Koirajalostuksessa pohjoismaat ovat olleet monessa asiassa edelläkävijöitä ja rotukoirien suhteellinen osuus koirapopulaatiossa on varsin suuri verrattuna vaikkapa jo Keski-Euroopan maihin. Koiraa on jo vuosisatoja jalostettu tavoitteellisesti eri käyttötarkoituksiin metsästykseen, vahtimiseen, paimennukseen. Ihmisen paras ystävä koira on ollut ihan alusta asti ja ihan jalostamattakin. Nyt eletään kuitenkin koiran pitämisessä suurta kulttuurimurrosaikaa. Koirarotujen kasvatuksessa eettisyyden merkitys kasvaa koko ajan kilpaa koiriin liittyvän tutkimustiedon ja kaupallisten tavoitteiden kanssa. Tämä on aktiiviharrastajan näkökulmasta kaikin puolin hienoa muutosaikaa! Yksi huoleni kuitenkin on, että tiedon ja harrastusten kirjavuus vie toimintaa liikaa mielikuviin ja moni alkaa etsiä oikotietä onneen. Kun tarjontaa kaikesta on yllin kyllin, kysynnän kriittisyys heikentyy ja koiraharrastamisesta on tullut varsinaista kulutusjuhlaa.

Koiria käyttöön ja näyttöön

Olen kritisoinut jo vuosia löysiä heittoja, joissa sanotaan rodusta olevan sekä käyttöön että näyttöön. Tuo ilmaisu ei oikeastaan kerro juurikaan mitään. Harrastaahan toki voi vaikka mitä, vaikka koiralla ei olisi oikein edellytyksiäkään. Sellainen harrastelu ei anna tietenkään rodunjalostukselle yhtään mitään hyödyllistä tietoa. Nykyään tuntuu usein myös siltä, että panostetaan joko äärimmäisen tosissaan tai sitten mieluiten helpoimman kautta. Keskitien kulkemiseen liittyvä onnellisuus tuntuu olevan katoamassa. Onko elämä siirtynyt ekstreemeihin marginaaleihin? Pakonomainen treenaaminen ja suorituksen onnistumisen varmistaminen tuntuu olevan yhä arvostetumpaa, mutta sekään ei tuota koirajalostukselle oikein mitään mielekästä tietoa. Fanaattinen täydellisyyteen panostaminen koiran kouluttamisessa on monille ns. ylivertainen aate, mutta se voi olla jo merkki sairaalloisesta perfektionismista.  Koira, joka jaksaa tällaisen ohjaajan elämänkumppanina, ei voi olla myöskään kovin normaali ja sillä voi olla tuntuvia vaikeuksia sopeutua normaaleihin elinympäristöihin. Äärimmäinen jalostaminen tarkoittaa aina muutaman keskeisen jalostuskriteerin priorisoimista muiden kustannuksella ja silloin jo 3-4 sukupolven päästä voi käydä jopa niin, että tasapainoisesti rodunomaista rotunsa edustajaa ei enää meinaa löytyä: koiraa, joka oikeasti on sekä ulkomuodoltaan että käyttöominaisuuksiltaan erinomainen. Koira on silloin rodun sisälläkin jalostettu jo liikaa johonkin spesifiin harrastamiseen ja voi olla jopa vaikea tunnistaa sen rotua. Ekstreemit tavoitteet luovat ekstreemejä koiria, joiden elämä ei läheskään aina vaikuta olevan mielekästä koiran elämää. Olisi hienoa, jos tähän asiaan alettaisiin kiinnittämään vielä enemmän huomiota.

