Ihan pikkuisen ottavat meikäläisen jalat jo maahan, mutta edelleen on uskomaton fiilis kyllä. Sen kunniaksi päätin hieman avata Miron ja meikäläisen yhteistä treenitaivalta kaikkien nuoren koiran kanssa palveluskoirakokeisiin haaveilevien avuksi ja oman harrastusurani yhden kohokohdan muistoksi.

Koiraharrastajia on moneen lähtöön ja hyvin eri tavoittein liikkeellä. Itselle koira on aina ensisijaisesti perheenjäsen, karvalapsi, aina innokas personal trainer ja elämäni piristäjä. Toiseksi haluan myös pitää vahtivaa koiraa, joka pysyy hyvin reviirillään tilavahtina, herättää kunnioitusta mahtavalla olemuksellaan ja turvaa kotiani. Sen lisäksi haluan aktiivisesti ja tavoitteellisesti myös harrastaa. Nämä kriteerit mielessäni myös kasvatan Tallivahteja. Vanhana partiolaisena palveluskoiraharrastaminen on eräänlaista jatkoa partioseikkailuilleni. Mutta oma motivaationi harrastaa koiran kouluttamista ja palveluskoiralajeja on kaikkiaan kyllä monen tekijän yhteisvaikutusta:

1. haluan tietää onnistunko palveluskoiraominaisuuksien jalostamisessa, eli pääsenkö jalostuksessa siihen mihin pyrin, 

2. pyrin rikkomaan omia ennätyksiäni koirankouluttajana,

3. tavoitteellinen koiran kouluttaminen vahvistaa mielestäni parhaiten yhteistyötä koirani kanssa ja

4. koiran kanssa yhteistyön tekeminen on aivan villin hauskaa hommaa, kuten synnyinseudullani Kolarissa, Länsi-Lapissa sanotaan.

Näistä sisällöistä kerron nyt hieman tarkemmin.

1. palveluskoiraominaisuuksien jalostaminen

Palveluskoirien ominaisuuksia jalostetaan, kuten muidenkin työkoirien ominaisuuksia, rodulle tyypillisillä käyttökokeilla. Hovawartia on pidetty jo keskiajalla paitsi luotettavana maatilojen vahtikoirana myös erinomaisena jälkikoirana. Ja niitä molempia se on vahvasti edelleenkin. Minulle jälki on ehdottomasti rakkain laji. Nautin vapaudesta treenata täysin itsenäisesti, silloin kun se minulle sopii.

Palveluskoirajalostamisessa keskeistä on siis käyttötulokset ja mm. noutajista on tutkimustuloksiakin siitä, että mitä nuorempana saa tuloksen rodunomaisista taipumuskokeista, sitä enemmän koiralla on luontaisia käyttöominaisuuksia. Näin koulutus etenee helposti ja luontaisesti tulokseen asti. Noutajien taipumuskokeet ovat monella tavalla hyvin samankaltaisia palveluskoirakokeiden kanssa. Oletan että ihan samat lainalaisuudet löytyisivät myös palveluskoirien käyttöominaisuuksista, jos joku niitä innostuisi tosissaan tutkimaan. Hevosjalostuksessa on jo pitempään ollut jo eri jalostuslinjat rotukantakirjojen sisälläkin mm. koulu- ja esteratsuille. Suomenhevosilla on kolme pääjalostuslinjaa: ravi, ratsu ja työhevonen. Samaan tapaanhan monet koirarodutkin ovat jakaantuneet näyttely- ja käyttölinjoihin, joissa todella erot näkyvät niin koirien ulkonäössä kuin koulutettavuudessa. Nyt sitten hoffien käyttöjalostuksen esimerkiksi käy hyvin ällistyttävä Mironi.

