Hyvällä hevosella ei ole väriä, eikä koiraa ole karvoihin katsominen!

Nuohan ovat aivan loistavia vanhoja sanontoja, mutta osuvat hyvin myös modernin yhteiskunnan tasa-arvoajatuksiin. Koira on ollut ihmisen paras ystävä jo vuosituhansia ja aiemmin koirajalostuksessa korostuivat vahvasti käyttöominaisuudet. 1900-luvun alussa jopa ihmisiä yritettiin jalostaa ulkomuodon mukaan ja ulkomuodon ihannointi kasvatti suosiota myös eläinjalostuksessa ja etenkin koirajalostuksessa. Ihmisten jalostaminen loppui toiseen maailmansotaan, mutta koirajalostuksessa ulkomuodon jalostaminen jäi pahasti päälle.

Ällikkämies Mirommehan on kaikin tavoin upea koira ja etenkin sen väri herättää helposti ihastusta. Monille tuomareille sen väri on kuitenkin liian tumma ja yleisin syy siihen, miksi näyttelymenestystä ei aina tule. Kullanvärinen hovawart tummuu iän myötä ja pentuna sen aikuisväriä voi ennustaa korvien väristä. Musta ruskein merkein väritys usein myös kehittyy koiran vanhetessa ja pentuna vähän ruskeita merkkejä omaava yksilö voi aikuisena omata normaalit värimerkit. Musta on aina musta ja sen verran harvinainen, että siihen täytyy tietoisesti panostaa, jotta mustia syntyisi. Olen ollut kauan jo sitä mieltä, että värin jalostaminen on turhinta kaikesta, se pienentää vain populaatiota ja heikentää rodun elinvoimaa. Vain hyvin harvassa rodussa värillä on oikeasti väliä, eli käyttötarkoituksen kannalta oleellista merkitystä. Mutta niin voimakas on ihmisten halu keskittyä ulkomuotoon ja väriin, että näyttelyissä rodun sisällä voidaan arvostella eri väritkin erikseen. Lähes 25 vuotta sitten käymäni kasvattajakurssin kouluttajana ollut kaikkien rotujen tuomari ennusti minulle, että jossain kohtaa myös eriväriset hovawartit tullaan arvostelemaan erikseen näyttelyssä. No onneksi niin ei ole vielä kuitenkaan käynyt. Toivoisinkin, että kaikesta väriin liittyvästä säännöstelystä ja arvioinnista voitaisiin rodussamme kokonaan luopua – hovawart on vallan upea ihan kaiken värisenä!

Pentuja, pentuja, pentuja

Nyt meillä on varsinainen pentukevät, kun 10 T-pentua kasvaa kohisten pentulaatikossa ja U-pennutkin kasvavat jo toivottavasti emänsä sisällä. Pentukysyntä on aina vaan suurta ja olen erityisen ilahtunut sellaisista pennunostajista, jotka ovat todella halunneet tutustua Tallivahteihin jo etukäteen. Olen pitänyt alusta asti Tallivahdin kotisivuja ja ne ovat jokseenkin ajan tasalla. Bloginikin perustin jo vuonna 2011 ja sieltähän saa todella paljon tietoa kaikenlaisesta rotuumme liittyvästä. Nykyään olen myös päivittänyt aktiivisesti Hovawart kennel Tallivahdin Facebook-seinää ja sinne kirjaan kaikenlaiset uutiset varsin pian tapahtuneen jälkeen. Facebook on siitä kätevä, että sinne saa mm. koulutusvideoita jaettua ja nehän ovat hyvin valaisevia. Mitä tarkempia kriteereitä pennunostajilla on, sitä enemmän he ovat yleensä sivuihini tutustuneet. Monet ovat seuranneet Tallivahtien sivuja jo useamman vuoden ennen kuin pennun hankinta on tullut ajankohtaiseksi. Se on tietenkin aivan mahtava juttu ja todella motivoi panostamaan tiedonjakamiseen!

Pelkän värin mukaan pentua etsivät pennunostajat ohjaan usein etsimään pentunsa muualta, sillä pentujen kodit valitsen ensisijaisesti pennun luonteen mukaan, jotta yhteiselo olisi mahdollisimman sujuvaa. Siihen tarvitsen toki tietoa pennun tulevasta kodista, elinympäristöstä ja harrastustoiveista. Näistä pyydän kirjoittamaan minulle sähköpostitse ja lisäksi tapaan usein potentiaaliset pennunomistajat jo ennen pentujen syntymää. Tapaamispaikaksi valitsen mieluiten Tallivahtien treenit, joissa olisi useita kasvattejani samanaikaisesti. Näin talvella se onkin helppoa, kun meillä on ollut nyt jo viidettä vuotta yhteiset hallitreenit tammikuun alusta maaliskuun loppuun. Useampi aiemmin hoffin omistanut henkilö onkin todennut, että treenimme olivat todella valaiseva elämys, eikä ollut osannut kuvitellakaan, että hovawart voisi olla näin tavoitteellisesti treenattavissa ja kestäisi hyvin myös vaativan treenin toistomääriä. No niinpä, hyvän palveluskoiran ominaisuuksien jalostaminen onnistuu myös hovawarteissa ja onhan rotuamme juurikin palveluskoiraksi alun alkaenkin alettu jalostamaan yli 100 vuotta sitten! Valitettavasti alkuperäinen käyttötarkoitus on myös meidän rodussamme jäänyt pahasti näyttelyjalostamisen jalkoihin.

