Koirajalostus on suurimmalla osalla rotuja alkanut käyttöjalostuksella, eli koiria on jalostettu johonkin käyttötarkoitukseen mm. metsästykseen, vartiointiin ja ihmisen avustamiseen. Pohjoismaissa painopiste on ollut vahvasti metsästyskoirissa ja siinä hyvin itsenäisesti ja yksin työskentelevissä koirissa, jotka lähetetään etsimään riistaa ja omistaja sitten yrittää osua sopivasti paikalle ampumaan löytyneen riistaeläimen. Kartanoiden ja linnojen kotimaissa on jalostettu monenlaisia noutavia ja seisovia lintukoiria ja jopa kasvatettu niiden saalislintuja, joita sitten metsästetään tarkkojen etikettien mukaisesti. Vartiointiin jalostettuja rotuja on myös eri tarkoituksiin, on esimerkiksi laumanvartiointiin, yleensä lampaiden vartiointiin pedoilta, jalostettuja rotuja ja ihmisen ja hänen omaisuutensa vartiointiin jalostettuja rotuja. Ensin mainittujen suosion luulisi kasvaneen susipopulaation kasvun myötä maassamme, mutta ei se siltä penturekisteröintejä tarkastelemalla kyllä vaikuta. Laumanvartijarotuja käytetään edelleen varmastikin eniten vuoristoseuduilla, joissa laitumien aitaaminen ei ole realistista ja lampaat laiduntavat vapaana. Miinan astutusreissulla Tallinnassa seurasin ulkomaisia tv-uutiskanavia ja näin tuoreen Ranskassa tehdyn dokumentin lammasfarmareista ja susista. Ranskassa vuoristoalueella on nykyään noin 1000 sutta, eli noin tuplasti enemmän kuin maassamme. Ymmärsin että laumanvartijakoirien käyttö on siellä kasvussa, mutta toki useamman ison koiran ylläpitäminen lammaslauman vartijoina on iso kustannus ja valtio korvaakin siitä osan.

Muutama päivä sitten olin kylällämme kultapoikieni kanssa kävelylenkillä ja näin tutun metsästäjän, joka ajoi ensin autollaan ohitsemme ja sitten paluumatkallani näin hänen pysähtyneen metsäsaarekkeen reunaan. Sieltä hän otti kyytinsä ajokoiran näköisen, mutta oudon värisen koira. Kun hän sitten oli jälleen ajamassa ohitsemme, pysäytin uteliaana hänet ja kyselin koirastaan. Se oli amerikankettukoira, joka on jalostettu suurpetojen jahtiin, eikä kuulemma juurikaan välitä muusta riistasta. Tätä koiraa oli susi päässyt puraisemaankin, mutta edelleen se jahtasi niitä. Olivat olleet susien karkotushommissa naapurikunnassamme Nousiaisissa. Seuraavana päivänä uutisoitiin, että näistä susien karkotuksistakin aletaan maksamaan metsästäjille, joten näillä susiseuduilla tuolla koirakolla varmasti kysyntää riittää.

Vartiointiin, etsintään ja ihmisten avustajaksi on jalostettu myös oma rotuni hovawart. Sen alkuperäksi mainitaan vuosisatoja vanha saksalainen maatilojen vahtikoira, joka on ollut hyvä jälkikoira ja jota alettiin jalostamaan maailmansotien välillä suojelukokeen avulla palveluskoiraksi. Vähäistä jäljellä olevaa kantaa elvytettiin eniten saksanpaimenkoirilla ja omien koirienikin sukupuussa päästään working-dogin sukutauluissa noihin vuosisadan alun saksanpaimenkoiriin asti.