ÄLLIKKÄMIES Miro oli siis viikkoa aiemmin täyttänyt 15 kk, kun teimme sen kanssa hyvän JK1 tuloksen rotumestaruuskokeessa 251/300 p. Myönnän, että en olisi edes lähtenyt tähtäämään sen kanssa vielä tällä 1-vuotiskaudella kokeisiin, jos kyseessä ei olisi ollut rotumestaruuskoe omalla kotikentällämme vain 9 km päässä kotioveltani. Näen aina kunnia-asiana osallistua rotumestiksiin ja jos koe järjestään ihan kotikulmilla, niin kyllä minua olisi harmittanut paljon, ellen olisi osallistunut. Toki Miron kanssa teimme BH-kokeenkin ennätysvarhain sen ollessa vasta 1 v 4 päivän ikäinen. Tämä koe oli sovittu hieman vedonlyönnin tapaan M-pentujemme Inca-emän omistajan Reijon kanssa, jolla on myös Miron Minca-sisko. Sovimme jo M-pentujen pentulaatikon äärellä, että yritämme heti mennä BH-kokeeseen, kun se vain on koiran iän puolesta mahdollista. Reijo on perustajajäseniä Aktiivikoirat ry:ssä ja he innostuivat järjestämään kokeen pian M-pentujemme 1-vuotispäivän jälkeen. No meille tuli Reijon ja Mincan kanssa mukavasti tasapeli, sillä hekin saivat kirkkaasti BH-koulutustunnuksen.

Noin viikkoa ennen 26.8. rotumestaruuskoettamme aloin jo uskoa, että tulos on mahdollinen, vaikka enemmän toki epätodennäköinen kuin todennäköinen. Meidän tottis oli kuitenkin Miron kanssa jo hyväksytyn tasoista ja selvästi vahvin lenkki koettamme ajatellen. Yksi uskoani vahvistava tekijä on luonnollisesti se, että olen ollut jo useita vuosia vakuuttunut kasvattieni koulutettavuudesta ja ominaisuuksien vakiintuminen näkyy yleensä useiden pentusisarusten yhteisistä vahvuuksista. Palveluskoiraominaisuuksien jalostaminen on ollut jo A-pentueestamme päätavoitteeni.

Tallivahtien 12 pentueen vanhemmista 17/23 on tulos palveluskoirakokeista, eli 74 %,  ja 15 eli 65 % on tuloksia voittajaluokasta. M-pentujemme vanhemmat ja isovanhemmat ovat kaikki yhtä lukuun ottamatta voittajaluokan palveluskoiria ja suvussa käyttötuloksia on yli 70 % esivanhemmista. 70 % on siis melko maaginen luku. Sen verran pitää saada pisteitä maksimipisteistä myös pk-kokeiden tottelevaisuusosioista ja FH-kokeessa, eli enemmän tarvitaan onnistumista ja varmuutta kuin epäonnistumista myös käyttökokeessa. Jalostuksellisesti se kertoo myös, että painopiste jalostuskriteereissä on ollut vahvasti palveluskoiraominaisuuksissa: hyvässä koulutettavuudessa ja tavoitteellisessa läpivientikyvyssä. Näitä käyttäytymisen summamuuttujia avaan seuraavaksi hieman.

Hyvä koulutettavuus ja tavoitteellinen läpivientikyky tarkoittavat, että

1. koira on älykäs ja sen oppimiskyky on hyvä. Jäljellä erityisesti looginen päättelykyky on vahvuus, sillä siellä itsenäinen ongelmanratkaisukyky on keskeistä. Jotta koira kykenee oppimaan ja oivaltamaan, tulee sen myös pystyä keskittymään hyvin. Vahva keskittymiskyky ja sen taustalla vaikuttavat hyvät hermot, ovatkin yleensä käyttöhoffien tyypillinen vahvuus eri rotujen vertailussa.

2. koira oppii erilaiset rakenteet ja järjestykset helposti ja sitoutuu niihin riittävän vahvasti, eli kun se osaa jotain se myös tekee, kuten on harjoiteltu ja sovittu. Järjestelmällisyys/ sääntöihin sitoutuminen on siis myös keskeistä koulutettavuudessa ja mitä vietikkäämpi koira sen keskeisempiä ne ovat, muuten varmaa hallintaa ei saada koulutettua. Koiran sääntöihin sitoutuminen näyttäytyy mm. kuuliaisuutena ja se on oleellista myös yhteiskuntakelpoiseksi kasvamisessa.

