28.05.2017 UUTTA BLOGISSA: 101 Tallivahtia

Tästä tuli nim pal hieno otsikko, että jo se vaati kirjoittamaan. Ajattelen 101 pennun lukumäärää myös jonkinlaisena rajapyykkinä ja itsessään jo saavutuksena. Se puolestaan saa miettimään kasvattamisessa onnistumista välitilinpäätöksen tavoin. Kasvatustavoitteeni on tarkentunut osaamisen kertymisen myötä Alusta asti olen halunnut kasvattaa rotutyypillisiä palveluskoiria, jolloin käyttönäyttöjen hankkiminen koirilleni muodostaa oleellisen osan myös omaa harrastamistani. Jo kantanarttuni Nellan, BH Sateenkaaren Thunderbird, kanssa harrastelin näyttelyjen lisäksi palveluskoiralajeja, mutta koulutussaavutukseksemme oli ainoastaan BH, eli palveluskoirien käyttäytymiskoe. Näyttelyissä se ensimmäisen sertinsä 5-vuotiaana ja viimeisen kolmannen sertinsä 7-vuotiaana. Nellan tyttären Abban kanssa sitten tavoitteellinen harrastamiseni vahvistui ja Abba voitti näyttelysertifikaattinsa 2-3 –vuotiaana. 5-vuotiaana teimme sen kanssa JK1 tuloksen ja 6-vuotiaana JK2-tuloksen myötä siitä tuli Suomen muotovalio. 8-vuotiaana FH1-tuloksen myötä vuonna 2009 Abbasta tuli ns. kahden lajin palveluskoira ja tittelirivinsä oli jo rodussamme harvinaisen hieno FI MVA JK2 FH1 BH Tallivahdin Abendrot. Toisen sukupolven kasvattini Sissin, C.I.B FI & SE MVA JK3 FH2 BH Tallivahdin Cremefarben, kanssa tavoitteet olivat vieläkin korkeammalla ja osasin edetä niihin jo aiempaa suoraviivaisemmin. Sissistä tuli 2 vuoden 2 kk iässä JK1 myötä nuorin palveluskoirakoetuloksen tehnyt Tallivahti ja ennen 3-vuoden ikää se sai myös JK2 sekä FI MVA-arvon. Kahden lajin palveluskoira Sissistä tuli 3-vuotiaana ja voittajaluokan palveluskoira 5-vuotiaana molemmissa jäljissä JK3 ja FH2-tuloksilla ja saman vuonna 2011 siitä tuli vielä kennelini ensimmäinen kansainvälinen muotovalio C.I.B. Sissin poika Repe kolmannen sukupolven Tallivahtina edustaa jo sukupuultaankin korostuneesti käyttöjalostusta, mutta on silti ulkomuodoltaan varsin tyypillinen rotunsa edustaja. Repestä tuli yksi nuorimmista FH1-tuloksen tehneistä koirista maassamme ja se oli silloin vain 2 vuoden 3 kk ikäinen. 2,5 vuoden iässä se oli sitten jo FI MVA, SE MVA ja C.I.B. Voittajaluokan palveluskoira siitä tuli 3-vuoden iässä ja silloin se teki myös ensimmäisen voittajaluokan 1-tuloksensa FH2:ssa. Repestä tuli kennelini ensimmäinen Suomen käyttövalio FI KVA 5-vuotiaana v. 2015. 6-vuotiaana se teki myös palveluskoirajäljellä voittajaluokan tuloksen JK3 ja voitti piirinmestaruuspronssia. Repen tittelirivi onkin rodussamme hyvin harvinainen C.I.B FI KVA POHJ MVA FI & SE & NO MVA HeJW-11 JK3 FH2 TK1 BH Tallivahdin Freiberufler. Oman harrastamisen kautta olen hyvin oppinut mitä käyttöominaisuuksien jalostaminen vaatii ja kuinka oleellisia koetulokset siinä ovat. No eihän tuo nuoren koiran kanssa kokeilu ole meikäläisen keksintöä. Siitähän on tutkimustuloksiakin mm. noutajien taipumuskokeista, että mitä nuoremmalla koiralla käyttönäyttöjä saadaan sitä paremmin ne kertovat koiran käyttöominaisuuksista. Mitä helpommin koira saadaan koulutettua tulosvalmiiksi, sitä enemmän sillä on luontaista lahjakkuutta lajiin. Palveluskoirakoetulokset vastaavat monella tavalla noutajien taippareita, mutta palveluskoirakokeissa työskentelyn tavoitteen määrittäminen koiralle vaatii vielä jonkin verran enemmän koiralta sekä oppimis- että yhteistyövalmiuksia. Olen oppinut, että etenemistavoitteena saksalainen malli on erittäin sopiva myös suomalaiselle tätiharrastajalle ja