UUTTA BLOGISSA: Aikamoinen koirakesä

Oooooooooo mitä pentuja

O-pentujamme odotettiin pitkään ja hartaasti useammassa perheessä. Moni pennunostaja kertoi seuranneensa Tallivahteja jo jopa vuosia ja odottanut sopivaa hetkeä hankkia itselleen oma Tallivahti. Se on ehkä parasta mitä kasvattaja voi kuulla. Kasvatusharrastukseni sisältää monia tavoitteita, mutta yksi tärkeimmistä on aina kasvattaa sellaisia harrastuskavereita ja parhaita ystäviä, joiden kanssa on ilo harrastaa ja elää. Ilokseni olen huomannut, että tämä tavoite tuo muassaan myös sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on ilo harrastaa ja jakaa hoffin hauskaa elämää. O-pennuissa tämä on vaikuttanut toteutuvan vielä ehkä aiempaa voimakkaammin ja meillä onkin ollut ennätysmäärä jo tähän mennessä pentutreffejä ja tulossa on oma pentukurssikin Hilskan Kaisan opissa.

Kaikkiaan into harrastaa yhdessä koiran kanssa on tämän pentueen omistajilla erittäin suuri: pari pentua on jo aloittanut pelastuskoirauran ja läpäissyt siihen liittyvät karsinnat ja lähes kaikki ovat jo hurahtaneet peltojäljen harrastamiseen. Muutaman viikon päästä järjestämme oman peltojälkipäivän. Syksyn kennelleirillekin on tulossa melkein kaikki pikkuO:t.

Yksi huikeimmista sitoutumisista yhteiseen tulevaisuuteen on pikku Astan perheellä. Astasta tulee ruotsalainen, mutta koska Suomi on rabies-riskimaa, saa meiltä viedä sinne pennun vasta kolme viikkoa rabiesrokotuksen jälkeen, eli aikaisintaan 15 viikon iässä. Astan perhe tuli tänne hakemaan uutta perheenjäsentään juuri kun Asta oli täyttänyt 12 viikkoa ja saanut rabies-rokotuksen. He matkailevat nyt koko perhe yhdessä asuntovaunullaan kolme viikkoa Lounais-Suomessa ja Ahvenanmaalla. Asta on jo perheen neljäs hoffi ja sillä on 5-vuotias hoffiuros isoveljenä. Asta sopeutui helposti elämäämme meidän laumassamme, mutta aivan kuin se olisi tiennyt, että sitäkin tulee vielä oma perhe hakemaan, niin mutkattomasti tapahtui sopeutuminen Sannan, Bennyn ja Zackin perheeseen. Se oli jotain häkellyttävän hienoa, kuinka 12 viikon ikäinen koiranpentu voi olla niin viisas kuin Asta.

Luopuminen siitä oli tietenkin vielä vaikeampaa kuin muista, koska se oli alkanut jo meidän pikkuiseksi karvatytöksemme. Mutta sen nopea sopeutuminen omaan perheeseensä, helpotti meidän kaikkien luopumisen tuskaa, paitsi ehkä Miron, jonka elämä on nyt paljon tylsempää ilman leikkikaveria.

Jännittäviä terveystuloksia

Kesäkuun lopussa Miro ja sijoitusnarttuni Martta kävivät yhtä aikaa luustokuvissa maineikkaalla ja kokeneella eläinlääkärillä. Hän on kuvannut myös Repeni ja monen muunkin Tallivahdin. Kaikki näytti erittäin hyvältä ja vaikka hän on varsin asiavaltainen ja harkitseva henkilö, innostui hän kehumaan koiriemme luustoa. Viikon sisällä tulokset sitten tulivat Kennelliiton eläinlääkäreiden arvioimina ja muuten olivat varsin yhtenevät oman kuvanneen eläinlääkärimme kanssa paitsi, että Miron selkäarvio LTV:stä olikin yllättäin LTV4! Olin tietenkin ensin kuin puulla päähän lyöty. Sitten mietin, että jos selkä on jotenkin vino, kun sehän kolaroi toukokuun lopulla kylätiellämme auton kanssa ja juuri niin, että takaosa sai kovan tällin.

Luokat LTV1-3 ovat kansainväliset luokitukset, mutta LTV4 on Suomen Kennelliiton oma luokka. Koirilla on normaalisti 7 lantion selkänikamaa, mutta jos niitä on yksi liikaa tai liian vähän käytetään luokkaa LTV4. Nikamat voivat muuten olla ihan normaaleja. No, ihmisilläkin kuulemma noin 10 % on nikamia poikkeava määrä ja yleensä se ei aiheuta mitään vaivaa. Ennuste oli siis hyvä, eikä LTV4 muutos yleensä aiheuta koiralle vaivoja. Jalostuksessa suositellaan kuitenkin käytettävän LTV0 puolisoa. Olen ajatellut Miroa jalostuskäyttöön ja siitä ollaan oltu jo ulkomaillakin kiinnostuneita ja hoffiahan kuvataan selästä vain oikeastaan Suomessa ja vasta viime vuosina se on alkanut yleistymään. Ainakin ulkomainen jalostuskäyttö voisi siksi olla haasteellista.

