Vuonna 2011 rotukoirajalostus on jälleen saanut paljon negatiivista julkisuutta ja on ihmetelty sitä, kuinka monet koiranomistajat joutuvat toimimaan sairaiden koiriensa omaishoitajina. Viime aikoina olen alkanut psykologisoida tätä ilmiötä ja voisin lisätä siihen, että varsin monet ihmiset todella vaikuttavat nimenomaan haluavankin toimia koiriensa omaishoitajina. Monet heistä tavoittelevat sitä valitettavasti täysin tiedostamattaan ja siksi eivät pyri omaan tilanteeseensa tai sairaiden koirien tilanteeseenkaan vaikuttamaan. Muun muassa seuraavat tämän syksyn näyttelykokemukseni ovat vahvistaneet omaa näkemystäni koirajalostuksen sairaiden ilmiöiden laajudesta.

 
FCI:n 2-ryhmä on paitsi suurin myös sairain ryhmä. Sieltä löytyvät suurin osa lyhytikäisimmistä ja sairaimmista koiraroduista. Ryhmä on nimeltään Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat. Siihen lukeutuvat lähes kaikki jättiläisrodut, joista monet ovat tavallisesti jo nuorena niin nivelrikkoisia, että niiden liikkuminen on hyvin vaivalloista jopa näyttelykehässä. Niiden lisäksi sairaiden rotujen joukkoon lukeutuvat ainakin lättäkuonoiset, joita myös löytyy 2-ryhmästä. Ensimmäinen tämän syksyn sairas havainto tulee Raision ryhmänäyttelystä (2&9), jossa olin Repen kanssa ja hoffithan kuuluvat myös 2-ryhmään. Repe on maalaispoika, joka KOVAAN ääneen ihmettelee kaikkia kummallisen näköisiä tai kuuloisia koiria. Sen kanssa täytyy mennä näyttelypaikalle hyvissä ajoin, että ihmettelyt on ihmetelty ennen omaa esiintymisvuoroa. Odottelimme siis siinä oman kehämme reunalla ja hoffeja ennen arvostelussa olivat bokserit. Meidän ohitsemme kulki englanninbulldoggi, joka rohisi henkitoreissaan jo kävellessäänkin. Repe oli ollut pitkään jo rauhallisen utelias, mutta bulldoggin rohina sai sen haukahtelemaan ja murisemaan vastaukseksi. Minä sitten selitin maalaispojalleni, että bulldoggi on ihan kiltti koira, mutta sillä on vain pahasti hengitysvaikeuksia, siksi se rohisee, ei se sillä pahaa tarkoita. Repe rauhoittuikin ikään kuin olisi ymmärtänyt selitykseni, mutta meidän edessä istuskelleet bokseriharrastajat puolestaan hermostuivat siitä mitä olin sanonut Repelle. He sanoivat kuin yhdestä suusta, että ”se on sen rotuominaisuus!” Eli bulldoggin kuuluukin heidän mielestään olla henkitoreissaan jo hitaasti kävellessään. En kyennyt sanomaan noin julmille ihmisille mitään. Hehän ovat itse lättäkuonoisen rodun harrastajia ja sikäli varmasti haluavat tiedostamattaan tai tietoisesti torjua epämuodostuneeseen lyhyeen kuonoon ja normaaliin hapenottoon riittämättömiin hengitystiehyeisiin liittyvän kritiikin. Heille olisi siis ollutkin aivan turha sanoa yhtään mitään. Asia jäi vaivaamaan minua ja vaivaa edelleen, siksi kirjoitan tätä.