Käyttöominaisuuksien jalostaminen on lähes kaikissa roduissa jäänyt ulkomuodon jalostamisen jalkoihin. Sehän on paljon yksinkertaisempaa kuin käyttöjalostaminen ja sen suosio kasvoi varmaankin samaan tahtiin kuin koiranäyttelyt muuttuivat herrasväen kulttuuritapahtumasta koko kansan viihteeksi. Monien rotujen ulkomuodoissa korostui alun perin myös käyttötarkoitus, niin että metsästävän koiran piti sopivasti maastoutua tai erottua maastosta värinsä puolesta. Myös koiran rakenteessa korostui sen käyttötarkoitus erilaisina fyysisen kestävyyden tekijöinä. No nykyään on jo yleistietoa tietää, että näyttelyiden yleistymisen seurauksena koirien jalostaminen on muuttunut pelkän ulkomuodon ihannoinnin suuntaan ja siinä käyttöominaisuuksien huomioiminen on usein unohtunut. Useista entisistä käyttöroduista on jalostunut epäsopusuhtaisia friikkejä, joiden fyysisen toimintakyky on heikentynyt sairaalloisen tasolle. Harvassa ovat ne rodut, joille näyttelyjalostus on ollut hyvinvoinnin ja terveyden osalta hyödyksi, yleensähän näyttelyjalostus vain heikentää rotuja eri tavoin. Muun muassa luonteesta tiedetään, että näyttelyjalostetut koirat ovat pehmeämpiä ja passiivisempia, eli sikäli juurikin päinvastaisia kuin käyttöjalostetut, joiden suorituskykyyn jalostetaan yleensä läpivientikykyä lisääviä ominaisuuksia kuten kovuus ja aktiivisuus. Passiivinen käyttäytyminen voi olla seurausta arkuudesta tai vähäisestä kiinnostuksesta ympäristöä kohtaan, jopa kognitiivisesta heikkoudesta.

Some-jalostaminen on mielestäni jalostuksen uusi trendi, sillä mitä enemmän somessa näkyy jotain koiria sen suositummaksi ne tulevat. Some-jalostamisella luodaan erityisesti kuvin ja tarinoin myönteisiä mielikuvia vaikkapa ns. design-koirista, jotka ovat yleensä villakoiran ja jonkun toisen rodun sekoituksia. Niiden kasvattamisessa mielikuvamainonta on hyvin keskeistä, koska mitään kokeilla tai objektiivisilla arvioinneilla tutkittua tietoa ei sekarotuisista ole vastaavasti saatavilla kuin puhdasrotuisista. Jalostamiseen tarvitaan usean mieluiten vähintään 4. sukupolven tietokantoja mm. keskeisistä terveys- ja käyttöominaisuuksista ja käyttökelpoisimmillaan tietoa voi hyödyntää erilaisten jalostusindeksien avulla.  En ole kuullut, että tällaisia monen sukupolven tietokantoja olisi juurikaan sekarotuisista koirista olemassa, sillä niiden pennutus perustuu suoremmin kysyntään tai vaikkapa vahinkoastumiseen. Ainoastaan erilaiset avustajakoirat ja rekikoirat voivat olla käyttöjalostettuja sekarotuisia useiden sukupolvien ajan, mutta niiden jalostamisessa käyttötarkoitus onkin keskiössä. Niitä voisi verrata vaikkapa puoliveriratsujen jalostamiseen, jotka hevosmaailmassa ovat avointen kantakirjojensa johdosta käytännössä käyttöjalostettuja sekarotuisia ja niiden populaatio on valtava, koko maailman laajuinen. Some-näkyvyys ohjaa etenkin sekarotuisten koirien kysyntää, mutta yhä enemmän myös rotukoirajalostusta. En tiedä onko se kuitenkaan sen huonompi asia koiralle kuin näyttelyjalostaminenkaan, mutta rotukoirien käyttöominaisuuksien jalostamista se varmasti heikentää yhtä lailla.

Käyttökokeiden lisäarvo pitäisi tehdä läpinäkyvämmäksi ja tavoittelemisen arvoiseksi

Rotukoiraharrastus on Suomessa maailman suosituinta, mutta some-jalostaminen on jo alkanut sitä vähentämään. Monissa harrastuksissa rotukoirat ovat edustettuina vallitsevasti. Rodunomaiset kokeet ovat luonnollisesti tiettyjen rodunomaisten ominaisuuksien jalostamiseen kehitettyjä ja sikäli osallistuminen niihin on rotujen osalta rajoitettu.

Rotukoirien some-jalostaminen perustuu aktiiviseen näkyvyyteen. Jalostuskoirasta julkaistaan paljon laadukkaita kuvia ja edustavia treenivideoita ja pentuesuunnitelmista tehdään hyvin visuaalisesti näyttäviä mainoksia. Rotukoirilla on omia jalostusurossivustoja ja tulevien pentujen mainossivustoja. Mitä enemmän koira on näkyvillä suoramarkkinoinnin tavoin kiinnostus siihen kasvaa jo siksikin, että se tulee helposti mieleen, koska on tullut tutuksi mainoksista. Näinhän on käynyt roduille, joiden edustaja on vaikkapa ollut TV-tähtenä ja tullut tutuksi miljoonille katsojille.