näihin pohjoismaisiinkin palveluskoiralajeihin. Tavallinen etenemistahti olisi silloin 2-vuotiaana 1-luokkaan, 3-vuotiaana alkukaudella 2-luokkaan ja loppukaudesta sitten jo 3- eli voittajaluokkaan. Saksassa tämä on siis tavallinen tahti rotumme suojeluharrastajilla ja sitä se voi hyvin olla myös meillä, kun koira-aines on siihen riittävän hyvää. Koiran koulutushan etenee koko ajan ja suoritusvarmuus lisääntyy sen myötä ja 4-vuotiskaudella koira voi hyvin olla jo valmis erilaisiin mestaruuskokeisiin rotu-, PM- ja jopa SM-tasolla. Huippuharrastajien koirat voivat ehtiä 4-vuotiaillaan jopa MM-tasolle. Tavalliselle tätiharrastajalle, jonka omat resurssit ovat eri tavoin rajalliset, sopiva tavoite on aluksi koulutustunnukseen riittävän hyvä tulos ja voittajaluokassa sitten vasta niitä erittäin hyviä tuloksia, jos intoa treenata riittää. Ja etenkin erikoisjälkihommat saavat niin täti- kuin setäharrastajatkin hyvin helposti hurahtamaan ja siitähän seuraa vain eri tavoin positiivisia elämäniloa vahvistavia vaikutuksia ja veikkaanpa että jopa elinikä voi pidetä sekä tuntikausien ja satojen kilometrien kävelyn että harmonisen tunnelman vuoksi ;-) Käyttöominaisuuksien jalostaminen on monen sukupolven mittainen tavoite A-pennuistani lähtien olen halunnut panostaa käyttöominaisuuksiin ja 12 pentueestamme lähes kaikilla (11) isäkoiralla on ollut tuloksia palveluskoirakokeista ja yhdeksällä voittajaluokassa. 11 käyttämästäni nartusta kuudella on ollut koetuloksia ja kaikilla myös voittajaluokasta. Olen saanut kasvatettua sukutauluista laskettavaa käyttökoiraosuutta maassamme tavallisesta 30 – 40 % tasosta kolmessa koirasukupolvessa pääosin 70 - 80 % tasolle. Se tarkoittaa siis sitä, että kasvattieni sukutauluissa palveluskoirakoetuloksia on vähintään viiden sukupolven tarkastelussa tällä hetkellä noin 70 - 80 % esivanhemmista. Se vastaa hyvin Saksalaista käyttöhoffijalostuksen käyttökoiraosuutta ja itse asiassa siihen en olisi mitenkään edes päässyt ilman saksalaisia käyttöuroksia. Käyttöhoffijalostuksen logiikkahan on ihan sama kun muutenkin jalostuksessa: tavoitteelliset harrastajat valitsevat pentueen lupaavimmat yksilöt harrastuskoirikseen. Silloin kun kasvattajakin on intohimoinen palveluskoiralajien harrastaja, valitsee hän myös omaksi harrastus- ja jalostuskoirakseen yleensä ensisijaisesti käyttökriteereissä lupaavimman pennun ja hankkii sille käyttönäyttöjä. Luonnollisesti hän on valinnut käyttökriteereillä ensin sen itselleen mieluisen uroksen isäkoiraksi. Näin sukupolvi toisensa perään jalostuu tavoitteellisesti käyttöominaisuuksiltaan kaikkien innostuneiden harrastajien voimin. Tähän olen itsekin pyrkinyt ja onnekseni löytänyt riittävästi myös innokkaita sijoitusnartun omistajia, jotka eivät välttämättä ole alun perin olleet palveluskoiraharrastajia, mutta ovat sitten hyvin nopeasti yhdessä kanssani käyttökoiriin hurahtaneet. Ilman hyviin käyttötuloksiin yltäneitä jalostusnarttuja käyttökoirajalostaminen on huomattavasti haasteellisempaa ja hitaampaa. Hovawart-jalostuksen perusta on palveluskoirajalostuksessa Ensimmäinen rotujärjestömme perustettiin vuonna 1922 Saksassa ja sen nimi oli ”Hovawart-Verein für Deutsche Schutzhunde e.V., Sitz Thale” , eli jo nimessä mainittu suojeluharrastus oli alusta asti vahvasti luomassa rodun harrastustavoitteita ja jalostuskriteereitä. Tämä käy edelleen hyvin selville suurimman Saksalaisen rotujärjestön nykyisiäkin vannoutuneita rodun harrastajia ja vanhaa koirakantaa