 
Toisen ja selvästi vielä astetta sairaamman havainnon tein viime viikonloppuna Jyväskylän KV-näyttelyissä. Seurasimme yhden maailman suurimman jättiläisrodun arvostelua. Kehässä oli suomalainen tuomari ja koiria oli yhteensä esillä kolme urosta ja yksi narttu. Kaikki kolme urosta liikkuivat epäpuhtaasti; kaksi niistä ontui takapäätään ja yksi etupäätään. Kaikki saivat silti erinomaisen laatuarvion ja ainoastaan etupäätä ontunut koira ei saanut SA:ta. Siitä voisi päätellä, että rodussa on ”rotutyypillisempää” ontua takapäätä todennäköisesti huonojen lonkkien ja nivelrikon vuoksi, mutta vähän harvinaisempaa ontua etupäätä. Toki selvä etujalan ontuminenkin on siinä rodussa niin ilmeisen rotutyypillistä että koiralle voi hyvin antaa laatuarvion erinomainen. Me olimme aivan järkyttyneitä katsomossa. Järkyttyneitä siitä, että selvästi ontuva ja sairas koira saa laatuarvion erinomainen suomalaiselta tuomarilta. Juuri Suomessahan väitetään tuomareiden arvioinnin tason olevan maailman kärkeä. Näyttelysäännöissämme myös sanotaan, että sairasta koiraa ei saa edes tuoda näyttelyyn. Tuomari ei voinut olla huomaamatta urosten ontumista, vaan hän oli välinpitämätön asian suhteen, eli toisin sanoen hyväksyi sairaiden koirien esittämisen palkitsemalla ne vielä korkeimmalla mahdollisella laatuarviolla. Koko tämä ilmiö on mielestäni sairas.
Meillä oli Repen kanssa vielä voittoisampi oikea ROP-viikonloppu Jyväskylässä kuin Raisiossa, mutta jälkimaku näyttelyharrastamisesta jäi silti vielä huonommaksi. Miksi sairautta ja vaivaa pidetään rotutyypillisenä ominaisuutena? Miksi joku edes haluaa kasvattaa sairaita rotuja, jossa koirat kituvat lähes koko elämänsä ja kuolevat nuorena? Miksi joku haluaa ostaa aina vaan koiria, joiden tiedetään sairastuvan jo nuorena ja kuolevan parhaassa iässä, eli suunnilleen keski-ikäisinä? Miksi tällainen eläinrääkkäys on yleisesti hyväksyttyä ja laillista? Nythän on vasta yksi koirarotu cavalier kingcharlesinspanieli saanut yhdessä maassa jalostuskiellon liian suuren sairaiden koirien osuuden vuoksi. Suomessa uusimaalainen eläinklinikka Apex on puolestaan kieltäytynyt hoitamasta shar pei -rotuisia koiria niiden jalostettujen sairauksien vuoksi. Rotuja on kuitenkin kymmeniä, joiden lisääminen/ kasvattaminen pitäisi mielestäni välittömästi kieltää eläinsuojeluperustein. Ne on myös varsin helppo todentaa vaikkapa juuri näyttelyissä, joissa näistäkin roduista on mahdollisesti esillä vain rodun parhaimmisto ja ehkä juuri ne vähiten sairaat yksilöt.

Suomen Kennelliitto on herännyt asiaan kyllä viime vuosina ja terveyden taustalla olevien tekijöiden vaatimuksia koirajalostamiseen on tarkennettu. Muutosten esittelyvaiheessa toissavuonna kasvattajista lähes 90 % vastusti koirien terveyden jalostamiseen pyrkiviä rajoituksia suureen ääneen julkisessa nimiadressissa. Itse kirjoitin nimeni ja näkökulmiani asiaan puolestaan muutosten kannattajien adressiin, jolla esiintyi kuitenkin vain muutama prosentti kaikkien rotujen kasvattajista. Meidän muutoshaluisten osuus on väistämättä vielä liian pieni. Vastustuksen vuoksi terveyteen liittyviä jalostusvaatimuksia pienennettiin huomattavasti ja voi olla, että koirien hyvinvoinnin muutokset eivät tule näkyviksi ja hyvän pyrkimyksen merkitys mitätöityy. Perusteina vastustuksessa käytettiin mm. suomalaisten kasvattajien korkeaa osaamistasoa ja itsemääräämisoikeutta. Itse jäin jupakasta miettimään, että koirajalostuksessa tärkein tekijä taitaa ollakin vain taloudellinen ”money talks”. Nuorena kuolevat koirathan tuottavat parempaa taloushyötyä kaikille. Kuluttaja, eli pennun ostajakin, on oppinut jo mieltämään koiran kulutustavaraksi: on ihan rotutyypillistä ja siis yleisesti hyväksyttyä, että tässä rodussa koirat elävät vain esim. seitsemän vuotta.

Mitkä sitten voisivat olla terveen rodun tunnusmerkit? Koirarodut mielletään jo hyviksi ihmisten sairauksien tutkimuslaboratorioiksi. Meillähän on suunnilleen samat sairaudet samoista syistä. Koirien rotutyypilliset sairaudet auttavat ymmärtämään sairauksien geneettistä periytyvyyttä myös ihmisillä. Koirajalostuksen tueksi voitaisiin puolestaan hyödyntää ihmisten suuresta ja sekarotuisesta populaatiosta terveen populaation perinnöllisten sairauksien normaalit esiintymisprosentit. Terveessä koirapopulaatiossa ihmisille ja koirille yhteisten perinnöllisten sairauksien esiintymisen todennäköisyydet tulisivat olla siis suunnilleen samaa luokkaa kuin terveessä ihmispopulaatiossa. Yksi koirarotuhan muodostaa yhden koirapopulaation. Näin saisimme terveelle rodulle perinnöllisten sairauksien esiintymistodennäköisyyksien tavoiteprosentit.