3. tavoitteellisesta läpivientikyvystä käytetään koirien kanssa yleensä nimitystä vietti. Vietti vie vietikästä koiraa. Ja siispä iso osa palveluskoiran kouluttamisesta onkin viettien hallinnan harjoittelua. Kohdat 1 ja 2 ovat siksi tärkeitä. Vietikäs koira palkittuu itsekseen siitä, että pääsee toteuttamaan viettiään ja silloin motivaatio palveluskoirakokeiden pitkäkestoisiin suorituksiin tullee yleensä hyväksi, koska koira palkittuu jo tekemisestä. Jo yhdenkin edellisen ominaisuuden puuttuminen koirasta vaikeuttaa tuntuvasti kouluttamista. Näitä ominaisuuksia ei myöskään mitata mm. luonnetestissä. Niiden olemassaolo selviää ainoastaan koiraa koulutettaessa tavoitteellisesti ja koulutuksen onnistuminen näkyy palveluskoirakoetuloksena.

Käyttöjalostettujen hoffien vahvuus on luotettavuus, työskentelyn itsenäisyys ja itsevarmuus. Hovawart- jalostuksessa pihavahdin jalostuskriteerit ovat säilyttäneet niillä eri pk-rotujen vertailussa vahvat hermot, sopivasti dominanssia ja kovuutta vahvistamaan läpivientikykyä sekä erinomaisen keskittymiskyvyn, mikä lisää nopeaa oppimista. Monilla pk-harrastjien muodissa olevilla roduilla ongelmat hermorakenteessa heikentävät keskittymiskykyä ja arkuus vaikeuttaa vieraiden ihmisten kanssa luotettavaa käyttäytymistä ja heikentää ampumisen sekä muiden yllättävien häiriöiden sietoa. Myös kuuliaisuuden ja itsehillinnän puute on iso haitta koulutettavuudessa ja voi tehdä koirasta jopa vaarallisen. Käyttöhoffeilla ei yleensä ole tällaisia ongelmia ja siksikin koulutus etenee vaivattomasti.

Meillä koirat ovat lisäksi vapaana hevostallialuettamme vahtivia ja niiden pitää olla luotettavia ja järkeviä vahtihommissaan. Vahtimisesta hoffit yleensä nauttivat niin paljon, että sanonkin usein rotua tuntemattomille pennunkyselijöille, että jos et halua että koirasi haukkuu ja vahtii, niin eipä tietenkään kannata hankkia vahtikoiraa. Vahtiminen on niille itsessään jo niin palkitsevaa, että sen hallinta saatikka vähentäminen voi olla vaikeaa, tai vaatii ainakin osaamista.

2. Pyrin rikkomaan omia ennätyksiäni koiran kouluttajana

Käyttökokeet eivät ole kilpailuja, paitsi tietenkin erilaiset mestaruuskokeet niin kuin nyt tämä rotumestaruuskoe. Käyttökokeissa tavoite on siis saada hyväksytty tulos, samoin kuin partiolaiset tekevät erilaisia ns. merkkisuorituksia erilaisista partiotaidoista. Hieman kunnianhimoisemmat treenaajat haluavat hyvän koiran käsiinsä saadessaan tehdä siitä käyttövalion. Erittäin kunnianhimoiset koirankouluttajat tähtäävät sitten jo alun alkaen vaikkapa SM-kokeeseen. Harrastamisessa sopivasti omiin tavoitteisiin nähden taitavan treeniporukan löytäminen on keskeistä: seura tekee kaltaisekseen.

Kuulun itse eniten toiseen kategoriaan, hieman kunnianhimoisiin treenaajiin, sillä olen aivan liian joustava ja rento = laiska, vaikkapa SM-koetavoitteisiin. Miron kanssa koeuramme alkoi kuitenkin heti arvokisoissa ja sehän alkoi ällistyttävän hienosti. Mirolla oli paras yhteistulos mestiksissämme, mutta toinen tuloksen tehnyt jälkikoira oli voittajaluokassa ja sai paremman kertoimen ansaitusti siksi ja nousi jälkimestariksi. Tällä kertaa 2/7 jälkikoiraa teki tuloksen ja Miro oli ainoa alokasluokan koira.

