24.11.2018

N-pennut kotiutuivat ja koekausi 2018 loppui

N-pentuenergiaa tuli jälleen ladattua roppakaupalla ja kyllä kasvattaminen on äärimmäisen antoisaa hommaa. Tallivahteja on syntynyt nyt 13 pentuetta, joissa on 110 rekisteröityä koiraa. Eli Tallivahdin pentukeskiarvo per pentue on edelleen varsin suuri 8,46, kun se tänä vuonna maassamme on rodussamme keskimäärin 7,64. Pentujamme meni jälleen niin harrastuskumppaneiksi, tilavahdeiksi kuin perhekoiriksikin, mutta kaikkihan ne aina myyn ensisijaisesti parhaiksi ystäviksi.

Toinen urospentu lähti Liettuaan perheeseen, jossa on ollut aiemminkin Suomesta tuotu uros ja ilmeisesti ovat kasvattaneetkin jonkun hoffipentueen. Siellä ei taida paljon hovawartin pentuja ylipäätään edes syntyä vuosittain, joten rodun kanta on hyvinkin tuontikoirien varassa. Liettuan pentu on neljäs ulkomaille viety kasvattini.

Sijoitin pentueesta kaksi narttua ja toivottavasti niistä tulee aikanaan Tallivahdin emokoiria. Ainakin tällä hetkellä kaikki merkit viittaavat siihen suuntaan, että näin voi hyvin käydä. Lampuri, eläinten kouluttaja ja Koirataitaja Kaisa Hilska oli jälleen testaamassa pennut ja kaikki vaikuttivat kaikin puolin hyvin pelottomilta, hyvin käsittelyä sietäviltä ja sopivan itsenäisiltä ja leikkitaidotkin olivat jo 7 viikkoisilla mukavasti kehittyneet. Niistä tulee varmasti kaikista hienoja koiria, kun ovat sitä nyt jo näin pieninä hauvavauvoina.

Pennut menevät perheisiin, joissa kaikissa on ollut tai on parhaillaan isoja pk-koiria. 5/9 on ollut hoffeja ja niistä yhdellä omistajalla on ollut kantanarttuni Sateenkaaren Thunderbirdin eli Nellan (1997-2009) pentueveli ja toisella omistajalla Nellan siskopuoli isän puolelta, eli Sar-Vuoren Intopiin toisen pentueen tytär. Se on varsin hauskaa ja myös mukavan historiallista.

Viimeisinä viikkoinaan meillä pennut kasvattivat jalkojaan. Ne juoksivat joka päivä yhä kovempaa ja seikkailivat yhä kauempana talostamme. Ne kyllä onneksi tulivat kohtalaisen hyvin kutsusta luokse ja osaavat kulkea mukanani, jolloin saatoin niitä laumana liikutella pitkin pihapiiriämme ja hevostallissakin vierailimme useamman kerran. Isot koira auttavat hyvin kuljettamisessa ja kun kerron mihin mennään, juoksevat isot edellä ja pienet perässä ja meikäläinen huolehtii usein niistä perässä tulijoista. Miro-eno on ihan pentumagneetti, välillä se oli selvästi suositumpi niiden mielestä kuin Raksu-äitinsä ja joku pentuvideota katsonut sivullinen luuli Miroa jopa emäksi, sillä niin aktiivisesti se pennuista huolehti. Miro selvästi rakastaa pentuja ja luulen, että se oli kaikista surullisin kun ne kaikki olivat lähteneet.

Pennut osasivat meillä jo pikkuisen hillitä puremistaan, joten niiden seassa pystyi jo loppuvaiheesa taas paremmin istumaan myös lattialla. Pari viikkoa menikin niin, että naarmuilta ei voinut välttyä ja pureminen oli ihan hillitöntä. Nyt ne selvästi osaavat jo enemmän ja sen huomaa, että 7 viikkoisena alkavat kaivata uudenlaisia seikkailuita ja haasteita ja oppimisessa alkaa jonkinlainen ahmimisvaihe. Siksi se kyllä vaikuttaa hyvältä luovutuksen alaikärajalta.

