20.11.2015

FH aktiviteettitilasto vuodelta 2014 ja Palveluskoirat-lehtijuttu FH on olosuhdelaji

Suomen Palveluskoiraliiton Palveluskoirat -lehti 9/15 tuli eilen tuoden Tallivahdeittain mukavia uutisia. Lehdessä oli jo jonkin aikaa odotettu vuoden 2014 FH-aktiviteettitilasto maamme koirista, joilla oli vähintään yksi tulos FH2-kokeesta viime vuodelta. Tallivahteja oli 24 koiran listalla kolme: Cremefarben "Sissi" sijalla 10 ja Sissihän on F-pentujemme emä. Emanze "Laku" ja Freiberufler "Repe" olivat samoilla pisteillä sijoilla 17. ja 18. Laku on H-pentujemme emä ja Repe Hoffen-Haus P -pentujen isä. Kaikkiaan 24 koiran joukossa oli 8 eri rotua. Kuvan alapuolella juttu jatkuu...

Runosuoneni sykki kovasti Repen FI KVA:n innoittamana pari viikkoa sitten ja kirjoitin jutun, jota tarjosin myös PK-lehteen ja se kelpasi sinne. Lehden päätoimittaja Elina Noppari oli hieman fiksannut paikoin juttuani paremmaksi ja tässä se nyt vielä tännekin luettavaksi.
PS. Suosittelen Palveluskoirat-lehden tilaamista kaikille koiran kouluttamisesta kiinnostuneille.

PALVELUSKOIRAT LEHDESSÄ 9/2015

FH on olosuhdelaji

Päätoimittaja Elina Nopparin kirjoittama ingressi lehteen:
Kymmenen vuotta sitten Turun seudun hoffit päättivät Minna Tapojärven johdolla synnyttää alueelle erikoisjäljen harrastamista tukevan harrastuskulttuurin. Yhdessä paikallisen yrittäjän ja maanviljelijän kanssa syntyi allianssi – Peltojäljen kisakeskus, joka mahdollistaa mukavasti kisapeltojen saannin. Nyt ensimmäinen Minnan hoffeista on käyttövalioitunut lajista. On välintilipäätöksen aika.

Sitten lähettämäni juttu, jota Elina oli taitavasti myös vähän fiksannut ja yritin fiksata tämän nyt samanlaiseksi kuin se oli lehdessä:

Saavutimme Repen kanssa juuri yhden FH-urani kulminaatiokohdan, Repestä tuli erikoisjäljen käyttövalio. Se on lajissa maassamme rotumme toinen FH KVA. Repehän täytti heinäkuussa vasta 5 vuotta, joten tämä oli meille yksi välietappi ja yhteinen FH-uramme on toivottavasti vielä vuosien mittainen. Sen lahjakkuus lajiin on ollut selviö jo pikkupennusta lähtien, mutta kehityksen jarru on tietenkin ollut siellä liinan toisessa päässä.
FH on todella upea, mutta mukavan vaativa laji monessakin mielessä. Repe on nyt kolmas koirani, jonka kanssa olen lajia tuloksekkaasti harrastanut, mutta se on ensimmäinen käyttövalioni. Joten matka tähän tavoitteeseen oli minulle uusi. FH on olosuhdelaji ja olosuhteiden merkityksen ymmärtäminen korostuu paitsi treenaamisessa myös kokeissa. Se on yksi asia, joka selittänee miksi FH:n tulosprosentti on muihin lajeihin verrattuna varsin matala. Vain noin 20 % koesuorituksista päätyy onnistumiseen. Siksi laji vaatii myös sisua ja laaja-alaista kykyä suhteuttaa asioita. Lajia ymmärtämättömille joutuu usein perustelemaan epäonnistumisia ja siksi perehdytän tässä nyt kiinnostuneita joihinkin olosuhdetekijöihin.

