Sukutaulusta selviää jalostustavoitteet

Otsikkoni vaikuttaa itsestään selvältä ainakin teoriassa, mutta olen huomannut, että yllättävän harva ymmärtää kuitenkaan asiaa käytännössä. Varsin usein kuulee väitettävän esimerkiksi, että näistä pennuista on sekä käyttöön että näyttöön. Kun sitten tutkit pentueen sukutaulua, ei sieltä välttämättä löydy näyttelyissä menestyneitä eikä käyttötuloksia omaavia esivanhempia juuri lainkaan. Väite on silloin mielestäni tuulesta temmattu ja pöljemmistä tulee virheellisen markkinoinnin uhreja. Toki, kun on riittävän iso pentue, esimerkiksi 8 pentua, on täysin tilastollisesti jo mahdollista, että sieltä voisi löytyä yksi koira, joka on koulutettavissa käyttötulokseen asti ja yksi koira, joka voi näyttelysertit voittaa tai vaikkapa jonkun näyttelyvoittaja-tittelinkin. Mutta yksittäiset pentuekohtaiset onnistumisen näytöt eivät ole yleistettävissä suvun vahvuuksiksi saatikka kerro koiran geeniperimässä siirtyvästä jalostusarvosta. Koiran geneettiset vahvuudet näkyvätkin vasta sen pennuista, jonka jälkeläisten tulosten tarkastelu selvittää. Samalla logiikalla sukutaulusta voi nähdä suvun geneettiset vahvuudet ja mitä sukuun on haluttu jalostaa.

Olen paljon ajatellut ääneen täällä blogissani, kuinka näppärää on laskea sukupuusta käyttökoiraosuutta tai vaikkapa näyttelykoiraosuutta. Mitä enemmän koko sukutaulun koirat mahdollisimman monen sukupolven tarkastelussa omaavat tuloksia, sitä enemmän näihin tuloksiin tähtäävä jalostus on ollut. Rotukoirajalostaminen yleensä tähtää johonkin harrastukseen. Konkreettisinta ja helpointa on tietenkin jalostaa ulkomuotoa, siksi sitä tekee suurin osa eri rotukoirien kasvattajista ja siksi meillä on satoja erinäköisiä koirarotuja.

Nyt kun I, J, K, L ja M-pentueemme, eli 36 koiraa, edustavat jo neljännen polven tavoitteellista käyttöjalostustani, olen yhä vakuuttuneempi siitä, että vähintään 70 % pitää sukupuussa viiden polven tarkastelussa olla käyttötuloksia, jotka hoffilla ovat palveluskoirakoetuloksia, jotta mm. pk-koirille tyypillinen vahva koulutettavuus on pentueen yhteinen vahvuus, eli vähintään 70 % niistä on helppoja kouluttaa. Saamme ensimmäiset viidennen sukupolven Tallivahdit O-pennut toivottavasti alkukesästä ja niissä yhdistelmän käyttökoiraosuus on jo yli 80 %, eli koulutettavuus odotukset vain vahvistuvat.  

Olen aina myös halunnut, että koirani ovat myös ulkomuodollisesti keskimäärin niin tyypillisiä, että niiden kanssa voi harrastaa myös näyttelyitä, mutta esimerkiksi koiran värin jalostaminen ei ole ollut eikä tule olemaan koskaan tavoitteeni. Näyttelymenestys on koko ajan yhä enemmän myös taitolaji, eli enemmän koiran omistajan/esittäjän taidoista kiinni kuin koiran rotutyypillisestä habituksesta. Se on valitettavaa ja siihen nähden yllätyin, koska Kennelliitto yrittää nyt lanseerata näyttelyitä rodun jalostamisen näkökulmasta. Ehkä se liittyy näihin ylikorostuneilla ominaisuuksilla sairaiksi jalostettuihin koiriin, joista pitää tuomareiden muistaa päivän päätteeksi täyttää erillistä vikalistaa Kennelliittoon. Tämä oli varsin tarkkaa myös tammikuun Turun kv-näyttelyssä, kun olin tanskalaisen tuomarin kehäsihteerinä. Yllättävän monelta eri rodun koiralta löytyy huomautettavaa esim. lyhytkarvaisilla liian vähäisen karvapeitteen, eli kaljujen kohtien osalta, pään haitallisten ryppyjen ja liian kapean ja purentaa haittaavan alaleuan osalta. Monet koirat olivat myös melko arkoja ja selvästi paineistuneita kehässä ja jopa seurakoiraterriereissä oli sellaisia, terriereitähän yleensä pidetään reippaina ja rohkeina. Arkuus ja pehmeyshän tiedetään näyttelyjalostamisen myötä lisääntyvän rodussa kuin rodussa ja koirista tulee ns. matkalaukkukoiria vailla omaa tahtoa tai vahvaa itsetuntoa. Se on hyvin surullista. Etenkin palveluskoiraroduissa koirilla pitäisi olla vahva presens ja niiden tulee suhtautua itsevarmasti kaikenlaisiin tilanteisiin. Koiran itsetuntohan näkyy sen hännänkannossa, jos häntää ja takaosaa ei ole lähtökohtaisesti jalostettu pystyasentoon, vaan häntä ja takaosa on rakenteeltaan suunnilleen normaali. Hännänroikottajat ovat hyvin surullinen näky.

