset ajelut pentuja katsomaan vievät sitten kerralla helposti yhden kokonaisen päivän, jos matkaa yhteen suuntaan on muutaman tunnin verran. Ja ennen pentujen luovutusta reissaamista voi tulla useampana päivänä viikossa. Koirani ovat siis käytännössä päässeet pikkuisen villiintymään nyt parin vuoden aikana… Mutta nyt pääsemme taas nauttimaan yhteisestä tekemisestä ja odotamme kaikki sitä aivan innoissamme. Sissin ja Repen odotuksen huomaan siitä, että ne seuraavat tekemisiäni ekstravalppaana ja ovat joka käänteessä valmiina treeniin tai lenkille. Oman odotukseni huomaan siitä, että olen ostanut jo kaapin täyteen koiranmakkaraa, jota käytän koulutuspalkkana niin tottiksessa kuin jäljellä. Normaalisti minulla on sitä vain muutama pötkö jemmassa, mutta nyt niitä on ollut monin kertainen määrä. Mutta nyt kaikki muuttuu – meillä on laatuaikaa toisillemme tästä pitkään eteenpäin!