29.12.2019

Ote koiran kasvattajan elmst seksilomat Saksassa ja vhn muuallakin

”Heheh, ja ne kasvattajat ovat vielä ihan omassa kategoriassaan…” naureskelevat kaikki kasvattieni harrastusinnokkaimmat omistajat. Kuulen letkautusta usein kennelleireillämme ja naureskelen olemattomaan partaani. Sitähän ei vielä ole, koska meidän suvussamme, parta tulee naisille varsin myöhään.

Ymmärrän hyvin, että koiran kasvattaminen vaikuttaa hullulta ihan kokonaisuudessaankin. Mutta sitten heti mieleeni tulee, ikään kuin lapin lisänä, että hevosen kasvattaminen se vasta hullua onkin! Niin, no, molempia kyllä harrastan, mutta jälkimmäistä vähän vähemmän, kun eihän niitä voi edes myydä, kun kasvattamisen kaikki vaiheet kestävät niin kauan, että siinä ajassa olet jo saanut aikaan taas yhden elämäsi hevosen. Koiran pentujahan voi juuri ja juuri myydä, mutta vain alle 10 viikon ikäisiä. Sen opin viime kesänä. Luopumisen tuska tulee aivan liian suureksi siinä vaiheessa, kun pentu on jo laumamme jäsen.

Miksi mietin tällaisia jouluaattona, ruotsinlaivalla, Floran kanssa, jonka tajusin olevan tällä reissulla ihan Sissi-isoäitinsä kaltainen sielunsisko-koira: sellainen, joka haluaa olla yhdessä, jopa samaistumiseen asti. Mietin näitä siksi, että ajelin juuri astuttamaan Floraa Etelä-Saksaan Münchenin lähelle, noin 4000 km edestakaisin viikon aikana. Odotimme Floran emännän Helin kanssa, Flora on siis sijoitusnarttuni, juoksua alkavaksi vasta tammikuun 2020 lopulla, mutta se alkoikin 2 viikkoa sitten. Meikäläiselle juoksun ajoitus oli oman työni näkökulmasta ihan hyvä, mutta Heli on töissä kirkolla ja siellähän on tietenkin vuoden paras sesonki, eli hän ei valitettavasti päässyt mukaani. No tämä yksin juoksunartun kanssa reissaaminenkin on tietenkin meikäläiselle tuttua, olenhan sitä tehnyt jo 16 vuotta. Ihan älyttömän kauan, minkä tiedostaa vielä paremmin, kun sen näin kirjoittaa.

Historialliset seksilomani Saksaan ja vähän muuallekin

Syyskuun lopussa 2003 matkustin ensimmäistä kertaa kantanarttuni Nellani, eli BH Sateenkaaren Thunderbird, kanssa Saksaan aina Baden-Badeniin asti treffeille C.I.B VHD & RZV CH VPG3 BH Gigur von Griesseschin kanssa. Tai no sillä oli silloin vasta VPG2, eli suojelun avoimen luokan palveluskoirakoetulos, mikä oli yksi tärkeimmistä jalostuskriteereistäni jo silloin. Olen jo lapsesta saakka kouluttanut perheemme koiria ja koulutettavuuden jalostaminen on palveluskoirien kasvattamisessa keskeistä. Suojelukokeella jalostetaan koulutettavuuden lisäksi ainakin koiran halua tehdä yhteistyötä, rohkeutta ja tavoitteellista läpivientikykyä. Näitä kaikkia en vielä tietenkään alussa tiedostanut, mutta ymmärrykseni siitä, että palveluskoiria haluan kasvattaa ja siinä suojelukoe on tärkein jalostamisen mittari, oli jo hyvin vahva.

Vuonna 2003 minulla ei ollut vielä autossa, eikä tietenkään kännykässä, mitään navigaattoria, Michelin Euroopan kartta oli pelkääjän penkillä vieressäni, kun ajoin koko Saksan halki. Ajattelin, että jaksan noin vaan ajella Baden-Badeniin asti, mutta silloin vasta 37-vuotiaana hyydyinkin kesken matkan. No silloin ei myöskään ollut mitään energiajuomia ekstrasiipiä antamassa. Mietin kotona jo makuupussin ottamista mukaan, mutten ottanut, kun ajattelin etten kumminkaan uskalla Mondeossani yöpyä jossain vaan. No hätä ei lue lakia. Laskin autoni takapenkit ja varastin Nellan täkin ja nukahdin sen viereen autossani. Ihan rauhassa saimme nukkua ja vasta aamulla Nella komensi jotain rekkamiestä kiertämään pyhän Mondeomme vähän kauempaa.

