Koiran arvo ja koirajalostuksen tavoitteet ovat nousseet viime vuosina yhä vain tarkempaan syyniin. Kiitos siitä kuuluu ennen muuta huolestuneille maallikoille ja koiran omistajille pikemminkin kuin aktiiviharrastajille ja koirien kasvattajille. Pikku hiljaa kuitenkin myös koiraharrastamisen ydinjoukko on valmis tunnustamaan muutoksen tarpeet. Siitähän saamme lukea myös Suomen Kennelliiton Koiramme -lehdestä. Itse heräsin tuohon muutostarpeeseen vajaa viisi vuotta sitten. Siitä ajasta lasken oman ymmärrykseni koiraharrastajana kehittyneen aimo harppauksin. Olen aina nauttinut ajattelemisesta ja minun on ollut helppoa ilmaista myös ajatuksiani. Koirajalostamiseen liittyviä ajatuksia olen yrittänyt peilata ja sparrata eri forumeilla, mutta vasta nyt noin vuoden sisällä olen löytänyt ajatusteni hengenheimolaisia myös oman rotumme piiristä. Olenkin oppinut pitämään koiraharrastajia ja jalostusmaailmaa varsin konservatiivisena.

Olen seuraillut enemmän vain palveluskoirien jalostusta. Siinä hyvä lähtöajatus on se, että suurin osa yleisimmistä palveluskoiraroduista tulee Saksasta. Siellähän on luotu myös maailman parhaimmat este- ja kouluratsujen jalostusstrategiat ja kantakirjat. Vertaankin usein palveluskoirajalostamista ja puoliverikilparatsujen jalostusta toisiinsa. Jälkimmäinen vain on ammattimaisempaa ja suurissa mittakaavoissa tapahtuvaa, mutta toimii erittäin hyvin benchmarking-forumina jalostusajatuksille. Molemmissa näissä suorituseläimissähän pyritään jalostamaan paitsi ylivertaisia fyysisiä käyttöominaisuuksia myös vahvaa oppimiskykyä ja hyvää yhteistyökykyä ihmisen kanssa. Nämä jalostustavoitteet ovat vahvasti arvossaan myös esim. Saksan suurimmassa hovawarttien rotujärjestössä RZV:ssä.

Vuoden verran olen surffaillut innokkaasti www.working-dog.eu:n sivuilla ja ollut siellä premium-jäsenenä. Se on lisännyt ymmärrystäni eri maiden, mutta erityisesti saksalaisten, hoffijalostuksesta huomattavasti. Nyt vuoden sisällä olen myös tutkinut RZV:n saksalaisten jalostusurosten (www.hovawart.org/deckrüdenliste ) sukuja siellä etsiessäni tulevien pentueitteni mahdollisia isäkoiria. Koska olen kirjannut omat kasvattini working-dogin sivuille, voin tehdä jalostusyhdistelmiä siellä ja tutkia mm. sukusiitosprosentteja ja suvun käyttökoenäyttöjen määriä. Vastaavaa voi tehdä myös Kennelliiton Koiranetissä, mutta siellähän ei suunnitellun pentueen sukutauluihin saa millään näkymään kantakoirien käyttötuloksia, vaan siellä näkyy automaattisesti ainoastaan näyttelytulokset. Käyttötulokset täytyy erikseen tarkistella koirien omilta saiteilta. Working-dogin sivuilla tilanne on juuri päinvastainen, siellä suunnitellun pentueen sukutaulussa näkyvät siis käyttötulokset ei näyttelytuloksia. Samoin RZV:n jalostusuroslistalla näkyvät vain käyttötulokset eivät näyttelytulokset, jos koira ei satu olemaan valio, joita siellä on kuitenkin melko vähän. Tämä kuvastaa hyvin myös yleisemmällä tasolla Suomen ja Saksan hoffijalostuksen eroa.