tarkasteltaessa, vaikkapa working-dog.eu sivustoilta. Edelleenkin suojeluharrastaminen on rodussamme aktiivista Saksassa, vaikka toki sielläkin on jo lyhytjänteisempään treenaamiseen ja kaupunkiolosuhteisiin perustuvat viihdelajit, kuten jonkinlainen agility, toko jne. tulleet muotiin. Nehän valitettavasti monesti houkuttelevat etenkin nuoria rodun harrastajia ja näin harrastuskulttuuri valitettavasti pirstaloituu. Se on todellinen uhka myös rodun käyttöominaisuuksien jalostukselle ja siksi tärkeä tiedostaa. Olen myös itse mieltänyt rotumme ensisijaisesti käyttökoiraksi ja pyrkinyt pitkään jo eri tavoin vahvistamaan rotumme käyttökoeharrastusta. Ison panokseni tässä on ollut oman pienen seuramme aktiivinen erikoisjälkiharrastus vuodesta 2005 lähtien ja olemme panostaneet paljon myös kokeiden järjestämiseen ja tänä keväänä olemme järjestäneet 10 vuoden aikana yhteensä 42 erikoisjälki eli FH-koetta. Viime vuosina olemme järjestäneet suunnilleen yhtä monta koetta kuin meillä on jäseniä ja se on todella paljon se!!! Oppiminen on ajattelun sivutuote ja Suuri koiraharrastajan opas –kirja oli sen yksi lopputuote Vuonna 2012 minua pyydettiin käyttöhoffikasvattajana kirjoittamaan rodustamme esittely eri käyttörotuja ja harrastuksia esittelevään kirjaan Suuri koiraharrastajan opas. Se oli mielenkiintoinen ja ajatuksia haastava projekti ja kirjasta tuli kaikkiaan varsin onnistunut. Sitä saa edelleen ostaa mm. kirjakaupoista. Muutamaa muutakin rotumme kasvattajaa oli ennen minua pyydetty kirjoittamaan kirjaan, mutta he olivat epäröineet ja viestineet, että eivät näe hovawartia edes varsinaisesti palveluskoirana. Se on mielestäni hyvin surullinen asia ja varmastikin monen asian seurausta mm. sen, että Suomessa ei ole yhtään omaa palveluskoirarotua ja koko pk-harrastuskulttuuri päärotuineen on luotu Saksassa ja viety sieltä sitten muualle. Meidän rotumme kohdalla pk-kulttuurin jalkautuminen on ollut valitettavan heikkoa ja rotu mielletään enemmän seura- ja näyttelykoiraksi. Monet rotumme kasvattajat kertovat halustaan kasvattaa koiria sekä käyttöön että näyttelyihin, mutta valitettavasti he katsovat onnistuneensa käyttöjalostuksessa jo silloin kuin koirakannasta hyvin pieni osa on saanut koetuloksia. Kun taas he voivat jopa vaatia kasvattiensa omistajia viemään koiriaan näyttelyihin ja näyttelymenestys on selvästi jalostuksen päätavoite eri tavoin tarkasteltuna. Tilastollisestihan noin 10 % kaikista koirista rotuun katsomatta voisi koulutettavuutensa puolesta olla jonkinlainen palveluskoira, jos vain aikaa ja intoa sen kouluttamiseen riittäisi. Mutta yksittäisen koiran onnistuminen jossain, ei vielä kerro suvun käyttöominaisuuksista, vaan todellakin on vain tilastollinen fakta. Yksittäistapauksesta ei voi tehdä yleistäviä päätelmiä. Toki se on myönteistä, että niitä harvoja koetuloksia halutaan mainostaa, mutta samalla näen tuollaisen mainonnan myös pennunostajia harhaanjohtavana. Jos suvun koirilla ei ole juurikaan käyttötuloksia, mistä voisi päätellä että ne olisivat käyttökokeisiin koulutettavissa? Sama asiahan on muiden harrastus- ja kilpalajien kanssa. Jos pentueen suvussa ei ole juurikaan näyttelyissä menestyneitä koiria, niin on enemmän sattumaa kuin oletettavaa seurausta, että jostain pennusta sitten tulisi näyttelytähti. Pentusirkukset tuottivat Vuolasvirta-palkinnon ja laajemmat yhteistyöverkostot Vuosina 2014 ja 2015 otin loppukirin Vuolasvirtaan teettämällä kumpanakin vuotena kahdet pennut ja se oli kyllä