Itse näen palveluskoirarodun harrastajana minimivaatimuksena rodunomaisuudesta ylipäätään sen, että koira on riittävän helppo kouluttaa palveluskoiralajeissa ainakin 1-luokan tulokseen. Hyvät ominaisuudet omaavalta koiralta siihen pääseminen vaatii omistajalta reilun puolen vuoden aktiivisen panostuksen, jos omistaja ymmärtää vain hakeutua osaavaan ohjaukseen treenaamaan. Se on vielä kohtuullinen työpanos, johon luulisi suurimman osan ihmisistä pystyvän, jos haluaa koiransa olevan rodunomainen jalostuskoira. Sillä niillehän näytöt rodunomaisuudesta ovat luonnollisesti tärkeämpiä kuin muille parhaille ystäville. Koiran käyttöominaisuuksien selville saamiseksi käyttökokeet ovat ehdottomasti luotettavin keino. Ulkomuodon osalta koira on riittävän rodunomainen saatuaan rodun erikoistuomarilta erittäin hyvän arvion näyttelystä tai vielä parempi rodunomaisuuden tae olisi tietenkin, jos ulkomuoto arvioitaisiin jalostustarkastuksessa. Systemaattinen jalostustarkastus on huomattavasti tarkempi arvio koirasta kuin minkään tuomarin näyttelyarvio. Näyttelyharrastaminen ja siellä menestyminen on jo irtaantunut liikaa rodunomaisuuden arvioinnista ja tuomareiden henkilökohtaisilla mieltymyksillä ja taitavalla tai tunnetulla koiran esittäjällä on menestymisessä liian suuri painoarvo. Toivoisinkin että jalostustarkastusten arvo ja järjestäminen tulisi lisääntymään jatkossa ja näyttelytulokset miellettäisiin selvästi enemmän ihan tavallisiksi viihteellisiksi harrastustuloksiksi.

Viihdelajit hämärtävät käyttöominaisuuksien merkityksen

Ainakin meidän rodussamme on käynyt niin, että viihdelajit, kuten agility, toko, rallytoko, on nostettu yhtä arvokkaina esille vaikkapa rotulehdessä kuin käyttökokeet. Ne on siis ikään kuin rinnastettu käyttökokeisiin ylläpitämällä esimerkiksi vuoden TOP 10 aktiivisuuslistoja ja järjestämällä näissä lajeissa rotumestaruuskisat. Tämä on jo todennäköisesti heikentänyt ja tulee vielä heikentämään rotumme käyttöominaisuuksia.  Ainakin ne hämärtävät tavallisilta harrastajilta tyystin sen, mikä on käyttöominaisuus ja miten sitä voidaan mitata. Jopa osa kokeneista koiraharrastajista ja rotumme kasvattajista ei ymmärrä näiden tulosten merkityseroa.

Viihdelajeilla tarkoitan kaikenlaisia sellaisia harrastuksia, joita ei ole jalostuksen tueksi harkiten suunniteltu, eivätkä ne siksi mittaa palveluskoiralle keskeistä itsenäistä läpivientikykyä ja tavoitteellista yhteistyökykyä. Ne ovat puhtaasti vapaa-ajan viihdettä ja hyvää liiketoimintaa niin kokeita järjestäville yhdistyksille kuin niiden koulutuksia tarjoaville koira-alan yrittäjille. Viihdelajeille on yleensä yhteistä se, että suoritukset ovat hyvin lyhytkestoisia ja ohjaaja ohjaa koiraa hyvin aktiivisesti ja lähellä, jolloin koiran työskentelyn tavoitetta ja motivaatiota ylläpidetään jatkuvalla syötöllä. Koiran ei silloin tarvitse osata itse ajatella, ratkaista ongelmia, keskittyä tehokkaasti, ymmärtää tavoitetta saatikka osoittaa sinnikkyyttä viedä asia loppuun asti. Eli riittää kun koira tekee aina kuten sanotaan ja on täysin ns. ulkoa ohjautuva, ja mieluiten silloin myös vailla omia mielipiteitä, omaa mieltä.