Koulutettavuus selviää kouluttamalla

Palveluskoirien tärkein ominaisuus, jolla ne erottuvat edukseen muista roduista, on suuri koulutettavuus. Sehän tarkoittaa sitä, että koira oppii asiat nopeasti, pystyy tilanteesta riippuen toimimaan sille opetettujen ohjeiden & sääntöjen mukaan. Mitä helpommin ja sujuvammin, eli vähemmillä treenikerroilla, koiran oppii ja vakioi oppimansa, sitä parempi koulutettavuus sillä on. Käyttöhoffia koulutettaessa ongelma on usein siinä, että ohjaaja ei ymmärrä edetä riittävästi, vaan jää junnaamaan paikoilleen. Älykkäät eläimet kaipaavat haasteita ja sitä, että ne tietävät itsekin onnistuvansa tavoitteessaan. Siksi mielestäni on reilua myös, että koira tietää mikä on toiminnan ja yhteistyön tavoite. Mitä parempi koulutettavuus koiralla on, sitä mutkattomammin ja helpommin sen kanssa yhteinen harrastusura etenee. Siksi toivon, että kasvattieni omistajat yrittäisivät mahdollisimman nuoren koiran kanssa jo edetä palveluskoirakokeisiin. 2-vuotiskaudella on hyvä suorittaa jo alokasluokka ja ehkä loppukaudesta jo avoin luokka ja 3-vuotiaana sitten voittajaluokka. 4-vuotiaan käyttöhoffin kanssa on yleensä mahdollista jo saada voittajaluokan tuloksia ja myös useammassa pk-lajissa. Silloin ehtii hyvin saada koira käyttövalioksikin jo sen 5-vuotiskoekaudella. Repe on siitä hyvä esimerkki, samoin suurin osa saksalaisista RZV:n käyttöjalostetuista hoffeista.

Olen yrittänyt luonnollisesti itse todistaa näitä oivalluksiani jo yli 10 vuotta todeksi. Sissistähän tuli jo 2 v 2 kk ikäisenä palveluskoira hyvällä JK1 tuloksella, sen poika Repe teki ensimmäisen FH1 tuloksensa 2 vuoden 3 kk ikäisenä ja vähän yli 3 vuoden ikäisenä se sai jo ensimmäisen FH2-voittajaluokan 1-tuloksensa. Miron kanssa houkutuin sitten vielä parantamaan ikäennätystäni, sehän oli vasta juuri 15 kk ikäinen, kun se sai hyvän JK1-tuloksen. Sissi teki JK2 tuloksen vajaan 3-vuoden iässä ja silloin siitä tuli samalla FI MVA. Repe muotovalioitui komeasti PU3 tuloksella Voittaja-näyttelyssä pian FH1-koulutustunnuksen tehtyään 2 v 5 kk ikäisenä. Mirokin toivottavasti valioituu pian 2 vuotta täytettyään ensi toukokuussa. Rotujärjestömme päätti viime syyskokouksessa laskea FI MVA käyttötulosvaatimusta avoimesta alokasluokkaan. Näin Miron valioituminen riippuu nyt siitä, koska se saa viimeisen sertifikaattinsa. Olen jo katsonut sopivia näyttelyitä toukokuun lopusta ja valiojännitys alkaa näin meilläpäin pian jo tiivistyä.