Viimeinen pentuviikko on aina haikea, etenkin jos pieni osa pennuista jää odottelemaan uuteen perheeseen pääsyä joitakin päiviä muita pitempään. Silloin suhde niihin ehtii aina vielä pikkuisen syventyä. Samalla oli hyvä olo siitä, että niillä oli kaikilla hyvä koti tiedossa, jossa ne saavat paljon yksilöllistä huomiota ja rakkautta. Se on onnellisen koiran kasvulle tärkeintä ja kasvattajalle paras palkinto ja motivaattori.

Rekisteröinti Omakoiran kautta sujui näppärästi ja laitoin sinne liitteeksi kaikki mahdolliset dokumentit, joita olin Dakota-isästä saanut. Kyllä huomaa, että näyttelyt ovat koiramaailmassa ylivertainen aate, sillä kun olin laittanut Dakotan Euroopan voittaja-näyttelyn kaikkien osallistujien saaman diplomin mukaan, oli Kennelliiton rekisteröijä keksinyt tehdä siitä sille Euroopan voittaja -tittelin. No tittelihän oli ehditty saan tien tulostaa myös rekisterikirjoihin, joten näin Dakota-isästä tuli valeEuroopanVoittaja. Ilmoitin virheestä Kennelliittoon, heti parin tunnin sisällä rekisteröinnin maksusta, kun tarkistin pentuetta netistä ja huomasin virheen. Silloin olivat jo ehtineet postittaa rekkarit minulle. Sitten päätin, että tämä saa nyt jäädä hauskaksi yksityiskohdaksi N-pentueemme historiaan. Ehdin myös saada valetittelistä kuvakaappauksen Koiranetin tiedoista ja taltioidaanpas sekin vielä tänne.

Ei automaattista vaihtoehtoista teksti saatavilla.
 
Koekausi 2018 loppui pienen seuramme FH-kokeeseen
 
Koe oli pelkästään 1-luokan koirille ja niitähän ei kauhean paljon enää tässä vaiheessa vuotta kokeeseen ole tulossa, joten pääsimme Miron kanssa aloittamaan myös FH-koeuraamme.Toinen rohkea Tallivahdikko oli BH Tallivahdin Liebling eli Martta ja Kati. Heillä oli jälki nro 4. Suoritus alkoi lupaavasti ja 19 kk ikäinen Martta oli hyvin innokas. Kolmannella suoralla se osui valitettavasti myyränkoloon ja taisi myyrä siellä sille illistellä, koska sen jälkeen Martta vaihtoi jäljestyksen kaivuuhommiin ja lopputuloksena oli kuoppa ja 20 p. UPEAA, että Kati kuitenkin innostui kokeilemaan ja nyt voi treeniohjelmaan lisätä myös myyrähäiriöiden treenaamisen.
 
Meidän suorituksestamme voin vaan todeta, että voihan harha, mutta muuten oli ihan hyvää suorittamista juuri 18 kk ikäisellä Ällikkämiehellä. Tiesin toki, että tulos olisi enemmän iloinen yllätys kuin todennäköinen saavutus ja juurikin harhoista johtuen. Miro tykkää että ne ovat nim pal mielenkiintoisia. No, enpä ole pystynyt tänä syksynä juuri treenaamaankaan, mutta tulipa taas kokeiltua. Tartteehan sitä aina kokeilla, kun on mahdollisuus. Miron kanssa olimme viimeinen suorittava koirakko.
 