Minullahan ei todellakaan ollut mitään Baden-Badenin karttaa, eikä googlen avuista tosiaan ollut vielä tietoakaan. Tiesin, että Gigurin omistaja Kerstin työskentelee heidän perheyrityksessään pesulassa, joten sen ajattelin löytäväni kylpyläkaupungin keskustasta. Vähän ennen Baden-Badenia eteeni moottoritiellä tupsahti heidän yrityksensä logoin varustettu pieni kuorma-auto. Nokkelana päätin sitten seurata sitä ja onnekseni se oli paluumatkalla pyykkien keräämisen jälkeen ja ajoi takaisin pesulalle, mutta yllätyksekseni ison tehtaan pihaan. Ja kyllä vain, perheellä oli kaksi isoa liki 200 henkilön pesulatehdasta, toinen Baden-Badenissa ja toinen Ranskan puolella. Meikäläinen kun on jo monen sukupolveni ajan perheyritystaustainen, kuvitteli mittakaavan automaattisesti vallan toisenlaiseksi. Se oli kaikin puolin upea matka: koirien lempi leiskui kahtena päivänä ja välipäivänä seikkailimme Nellan kanssa paikallisia vanhoja rauniolinnoja tutkimassa. Kerstin oli tietenkin myös hevosharrastaja, kuten niin moni muukin hovawart-harrastaja niin Saksassa kuin Suomessakin. Hänen hevosensa asuivat tehdashallin päätyyn rakennetussa tallissa ja niillä oli monta pientä laiduntakin tiluksilla. Ja kaikki nämä Baden-Badenin keskustassa. Lopputuloksena seikkailustamme oli 7 ihanaa Tallivahdin B-pentua, joista kuusi oli narttua ja yksi uros, Baden-Badener. Ne jäivät upeaksi muistoksi seikkailustani. Ensimmäisen polven Tallivahdeista, Bildschönistä ja Bäuerinista, eriytin sitten nämä nykyiset kaksi narttulinjaani.

2005 matkustimme Abban, eli FI & SE MVA JK2 FH1 BH Tallivahdin Abendrot, ja puolisoni Johnnyn kanssa Saksaan treffeille VPG3 BH Frieder vom Georgenberg kanssa. Abba ei kuitenkaan antanut astua, vaikka tärppipäivät olivat progesterone-testin mukaankin oikeat. Vein sen sitten kotiinpalauttuani eläinlääkäärin ja pyysin tutkimaan kilpirauhasen vajaatoiminnan ja sehän siltä sitten löytyi. Sitä oli valitettavasti useammalla A-pennuissani. Silloin kuitenkin reissasimme Friederin omistajan työhommien vuoksi Saksan sisälläkin etelän ja pohjoisen väliä, mutta onneksi oli kesälomakausi.

Seuraavan kerran lähdin Saksaan vuonna 2008 D-pentujamme hakemaan Tallivahdin Busenfreundin, eli Tessan kanssa. Ne valitettavasti kuolivat jo ennen synnytystä. Tämä oli surullinen tarina, josta kerron tarkemmin kotisivuillani. Ja siis, Tallivahdin D- pentuja ei ole olemassakaan. Jätin koko kirjaimen, kun oli niin surulliset tunnelmat. Itse reissu Tessan ja emäntänsä Suvin kanssa oli kyllä oikein mukava ja tiesin jo silloin, että Saksan reissuille tulee varmasti jatkoa. Olin hyvin ihastunut Tessan upeaan mustaan sulhaseen VPG3 FH2 BH Cid vom Alten Schulweg ja menimme sitä treffaamaan uudestaan Capriolen ja nuoren emäntänsä kanssa, mutta Capri jäi valitettavasti tyhjäksi. Kolmas kerta toden sanoo ja vuonna 2010 matkustin oman Sissini, eli C.I.B FI & SE MVA JK3 FH2 BH Tallivahdin Cremefarben ja omani puolisoni Johnnyn kanssa tapaamaan Cidiä. Sehän oli vahvasti käyttöjalostettu RZV-uros ja sen sukupuussa oli yli 90 % suojelu ja lisäksi toki FH-tuloksia omaavia koiria, eli juuri sitä mitä tavallinen suomalainen näyttelyjalostettu hoffikanta kaipasikin, sitähän Sissikin ja C-pentueeni vielä kuitenkin edusti, koska niiden isä edusti suomalaisia sukujuuria, vaikka äiti Bäuerin olikin puoliksi jo saksalainen. Nyt näistä 9,5-vuotiaista Sissin F-pennuistani, eli toisen polven Tallivahdeista, olen tosiaan kolmea Repeäni, Ofeliaa ja Iraa, käyttänyt jalostukseen ja Ira, eli Fährtenhündin, on nyt mukana olevan Floran emä.

