Heinäkuun alussa oli palveluskoirien SM-kokeet kansallisissa lajeissa ja kansainvälisessä lajissa suojelussa, eli IGP:ssä. Olin katsomassa suojelukoetta, joka oli nyt ensimmäistä kertaa yhdistetty suojelun rotuotteluun Who Bites the Best (WBtB). Se olikin varsin hyvä koeyhdistelmä, joka varmasti oli eduksi paitsi suojelulle lajina niin myös SM-kokeelle kuin WBtB:lle, jossa on kaikki suojelun koeluokat 1-3 tarjolla.

Suomea on piinannut helle keskikesällä ja se vaikutti näiden arvokisojen järjestelyihinkin mm. paikalla makuuta oli tottelevaisuudessa lyhennetty. Kansallisissa lajeissa maasto-osuudet oli aikataulutettu jopa keskellä yötä alkavaksi, kuten hakukokeessa, jonka henkilöhaun osuus alkoi klo 3.00 yöllä. Suojelukokeen osasuoritukset A, B ja C ovat varsin lyhytkestoisia kokonaisuudessaan noin 7-10 min kukin. Näin koiraa pääsee varsin nopeasti aina viilentämään, eivätkä ne vaikuta juurikaan kärsivän kuumuudesta suorituksissaan. Kansallisten lajien maastosuoritukset ovat huomattavasti pitkäkestoisempia ja sikäli kuumuus on niissä selvästi suurempi haitta.

Suojelukokeessa oli 37 osallistujaa, joista 5 oli 1-luokan koirakkoja ja 32 siis 3-luokan koirakkoja, joista virolaisia neljää koirakkoa lukuun ottamatta melkein kaikki osallistuivat myös SM-kokeeseen. SM-kokeen tulosvaatimus oli pelkkä IGP3-koulutustunnus, kun se joskus aiemmin on ollut tiukempi. Tämä tulosvaatimus oli varmastikin aivan sopiva ja houkutteli kokeeseen niin paljon osallistua, että SM-kokeen tunnelma oli hyvin saavutettavissa. Kansallisten lajien SM-kokeeseen osallistui yhteensä 66 koirakkoa: 36 jäljelle, 16 hakuun, 8 etsintäkokeeseen, 3 viestiin ja 3 opastukseen. Kansallisten lajien SM-kokeen houkuttelevuus on selvästi laskenut ja mielestäni ainoastaan jäljellä oli kilpailua sen verran, että SM-kokeen idea maamme parhaiden koirakoiden kisasta täyttyi.

Suomi on metsien maa, mutta silti koemetsistä on pulaa

Yksi kansallisten lajien iso ongelma on metsien puute. Paradoksi on, että näin metsävaltaisessa maassa kuin Suomessa, ei saada riittävästi soveltuvaa metsää koekäyttöön. Se on mielestäni asia, josta Palveluskoiraliitto suurimpana kattojärjestönä voisi ottaa kopin ja sopia jatkuvasti voimassa olevat koeluvat ainakin kaikkiin valtion metsiin. Palveluskoirakokeitahan voi hyvin järjestää, vaikka luonnon osalta rauhoitetuissakin metsissä, sillä ihmisen ja ihmisen etsintään koulutetun koiran kulkemisesta ei mitään pysyviä jälkiä metsään jää. Palveluskoirakokeita voitaisiin sikäli järjestää myös sellaisilla metsämailla, joissa ei esim. metsästys ole sallittua. Pulaa on myös kokeiden järjestäjistä ja jälki lajina vaatii eniten metsää, jolloin sen järjestäminen on sikäli vaikeinta. Mikäli jälkimetsää olisi yllin kyllin tarjolla, uskon kokeiden järjestäjiäkin helpommin löytyvän. 3-luokan jäljen tekeminen ei ole mitään rakettitiedettä ja se onnistuu ihan tavalliselta tätiharrastajaltakin nimim. kokemusta on.