Geneettiset ominaisuudet näkyvät myös niin, että toivottu tekeminen on koiralle varsin luontaista. Tallivahdit aloittavat usein vahtimisen jo pentuiässä ja jotkut jopa ovat aloittaneet sen täällä meillä ennen luovutusta. Geneettisesti vahva koulutettavuus näkyi mielestäni erittäin hyvin silloin kun treenasin Repeä palveluskoirahakuun ja nyt treenaan Miroa samalla tavalla. Molempien kanssa tavoitteeni on päästä 10 kokeenomaisella treenillä koevalmiiksi.  Repen kanssa treenasimme muutaman vuoden aikana yhteensä 6 treeniä ennen kuin sen jalka vammautui viime vuonna alkukesästä lenkillä ja 1 metrin korkeat hypyt eivät enää onnistu. No, sehän on jo toki vanha koira, pian 9-vuotias, joten parhaat vuodet alkoivat muutenkin olla jo selvästi takanapäin. Miron kanssa olemme nyt käyneet tänä keväänä 6 hakutreenissä ja se on kehittynyt yhtä nopeasti kuin isänsäkin. Molemmat ovat rohkeita ja avoimia koiria, haukkuvat luontaisesti ja helposti, tykkäävät myös vieraista ihmisistä ja ovat hyvin hallinnassani ja yhteistyössä. Sikäli niiden ohjattavuus ja toimintakyky on joka treenissä ollut erinomaista. Haukun automatisoiminen ilmaisukeinoksi niin, että se tulee puhtaasti, aktiivisesti ja pitkäkestoisesti, on vienyt suunnilleen nämä 6 ”virallista” kokeenomaista treeniä sekä 6 omaa pihapiiloleikkiämme. Niissä jätän koirani talomme toiselle puolelle paikalla oloon ja menen piiloon metsikköömme, sitten kutsun ne etsimään minua. Löydettyään vaadin niitä haukkumaan minua yhä pitemmän aikaa ennen palkkausta – ja nehän kyllä haukkuvat iloisesti häntäänsä heiluttaen. Tänään haukun kesto oli jo sitä luokkaa, että olisin hyvin ehtinyt tuomarin kanssa mennä maalimiehen piilolle. Olen ERITTÄIN tyytyväinen – ällikkämies on ällistyttävän helppo kouluttaa ja omaa erinomaisen yhteistyöasenteen, vaikka on pahimmassa murrosiässä!

Olen päättänyt antaa vielä enemmän itsestäni tärkeälle harrastukselleni ja hakeutunut pk-tuomarikoulutukseen

Olen jo pitkälti yli viisi vuotta suunnitellut, että jossain vaiheessa tulen hakemaan palveluskoirakoetuomarikoulutukseen. Olen menettänyt sydämeni niin kovasti palveluskoiraharrastamiseen, että tuntuu oikealta antaa siihen vielä enemmän omaa panostani. Se on myös mahtava keski-ikäisten harrastusfoorumi ja hyvin mielekäs, tavoitteellinen ja tuntikausia kestävä ulkoilumuoto parhaan ystävän kanssa. Sopiva hetki tähän panostamiseen on nyt. Sen inspiroimana tartuin tuumasta toimeen ja saamme nyt tänne Turkuun tuomarikoulutuksen ja sehän on vallan kätevää se. Järjestämme koulutuksen firmani Päämäärän toimistolla Turun keskustassa, Verkahovissa. Siihen on hyvin kätevää tulla niin julkisilla kulkuneuvoilla kuin omalla autolla. Toivottavasti saadaan mukava joukko kurssilaisia tänne Turun kurssillemme ja paljon hyviä oivalluksia ja tietotaitoa! Kurssi järjestetään nyt huhtikuussa ja siihen ehtii hakea Palveluskoiraliiton virkku.net- järjestelmän kautta nyt maaliskuun loppuun mennessä. Kuulumisiin siitä sitten myöhemmin. Sitä ennen saavat toivottavasti Tallivahdin O-pennut alkunsa Saksassa, jonne matkustamme Outin ja Hertan kanssa Enzo-sulhasta tapaamaan tässä maaliskuun lopulla. Pitäkääpä peukkuja Tallivahdin viidennelle sukupolvelle!