Menimme siis kokeeseen vähän sattumalta, mutta toki siinä kohtaa kun tein päätöksen lähteä kokeilemaan aloitin tosissani treenaamisen. Alkuvuonna talvella kävimme Miron kanssa keskimäärin kahdessa omaehtoisessa tottelevaisuustreenissä viikoittain noin 3 kk ajan. Miro oli silloin 8-10 kk ikäinen. Ehdin siinä ajassa vakioida seuraamisen paikan varsin hyvin sekä saimme paikalla olon jo hyvin varmaksi suuressa häiriössäkin jopa 7 koiran touhutessa omiaan pienessä hallissa. Teimme noutojen alkeita ja olen aina opettanut mm. hyppynoudon kokonaisina liikesarjoina pienellä esteellä heti kun noutaminen onnistuu kohtalaisesti. Treeniemme päätavoite oli kuitenkin talvella toukokuinen BH-koe, joten en harjoitellut vielä noutoja ja eteenlähetystä sekä liikkeestä suoritettuna jääviä liikkeitä tavoitteellisesti. Vasta onnistuneen BH-kokeen jälkeen aloin miettiä mahdollista osallistumistamme 26.8. pk-mestiksiimme. Hellekesä teki treeniolosuhteista kuitenkin vaikeat, lähes mahdottomat ja melkein unohdin koko jutun, kunnes ilmoittautumisaika kokeeseen lähestyi. Silloin päätin osallistua osallistumisen ilon ja kannatuksen vuoksi, ja koska koe oli myös tässä kotikulmilla. Siitä päätöksestä aloin sitten tavoitteellisemmin treenata, eli aikaa oli silloin noin 1,5 kk kokeeseen. Seuraamisen kestoa piti vahvistaa, hypyissä ja A-esteen kiipeämisessä piti lisätä korkeutta koekorkeuteen ja vakioida noutoliike niihin. Jäävät liikkeet piti opettaa samoin eteen lähetys. Paikalla olohan oli jo silloin kyllä ihan pommin varmaa.

Pääsimme kuuden viikon aikana neljä kertaa kokeenomaisiin treeneihin useamman ihmisen kera, jolloin pääsimme treenaamaan mm. henkilöryhmää ja tuomarin tervehtimistä. Metsäjälkien lähetykseen liittyvää janaa ehdin treenata noin 10 kertaa Miron kanssa, joista kahdessa treenissä oli vieras jäljentekijä. Osa janoista jatkui sitten noin 200 m verran, eli joitakin jälkiäkin näin treenasimme. Pellolla se oli jäljestänyt jo jonkin aikaa pitempää jälkeäkin. Esineruudun alkeita olin tehnyt aina silloin tällöin pihametsikössämme kaikkien koirieni kanssa sarjana. Kaksi kertaa ehdin tehdä vierailla esineillä kokeenomaisesti tallattua ruutua ennen koettamme. Suunnilleen viikko ennen koetta aloin olla sitä mieltä, että tottelevaisuudessa voisimme ainakin onnistua, se oli varmin osiomme. Metsäosiot sisältävät niin paljon yllätyksiä nuoren koiran kanssa, että niissä vaan pitää yrittää saada mukava treeni ainakin aikaiseksi. Nyt yllätystä tuli monsuunisateen muodossa tottiksemme alkuun seuraamisesta aina jäävin liikkeisiin asti. Ne menivät siksi selvästi treenejämme huonommin, koska aina kun Miro yritti ottaa katsekontaktia, sille meni vettä silmiin ja sen oli pakko ravistella sitä myös turkistaan monta kertaa pitkän seuruun aikana. Olen aina ajatellut, että tottelevaisuus on siitä helppoa, että siinä ei ole olosuhdehaittoja, mutta nytpä oli. Sateen jälkeen Miro kokosi itsensä ällistyttävän hyvin ja noutomme menivät lähes normaalisti. Me olimme Miron kanssa päivän ensimmäinen koirakko suorittamassa ja ainoa oman seuramme edustaja ja kotikenttähyödystä nauttiva. Tavallaan oli siksi hyvä, että olosuhdehaitta sattumalta osui meidän suoritukseemme, sillä sen jälkeen ei enää satanut.