Yleisöystävällisyyttä lisää

Kansallisten lajien yleisöystävällisyyttä voisi myös yrittää jotenkin vahvistaa. Suojeluhan on alun perin kehitetty palveluskoirien jalostamisen käyttökokeeksi ja se merkitys sillä edelleenkin on sen kotimaassa Saksassa. Siitä on tullut myös hyvin katsojaystävällinen laji, jopa viihteellinen laji, mitä vielä vahvistaa kokeen suoritusten rytmitys niin että B (tottelevaisuus) ja C (suojelu) osat suoritetaan yleensä kuuden koirakon ryhmissä, jolloin parissa tunnissa ehdit nähdä monia dramaattisia käänteitä, joissa epäonnistuneen tottelevaisuuden jälkeen koirakko voi yltää huippupisteisiin suojelussa ja päinvastoin. Näitä käänteitä näkyi jälleen paljon SM-kokeessakin, vaikka paikalla olivat lähes kaikki lajin maamme huippuosaajat oli suoritusten taso jopa yllättävän vaihteleva. Sehän kertoo osaksi myös siitä, että harrastuskunta on edelleen pieni, vaikka suojelu onkin ollut kasvava laji jo vuosia. Jotain uudistuksia kansallisten lajien yleisösuosion lisäämiseksi olisi hyvä kehittää. Jälkikoirakoilla voisi olla vaikka sellaiset suunnistuskisojen seurantalaitteet. Esineruudun vieressä voisi olla katsomo tai vähintään videokamera. Hakumetsässä piiloissa voisi olla videokamerat seuraamassa koirien etsintää ja ilmaisuja. Nykyaika luo hyvät mahdollisuudet lisätä katsojaystävällisyyttä niin paikan päällä kuin virtuaalisesti. Silloin todennäköisesti myös lajien hauskuus ja houkuttelevuus avautuisivat kaikille palveluskoirien ystäville. Nythän palveluskoirien omistajista ehkä vain alle 5 % harrastaa palvelus- tai pelastuskoiralajeja, eli sitä mihin heidän koiransa on jalostettu. Sehän on iso ongelma rotujen jalostamisessa. Jos haluaa harrastaa palveluskoirarotuista koiraa, olisi hyvä jossain määrin hyvä panostaa siihen, että näitä upeita rotuja olisi tulevaisuudessakin mahdollista saada.

Kovin vaihteleva taso oli myös kansallisissa lajeissa ja mm. haussa oli maastossa erikoisen paljon epäonnistumisia ja vain kolme koiraa eteni hyväksytyillä pisteillä tottelevaisuusosuuteen. Käytännössä mitalit siis jaettiin maastosuorituksilla, mikä toki on mielestäni lajille vain hyväksi. Osa epäonnistumisista voi selittyä muutaman viikon hellejaksolla, joka oli kuivannut paitsi metsät myös vienyt terän niin koirista kuin niiden ohjaajistakin. Suurin ongelma SM-arvoisen kokeen lunastamisessa on pienillä koemuodoilla etsintä-, viesti- ja opastus. Jälkimmäisen pienuuden ymmärtää helposti, sillä sokeita koiranohjaajia on harvassa ylipäätään. Mutta etsintäkokeen ja viestin ylläpitäminen väkisin mukana alkaa mielestäni syödä jo SM-kokeen arvoa ja niiden järjestämistä voisi tosissaan miettiä. Voisi olla esimerkiksi vuosittainen kokeisiin osallistujamäärän minimi, joka täytyisi täyttyä, jotta SM-koetta koemuodossa järjestetään. Se voisi osaltaan patistaa yhdistyksiä panostamaan näiden pienten lajien kokeisiin.

SM-kokeisiin osallistumisoikeus RM-kokeiden mestareille?