Tämä kirkastui minulle vielä aiempaa enemmän toissaviikonloppuna, kun olin avustamassa rallytokokisan järjestämisessä. Laji oli minulle täysin vieras ja olin kuvitellut sen netissä näkemieni videoiden perusteella selvästi vaativammaksi kuin mitä se sitten livenä kymmenien koirien suorituksia katseltuani oli. Koko radan suoritus oli kokonaisuudessaankin hyvin lyhyt 2-4 minuuttia, jopa mestaruusluokassa. Liian keskeiseksi tekijäksi tässä lajissa onnistumisessa nousee mm. ohjaajan osaaminen, muisti ja liikesuoritusta ilmaisevien kylttien tietäminen. Koiralta suoritus ei oikeastaan vaadi muuta kuin riittävän nöyrää luonnetta, halua kulkea ohjaajan vierellä ja halua tehdä erilaisia temppuja. Hauskaa se varmasti on, kuten muutkin viihdelajit, mutta rodun jalostamista ajatellen niistä saatu tieto koirasta on kyllä varsin heppoista. Lajin harrastamisen ehdoton vahvuus on se, että se vahvistaa ohjaajan halua tehdä koiransa kanssa tavoitteellisesti yhteistyötä ja molemmat saavat mukavia treenihetkiä. Lisäksi rallytoko vaikuttaa todellakin sopivan ihan kaikenlaisille koirakoille, paitsi huonomuistisille ohjaajille. Sillä kokeessa oli tavaton määrä muistettavia liikkeitä ja temppuja.

Viihdelajit ovat kuitenkin rodussamme edelleen varsin vähän harrastajia houkuttelevia, mikä on mielestäni vain hyvä asia. Mutta siitäkin näkökulmasta ajatellen vuoden TOP10 parhaan valitseminen on pöljä homma, sillä joukkoon voi mahtua jo liki kaikki lajin harrastajat, eikä se silloin kerro tietenkään saavutuksesta mitään. Tottelevaisuuskoe, toko, on näistä selvästi suosituin, vanhin ja kuitenkin suhteellisen lähellä palveluskoiraharrastamisen tottelevaisuusvaatimuksia. Vaativammissa toko-luokissa koirankin onnistunut suoritus vaatii siltä jo monenlaista oivaltamista ja keskittymiskykyä.

Tallivahdit on jalostettu palveluskoiriksi

Olen tavoitteellisesti jalostanut tallivahdeista alusta asti yhä parempia palveluskoiria, joiden kanssa on hauska harrastaa ja tuloksiin pääsee kohtuullisella vaivannäöllä. Alussa pentueissani oli pari potentiaalista pk-harrastuskoiraa, mikä on tavallista silloin kun pentueen käyttökoiraosuus on noin 30-40% sukutaulukoirien tuloksista laskettuna. Nyt viidennen polven kasvateissani kaikkien koulutettavuus on todennäköisesti niin hyvää, että harrastaminen on mielekästä ja etenee jouhevasti.

Ensi vuonna tulee 15 vuotta siitä, kun perustimme pienen pk-yhdistyksemme Varsinaiset Hoffit ry:n, joka on keskittynyt erikoisjäljen kokeiden järjestämiseen ja koeosaamisen kehittämiseen. Olen koulutellut myös niin eri yhdistysten jäljentekijöitä kuin peltojälkiharrastajia. Nyt panostan vielä tulevana pk-tuomarina näiden mukavien ja tärkeiden harrastuslajien säilymiseen.

Sen lisäksi olen kokeillut erilaisia keinoja innostaa ja tukea kasvattieni omistajia harrastamaan pk-lajeja. Tallivahdeilla on ollut pk-lajeihin keskittyviä viikonlopun kestäviä kennelleirejä jo yli 10 vuotta ja viime vuosina sekä kevät että syysleiri. Viime talvena innostuimme varaamaan oman hallivuoron Halikosta tammikuun alusta huhtikuun loppuun. Halikko on noin tunnin ajomatkan päästä suurimmalle osalle kasvattieni asuinpaikkoja Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla ja hyvä seura houkutti paikalle toistakymmentä kasvattini omistajaa. Ensi talvelle hallivuoro on jo myös varattuna tammi-maaliskuulle.

Meillä on ollut useimmiten leirillämme myös joku ulkopuolinen osaava koiraharrastaja tai jopa koira-alan ammattilainen meitä valmentamassa. Nyt viime vuosina olemme panostaneet suojeluharrastamiseen, joka on keskeisin palveluskoirien jalostamisen käyttökoe. Olemme saaneet leireillemme hyviä maalimiehiä ja innostuksemme suojeluun on vain koko ajan vahvistunut. On aika ottaa seuraava askel ja vahvistaa omaa osaamistamme niin, että se tukisi tavoitteellista kokeeseen treenaamista.

