Koiraharrastajana minulla on monta eri roolia: olen omille kahdelle hovawartilleni emänkorvike ja ohjelmapäällikkö, harrastan aktiivisesti rotuni kasvattamista nyt 21 pentueen ja 23 vuoden kokemuksella, olen tavoitteellinen palveluskoiraharrastaja, jälkikoetuomari ja myös näyttelyharrastaja. Harrastamista teen itselleni mielekkäisiin tavoitteisiin asti, en koe olevani erityisen hurahtanut mihinkään, niin että väkisin jaksaisin yrittää – olen perusluonteeltani onneksi varsin laiska. Se suojaa minua myös epärealistisilta ja usein siksi myös epäeettisiltä tavoitteilta. Saan helposti hiottua taitotasoni kyläkokeisiin tai rotu- ja piirinmestaruustasolle, mutta en jaksa panostaa SM tai MM tasolle. Done that been there: 2 x erikoisjäljen SM kokeessa ja 1 kerran erikoisjäljen rotumme MM-kokeessa. Tiedän että niissä menestyminen ei sovi yhteen oman panostamishaluni kanssa. Olen myös harrastanut hevosia lapsuudestani asti ja omistanut ja kasvattanut puoliveriratsuja omiin tarpeisiini siskoni kanssa. Niiden osalta olen kohta huoleton – omistan enää vain puolikkaan oriistamme, joka on ylläpidossa siskontyttäreni kisahevosena. Hevospuolella eettisyyden näkökulmat liittyvät hyvin vahvasti eläinsuojelun näkökulmiin ja veikkaan, että Pariisin Olympialaiset ovat viimeiset, joissa on enää hevosia mukana. Tilanne ei vielä ole hevosharrastuksissa maassamme kuitenkaan niin kärjistynyt kuin mitä se on jo monissa Euroopan maissa.

Olen seurannut eläinharrastuksia läheltä kohtalaisen monipuolisesti ja Eurooppa on monissa eettisissä sisällöissä mielestäni selvästi Suomea edellä. Tiira puhui Suomen Palveluskoiraliiton eettisen koulutuksen webinaarissaan kriittisesti siitä, kuinka mm. koiran päälle hyökkääminen on luonnetestissämme edelleen ja sehän on puhuttanut useita rotumme harrastajia esim. Saksassa. Heidän mukaansa Saksassa ei enää olisi mahdollista järjestää testiä, jossa eläintä todella uhataan ja pyritään saamaan se pois tolaltaan, pelkotilaan. Olen ammatiltani psykologi ja teimme jo vuonna 2007 psykologisiskoni kanssa hovawartien luonnetestien arviointitutkimuksen (N yli 800) ja sen tulokset olivat vastaavia kuin mitä sen jälkeen on virallisemmissa tutkimuksissa saatu. Luonnetesti ei mittaa pysyviä ja siksi myös geneettisesti periytyviä luonteenominaisuuksia monestakin syystä, siksi sanonkin aina siitä, että luonnetestituloksella on markkina-arvoa, jos se sattuu menemään hyvin, mutta muuten se on jalostuksellisesti merkityksetön. Valitettavasti se edelleen vaaditaan esim. rotumme kansainvälisessä jalostuksessa, mikä on tietenkin nykytiedon mukaan paitsi vanhanaikaista myös sivistymätöntä. Olen ehdottanut, että sen sijaan alettaisiin vaatia vaikkapa kansainvälisten käyttökokeiden tulosta, eli IGP, IFH tai IPOR koetuloksia. Rotuamme on alunperinkin alettu jalostamaan juurikin suojelukokeella, kuten muitakin saksalaisia palveluskoirarotuja maailmansotien aikaan. Suojelussa ovat siis rotumme juuret ja sen tulisi näkyä niin luonteessa kuin ulkomuodossakin edelleen paljon nykyistä vahvemmin.