G—pentujen siemenet haimme myös Saksasta ja astutimme jälleen kullanvärisen neitsyen FH2 TK1 BH Tallivahdin Englein, eli Mangon ja vuosi oli 2011. Uros oli jälleen hieno pikimusta RZV:n käyttöjalostettu uros IP3 VPG3 BH Delano von Andwari. Sen esivanhemmista myös yli 90 % oli pääasiassa suojelu- mutta myös erikoisjäljen koetuloksia. Silloin mukanani keskellä talvea helmikuussa reissaamassa oli Mangon emäntä Mili ja se olikin kyllä kaikin puolin ihan 1-luokan reissu: Etelä-Saksassa kirsikkapuut vaan kukkivat, olimme yli viikon verran vallan lomatunnelmissa, iltaisin punaviini virtasi ja tunnelma oli korkealla. Tuloksena oli 10 hienoa G-pentua. Sitten yritimme astuttaa Mangon hienoa siskoa Lakua, eli FH2 BH Tallivahdin Emanzea, kaksi kertaa upealla saksalaisella käyttöjalostetulla uroksella IP3 BH Gomez vom Hause Luka, mutta Gomez oli elänyt isänsä, paljon käytetyn jalostusuroksen, varjossa ja se ei valitettavasti astunut. Mutta jälleen matka oli kyllä mahtava seikkailu ja nyt ensimmäinen reissu yhdessä Lakun omistajan Sarrin kanssa ja sitten hän urheasti reissasi toisen kerran vielä kahdestaan Lakun kanssa. Laku sai lopulta vuonna 2014 H-pentumme Suomeen Puolasta tuodusta Artusta, jonka isälinja edusti myös vahvasti saksalaista RZV:n käyttöjalostusta.

I-pentujen isä oli sitten itävaltalainen upea jalostuskoira C.I.E Ger&Aus CH Österreisicher Klubsieger 2010 FH3 BGH3 BG2 RH-E BH Roy vom Wiener Stadtrand. Se oli jälleen pitkän matkan seikkailu ja nyt yhdessä kolmannen polven kasvattini Ofelian, eli C.I.B FI MVA FH2 PEHA-B Virta-16 BH Tallivahdin Forscherin, ja emäntänsä Saanan kanssa. Nyt olimme reissussa 2014 pääsiäisenä ja saimme ihastella paikallista pääsiäisen viettoa ja tuoda upeasti maalattuja munia tullessamme Royn emännän muistolahjana meille. Pohjoisen emäntinä olimme Saanan kanssa tottuneita ajamaan pitkää matkaa ja reissu meni kuin heittämällä. Tuliaisina oli jälleen upeat 10 Tallivahdin I-pentua, joista sijoitusnartuksi pääsi Irrlicht, eli herttainen Hertta.

K-pentujen emä oli Mangon tytär FH2 BH Tallivahdin Genie, eli Ritu ja sille haimme jälleen saksalaista suojelukoirien verta ja astutimme sen vuonna 2015 upealla kullanvärisellä jalostusuroksen IP3 Fpr3 BH Merlin vom Hause Lukan kanssa. Sen Kaiser-poikaa meinaan käyttää jalostukseen ja toisesta narttulinjastani oleva morsiankin on vähän jo katsottuna. Tällä astutusreissulla olimme armaani kanssa kahdestaan ja hän oli vielä leikkauksen jäljiltä käsi paketissa, joten meikäläinen sai ajella ihan itsekseen jälleen entisen Itä-Saksan alueelle ja varsin etelään.

Seuraavat Tallivahdit L- ja M-pennut astutettiinkin sitten vuonna 2017 kotimaassa, mutta L-pentujen Late-isä, EE MVA HK2 JK1 TK1 BH Arriba aus dem Oldesloer Land, oli tuotu Saksasta ja edustaa täysin jälleen saksalaisia käyttöjalostettuja RZV:n sukuja.  Laten emän Amiran oli nähnyt livenä Saksan IPO3 RM-kokeessa 2013 ja ihastuin kovasti silloin siihen. Myös M-pentujen isänisät edustavat vahvasti saksalaista käyttöjalostusta ja molemmat olen myös livenä nähnyt.