Onnistumista tukeva harrastuskulttuuri

FH oli melko harvinainen koiraharrastus Turun seudulla, kun aloin sitä harrastaa yli 10 vuotta sitten. En tuntenut ketään lajin harrastajaa ja alussa eteneminen oli siksi hyvin hidasta. Sain ensimmäiset FH1 tulokseni sekä edesmenneen Abban (FI MVA JK2 FH1 BH Tallivahdin Abendrot) että Repen äidin Sissin (C.I.B FI & SE MVA JK3 FH2 BH Tallivahdin Cremefarben) kanssa syksyllä 2009. Sinä vuonna tulivat rotuumme ylipäätäänkin ensimmäiset FH-tulokset Suomessa. Saksassahan myös hovawarteilla laji on ollut suosittu vuosikymmeniä, kuten muillakin pk-roduilla. Sitä ennen olin jo oivaltanut, että lajissa edistyminen vaatii sen kokonaisvaltaista hallintaa.

Olimme perustaneet vuonna 2005 pienen seuramme Varsinaiset Hoffit ry. Tavoitteemme oli vahvistaa rotumme tavoitteellista harrastamista ja pian päälajiksemme tuli erikoisjälki. Järjestimme keväällä 2006 ensimmäisen erikoisjälkikokeemme Maskussa Kankaisten Golfpuistossa. Se kuulostaa komealta, mutta siinä saimme varsin inhorealistisen lähdön koeurallemme. Kuuden koirakon yhteenlaskettu pistemäärä oli 33; puolet koirista jäi paalulle, muutama eteni pari liinan mittaa ja yksi sitten jopa kolmasosan jäljestään. Silloin valkeni kuinka ratkaisevassa osassa olosuhteet lajissa ovat. Talviteloilta herätelty, kovapohjaiseksi ja kuivaksi hiekoitettu golfkenttä ei ole olosuhteena optimaalinen. Sen jälkeen olen kuullut, että ylipäätäänkin seudullamme keväiset jälkikokeet ovat selvästi vaativampia kuin syksyllä ilmasto- ja maapohjatekijöiden vuoksi. Ymmärsin silloin, että meidän pitää panostaa koko lajin oppimiseen koejärjestelyistä alkaen ja luoda paikallinen FH-harrastamisen kulttuuri.

Perustimme vuonna 2012 paikallisen hevosen heinää viljelevän Länsitalon tilan ja siellä toimivan Maskun Eräkoira tilakaupan ja viiden peltojälkikokeita järjestävän pk-seuran kanssa Peltojäljen kisakeskuksen nimellä kutsutun allianssin. Yhteistyö vihittiin käyttöön Varsinaiset Hoffit ry:n FH-kokeessa, jonka yhteydessä järjestimme myös mediatilaisuuden koiraharrastamisen mukavaa sanomaa levittääksemme. Paikallinen uutiskynnys ylittyi ja Lemmikkipalstalle tehtiin video tapahtumasta. Allianssin myötä meillä on kokeissa nykyään vakipellot ja seurojen välinen yhteinen koekalenterien koordinointi. Eräkoiran tilakauppa on sopimuksesta avoinna koiratapahtumissa ja sillä on myös verkkokauppa. Monenlainen synergiaetu on näin meidän yhteistyömme tukena.

Tällä hetkellä Turun seudulla erikoisjälkiharrastaminen on jo melko virkeää ja noin 15 alueemme koirakkoa kilpailee siinä voittajaluokassa. Viisi niistä on kasvattejani ja useita potentiaalisia pentuja ja nuoria koiria on lajin harrastajilla jo kasvamassa. Meillä voi jo hyvin sanoa olevan hyvä yhteinen FH-harrastamisen kulttuuri. Tämä on ollut minulla niin tietoinen tavoite, että olen jo usean vuoden ajan pitänyt alueemme eri yhdistyksille FH-koejäljen tekemisen kursseja, joihin on osallistunut kymmeniä henkilöitä. Kokeiden järjestämisen osaaminen kuuluu mielestäni itsensä kehittämiseen harrastajana. FH-koepaikoista on myös krooninen pula ja kokeisiimme tulee ihmisiä aina ympäri Suomea. Siksikin on tärkeää panostaa lajiin myös ihan näitä pieniä kuuden koiran ns. kyläkokeita järjestämällä. Varsinaiset Hoffit on nyt 10 toimintavuotensa aikana järjestänyt 30 kuuden koiran FH-koetta. Tämän 10-vuotisjuhlavuotemme kunniaksi meillä oli tänä vuonna peräti kahdeksan kuuden koiran FH-koetta. Silloin tällöin olen myös järjestänyt FH-treeneihin perustuvia kursseja aloitteleville ja lajista kiinnostuneille koirakoille. Niihinkin olen integroinut myös koejäljen tekemisen opettamista. Kaikki nämä kurssit olen pitänyt rakkaudesta lajiin ilmaiseksi ja samalla tietenkin toivonut lajin aseman uusien harrastajien myötä vahvistuvan alueellamme. Toisten koirakkojen ja erirotuisten koirien opettaminen on myös mielenkiintoista ja varsin opettavaista, eli olen nähnyt niiden myös kehittävän minua lajin osaajana. Tallivahdin kenneliini on syntynyt viime ja tänä vuonna neljä käyttöjalostettua hovawart-pentuetta, 38 pentua, ja siksi olen järjestänyt sekä keväällä että syksyllä kennelleirin ja pyrkinyt muulloinkin treenaamaan mahdollisimman usein myös pentujen omistajien kanssa.