Psykologian maisterina olen opiskellut jonkin verran filosofiaa yliopiston yleisopinnoissa ja eettisyys on aika iso ohjaava tekijä myös ammatissani. Erilaisten tutkimus-, arviointi- ja yksilöön vaikuttamaan pyrkivissä prosesseissa eettisyys, luotettavuus ja läpinäkyvyys ovat asioita, joihin pitää koko ajan pystyä ottamaan kantaa ja niiden valossa pitää pystyä perustelemaan tekemisiään. Viime vuonna aloitin tavoitteellisen suojeluharrastuksen viimeisimmän pentuni Urin kanssa, joka on nyt teini-iässä. Useita kasvattejani on treenannut jo vuosia suojelua ja myös jo sen suojelukohun aikaan. Olemme paljon puhuneet lajin harrastamisen eettisyydestä ja vertailemme eri maalimiesten koulutustapoja keskenämme avoimesti. Olen seurannut suojelua lajina suunnilleen vuodesta 2010 alkaen Suomessa ja oman rotumme parissa Saksassa ja käyttänyt jalostukseen juurikin suojelujalostettuja uroksia sieltä. Tutkin aktiivisesti working-dogista lajin treeni- ja koevideoita, jotta saan monipuolista perspektiiviä harrastuksiini. Maalimieheni Esa Tapio on lajin ammattilainen ja pitkään eri rotujen harrastajia valmentanut. Olen seurannut maassamme eri maalimiesten toimintaa ja ollut muutaman kerran maalimiesleirilläkin. Nyt juuri viime viikonloppuna oli saksalaisia suojeluharrastajia kouluttamassa hovawarteja Suomessa. En valitettavasti itse päässyt mukaan, mutta kuulin useammasta lähteestä, kuinka siellä on hyvin erilaiset ja selvästi monipuolisemmat tavat kouluttaa koiria niin tottelevaisuudessa kuin suojelussakin. Olen yrittänyt huolehtia siitä, että kasvattejani ei ole joutunut mielestäni epäeettisille kouluttajille ja toki käsityksiäni eri kouluttajista ja maalimiehistä on varmasti ohjannut myös eettisyydessään ehkä kyseenalaiset juorutkin. Suojeluharrastamisessa on valitettavasti mielestäni läpinäkyvyys selvästi vähentynyt tuon kohun myötä ja sen vuoksi myös viidakkorummut eivät kumise entiseen tapaan. Kansainväliset palveluskoiralajit erikoisjälki ja suojelu ovat säilyttäneet suosiotaan maassamme edelleen, vaikka kansallisten palveluskoiralajien suosio on romahtanut. Näen etenkin suojeluharrastamisen eettisyyden ja suosion säilyttämisessä keskeisenä, että sitä todellakin tavoitteellisesti harrastetaan eri rotuisten koirien kanssa. Silloin jos harrastajakunta koostuu pelkästään malinoisien ja saksanpaimenkoirien omistajista riskit ylilyönteihin todennäköisesti kasvavat, sen verran kiihkeää ja täydellisyyteen pyrkivää on näiden rotujen harrastajakunta verrattuna monen muun rodun harrastajiin. Täydellisyystavoitteet missä vaan asiassa johtavat helposti ylilyöntiin – menestymisestä voi tulla ylivertainen aate, jossa koiran välinearvo korostuu.

Oma ajatukseni kaikkien eläinten kanssa yhteistyön tekemisessä on ollut se, että eläimen pitää saada tuntea olevansa vahvoilla ja vain onnistumista tiedostamalla ja tuottamalla opitaan onnistumaan. Ainoastaan erikoisjäljellä harhojen opettamisessa pyrin viemään koiran virheeseen, jotta voin kertoa sille, että kannattaa aina jatkaa sitä samaa jälkeä. Olen siinä tehnyt itse erilaisia silmukoita jäljelle ja opettanut koiraani ajattelemaan kronologisesti jäljellä etenemistä. Sitten olen käyttänyt voimakkaita houkuttelevia harhoja, kuten sitä, että harhauttaja tekee harhan yhdessä juoksunartun kanssa. Viimeiset kolme koiraani ovat olleet uroksia.

Olen jo mainitusti niin laiska treenaamaan, että siksi menen mieluiten suoraan asiaan, eli teen paljon kokeenomaisia treenejä. Yleensä koirani ovat niiden kanssa hyvin oppineet ja parasta on ollut se, kuinka piirin mestaruuspronssia voitimme Repeni kanssa PAJÄssa ja arvostettu tuomari sanoi tottelevaisuussuorituksemme jälkeen, että hän (Repe-koirani, muut koirat olivatkin kokeessa sitten se-pronominilla arvostelussaan esillä) tiesi selvästi myös mitä tehdään ja hyvin itsevarmasti suoritti asiat. Treenikaverini nauroivat katsomossa, sillä kaikki tiesivät, että kyllä minun koirani valmiit kaaviot osaavat, koska se on niiden normaalitreeniä. Siksi nämä suositut pienistä palasista koostuvat koulutustavat eivät ole meikäläiselle koskaan sopineet ja ne mielestäni sopivat enemmän perfektionistisille täydellisyyteen pyrkiville harrastajille, joiden harrastamisessa eettisyyden tiedostaminen on hyvinkin keskeistä ylilyöntien ja koiran mahdollisen suuren kiihottamiseen ja turhauttamiseen pyrkimisen vuoksi.

Eettisyydessä riskit kasvavat silloin kun jostain tavoitteesta tai asiasta tulee ns. ylivertainen aate. Silloin eläimestä tulee suoritusväline, jota pidetään sisällä häkissä ja kaikki tekeminen on kontrolloitua. Silloin lemmikitkin rinnastuvat tuotantoeläimiin ja niiden hyvään elämänlaatuun ei aina kiinnitetä riittävästi huomiota. Epäeettistä on sikäli mielestäni jo jalostaa luonteeltaan sellaisia koiria, joille ei löydy riittävästi sopivia koteja. Koiran luonteeseen on ylipäätään aina kiinnitetty liian vähän huomiota, terveyttä mielestäni jo osataan jalostaa riittävästi ja siihen on tietoa paljon saatavilla.