Hovawarteja on jalostettu suojeluun jo 100 vuotta

Suojelu on rotumme käyttöjalostuksen ydintä ja sen harrastaminen on edelleen Saksassa varsin aktiivista. Mutta muualla valitettavan marginaalista. Rotujärjestön leireillä on ollut toistakymmentä vuotta Esa Tapion suojelutreeniryhmä, joka on ylläpitänyt pientä kipinää ja monta Tallivahtia onkin viime vuosina mennyt leirille nimenomaan suojelua harrastamaan. Satunnainen treenailu ei vielä tuota kulttuurimuutosta ja vahvista koevalmiutta. Treenaamisen täytyy olla tavoitteellisempaa ja sekä koiran, että ohjaajan täytyy tietää mitä kokeessa vaaditaan.

Hovawarteilla jälki, eli suojelun A-osa, on yleensä luontainen vahvuus, B-osa eli tottelevaisuus on mielestäni se helpoin osa, sillä se on vakioitu, tavoite selkeä ja treeniapuja on helposti saatavilla. C-osa, eli varsinainen suojelu, onkin sitten alue, johon meillä ei maassamme ole rotumme sisällä riittävästi osaamista. Siihen toivon nyt tulevan muutosta. Suunnittelemme yhden maamme tunnetuimman lajin ammattilaisen Esa Tapion kanssa valmennussarjaa, jonka tavoite olisi se, että me ohjaajat tiedämme mitä kokeessa tehdään ja kuinka voimme itse treenata suorituksiamme koevalmiiksi. Sanotaan, että maalimies kouluttaa koiran, mutta valitettavasti homma ei etene, mikäli ohjaaja ei ymmärrä mihin koulutuksessa pyritään ja miten voi itse edistää suoritusten onnistumista. Ohjaajan pitää myös itse olla ns. suorituksen päällä. Tällaisia HAUskuuksia on siis horistontissa ja treenaamme yhdessä entistä suunnitelmallisemmalla otteella jo syksyn kennelleirillämme marraskuussa.

Neljä Tallivahtia otti jo pienen varaslähdön ET:n valmennuksiin

Tänä vuonna rotujärjestömme palveluskoiraharrastamiseen keskittynyt perinteinen kesäleiri koki pienen katastrofin, kun leirikeskuksen omistaja ilmoitti leirillä järjestettävästä suuresta nuorisoleiristä, jonka vuoksi muut varaukset peruttiin. Leiri kutistui huomattavasti niin treenipäivien kuin osallistujienkin osalta ja mm. suojelu lajina jätettiin kokonaan pois. Näin Esa Tapiolta vapautui viikon verran aikaa, jonka sitten muutama innokas leiriläinen päätti hyödyntää järjestämällä oman suojeluleirin. Siihen osallistui neljä Tallivahtia Kaiser ”Kapu 4 v” ja 2-vuotiaat nartut Liebling ”Martta”, Löwin ”Likka” ja Meerjungfrau ”Mendy”. Kapu ja Martta treenaavat jo säännöllisesti suojelua muualla ja Likka ja Mendy aina kun tilaisuus tulee. Teininartut tuntuivat kasvaneen isoiksi ja vahvoiksi emäntäkoiriksi ja olivat sekä aktiivisia että itsevarmoja tekemisissään. Kapu ja emäntänsä edistyivät etenkin hallinnassa, jota vieraan maalimiehen kanssa voikin olla helpompaa rakentaa kuin tutun. HAUskaa vaikutti jälleen olleen ja suojelukipinämme hehkuu entistä vahvemmin! KIITOS ET, LEIRILÄISET ja LEIRIN PUUHAAJAT! Lopuksi vielä kuvamuisto jokaisen koiran treenistä.

Mendy 2 v, eli BH Tallivahdin Meerjungfrau

Martta 2 v, BH Tallvahdin Liebling

 Likka 2 v , eli Tallivahdin Löwin

Kapu 4 v, eli FH1 BH Tallivahdin Kaiser