Enpä ollut koskaan vielä ihan näin soitellen sotaan, tai oikeammin siis kokeeseen, lähtenyt. Siinä sitten haastoin itseni totisesti. Mirohan on kuitenkin jo neljäs PAJÄ-koirani, joten aika paljon omaan jo kokemusta. Sen Repe-isän kanssa olimme piirinmestaruuspronssilla JK3-tuloksellamme vuonna 2016 ja Miron isoäidin Sissin kanssa olimme rotumme jälkimestareita 2011 ja kaksi kertaa PM nelosia. Abba oli ensimmäinen PAJÄ-koirani ja sen kanssa pääsimme JK2 asti. Kokemus luonnollisesti helpottaa omaa suoritusta ja koiran kouluttamista. Olen aina halunnut opettaa koiraani mahdollisimman kokeenomaisiin suorituksiin, niin että meistä kumpikin tietää mitä esim. tottelevaisuuskokeessa seuraavaksi tehdään. Harjoittelen siis kaaviota niin, että olemme varmoja siinä. Koiran ennakoivaa toimintaa vältän jäävissä liikkeissä treenaamalla hieman ylipitkää valmistavaa vaihetta kuin mitä kokeessa on. Samoin eteenlähetystä treenaan yleensä vain palkan kanssa. Ketjutan noudot ja eteenlähetyksen niin, että koira osaa odottaa ihanaa loppupalkkaa suoritusten päätteeksi eteenlähetyksessä. Silloin se nousee vireessään loppua kohti koko ajan ja sitähän se myös tarvitsee tehdäkseen hienot hypyt ja nopeat noudot. Tällä kertaa en toki ehtinyt Miron kanssa vielä niin pitkälle vakioida yhteistyötämme kuin normaalisti olen ehtinyt koirieni kanssa, mutta yhteistyö ja hallinta meillä on jo ihan hyvässä vaiheessa.

3. tavoitteellinen koiran kouluttaminen vahvistaa mielestäni parhaiten yhteistyötä koiran kanssa 

Myös koirat oppivat yhteistyötä ja sosiaalisia taitoja. Ja parhaiten jaksan näihin panostaa, kun minulla on selkeitä tavoitteita. Koe tuo mukavasti ryhtiä treenaamiseeni. Tämä treenisessio paransi paitsi yleistä yhteistyömme, myös Miron suoritusta erikoisjäljellä. Se tietää nyt mielestäni entistä paremmin, että jälki on tavoitteellista yhteistyötä ja läpivientikyky, häiriöiden sieto ja ilmaisujen varmuus vahvistuivat selvästi.  

4. koiran kanssa yhteistyön tekeminen on villin hauskaa, kuten synnyinseudullani sanotaan

Mikä olisi mukavampaa kuin harrastaminen parhaan ystävän kanssa ja samanhenkisessä porukassa? Meikäläisellä on ollut onni päästä aina halutessani treenaamaan tavoitteellisesti mukavien ja osaavien ihmisten kanssa. Meillä on Tallivahdin porukassa jo monia voittajaluokassa harrastavia pk-koirakoita, lähiseudulla on myös useita eri rotujen pitkänlinjan harrastajia ja meille on tavallista sellaiset pop up treenit ja treeniryhmät. Viimeksi ennen rotumestiksiämme perustimme sellaisen DAGIS-ryhmän, joka on senioreiden päivätoimintaryhmä. Siihen kuuluu ainakin 7 koiraharrastajaa, jotka ovat kouluttaneet lukuisia voittajaluokan koiria niin KVA:ksi kuin SM-kokeisiin. Tietotaitoa on siis paljon ja eri rotujen hyvin erilaiset koulutushaasteet haastavat mukavasti yhteistä osaamispooliamme.

Vaikka olen aina laiska treenaamaan tottelevaisuutta, saa sitoutuminen yhteistreeneihin minutkin mukaan. Jälkeä jaksan yksinäänkin treenailla, sillä nautin siitä rauhasta ja levollisuudesta mikä on sille lajille tyypillistä.  Nyt on treeniaika ja palveluskoirakoesesonki parhaimmillaan ja nautin muutenkin syksystä vuodenaikana. Sekin siis osuu vallan hyvin kohdilleen. Meille tulee taas pentujakin, kun Miron isosiskopuoli naapurin Raksu saa ihania käyttöhoffin alkuja ja ultrassa näkyi iso pentue. Toivottavasti palveluskoiraharrastajat ja parasta ystävää vailla olevat löytävät tämän Tallivahdin N-pentueen. Pentueen isä on saksalainen käyttöjalostettu kahdessa lajissa voittajaluokan 1-tuloksia tehnyt IP3 IPO-FH FH2 AD BH Dakota vom Bagalutenhof. Olen varma, että N-pennuissamme tulee olemaan useita aivan ällistyttävän ihania harrastuskavereita vaativiinkin tavoitteisiin!

Treeni-intoa kaikille ja koekuulumisiin taas!