SM-kokeisiin pääsemisen käytäntöjä voisi ehkä myös kehittää. Nyt yleisin on koetulosvaatimus lajin 3-luokasta sovitun aikaraamin puitteissa. Sen lisäksi voisi ajatella vaikkapa rotumestaruuskokeiden perusteella SM-koepaikan saamista. Vaikka niin, että ylimmän luokan tuloksella rotumestaruuskokeen kolme parasta koirakkoa saisi aina rodun edustuspaikan SM-kokeesta. Tämä voisi lisätä myös rotumestaruuskokeiden suosiota ja arvoa.

Kyläkokeet ja RM-kokeet ovat koko pk-kansan kokeita

Niin sanotut kyläkokeet, eli tavallisten koiran omistajien kokeet, ovat mielestäni tärkein käyttöominaisuuksien jalostamisen näkökulmasta. Sillä mitä nuoremmalla koiralla tavallinen harrastaja pääsee tulokseen, sen enemmän onnistumista selittää koiran luontaiset ominaisuudet. Käyttövalion arvo on tavalliselle koiraharrastajalle vielä ihan sopiva tavoite, mutta se toki vaatii pitkäaikaisempaa tavoitetta ja aktiivisempaa treenaamista kuin pelkästään 1-luokan koetulos, joka pk-roduissa on yleinen minimivaatimus vaikkapa Suomen muotovalion arvoon tai C.I.B-arvoon. Käyttövalion arvo kertoo myös koiran läpivientikyvystä paremmin kuin vaikkapa SM-kokeeseen pääseminen: käyttövaliolla tulee olla kolme erittäin hyvää tulosta kun SM-kokeeseen pääsee useaan lajiin pelkällä ylimmän luokan tuloksella.

Rotumestaruuskokeet, eli RM-kokeet, ovat vielä tavallisen harrastajan ulottuvilla, koska niissä on yleensä kaikki koeluokat tarjolla. Ainoastaan IFH RM-koe on monissa roduissa rajattu vain 2-luokan tuloksen tehneille koirakoille ja siinäkin karsintaa voidaan tehdä tulosten pisteiden perusteella. Yksi rotumestaruuskokeiden suola on alueelliset joukkuekilpailut, jotka voivat innostaa mukaan uusia harrastajia, jotta saadaan joukkue täyteen. Rotumestaruuskokeiden rajaaminen pelkästään rotujärjestön jäsenille on mielestäni ongelma: sehän ei silloin mittaa rodun parhaimmistoa vaan ainoastaan jäsenten koirien parhaimmistoa. Tämä tietenkin laskee RM-kokeen arvoa. Olisi hyvä, jos jäsenille voisi olla vaikkapa osallistuminen hieman halvemmalla kuin ei-jäsenille ja esim. toko-kokeessahan näin voi sääntöjen puitteissa olla. Pääasiahan olisi, että kaikki halukkaat pääsisivät mukaan saman rotuisilla koirillaan.

Tein kolmen jutun sarjan Palveluskoirat-lehteen ja viimeinen juttuni julkaistaan seuraavassa lehdessä. Haastattelin kuutta eri palveluskoirakasvattajaa, jotka yhteensä kasvattivat yhdeksää eri palveluskoirarotua. Tavoitteeni oli nostaa kansallisten lajien arvoa pk-rotujen käyttökokeena koirajalostamisessa esille ja muutaman saamani palautteen perusteella, luulen siinä onnistuneeni. Palautetta jutuista olisi tietenkin mukavaa saada enemmänkin, mutta toivon että ne ovat herättäneet ajatuksia lukijoissa ja lisäävät kansallisten lajien harrastamisen haluakin sitten sen seuraavan palveluskoiran kanssa.