Tavoitteellista koiraharrastamista ohjaavat luonnollisesti koeohjeet ja niissä kerrotut vaatimukset, mutta niiden lisäksi erittäin oleellista on se ns. hiljainen tieto, jota kukaan ei ole kirjoittanut ja joka selviää vasta kokeneen osaajan kanssa jutellessa. Se vaatii halua kysyä ja oppia sekä taitoa tehdä havaintoja ja analyysejä. Tässä lajissa epäonnistuminen on niin tavallista, että sitä tulee pakostakin käsiteltyä ja kantapäät varmasti parkkiintuvat. Vaikka psykologina hyvin tiedänkin, että onnistumaan oppii parhaiten tutkimalla onnistumista niin että tietää kuinka se tuotetaan, ovat juuri olosuhteisiin liittyvät asiat sellaisia, joiden kohdalla epäonnistuminen käynnistää oppimisprosessin.

Olosuhteet pitävät nöyränä

Ensimmäinen oppituntihan oli se, että golfkentällä ei kannata järjestää kokeita ainakaan ennen kauden alkua keväällä. Muutenkin keväällä olosuhteet muuttuvat niin kovaa vauhtia kasvukauden tahdissa, että nykyinen kuukauden koeanomisaika on silloin lyhyt. Parhaat kokeen järjestämisen ajankohdat jaksottuvat toukokuun puolivälistä kesäkuun alkuun. Kyse on muutamista viikoista. Keskikesä on täällä maamme aurinkorannikolla tyypillisesti liian kuiva ja kuuma FH-kokeisiin. Savimaa on kuin betonia ja halkeilee kuivuuttaan, eikä ruoho välttämättä kasva juurikaan ensimmäisen sadonkorjuun jälkeen kun vasta syksyllä. Siksi meilläpäin on tavallisimmin erikoisjäljellä paussia pari kuukautta kesällä. Kesäkuussa ruoho on liian pitkää ja odottaa sadonkorjuuta ja heinäkuussa on parasta vain oleskella veden äärellä. Paras ja vilkkain koekausi lajissamme alkaa sitten syyssadonkorjuun jälkeen noin viikon päästä siitä, eli yleensä syyskuun puolivälin jälkeen. Rannikolla koekausi jatkuu aina marraskuulle ja jopa keskellä talvea on välillä pystynyt treenaamaan. Vain kerran olemme joutuneet siirtämään marraskuun alun koetta lumen vuoksi parilla viikolla eteenpäin.

Jäljen tallaaja on usein ratkaisevin olosuhdetekijä

Äkkiseltään voisi luulla, että jäljenteossa tärkeintä olisi suuri massa ja iso kengän numero ja tokikin 100-kiloinen ja 45 numeron jalan omaavan henkilön askellus on maan pintaa enemmän muokkaava kuin 60-kiloisen, joka lompsii numeron 39 kengissä. Mutta jo jäljen suunnittelu on ratkaisevassa onnistumista mahdollistavassa roolissa. Koirani ovat jo työskentelyssään sen verran vakioita, että niiden lukeminen on varsin helppoa ja näen niistä myös miten jälki on tehty. Muun muassa askelluksen tapa, nopeus ja tiheys, näkyy koiran työskentelyssä. Lyhyt ja nopea askellus tuottaa yleensä koiralle terävämpää ja nopeampaa työskentelyä, joka voi näyttää myös hermostuneelta touhulta.