Tieto parantaa jalostamista

Nykyään koiran kasvattamiseen liittyvää tietoa on paljon saatavilla kaikenlaisten tutkimusten, testien ja kokeiden valossa. Joskus tieto voi lisätä kasvattamisen tuskaa, mutta yleensä se toki parantaa riskien hallintaa. Mitä enemmän on tietoa, sitä paremmin voi jalostus tietenkin myös onnistua. Itselleni arvokkain tieto on palveluskoiraominaisuuksien jalostumiseen liittyvä tieto, eli palveluskoirakokeiden tulokset, ja etenkin sukutaulukoirien tulokset ovat keskiössä. Mitä tietoisemmin jalostus on jo monen sukupolven ajan keskittynyt hyvän palveluskoiran koulutettavuuteen ja läpivientikykyyn liittyviin ominaisuuksiin, sitä todennäköisemmin niitä ominaisuuksia omaavia pentuja syntyy. Oma tavoitteeni on ollut jo vuosia se, että sukutaulukoirilla tulisi olla noin neljässä polvessa tarkasteltuna vähintään 70 % esivanhemmista palveluskoirakoetuloksia. Suunnilleen jo kolmannesta Tallivahdin sukupolvesta lähtien tämä on toteutunut niin, että valtaosalla, jopa 70-80 %, pennuista koulutettavuus on sitä luokkaa että jo nuoren koiran kanssa voi sujuvasti saada palveluskoirakoetuloksia. Silloin kun tavoitteena on kouluttaa koiraa, niin mitä luontaisempia valmiuksia koiralla on tavoitteeseen pääsyyn, sitä helpompaa on edistyminen.

Tutkitun tiedon luotettavuudessa on paljon vaihtelua ja esim. luonnetestin osalta tulosten perinnöllisyyden osoittaminen on jäänyt heikoksi. Terveystietoja pidetään usein varsin luotettavina, mutta sielläkin on monenlaisia mahdollisuuksia virhearviointeihin. Yksi suosiotaan kasvattava Kennelliiton uusi tutkimus on olkanivelen osteokondroosin arviointi. Olen siihen vanhana hevosharrastajana ollut lähtökohtaisesti vähän epäilevä, enkä vielä ole alkanut suositella sitä kasvattieni omistajille. Eikä epäilykseni ole hälvenemään päinkään, sillä olen kuullut, että koira, jolta on pentuna leikattu OCD olkanivelistä, voi aikuisena saada terve/terve arvion kyseisestä tutkimuksesta. Sehän mahdollistaa sikäli jopa tietoisen huijauksen. OCD on toki marginaaliongelma rodussamme edelleen ja en siksi sitä erityisesti murehdi. Eniten murehdin yleisimpien kuolinsyiden, kuten syöpien lisääntymistä, ja niistä toivon löytäväni mahdollisimman paljon tietoa myös sukutaulukoirista.

Jalostus on vahvuuksien lisäämistä

Jalostuksessahan pyritään lisäämään vahvuuksia ja toki myös välttämään heikkouksia. Tunnistettuja vahvuuksia olisi hyvä tulla molempien vanhempien suvuista, kun taas heikkouksien riskit eivät saisi korostua kummankin vanhemman suvuista. Näin jalostamalla vahvuuksien osuus kasvaisi ja heikkouksien pienenisi.

Vahvuuksien lisäämisessä ja kaikenlaisten riskien hallinnassa kahden oman kasvatin risteyttäminen mahdollistaa kasvattajalle tietenkin oman tiedon ja ymmärryksen maksimoinnin. Ensimmäinen kahden neljännen polven Tallivahdin yhdistelmä oli vuonna 2021 Kaiser & Meerjungfrau ja niiden 8 Tallivahdin R-pentua. Nyt näistä R-pennuistamme on jo minulla käsitystä sekä niiden koulutettavuudesta ja yhteistyövalmiuksista että pikkuhiljaa enemmän alkaa tulla tutkittua tietoa mm. virallisista terveystutkimuksista. Jännittävintä on toki tiedostaa koulutettavuuden jalostumista. Nyt on toinen neljännen polven Tallivahti-Tallivahti yhdistelmä, U-pentue, juuri saanut toivottavasti alkunsa, kun oma Mironi, Mirakelmann, ja Vehmaan Martta, Liebling, lempivät viime sunnuntaina. Silloin kun toinen koira on oma koira jo kolmannessa polvessa (Miron isä on Repe ja Repen emä oli Sissi) ja kaikkia kolmea sukupolvea on itse tavoitteellisesti treenannut ja kouluttanut, niin tietoa on luonnollisesti vielä enemmän. Martan emänemä oli Englein, joka eli Maskussa ja treenasimme paljon omistajansa Milin kanssa yhdessä. Myös Martta ja siskonsa Lukukoira Likka (Löwin), asuvat niin lähellä, että olemme usein treenanneet yhdessä, joten käsitys L-tyttöjenkin koulutettavuudesta on minulla ollut pitkään jo selkeä. Odotamme Katin kanssa molemmat nyt kieli pitkällä saavamme seuraavat hyvät harrastuskaverit näistä U-pennuistamme. Tulee olemaan todella jännittävää seurata vahvuuksien periytymistä!