Rotukoirajalostuksen ydin on erilaisissa harrastuksissa, joihin rotua on alettu jalostamaan. Harrastusten suosio perustuu tietenkin niiden näkyvyyteen sekä toki myös saatavuuteen ja yleisyyteen. Käyttökokeiden suosio on laskussa, mutta ns. viihdelajien kuten agility ja nosework, suosio on kasvussa. Jos halutaan lisätä rotukoiraharrastamista, tulisi ennen muuta vahvistaa käyttöominaisuuksien jalostamista, sillä se vaatii vielä pitkäjänteisempää tavoitteellista jalostamista kuin vaikkapa ulkomuodon tai näyttelytähtien jalostaminen. Käyttökokeiden näkyvyys, saatavuus ja yleisyys pitäisi saada kasvuun ensin vaikkapa somessa erilaisten avointen harrastusfoorumien avulla.

Myös käyttökokeiden harrastajat ovat jokseenkin aktiivisia somessa, mutta somettavat etenkin omissa harrastusryhmissään ja avoimempi ja läpinäkyvämpi sometus on selvästi vähäisempää. Suomen Kennelliitto olisi tässä avainasemassa: se voisi kampanjoida käyttöominaisuuksien puolesta selvästi nykyistä enemmän. Nyt tuntuu, että kampanjointi keskittyy rotukoiraharrastamisen ydintä, käyttöominaisuuksia, enemmän terveyteen liittyvien sisältöjen esille nostamiseen. Siihen voi olla monia syitä, jopa sekin että eläinklinikkaketjut hyötyvät varmasti eniten terveyteen panostamisesta vaikkapa kuvantamistutkimusten avulla. Se saa ne myös satsaamaan Kennelliittoon yhteistyön ja sponsoroinnin kautta. Toinen taho, joka paljon hyötyy sairauksiin keskittymisestä on tietenkin vakuutusyhtiöt ja nekin innokkaasti tekevät yhteistyötä SKL:n kanssa. Itse näen terveyden itsestään selvyytenä jalostamisessa, mutta rotuni onkin edelleen varsin perusterve ja eliniän ennuste on samankokoisten koirien vertailussa hyvä. Jos saman rodun sisällä vertaa käyttöjalostettuja ja näyttelyjalostettuja koiria, niin huomaa että käyttöjalostaminen tuo mukanaan terveyttä ja lisää rodun elinvoimaa esim. pentuekokoa. Tein tällaisen vertailun huvikseni joitakin vuosia sitten Koiranetin tietokannassa saksanpaimenkoirille, koska niiden lukumäärä on suuri ja tunnistan rodusta käyttökoirakenneleitä. Eli vertasin käyttöjalostusta harrastavien kasvattajien koiria näyttelyjalostettuihin ja pentuekoko oli käyttöjalostetuilla suurempi ja myös luuston terveys selvästi parempi. Eliniän vertailu olisi vaatinut yksittäisten koirien poimimista kuolinsyytietokannasta, minkä vuoksi en sitä enää jaksanut tehdä.

Lopuksi

Minulta on kyselty, että miten kävi niille rotujärjestölle tekemilleni ehdotuksille. No eihän niistä mitään seurannut, mitä toki osasin odottaakin. Ei meidän rodussamme ole ollut mitään systemaattista panostamista jalostukseen vuosikymmeniin. Ei järjestetä jalostustarkastuksia, eikä olla kehitetty mitään kasvattamista palvelevia rakenteita. Kasvattajapäiväkin on vain noin viiden vuoden välein, kun täytyy hyväksyttää uusi jalostuksen tavoiteohjelma (JTO) Kennelliiton vaatimuksesta. JTO:ssakaan ei yleensä tehdä mitään tavoitteellisia parantamiseen liittyviä muutoksia. Antaa kaikkien kukkien kukkia ajattelu ei tietenkään lisää mitään laatua rotuun, mutta toki se helpottaa kasvatusharrastusta, kun ainoana jalostusvaatimuksena koiralle on vain vähintään C-lonkat ja kerran pitää olla käynyt näyttelyssä.

Meillä on Tallivahdin talvitottikset jo puolivälin ohittaneet ja vielä on mukavasti harrastusintoa porukallamme. Urin purutreeneissä alkaa hallikausi olla myös puolivälissä ja se on selvästi kasvamassa teinistä aikuiseksi urokseksi, minkä huomaa treeneissäkin. Nyt alkaa jännitys tiivistyä myös pentuerintamalla, sillä viemme Miinan tiineysultraan ensi torstaina. Pentuja odottaa ennätysmäärä ennestään jo Tallivahdin omistavia ja sen lisäksi monta ensimmäistä Tallivahtiaan haluavaa. Pitäkää peukkuja, että W-pentuja näkyisi ultrassa ja mieluiten useita!!!