Maiden jalostustavoitteiden erot havainnollistuvat entisestään, kun vertailee hovawarttien käyttökoiraosuuksia maiden välillä. Vastaavastihan voisi verrata myös näyttelykoirien osuuksia, mutta senhän saa suunnilleen kun ajattelee nämä painotukset toisinpäin. Saksassa jalostuskoirilla on tavallisestikin noin 70% suvun esivanhemmista käyttötuloksia, kun vastaava luku Suomessa jää helposti n. 30%. Saksassa ”näyttelylinjaisella” hoffillakin on suvun käyttökoiraosuus noin 50%, meillä taas vastaava käyttökoiraosuus voi ehkä löytyä joidenkin palveluskoiralajeissa itsekin kilpailevien kasvattajien jalostuskoirista. 50% voi olla meidän ”käyttölinjaisten” hoffien käyttökoiraosuus. Käyttöominaisuuksia painottavissa saksalaisissa suvuissa käyttökoiraosuus voi olla vähintään viidestä sukupolvesta laskettuna yli 90%. Vastaavasti meillä suositut jalostuskoirat ja suvut ovat kunnostautuneet näyttelyissä. Sen sijaan monet saksalaiset jalostuskoiratkin ovat näyttelyssä käyneet vain kerran. Monesti suomalaiset kasvattajat hakevat myös Saksasta ennen muuta siellä ”näyttelylinjaisia” hoffeja, vaikka nekin toki yleensä jo nostavat maamme kannan käyttökoiraosuutta. Näillä tarkasteluilla voi hyvin sanoa, että Suomen hoffikanta on selvästi näyttelykriteereillä jalostettua ja Saksalainen RZV:n koirakanta käyttökriteereillä.

Saksassa panostetaan lisäksi aktiivisesti jalostustarkastuksiin, jotka sisältävät rodun jalostuseksperttien arvioimana sekä ulkomuodon että luonteen arvioinnin. Useimmille jalostuskoirille on suunnilleen samansisältöiset jalostustarkastukset tehty kolme kertaa: NZB yli 6 kk ikäisille junnuille, JB 12-24 kk ikäisille nuorille koirille ja ZTP yli 20 kk ikäisille aikuisille. Usein näissä on myös ollut eri asiantuntija-arvioijat. Saksalaiset ovat panostaneet myös jalostusindekseihin, joita RZV:n jalostusuroksille lasketaan kuuden ominaisuuden periytyvyyden (Zuchtwerte) ennustamiseksi: ensimmäinen luku on lonkkaindeksi (HD) ja toinen luku on yläpurenta  (overshot bite VUK). Kaksi keskimmäistä lukua ovat ulkomuotoon liittyviä arvioita tyypistä.  Kaksi viimeistä lukua ennustavat temperamentin ja käyttäytymisen periytymistä. Meillä jalostustarkastuksia ei oikeastaan enää järjestetä lainkaan. Edellisen kerran, kun sitä yritettiin, osallistujia olisi tullut niin vähän, että järjestämisestä luovuttiin.

Suomessa luonteen jalostaminen keskittyy hoffeilla ja monessa muussakin palveluskoirarodussa yleisen palveluskoirille suunnitellun luonnetestin hyödyntämiseen. Sen tulokset eivät kuitenkaan ole luotettavia ainakaan tuomariarvioita toisiinsa tilastollisesti verrattaessa. Siinä arvioitujen ominaisuuksien tulosten ennustearvoa ei myöskään ole tutkimuksin todennettu käyttökokeissa tai koiran elämässä ylipäätään. Lisäksi luonnetestimme yksi suuri heikkous on se, että sitä ei saa toistaa kuin hylätyksi tulemisen vuoksi ja sikälikään ei päästä arvioimaan tulosten pysyvyyttä normaalilla käyttäytymisen tutkimuksessa käytetyllä test-retest- vertailulla.