Luonteen jalostamisessa tavallisin pullonkaula on heikot tutkimuskäytännöt. Yli 20 kasvattiani on käynyt SmartDOG testissä, se on ollut kennelleirilläni ohjelmassa useana vuotena. Omia koiriani olen testannut sillä yhden. Valitettavasti silläkään ei vielä saada todellista jalostuksellista hyötyä mm. siksi että rodussamme testattuja on vielä liian vähän. En ole myöskään itse pystynyt tuloksia hyödyntämään oman koirani koulutuksessa ja moni muukin on kokenut samaa, mikä on selvästi vähentänyt kiinnostusta testaamiseen myös leiriemme oheistoimintana. Järjestin vuonna 2016 kasvateilleni saksalaiset rotumme jalostustestit ja mukana oli yhteensä 20 kasvattiani useasta eri pentueesta ja urokseni 4 jälkeläistä toiselta kasvattajalta. Testaaja oli saksalainen erikoistuomari. Testi on Saksan suurimmassa rotujärjestössä pakollinen kaikille jalostuskoirille ja se pitää suorittaa kahteen kertaan hyväksytysti. Siitä testistä voisi hyvin ottaa mallia koiran käyttäytymisen tutkimukseen Suomessakin. Olen pitänyt blogia kennelini kotisivuilla jo vuodesta 2011 lähtien. Blogissani olen pohtinut paljon koirajalostusta, luonteentestausta ja jalostusta ja ottanut kantaa niin tähän suojelukohuun kuin moneen muuhunkin koiramaailmaa kuohuttaneeseen asiaan. Ajatuksissani ja kirjoituksissani on aina korostunut eettinen näkökulma.

LOPUKSI

V-pentumme ovat pian viikon vanhoja ja sain innostettua tekemään eettisen koulutuksen myös yhden niiden tulevista omistajista. Mietin kurssin jälkeen, että tämä Suomen Palveluskoiraliiton eettinen koulutus voisi olla ihan ehtona sille, että saa itselleen jatkossa Tallivahdin. Niin hyvinä kurssia ja sen kolmea asiantuntijawebinaaria pidin. Toivottavasti näistäkin pennuista useampi pääsisi hyödyntämään myös niihin jalostettuja käyttöominaisuuksia. Yhdistelmähän on kahden Tallivahdin eri sukujen yhdistelmä FI JVA FCI-BH Tallivahdin Quotenfrau X FCI-BH AD Tallivahdin Oberinspektor, ja sukusiitosprosentti viidessä polvessa on silti 0 ja sukukatokerroin 1. Samoihin lukemiin minun olisi vaikea päästä, vaikka olisin hakenut ulkomailta käyttöjalostetun uroksen. Pentuja on nyt 7, sillä yksi kuoli vain parin päivän ikäisenä. Se kasvoi ja vaikutti normaalilta, mutta oli syntyessään ollut vetelä. Se viittaisi siihen, että se oli ollut puristuksissa ja hapettomassa tilassa synnytyskanavissa ja oli todennäköisesti saanut jonkinlaisen cp-vamman, eikä siksi ollut elinvoimainen. Pennut kasvavat Hyvinkäällä Tyyne-emänsä perheessä ja niillä on kaikilla jo uusi koti sovittuna.

Tänä vuonna ei taida yhtään kasvattiani osallistua rotumme päänäyttelyyn Tervakoskelle. Olen yleensä saanut eniten sinne houkuteltua junioreiden ja nuorten koirien omistajia, mutta nyt niiden luokissa on tavalliset suomalaiset näyttelytuomarit, mikä vähentää toki kiinnostusta. Avoimessa luokassa on usein koiria noin 50-60, jolloin avoimen luokan arvosteluihin menee ihan koko päivä. Enää ei kasvattieni omistajia houkuta näyttelyturistin kaltainen elämyskään, vaan moni on harmitellut erkkarin ajankohtaa. Sehän on järjestetty aina heinä-elokuun vaihteessa, jolloin helteet ovat yleensä pahimmillaan ja avoimella pelikentällä ei ole mitään varjoja, joissa voisi viettää päivää ja katsella koiria. Urikin pääsee Tervakoskelle vasta tulevaisuudessa käyttöluokkaan, se on sopivan pieni ja näppärä luokka, jonka jälkeen voi vaikka lähteä kotiin. Toivottavasti kuitenkin joskus vielä saamme sinne kasvattajaryhmänkin esille, viimeksi pari vuotta sitten Tallivahdit oli ensimmäinen ryhmä, joka ei sijoittunut, ja kaikki mitalisijat olemme kasvattajaryhmissä jo joskus voittaneet ja kasvattajaryhmiä on ollut parhaimmillaan parikymmentä kilpasilla.

Tässäpä oli taas ajankohtaisia kuulumisia ja ajatusteni tynkiä - Hoffin HAUskaa kesää kaikille!