Yksi hauska muisto tästä on ihan vaan treeneistämme yhden ystävän kanssa. Hänellä oli nuori koira, jolle oli tehty jo jonkin verran jälkiä. Hän oli itse kuitenkin fyysisesti niin huonossa kunnossa, ettei jaksanut tehdä kovin pitkää jälkeä, jota koira kuitenkin olisi jo tarvinnut. Tämä selvisi vasta treenissämme, kun hän oli tallannut noin 40 m ja puuskutti jo kovin ja totesi, ettei enää pysty pidempään jatkaa, päätimme tehdä jäljen tallaajan vaihdon ihan lennosta. Hän astui jäljeltä pitkällä askeleella pois ja meikäläinen astui jäljelle sitä jatkamaan. Hän oli kävellyt korostuneen hitaasti ja painavana henkilönä myös tietenkin raskaasti, kun taas oma kävelyni oli selvästi tahdiltaan nopeampaa. Kun sitten ajoimme koiran kanssa jälkeä, koira oli hänen tallaaman jäljen alkuosan vähän toisaikainen ja löysä työskentelyssään ja jopa katseli vähän ympärilleen sillä ilmeellä, että tässä sitä taas taaperretaan. Kun jälki sitten muuttui toisen henkilön tekemäksi ja toisenlaiseksi, muuttui myös koiran työskentely täysin. Siitä tuli aktiivisempi, tahdikkaampi ja paljon vietikkäämpi. Useinhan koirat ajavat vieraan tekemää jälkeä kiinnostuneempina kuin omistajansa tekemää, joten siksi kannattaa etenkin jo edistyneemmille koirille niitä tuon tuostakin järjestää. Mestaruuskokeissa jälkien tekijöiden olisi edellisestä syystä hyvä harjoitella askellus mahdollisimman samankaltaiseksi, jotta sen vaikutus tulokseen jäisi mahdollisimman vähäiseksi.

Koepäivänä keskeistä on myös kokeen kulku ja sen tulisi olla kaikin puolin sujuvaa. Nyt on uusituissa koeohjeissa tarkennettukin hyvin useita yksityiskohtia mm. kuinka lähellä esineet ja harhat saavat olla kulmasta. Sitä ennen saattoi jäljentekijä ollut laittanut esineen jopa niin lähelle kulmaa, että 10 metrin liina ei ehtinyt suoraksi ennen kuin koira otti ilmaisuasennon. Samoin liian lähelle kulmaa tai harhaa tuulen yläpuolelle aseteltu esine voi etenkin kulmassa johtaa siihen että koira oikaisee suoraan esineelle ja menettää näin kulmatyöskentelyn pisteitä. Liian lähellä harhan jälkeen tuleva esine taas voi imaista koiran harhan yli etenkin vastatuulessa niin että harhan häiriö helpottuu. Myötätuulessa harhan häiriö voi puolestaan vielä olla päällä kun koira tulee lähellä olleelle esineelle ja koira jättää silloin helpommin esineen ilmaisematta. Muutenkin käytännöt ovat olleet niin villejä, että eri seurojen järjestämissä kokeissa oli aiemmin melko suuria eroja.

Vaikka koejälki olisi hyvin suunniteltu ja työstetty tarkasti kävellen etukäteen ja merkkejäkin apuna käyttäen, tulee usein koetta tallatessa tarvetta muuttaa suunnitelmia. Vielä muutama esimerkki jäljentekijän tekemistä virheistä, joiden olen huomannut tuottavan epäonnistumista koiran työskentelyyn. Tämänkaltaiset olisi varsin helppo todeta ja korjata jatkossa ja siksi nostan ne tähän esille. Jos jäljentekijä on tehnyt kokeessa U-käännöksiä eli liian pyöreitä kulmia teräväkärkisten sijaan, voi tuomari vähentää koiran työskentelystä pisteitä, koska koira näyttää oikovan kulmia. Näin meille on käynyt juurikin Repen kanssa ainakin yhdessä kokeessa. Koska koira on tarkka ja nopea kulmissa paljastaa sen työskentely helposti kulman muodon. Kävelin kuitenkin itse kulmien kautta myös ja ruoho oli niin paksua, että näin jäljen hyvin, joten tiesin koiran ajaneen tarkasti jäljen päällä. Eipä siinä muuta voinut kuin todeta, että jäljentekijöiden kouluttamiseen täytyy panostaa vielä enemmän.