aikamoista pentusirkusta, sillä pentuja meille tuli yhteensä komeat 38! Mutta loppukirini riitti, vaikka 10 pentueen koiramäärä olikin rotumme ja monen muunkin rodun keskimääräistä pentuekokoa tarkasteltuna VALTAVA 92 koiraa ja tosiaan neljä pentuetta alle 2-vuotiaita, joilla ei vielä ollut ollut edes aikaa pentueensa osalta pisteitä kerryttämään. Pisteitä kertyi riittävästi ja sain kunnian pokata Repeni kanssa palkinnon Helsinki Winner Showssa 2016. Muutaman vuoden pentusirkuksen seurauksena koiraharrastajien yhteistyöverkostoni kasvoivat hyvin paljon ja uudet aktiiviset harrastajat tuovat jatkossa näkyvyyttä paitsi kennelilleni myös koko rodulle. Rotumme sisällä palveluskoiraharrastaminen on jo hiipunut siinä määrin, että kasvattajana joutuu panostamaan sekä uusien harrastajien ”kasvattamiseen” että rodun vaihtajien houkuttelemiseen, jotta käyttönäyttöjen saaminen jatkossakin varmistuisi. Tallivahtien osalta sekä tämän hetkiset että tulevaisuuden käyttönäytöt puhuvat jo puolestaan ja vuonna 2016 joka kolmas pk-tuloksen tehnyt hovawart Suomessa oli Tallivahti. Peräti 7 eri Tallivahtia oli Suomen Palveluskoiraliiton vuoden 2016 voittajaluokan tuloksien perusteella tehdyssä aktiviteettitilastoissa ja Tallivahteja oli hienosti kolmen eri lajin tilastoissa. Voittajaluokan tuloksia tehneet Tallivahdit edustivat kahta koirasukupolveani ja ne tulivat kolmesta eri pentueesta. Tämä on varmasti ennätysmäärä saman kasvattajan kasvatteja näissä tilastoissa ainakin meidän rodussamme. Näillä näytöillä jatkan tyytyväisenä valitsemallani tiellä. Keväällä 2017 L- ja M-pentujemme kysyntä ylitti selvästi tarjonnan Vahva panostus ja onnistumiset näkyvät nyt hyvin kysynnässä: Tallivahdin tulevien pentujen odottajia alkaa kertyä jo noin vuotta ennen pentujen syntymää. Nyt keväällä ennen L ja M-pentujemme syntymää minulla oli odotuslistalla jo yli 14 henkilöä. Tänä vuonna kahden pentueemme pentujen yhteismäärä oli kuitenkin sama kuin aiemmin Tallivahdin yhden pentueen pentumäärä, eli yhdeksän pentua. Jouduin ilmoittamaan monille odottajille, että valitettavasti nyt ei pentua sinulle meiltä riitä. Suurin osa odottajista halusi kuitenkin jäädä odottamaan ensi talven N ja O-pentujamme ja samalla sitoutua Tallivahdin kenneliin, mistä olen hyvin iloinen. Tuntuu lähes siltä, että kasvattaisin pentuja ihan tilaustyönä. Yhdeksästä L ja M-pennustamme peräti 7 menee alun perin jo innokkaaseen koiraharrastusperheeseen, mikä on uusi ennätyksemme. Toivon osaltani, että voin tukea heitä mahdollisuuksieni mukaan, niin että harrastushaaveet tulevat todeksi. Tavallistahan on tähän mennessä ollut, että kolmasosa kasvateistani menee aktiiviharrastajille, kolmasosa talli- ja tilavahdeiksi ja kolmasosa pääasiassa perheenjäseniksi. Ainahan kuitenkin myyn pennun ensisijassa parhaaksi ystäväksi ja siitä tulen pitämään jatkossakin tiukasti kiinni! Repeni ja ihana Inca saivat neljä kultapoikaa ja yksi niistä jää meille minun harrastuskumppanikseni. Nautin niin palveluskoirakokeiden, etenkin FH-kokeiden, järjestämisestä lähes yhtä paljon kuin kokeilemisesta. Heinäkuussa 7-vuotiaan Repen ja minun yhteinen koeura jatkuu vielä toivottavasti muutaman vuoden, sen jälkeen sen poika onkin valmis kisakumppanikseni. Mutta nyt meillä on alkanut jälleen iki-ihana pentukesä ja HAUskaa kesää myös kaikille muille!!! Kuva on kesältä 2014 ja siinä on Repeni sisko Ofelia, C.I.B. FI MVA HeJW-11 FH2 PEHA-B Virta-16 BH Tallivahdin Forscherin ja sen 10 I-pentua

Takaisin