Maamme yleisellä luonnetestillä pyritään kyllä arvioimaan luonteenominaisuuksia, jotka sinällään varmasti suurelta osalta ovat relevantteja juuri palveluskoirilla. Luonnetestin perusteella ei kuitenkaan pystytä ennustamaan koiran koulutettavuutta, jossa myös oppimiskyky js siinä etenkin koiran älykkyys on yksi keskeinen tekijä. Itse asiassa usein väitetään juuri päinvastoin, sillä ”hyvät” luonnetestipisteet saaneita koiria jopa pidetään harrastajien piirissä vaikeasti koulutettavina. Eikä luonnetestissämme arvioida tai huomioida myöskään koiran nenänkäyttökykyä. Palveluskoiran tärkeimmät vahvuudet ovat kuitenkin juuri erinomainen koulutettavuus ja nenänkäyttökyky. Etenkin niissä palveluskoirarotujen tulisi erottua edukseen muista roduista, sillä niihin vahvuuksiin perustuvat niiden työuratkin virkakoirina. Olen alkanut miettiä sitäkin, että pelkkään luonnetestiin perustuva luonteen jalostaminen voi jopa heikentää koiran koulutettavuutta ja pitkässä juoksussa myös nenänkäyttökykyä. Tähän minulla ei vielä ole mitään faktaa tai tilastoja esittää, mutta näiden ominaisuuksien heikentymistä voisi tarkastella vaikkapa vertailemalla minkä ikäisinä luonnetestijalostetut koirat ja käyttötuloksilla jalostetut koirat saavuttavat ensimmäiset käyttötuloksensa. Siinä olisi hyvä eläinten käyttäytymisen opiskelijan lopputyöaihe... Idean tähän vertailuun olen saanut siitä, että Saksassa hoffit saavat usein ensimmäisen käyttötuloksensa jo 2-vuotiaana ja jotkut ovat jo 3-vuotiaana voittajaluokan tasolla ja jopa rotumestaruuskokeissa, joihin pääsemisen kilpailu on niin kova, että mestaruuskokeiden osallistujat karsitaan ensin maakunnittain. Suomessa on tavallista, että kokeneiden ohjaajienkin koirat saavat ensimmäisen koetuloksensa vasta noin 4-vuotiaana tai jopa vanhempana. Ulkomuotoon perustuvan jalostuksen tiedetään kyllä heikentäneen monessa rodussa sekä käyttö- että luonneominaisuuksia ja näin on todennäköisesti käynyt myös suomalaisille hoffeille.

Mikä sitten selittää Suomen ja Saksan hovawart-kannan eroja, sillä varsin erilaisiahan ne ovat. Suomessa näyttelyharrastaminen on ylivoimaisesti suosituin koiraharrastus ja siihen on hurahtanut myös suurin osa hovawart-kasvattajista. Jotkut kasvattajat kuulemma jopa niin kovasti, että vaativat pentujen ostajien käyttävän koiriaan muutaman kerran näyttelyssä. Useampi pennunostaja on ollut huojentunut, kun on soittaessaan minulle kuullut, etten minä sellaisia keneltäkään ole vaatinut. Käsitykseni kasvattieni hyvästä elämästä ovat toisenlaiset (ks. kotisivujen omistajaprofiili). Näyttelykriteerein kasvatetut koirat menestyvät luonnollisesti kaikenlaisten tuomareiden silmissä eri näyttelyissä ja niillä on sitä helppo harrastaa. Muilla kriteereillä jalostettujen kanssa vastaavaa näyttelymenestystä on vaikeampaa saavuttaa.

Tuntuu siltä, että juuri monilla suomalaisilla näyttelytuomareilla on omanlaisensa hovawart-ihanne verrattuna vaikkapa saksalaisiin erikoistuomareihin. Päänäyttelymme on tässä hyvä esimerkki, sillä siellä voi menestyä myös koirat, jotka tavallisissa näyttelyissä eivät aivan kärkisijoille yllä. Mielestäni seuraava asia selittää tätä eroa hyvin. Päänäyttelyn tuomareiksi on kutsuttu eri maiden rodun jalostuseksperttejä, jotka usein ovat paitsi rodun erikoistuomareita myös kasvattajia ja monet heistä lisäksi itse kilpailevat kansainvälisissä palveluskoiralajeissa suojelussa ja erikoisjäljellä sekä jotkut ovat vielä näiden koemuotojenkin tuomareita. Rodun erikoistuomareina ja monipuolisina harrastajina heillä on mielestäni kokonaisvaltaisempi ja rotutyyppiin enemmän keskittyvä painotus ulkomuodon arvioinnissa kuin tavallisella eri rotujen näyttelytuomarilla, jonka mittapuussa korostuvat eri rotujen yhteiset näyttelykoiran ihanteet. Tämän vuoksi itse arvostankin menestystä juuri päänäyttelyssämme ja suosittelen sinne kasvattini tuomista, jos ylipäätään siitä ulkomuotoarvion haluaa joskus saada.