Miro ilmaisi kaikki esineet ja teki muutaman hienon kulman, tarkkaan se pysyi jäljellä ja työskenteli rauhallisesti ja tasapainoisesti. Vähän se ihmetteli ja vilkuili pari kertaa taaksepäin, kun kanssani pellolla kulki niin tuomari, Mika Mattila, kuin jäljentekijäkin, Mili, ja hehän ovat kokeessa selvästi kaumpana minusta kuin treenikaverit yleensä. Useinmiten myös treenaan ihan yksikseni. Jännitystä meikäläiselle tuotti sekin, että en ole pitkällä liinalla sitä juurikaan vielä ajanut, enkä jättänyt koskaan esineillä palkkaamatta ruoalla. Yhden ruoasta tyhjän jäljen se on ajanut silloin JK1-kokeessa. Ruoan puute ei siihen onneksi juurikaan vaikuttanut, eka käskyllä lähti myös joka esineeltä ja ilmaisi kaikki neljä esinettä kuuliaisesti. Miro ei ollut koskaan ajanut myöskään Milin tekemää jälkeä ja yhden käden sormilla voi laskea vielä vieraan tekemät jäljetkin, mutta uusi jäljentekijäkään ei sitä haitannut. Ensimmäiselle harhalle se lähti kolmannella suoralla sitten aivan turhan innokkaasti ja jopa oikaisi siihen pienen pienessä vastatuulessa. Sitä sitten tarttee jatkossa päästä harjoittelemaan. Toisen harhan se ylitti moitteetta ja ajoin sitä tahallani pitkällä liinalla koko jäljen loppuun, että tuli sitäkin hyvin treenattua.
 
Miro on kyllä mukavan kuuliainen poika ja työskentelee selvästi yhteistyössä kanssani, eli sikäli hyvin erilainen kuin isänsä, joka raahaa meitsiä jäljellä kuin litran mittaa. HAUskaa oli ja kiitos kaikille mukana olleille mukavasta kauden päätöskokeesta! Meidän ensimmäisen FH-kokeen saldoksi tuli 32 p, koska se keskeytettiin harhalle lähdön vuoksi. Mutta niin paljon oli hyvää suorituksessa että ei mua oikeastaan harmita lainkaan. Nytpä tiedän mitä sitten treenataan ennen seuraavaa koitosta ensi kaudella.
 
Repen kanssa voitimme erikoisjäljen rotumestaruushopeaa lokakuun alussa ja se oli meidän ainoa koetuloksemme tälle vuodelle ja Repen 19. jälkikoetulos. Vielä ainakin se 20. jälkikoetulos olisi sen kanssa mukavaa saavuttaa. Nythän meillä voisi olla mahdollisuus lähteä rotumme IPO-FH MM-kokeeseen, mutta ne ovat kuulemma Ranskassa ja sehän olisi ainakin viikon reissu. Täytyy tässä talven ajan asiaa miettiä ja tutkia kuinka se sopii ensi vuoden suunnitelmiin. Repehän täyttää ensi vuonna jo 9 vuotta, joten sen kanssa se olisi ainutkertainen seikkailu.
 
Hieno syksy on ollut koiraharrastamisessa: upeita, rohkeita N-pentuja, joille löytyi hyvin mukavat ja aktiiviselta vaikuttavat omistajat. Sitten sain molempien kultapoikieni kanssa käyttötuloksen ja Miron kanssa koetulos tuli ennätysvarhain. Tallivahdin kennelleiri oli nyt viikonlopun B&C koulutusleiri Moukaripäät-hallissa ja siinä meitä koulutti maankuulu koira-alan ammattilainen Esa Tapio. Hän oli edellisen kerran Tallivahdin kennelleirillä 10 vuotta sitten ja koulutti meitä silloin peltojäljen saloihin. Mukana B&C-treeneissä oli 9 Tallivahtia ja nyt intoa vaikuttaa olevan niin paljon, että päätimme ottaa Moukaripäät-halliin Halikkoon vakiovuoron tammi-maaliskuulle. Siihen voimme sitten välillä hankkia myös ulkopuolisia B & C kouluttajia. Sen lisäksi meillä tulee olemaan maailmankuulua valmennusta Mia Skogsterin ja Marko Koskensalon voimin helmikuun ja maaliskuun alussa. Kennelleirikin on jo varattu toukokuun alkuun ja se on maastopainotteinen leiri Yläneen Kartanotilalla.
 
Oikein hyvää joulun odotusta kaikille ja nähdään Voittaja-näyttelyssä vielä ennen joulua! Siellä on joitakin Tallivahteja esillä ja Ällikkämies myös näytillä ja komeasti käyttöluokassa tietenkin!
 
Hyvää talven alkua ja kuulumisiin!
t. Minna, ydinlauma ja hiljentynyt talo
Takaisin