Koska meikäläinen on perusluonteeltaan tutkija, aloin heti selvittämään asiaa Kennelliitosta. Sieltä arvioinut eläinlääkäri vastasikin nopeasti sähköpostiini. Laitoin hänen sähköpostinsa sitten kuvanneelle eläinlääkärille ja pyysin häntä kertomaan minulle vielä tarkemmin mitä siellä Miron kuvissa oikein näkyi. Hän lupasi selvittää asiaa ja palata sitten. Keskellä kesää kaikki tapahtuu maassamme vähän viiveellä, mutta onneksi nämä molemmat asiantuntijat eivät juuri silloin lomailleet. Tutkinut eläinlääkäri oli sitten soittanut Kennelliiton arvioivalle eläinlääkärille ja olivat todenneet yhdessä, että mm. kuvausteknisistä syistä kuvissa on tulkinnanvaraa ja hän tarjosi Mirolle ilmaisen uusintakuvauksen. Vein sen elokuun alussa uusintakuviin ja luonnollisesti entistä jännittyneempänä. Jälleen oma eläinlääkärimme katsoi kuvia ja totesi, että hän saa edelleen normaalimäärän nikamia, eli 7. Olin helpottunut ja jäin odottelemaan Kennelliiton eläinlääkärin virallista arviota. Korjattu selkälausunto tuli lopulta elokuun lopulla, josta kuvakaappaus kuvituskuvana kertoo tulokset ja LTV on normaali , eli tulos 0. Vieläkään korjatut selkätulokset eivät jostain syystä näy Koiranetissä, mutta pitäisi sinne aikanaan tulla. Onneksi meikäläinen päätti selvittää tätäkin asiaa perusteellisemmin.

Hoffithan ovat luustoltaan erittäin terve rotu ja olenkin yleensä aina soittanut Kennelliiton luustokuvia arvioineelle eläinlääkärille, jos jollain kasvatillani on ollut vaikkapa C-lonkat. Saksassa rodussamme ei edes kuvata kyynärpäitä, koska niissä vikaa on vain promillen verran rodussamme, eikä niihin sikäli tarvitsisi edes kiinnittää jalostuksessa huomiota lainkaan. Suomessa on tapana kuvata nekin samalla kun kuvataan lonkat. Selkien kuvaaminen on vielä rodussamme suhteellisen harvinaista ja sekin siitä syystä, että selkävaivoja esiintyy myös hyvin harvoin. Koska jalostuksessa painopisteeni on ollut jo alusta asti, vuodesta 2001, palveluskoiraominaisuuksien jalostaminen, näen luustoon panostamisen erittäin merkitykselliseksi onnistuneen ja pitkän harrastusuran kannalta. Pelottavimpana luusto-ongelmana pidän OCD:tä, joka tuntuu yleistyvän rodussa kuin rodussa tällä hetkellä. Toivottavasti siihenkin saadaan vähintään joku virallinen tutkimustapa kera indeksilaskennan Kennelliitossa. Tallivahdeilta on vain kolmelta koiralta 119:sta leikattu OCD, mutta siinäkin on mielestäni kolme liikaa.

Kasvattajan arkea

Nyt ovat O-pentumme jo pesästä lähteneet ja olen varannut jo laivamatkan P-pentueen siementen hakureissulle Ruotsiin, sillä Tallivahdin Heerführerin, eli Hefu 5,5 v, aloitti jo juoksunsa. Sovimme jo alun alkaenkin, että saan liisata Hefua jalostukseen ja sopiva hetki siihen koitti nyt. Tänä vuonna meillä tulee toivottavasti olemaan sitten peräti kaksi pentuetta. Nyt tämä urakka sopii hyvin myös päätyöni oheen, sillä ammattikorkeakoulujen päätettyä etteivät enää käytä psykologisia soveltuvuustutkimuksia edes terveysalojen opiskelijavalinnoissa, meikäläisellä vapautui resursseja tähän rakkaaseen harrastukseeni entistä enemmän.

Olen juuri saanut alakerran siivottua ja lattian jynssättyä harjalla puhtaaksi. Pentusirkuksen haasteellisuudesta ympäristölle kertoo se, että noin kaksi neliötä sain pestyä yhdellä ämpärillisellä vettä ennen kuin se tuli niin likaiseksi, että piti vaihtaa. Urakkaa tein muutamia tunteja päivässä useamman päivän ajan. Mutta nyt se on valmis ja laattalattian saumojen välit suorastaan hohtavat vaaleina!

Kasvattamisen yhdistäminen muuhun koiraharrastukseen on myös melko haasteellista. Nytkin astutusmatka meni päällekkäin rotumme pk-mestaruuskokeen kanssa, jonne olin Miron kanssa jo ilmoittautunut PAJÄ2:seen. No kokeita tulee muulloinkin ja jos vaikka vielä tälle kaudelle pääsisimme JK2-tulosta hakemaan, sillä suoritusvarmuus ja yhteistyömme olisi jo siihen riittävää. P-pentujen syntyminen ja elo meillä ajoittuu näillä näkymin erittäin sopivasti marraskuun alun kennelleirimme jälkeen ja tammikuussa alkavien hallivuorojemme väliin. Se on aikamoinen nappi osuma se!

Ennen toivottuja P-pentujamme ehdimme hyvin kultapoikieni kanssa kokeilla ainakin erikoisjäljellä ja harrastaa kaikkea muutakin mukavaa!

Oikein hyvää alkavaa syksyä kaikille!