SM-koe tavoitteena

SM-kokeet vaativat jo hyvin tavoitteellista ja kunnianhimoista panostamista, jotta siellä voi onnistua. Koepaikan SM-kokeisiin kyläkokeiden tuloksilla voi tosin saada tavallinen harrastajakin, kun on vähän tuuria matkassa. Mielestäni koiran käyttöominaisuuksia mittaa parhaiten tavalliset kyläkokeet silloin kun koira on nuori ja koiranohjaajakin melko kokematon. SM-kokeissa onnistumista selittää enemmän kunnianhimoinen ja perfektionistinen koiranohjaaja kuin koira. Sinne yleensä pyrkivätkin henkilöt, jotka mieluiten treenaisivat koiraansa joka päivä. Sopivia rotuja täydellisyyden tavoittelijoille ovat tietenkin hyvin aktiiviset paimenkoirarodut, jotka myös nöyrinä koirina haluavat miellyttää ja tekevät loputtomasti toistoja. Vahtikoiratyyppisellä rodulla, kuten hoffilla, on enemmän dominanssia ja omia mielipiteitä, jolloin ne harvoin jaksavat lukuisia toistoja ja usein simputtamiseltakin vaikuttavaa pakonomaista treeniä. Ne sopivat paremmin siksi mielestäni vähän laiskemmille harrastajille, joilla myös tavoitetaso kokeissa suhteutuu omaan panostamisen määrään. Tällaisia harrastajia harvoin tietenkään näkyy SM-kokeissa ja turhahan sinne on mennä edes kokeilemaan, jos on kyläkokeissa jo tavoitellut hyväksyttyä tulosta erittäin hyvän tuloksen sijaan. Tämä on mielestäni yksi selitys sille, miksi SM-koe ei houkuta tavoitteena kuin harvoja pk-harrastajia. Itse olen ollut kaksi kertaa SM-kokeessa ja tuskin enää sinne kaipaan sen verran turhaa stressiä siitä tuli elämääni, että mukavampaa on harrastella leppoisammin.

Rotujen MM-kokeista suuri hypetys

Useissa pk-roduissa, kuten hovawarteissakin, on saatu rotujen omille kansainvälisille MM-kokeille niin kestävä suosio, että se todennäköisesti vähentää niissä roduissa kiinnostusta vaikkapa SM-kokeeseen osallistumiseen. Samanlaista hypetystä SM-kokeen osallistumisen osalta en ole koskaan missään rodussa nähnyt kuin mikä on tavallista rotujen MM-kokeisiin osallistuvilla. MM-koematkaa mainostetaan ja siihen kerätään erilaisilla tempauksilla rahaa, mikä liittää rodun kv-lajien harrastajat entistä vahvemmin yhteen ja samalla houkuttaa myös useampia kv-lajien harrastamiseen. Siinä on sellainen mukava itseään ruokkiva kierre. Jos SM-kokeiden houkuttelevuutta haluttaisiin lisätä, niin jotain vastaavaa niihin olisi myös hyvä kehittää. Suojelukokeen SM:n ja WBtB:n yhdistäminen oli vähän sen kaltainen oivallus rotujoukkueineen, että se voisi olla askel kestävään kehitykseen.

Eri arvokisojen järjestämiseen voitaisiin luoda selkeämpi jaksotus, jotta ne eivät ole liian lähkkäin ja syö toistensa suosiota ja osallistujamääriä: harva harrastaja jaksaa panostaa parin viikon välein osuviin arvokisoihin tosissaan.

Kyläkokeet mielessäni

Nyt on koekausi meikäläiselläkin alkanut: olin elämäni toisessa hakukokeessa ja innokkaana suunnittelen heinäkuun kahta erikoisjälkikoettamme. Kultapoikani ovat aivan innoissaan, kun pääsevät mukaani kaikenlaisiin treeneihin. RepeVaari täyttää kolmen päivän päästä 12 vuotta ja vielä jaksaa innokkaasti jäljestää yli 400 metrin peltojälkeä kuumassakin kelissä. Jälki on Repelleni ihan parasta huumetta ja meille Mironkin kanssa se on kyllä erinomaisen mukavaa laatuaikaa yhdessä.

Oikein paljon treeni-intoa kaikille: nautitaan Suomen kesästä niin metsissä kuin pelloillakin!