Seuraavan Saksan reissun tein kesällä 2018 oman armaani kanssa ja astutimme silloin Repeni tyttären naapurin Raksun, eli JV-16 Hoffen-Haus Penrosan. Nyt olimme reissussa heinäkuun lopussa ja helle oli aivan älytön yli + 30 C myös melko pohjoisessa Saksassa. Raksun sulhanen oli IP3 FH2 IPO-FH AD BH Dakota vom Bagalutenhof ja koirien treffit sovimme helteen vuoka mahdollisimman aikaisin aamulla ennen klo 9 ja myöhään illalla klo 21 jälkeen. Ja tuomisina oli jälleen upea määrä pentuja, 9 Tallivahdin N-pentua.

Keväällä 2018 reissasimme jo kertaalleen neljännen polven kasvattini Hertan, eli FI & SE MVA FH2 JK1 BH Tallivahdin Irrlichtin ja emäntänsä Outin kanssa Saksaan treffeille jälleen upean käyttöjalostetun Nikanin, eli IP3 FH2 BH Enzo vom Bergischen Löwen luo jo alkuvuonna. Lempi leiskui kyllä, mutta silloin vasta 3,5-vuotias Hertta jäi tyhjäksi. Päätimme odottaa hetken ja parantaa myös Hertan jalostusarvoa niin näyttely- kuin koetuloksien avulla ja ensimmäisen astutuskerran FH1 BH -tittelien lisäksi se ehti tosiaan saavuttaa nuo muutkin upeat sen arvoa näyttävät tittelit. Ja sitten meitä Outin kanssa vietiin uudemman kerran. No ensimmäinen kertakin oli ollut nim pal hauskaa Nikanin omistajien kanssa, että tosissaan odotimme uutta Saksan seksilomaa ja viime keväänä vapun aikoihin sitten se koitti. 9 O-pentuamme sai alkunsa jälleen Etelä-Saksassa ja reissu oli kaikin puolin ikimuistoinen. Nämä reissut, joissa olen saanut matkaseurakseni joko armaani tai sijoitusnartun oman emännän, ovat kyllä käyneet myös hyvistä lomista. Yksin seikkaillessani olen turhankin puritaani ja lomatunnelma on jäänyt vähemmälle.

Pikkuisen tuli kasvattajalle kiire tänä vuonna, kun pian kesäpentujemme jälkeen halusin käyttää jalostukseen myös Lakun hienoa Hefu-tytärtä eli Heerführeniä. Sen jalostuskäytän aikataulutus venyi valitettavasti varsin myöhään ja Hefu oli jo 5,5 -vuotias, kun matkustin sen kanssa muutama kuukausi sitten Ruotsiin tapaamaan hienoa ja jälleen pikimustaa urosta Frank, eli SE JVA Swedehof´s New Yorker. Meillä oli pieni syysloma Hefun kanssa Boråsin lähellä ja astutukset onnistuivat hyvin, mutta Hefu jäi valitettavasti tyhjäksi. Ihastuin kuitenkin Frankiin niin paljon, että vierailemme sen luona uudemman kerran BH Tallivahdin Löwinin, eli Likan, kanssa helmikuussa 2020.

Tämä joulun alun reissuni oli siis jo 14. ulkomainen astutusmatkani ja 12. joka on suuntautunut Saksaan. Tallivahdin pentueita on tällä hetkellä syntynyt 14, yhteensä 119 koiraa. Seitsemän pentuetta on ulkomailla astutettu, eli puolet ulkomaan reissuistani on tuottanut tulosta. Suomessa asuvien urosten kanssa onnistumisprosentti onkin ollut sitten noin 90%. Yleensä pitkän matkan reissulla ajoitus on jotenkin epäonnistunut, vaikka olen myös käyttänyt etenkin alkuvaiheessa myös progesterone-testausta apuna. Matka Suomesta kaikkialle on kuitenkin niin pitkä, että olen todennut nuo täällä otetut hormonitason mittaukset varsin turhiksi, tärkeämpää on se, että nartun juoksun tärppipäivät ovat muuten tiedossa jo ennakolta ja että olemme hyvissä ajoin jo pari päivää ennen niitä määränpäässä.