Toinen koirankin hyvinvointiin liittyvä kriteeri on tietenkin elinikäennuste, joka länsimaissa on kasvanut koirilla ihan mukavasti, vaikka ei ihan ihmisten malliin. Sen vuoksihan mm. näyttelyissä veteraaniluokan ikäraja nostettiin vuosia sitten seitsemästä vuodesta kahdeksaan. Monien 2-ryhmän rotujen veteraaneja näkyykin nyt entistä vähemmän näyttelyissä. Elinikäennusteeseen saamme helposti tavoiteiät koirien sukulaisilta, kuten susilta. Nehän elävät hyvissä olosuhteissa usein terveinä noin 15-vuotiaiksi. Kyllä meidän pitäisi pystyä järjestämään koirillemme yhtä hyvät jollei jopa paremmat olosuhteet kuin mitä villisusilla on. Monet ns. käyttörodut elävätkin helposti yli 10-vuotiaiksi. Monet koirien työtehtävät vaativat pitkää ja kallista koulutusta ja virkakoirien elinikä tulisi siksi olla mahdollisimman korkea. Esimerkiksi palveluskoiralajeista oma lempilajini erikoisjälki, eli FH, on juuri laji, jossa koirat voivat olla maailman mestaruuskisoissa palkintopallilla 10-vuotiaina. FH:ssa koirat ovat yleensäkin parhaimmillaan veteraaneina.

Tallivahtien A-pennuista 7/11 juhli hiljattain 10-vuotissynttäreitään. Hovawartia pidetään pitkäikäisenä ja terveenä rotuna. Mielestäni rodun elinvoimaisuuden merkkinä ja rodun jalostamisen ehtona voisi hyvinkin pitää sitä, että vähintään puolet rodun koirista tulisi elää yli 10-vuotiaiksi. Sairauksien perinnöllisyyteen liittyvän tiedon lisääntyessä elinvoimaisten koiravanhusten prosenttiosuuden tulisi myös kasvaa samassa suhteessa.
Olen jo aiemmin ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että yksittäinen kasvattaja ei pysty rotuun juurikaan vaikuttamaan. Siihen vaaditaan yhteisesti sovittuja jalostusstrategioita. Monien rotujen kohdalla voitaisiin puhua jo eläinsuojelurikkomuksista ja jalostukseen pitäisi puuttua jo ihan lakisääteisesti. Tässä puolestaan koirajalostuksen eliitti Kennelliitossa on avain asemassa. Yksittäinen kasvattaja voi kuitenkin jo nyt vaikuttaa omien kasvattiensa terveyteen ja elinikäennusteeseen aiempaa paremmin.

Hoffien geenipohjan monimuotoisuuden supistuminen on ollut huoleni jo pitkään, koska tuon tuostakin tulee muotiin jotkut koirat ja suvut, joita sitten käytetään jalostukseen liikaa. Haluankin itse säädellä omien koirieni jalostuskäyttöä melko tiukasti. Jalostusstrategiaani esittelen kotisivuillani tarkemmin. Yleisesti hovawartteja pidetään edelleen terveenä rotuna ja hoffeillahan on jalostuksen terveyskriteerinä ainoastaan terveet lonkat (A tai B). Ulkomaisissa astutuksissa oli aiemmin myös silmäkuvauspakko, mutta nyt sekin on poistettu. Hovawarteilla näköongelmat ovat hyvin harvinaisia, eivätkä ne ylipäätäänkään vaikuta suuresti koiran elämänlaatuun. Käyttöominaisuuksia ja suoritustehoa Saksasta etsiessäni olen huomannut, että hoffeille tehdään siellä systemaattisesti myös sydäntutkimuksia. Yksi E-pennuistani kuoli noin 3 kk iässä ja syyksi pääteltiin sydänsairaus. Pennun luovutusvaiheessa 2 kk iässä tutkinut ja terveeksi todennut pieneläinten erikoiseläinlääkäri epäili kuolinsyytä ja konsultoi asiasta myös sydänspesialistia. Tämäkin päätteli sydämen pettämisen sekundaariseksi sairaudeksi, koska massiiviset rappeumaoireet olivat tulleet terveelle eläimelle vain kuukauden sisällä. Sydän on kuitenkin elimenä keskeinen ja ei ne sitä siellä Saksassakaan syyttä hoffeiltaan tutkituta. Niinpä mekin nyt tutkitutimme Tallivahtien H-pentujen tulevan emän Emanzen sydämen. Näillä näkymin panostan jatkossa jalostuskoirieni sydäntutkimukseen juuri ennen astutusta.