Suomalaiset hoffiharrastajat eivät ole mielestäni myöskään vielä tiedostaneet sitä, että käyttöominaisuuksia tulee myös jalostaa, eivät ne tässäkään rodussa itsekseen säily. Tähän saa hyvin vertailukohtaa muista palveluskoiraroduista, joissa jalostus on monesti jakautunut ns. käyttö- ja näyttelylinjoihin. Meillä vaan ei ole oikeastaan ollut edes mahdollista verrata hoffejamme ns. käyttölinjaisiin koiriin, koska niitä ei maassamme juurikaan ole. Kantamme on niin vahvasti ulkomuotokriteerein jalostettua.

Joskus kuulee väitettävän, että saksalaisilla käyttöhoffeilla on huonompi ja "sairaampi" rakenne kuin suomalaisilla hoffeilla.  Jos näin todella on, niin miksi meillä on esimerkiksi rodussamme edelleen lonkkavikaa, vaikka Saksassa sitä ei oikeastaan enää hoffeilla esiinny. Rotumme voi olla Saksassa kokonaisuudessaankin terveempi kuin Suomessa, mutta tähän liittyvää luotettavaa tietoa sairauksista ja eliniästä ei ole saatavilla. Luonnollisesti meidän koirakantamme sairauksia on lisännyt aikoinaan tiukat maahantuontirajoitukset sekä edelleen myös aika-ajoin esille nouseva samojen näyttelysukujen ja -koirien ylikäyttö suhteessa pieneen hoffipopulaatioomme. Toinen mahdollinen pro gradun aihe tai vaikka ihan väitöskirjankin olisi miten näyttelyssä saatu rakennearvio ennustaa koiran fyysistä terveyttä? Siinä varmaankin tulisi hoffien lisäksi tarkastella muitakin rotuja, jotta sairaiden otos tulee tarpeeksi suureksi. Tai sitten pitäisi pystyä vertaamaan eri maiden hovawart-populaatioita. Tähän liittyviä tutkimuksia kyllä jo onkin erilaisten selkeiden jalostettujen epämuodostumien osalta (lyhyestä kuonosta, kallon koosta jne.). Hoffeille ei kuitenkaan ole mitään epämuodostumia jalostettu tavoitteellisesti, mutta mielenkiintoista olisi saada tutkittua faktaa siitä ennustavatko käyttöominaisuuksiin ja liikkumiseen liittyvien ominaisuuksien näyttelyarviot oikeasti koiran hyvinvointia, fyysistä kestävyyttä ja toimintakykyä?

Tällaisia mietteitä näin kesän lopulla on meikäläisellä. Suunnittelemme parhaillaan Emanzen astutusmatkaa Saksaan ja taas olen ajatellut paljon ja surffaillut urosten perässä ahkerasti netissä. Sopiva onkin jo löytynyt ja saan edelleen pidettyä kiinni omista jalostuskriteereistäni ja mm. siitä, että H-pentujemmekin suvussa tulee käyttökoiraosuus olemaan vähintään 70%. Tavoitteistani olen kertonut tarkemmin jalostusstrategiaesittelyssäni. Mikäli Emanze saa nyt syksyllä tuloksen erikoisjäljeltä, matkaamme Saksaan tapaamaan IPO3 VPG3 Gomez vom Hause Lukaa, joka on nyt valmistautumassa kolmannen kerran jo suojelun rotumestaruuskokeisiin, joka käydään aina voittajaluokassa. Se on juuri esimerkiksi sellainen koira, joka pääsi mestiksiin jo 3,5-vuotiaana. Näin odotukset ovat korkealla ja toivottavasti molempien koirien koeonnistuminen olisi tänä syksynä vahvaa. H-pentujen tulevaisuudesta voi lukea lisää pentu-uutisistamme. Hyvää syksyn alkua, mukavia koiran ilmoja ja onnistumisia kokeisiin kaikille niihin panostaville!