Ensimmäiset sata askelta ovat usein kaikista vaikeimpia, koska silloin koira ei ole vielä varma jäljen ominaishajusta. Jos heti alussa on maastossa hyvin haasteellisia kohtia, loppuu suoritus yleensä sitten jo siitäkin syystä ensimmäiselle suoralle.

Edellisten esimerkkien valossa on helppo todeta, että jäljentekijän FH-osaaminen ja kyky luovaan ongelmanratkaisuun ovat keskeisiä onnistumisen tekijöitä kokeessa. Ja merkitys tietenkin vain korostuu, kun tähdätään yli 90 % onnistumisiin ja mestaruuskokeisiin.

Eläimellistä menoa pelloilla

Kautta 2014 voi kokonaisuudessaan luonnehtia FH-urallani varsin eläimelliseksi. Monet aiemmista koepelloistamme oli vaihteeksi viljalla ja jouduimme järjestämään kokeita samoilla heinäpelloilla, joilla treenasimme. Emmekä olleet niillä pelloilla likimainkaan ainoita käyttäjiä, vaan pelloilla järjestettiin noutajien ja seisojien viikkotreenejä fasaaneineen päivineen. Käyttökoiraharrastaminen on kylällämme nykyään siis hyvin aktiivista.

Eläimellinen meno häiritsi välillä myös koetyöskentelyä. Villieläinten harhajäljet ovat meillä päin runsaita ja siksi tavallisia, mutta vietikkäälle uroskoiralle toisten koirien jäljet olivat vieraampi ja siksi selvästi suurempi haaste. Yhdessä kokeessa silloin 4-vuotiaan Repeni oli kerta kaikkiaan pakko päästellä kusipostia jonkun toisen koiran merkkauksen päälle jo muutaman liinan mitan päässä jäljen alusta ja kokeemme oli suunnilleen sillä sinetöity epäonnistumaan.

Tuntuvin vuoden 2014 eläimellinen haitta oli loppukaudella rehottaneet nenäpunkit, joilta koirani olivat siihen mennessä säästyneet. Jostain tuntemattomasta syystä en uusinut punkinestolääkitystä enää elokuun lopussa ja syyskuun puolivälissä oli nenäpunkkipopulaatio vahvistunut riesaksi asti. Tajusin ongelman rotumestaruuskokeessa ja hankin heti myrkyt, mutta siitä viikon päästä seurannutta Repen ja minun ensimmäistä IPO FH SM-koetta ajatellen ajoitus ei voisi ollut olla huonompi. Silloin koira oli ihan tukossa räkää ja kuolleita punkkeja, eikä jäljestäminen onnistunut lainkaan. Emännän kantapäät parkkiintuivat entistä kovemmiksi. Nenäpunkkipopulaation nujertaminen vaati lopulta useamman myrkkykuurin, mutta tulipa sekin riesa opittua.

Vau – on siinä tavoitetta kerrassaan

Nyt meidän yhteistyömme on Repen kanssa sen verran vakiintunutta, että on aika asettaa uusia tavoitteita. Tosin kolmannen 1-tuloksen tuottaneessa kokeessa Repe päätti esineillä, että älä emäntä turhia kiittele, kun homma on vielä kesken. Eli opin, että minun ei kannata esineillä kehua sitä mitenkään, kunhan vaan keskityn uuteen lähetykseen. Sissi-emänsä kanssa olen tätä jo kokeissa toteuttanutkin ja esineilmaisun häröämisen riskit ovat jääneet pois. Mikäpäs siinä, turha sieltä liinan päästä on mitään kommentoida, antaa koiran hoitaa hommansa. Jälkipuinti ja kommentointi hoidetaan ihan toisilla forumeilla. Näillä ajatuksilla me jatkamme FH-uraamme ja uusia tavoitteitamme voisi kuvailla yhdellä lajin slangisanalla Vau (V=Verzüglich).

Nautinnollisia loppukauden jälkiä kaikille!

t. Minna ja FH KVA Repe, C.I.B FI & SE MVA HeJW-11 FI KVA FH2 JK2 TK1 BH Tallivahdin Freiberufler


Takaisin