Nyt ajelin taas tosiaan ihan etelään. Lähdin hyvissä ajoin matkaan niin että ensimmäiset treffit Floran, HeJW-16 BH Tallivahdin Journalistin, ja Hoolien, eli IP3 FH1 BH Hooligan Devil´s Breedin kanssa olivat jo juoksun 12. päivä. Floran emännän Helin mukaan parhaat päivät piti olla noin 13.-14. ja näin oli: 14. juoksupäivä lempi sitten leiskui loppuun asti ja nyt toivottavasti ovat Tallivahdin P-pennut jo hyvää vauhtia kasvamassa.

Neljäs musta-kulta -yhdistelmä on toivottavasti nyt tulossa ja viideskin jo suunniteltu

Värillähän ei ole oikeasti mitään väliä ja kuten kuulu koiraharrastaja Max vom Stephanitz on sanonut: ”Ein guter Hund kann keine schlechte Farbe haben”, eli hyvä koira ei voi olla huonon värinen. Meikäläinen on omaksunut tämän ajatuksen niin vahvasti, että en myy pentuja ensisijaisesti väritoiveen perusteella. Jos väkisin haluaa merkkivärisen, eli mustan ruskein merkein, niin kannattaa hankkia se kasvattajalta, joka ensisijaisesti jalostaa ulkomuotoa ja väriä. Meikäläinen jalostaa ensisijaisesti hyviä palveluskoiria, joiden kanssa on mukava harrastaa ja jotka ovat myös reviiritietoisia pihavahteja ja parhaita ystäviä. Sen lisäksi huolehdin siitä, että kasvattieni geenipohja säilyisi mahdollisimman monipuolisena ja terveenä ja että ne ovat myös ulkomuodoltaan rotumääritelmän mukaisia, jotta näyttelyihinkin voi hyvin osallistua.

Musta on kuitenkin rodussamme niin harvinainen väri, että sitä harvemmin tulee sattumalta, joten sitä täytyy vasiten jalostaa. Muita kahta virallista väriä, kultia ja merkkareita, tuleekin sitten jalostamatta yleensä aina, paitsi kulta-kulta-yhdistelmässä, josta syntyy ainoastaan kullanvärisiä pentuja.

Vanhemmissa musta-kulta-yhdistelmä on siis Tallivahdeissa ollut F, G ja J -pentueilla. Ja nyt sitten tulee olemaan myös P ja Q-pennuillamme. Pennuissa voi silloin syntyä kaikkia kolmea virallista rotumme väriä. Mustia on nyt erityisesti toivottukin ja niitä toivottavasti nyt myös saadaan. P-pentujemme olemassaolo varmistuu tammikuun lopulla ultrassa ja ne syntyvät sitten helmikuun lopulla ja ovat luovutuksessa pian pääsiäisen jälkeen sopivasti alkukeväästä. Q-pentuja voidaan odottaa pari kuukautta myöhemmin ja ne tulevat asumaan Likan toisen emännän Mili Hämäläisen luona. Hänellä on aiemmin ollut useita jackrussel-pentueita, mutta hän on ollut jo pitempään täysin hurahtanut hoffeihin ja Likka on hänen rakkaan Mango-mummonsa tyttärentytär. Mili asuu meiltä noin 7 km päässä Maskun keskustan tuntumassa, eli niin lähellä, että tällainen yhteistyö on helppoa. Molempia pentueitamme odottaa jo useita innokkaita perheitä, mutta vielä todennäköisesti mukaan mahtuu: Tallivahtien pentueiden keskikoko on ollut varsin komea, lähes 9. Mikäli kiinnostut pentueistamme, niin laitapa minulle sähköpostia minna.tapojarvi @ luukku.com ja kerro miksi olet vailla vahtivaa palveluskoiraa ja perheenjäsentä. Kerro myös koirakokemuksistasi ja harrastustavoitteistasi ja millaisen elinympäristön pennulle tarjoaisit. Kotisivuillani on paljon tietoa rakkaasta rodustani. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja johtaa useimmiten hyvään yhteistyöhön.

Niin ja vielä alun koomiseen teemaan palatakseni, eihän koiran kasvattamisessa ole mitään järkeä, mutta ei kai se ole elämän päämäärä. Noin 25 vuotta sitten aloitin psykologian pro gradu -työni Samuel Butlerin lausahduksella: Kaikki eläimet ihmistä lukuun ottamatta tietävät, että elämän päähomma on nauttia siitä. Samaa mieltä olen edelleen ja siksi myös jatkan tällä koiran kasvattamisen tielläni.

Hyvää joulun jatkoa kaikille ja hoffin HAUskaa uutta vuotta 2020!

Takaisin