Toinen merkittävä elinikään vaikuttava sairaus on Degeneratiivinen myelopatia, eli selkäydinrappeumasairaus, jota esiintyy hoffeillakin Suomessa jonkin verran. On todennäköistä, että ainakin yksi Tallivahti on juuri siitä syystä jouduttu lopettamaan. DM:n alkuvaiheen oire on takapään koordinaation ja jalkojen asentotunnon heikkeneminen. Koira ei esim. korjaa jalkaansa normaaliin asentoon, jos sen takajalan varpaat taitetaan jalan alle. Kuolinsyyksi ilmoitetaan yleensä takapään pettäminen. Sitäkin pidetään ”normaalina” kuolinsyynä. Koirat kuitenkin joudutaan usein lopettamaan jo noin kahdeksan vuoden iässä, mikä ei ole normaalia ainakaan hoffeille. Kahdeksan vuotias hoffi on keski-ikäinen eikä vielä vanhus ja hyvin pidettynä täysin työkykyinen ja palveluskoirakoekuntoinen useamman vuoden vanhempanakin.

DM on tunnettu sairaus monilla suosituilla roduilla ja siksi sen tutkimiseen on panostettu. Yhdysvalloissa toimiva Orthopedic Foundation for Animals, INC. tutkii useita koirien perinnöllisiä sairauksia ja DM:n on tutkittu periytyvän suoraan yhden geeniparin toimesta. Parin viime vuoden ajan DM:n on ollut saatavilla jo luotettavana pidetty DNA-testi, jonka voi tilata em. tutkimusyrityksen nettikaupasta sivuilta www.offa.org . Sivuilta löytyy myös eri rotujen tutkimusmäärät ja terveiden, kantajien ja sairaiden prosentuaaliset jakaumat. Hovawarttien tietokanta siellä on vielä hyvin pieni N=37, mutta normaalien (clear 49%)-kantajien(carrier 30%)-sairaiden(at risk 22%)-jakauma näyttää suunnilleen samalta kuin saksanpaimenkoirien, joilla taudista on jo suuri tutkimusaineisto N=1556. DM -testin hyödyt ovat mahtavat, sillä kaikkia normaaleja – kantajia - sairaita koiria voidaan jatkossa käyttää jalostukseen, kunhan kantajille ja sairaille kumppaniksi valitaan normaalin geeniparin sisältävä koira. Geenitestin avulla voidaan siis päästä pikkuhiljaa eroon koko sairaudesta. Se on paitsi koirien eliniän myös geenipohjan monimuotoisuuden kannalta aivan loistava juttu, sillä yhtään koiraa ei tarvitse karsia sen vuoksi jalostuksesta! DM periytyy juuri sillä yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla, mitä opiskelimme koulun biologian tunnilla. Jokaiselle yksilölle tulee yksi geeni kummaltakin vanhemmalta ja geeni voi olla normaali tai kantaa perimässään DM. Koira, jonka geeniparissa on molemmilta vanhemmilta kaksi DM kantavaa geeniä, on sairas (at risk), mutta se voidaan astuttaa normaalin (clear) koiran kanssa, jonka geeniparissa DM-perimää ei ole. Niiden kaikista jälkeläisistä tulee vain kantajia (carrier), joiden puolisoiksi voidaan taas jalostuksessa etsiä normaalin (clear) geeniparin omaavia koiria.

Tutkitutin kaikki tulevaisuuden jalostuskoirani kyseisellä DNA-testillä nyt syksyllä 2011. Tavoitteeni oli varmistaa, että jatkossa ei syntyisi DM-sairaita Tallivahteja. Seuraavassa nyt tutkittujen seitsemän Tallivahdin tulokset: Cremefarben ja jalostusta varten sijoitetut tyttärensä Forscherin ja Fährtenhündin ovat kantajia, mutta poikansa Freiberufler on normaali. Seuraavaksi suunniteltujen H-pentujen emä Emanze on normaali, sen siskon G-pentujen sijoitusnarttumme Genie ja Gewinnerin ovat samoin normaaleja. Elikä käytännössä kaikille normaalin geeniparin omaaville koirille voin vapaasti valita puolison, sillä yhdistelmästä ei synny DM-sairaita lainkaan. Kantajille valitsen puolisoksi normaalin yksilön, jolloin niidenkään pennut eivät tule sairastumaan DM:n. Kantajat itse eivät myöskään sairastu, joten myös niiden kanssa on ainakin tämän sairauden osalta pitkä harrastustulevaisuus ja terve vanhuus edessä, mikä on ihana tieto! :-D

Näillä ajatuksilla kohti pimenevää talvea. Onneksi kelit ovat vielä leudot ja jälkitreenikausi täälläpäin sen kun jatkuu… Hyviä koiranilmoja kaikille lukijoille!

Lisätietoja DM:stä:
http://www.offa.org
http://www.caninegeneticdiseases.net/DM/mainDM.htm