05.09.2026

PENTUSUUNNITELMAT PÄIVITTYIVÄT nyt maanantaina, sillä Vimma kävi ultrassa ja valitettavasti siellä ei näkynyt pentuja. Vimmalle, FCI-IFH2 HK1 (A) FCI-BH Tallivahdin Raubtier, tullaan etsimään uusi sulhanen ennen sen seuraavaa juoksua ensi kesänä.Seuraavat kaksi pentuettani olen jo valmiiksi suunnitellut ja jospa nyt suunnitelmani toteutuisivatkin vaihteeksi jo heti ensimmäisellä kerralla.

PENTUSUUNNITELMAT PÄIVITTYIVÄT nyt maanantaina, sillä Vimma kävi ultrassa ja valitettavasti siellä ei näkynyt pentuja. Vimmalle, FCI-IFH2 HK1 (A) FCI-BH Tallivahdin Raubtier, tullaan etsimään uusi sulhanen ennen sen seuraavaa juoksua ensi kesänä. Vimmallahan on ollut juoksut noin vuoden välein, mikä on muita koiraharrastuksia ajatellen hyvä mainoslause, mutta kasvatusta ajatellen homma etenee ns. pitkissä piuhoissa.
Seuraavat kaksi pentuettani olen jo valmiiksi suunnitellut ja jospa nyt suunnitelmani toteutuisivatkin vaihteeksi jo heti ensimmäisellä kerralla. Seuraava Tallivahdin pentue on suunnitelmissa Saagalle, FCI-BH Tallivahdin Souverän, jonka juoksun pitäisi alkaa marraskuussa. Saagan kanssa lähdemme Etelä-Saksaan treffeille FCI-IGP2 SPr2 FCI-BH Fredo vom Tübinger Tor uroksen kanssa. Sillä on nyt keväällä syntynyt ensimmäiset pennut Saksassa. Fredon kasvattajat ovat tunnettuja saksalaisia RZV:n palveluskoirahoffien kasvattajia ja Fredon omistajat ovat myös kokeneita hoffikasvattajia, joilla on ollut 5 pentuetta 1994-2008. Fredo on heidän kuudes hoffinsa ja kaikkien aiempien koiriensa kanssa he ovat tehneet ylimmän luokan tuoksen suojelussa ja neljän kanssa myös ylimmän luokan koetuloksen erikoisjäljellä. Fredon kanssa on suunnitteilla suorittaa IGP3 luokan koe nyt lokakuussa. Heillä on siis paljon hyvää kokemusta hoffeista ja ymmärtävät hyvin myös palveluskoiraominaisuuksien päälle. Saaga asuu Pyhtäällä, eli Kotkan lähellä ja aloittelee myös palveluskoirauraansa emäntänsä Sikke Järvisen kanssa. Saaga on täysin terve HD-A, ED-0, LTV-0, VA-0 ja se sai kesällä hienot luonnetestipisteet 205 p, joissa näkyi hyvin sen vahvuudet avoimuus, rohkeus, tasapainoisuus ja vilkkaus.
Keväällä 2027 astutusvuorossa on sitten sysimusta Sysi, eli Tallivahdin Schönheit, jonka seuraava juoksu pitäisi olla maaliskuussa. Sysi asuu Turussa ja sille löysin uroksen vähän lähempää - Puolasta. Uros on PL GCH PL CH PL JCH FCI-SAR MT2 Modig Unalome, joka on jalostustarkastettu Berliinissä ZTP:ssä, joka on hovawarteille vartavasten laadittu saksalaisen maailman suurimman ja vanhimman rotujärjestön RZVn jalostustarkastus, jossa painopiste on palveluskoiraominaisuuksissa, eli koiran avoimuudessa, rohkeudessa ja toimintakyvyssä eri tilanteissa. Rassezuchtverein für Hovawart Hunde, eli RZVn jalostustarkastuksiin olen oppinnut luottamaan vuosien saatossa jopa niin paljon että viime kesänä matkustimme Saksaan ja nuorin uroksemme Uri 2 v suoritti tuon ZTPn siellä. Modig on vuoden sisällä suorittanut isäntänsä kanssa kansainvälisen pelastuskokeen Mantrailing kaikki luokat, eli se on myös ylimmän koeluokan tuloksen tehnyt käyttökoira. Mantrailing (SAR-mantrailing) eli yksilöllisen ominaishajun perusteella tapahtuva ihmisen jäljestys on virallinen kansainvälinen pelastuskoirakoemuoto (FCI-SAR), joka otettiin Suomessa käyttöön 1.1.2026 alkaen. Modig on varsin luontainen lahjakkuus tällä ns. ID-jäljellä, joka on tosiaan lajina tullut vuoden alusta myös Suomeen. Modigin suvussa on paljon RZVn koiria, mikä minulle viestii siitä, että jalostusta on tarkkaan suunniteltu ja on tavoiteltu juurikin käyttöominaisuuksia. Sysi on varsin energinen ja Modig on vähän rauhallisempi ja todennäköisesti tästäkin pentueesta löytyy sitten valinnanvaraa juurikin energisyyden osalta. Myös Sysi on hyvin terve: HD-A, ED-0, LTV-0, VA-0 ja sekin oli kesällä luonnetestissä saaden hienot pisteet 188 ja testissä näkyivät hienosti myös Sysin vahvuudet: avoimuus, rohkeus, kovuus ja taisteluhalu, Sysihän kävi pikkutyttönä myös maalimiehen kanssa leikkimässä ja sillä on erityisen voimakas puruote, mikä suojeluharrastuksessa olisi varmasti yksi sen vahvuuksista. Molempien sisarusten testeistä löytyy videoita niiden working-dogin seinällä.
Sukutauluhan aina kertoo parhaiten sen, mitä koiraan on yritetty jalostaa, joten meikäläinen on aina tutkinut eniten sukua, kun olen puolisoita nartuilleni valinnut. Käyttöominaisuudet olen saanut vakiinnutettua koirakantaani jo niin hyvin, että monet kokeneet koiraharrastajat osaavat jo kysyä lupaavien palveluskoirahoffien omistajilta, että onko tämä Tallivahti. Toki olen jo itsekin harrastanut pk-lajeja intohimoisesti ja tavoitteellisesti yli 20 v ja tunnen jo pk-harrastajia ympäri Suomea ja myös ulkomailta varsin paljon.

Näissä Working-dogin sukutaulujen kuvakaappauksissa näkyy yhdistelmät tarkemmin ja working-dogissa on kaikenlaisia kuvia ja videoitakin koirista, joten sieltä saa hyvin lisää tietoa. Näistä tulevista pentueista kiinnostuneiden toivon kirjoittavan minulle sähköpostitse miksi haluavat vahtivan palveluskoiran, millaisia koirakokemuksia ja millaisen elinympäristön voisivat Tallivahdilleen tarjota. Priorisoin aina vaan tavoitteellisia käyttökoiraharrastajia, eli sekä palveluskoira että pelastuskoira-harrastajia, koska tavoitteellinen kokeeseen johtava harrastaminen on käyttökoirajalostuksen ydinasia. Noin kolmasosa kasvateistani on tavoitteellisilla harrastajilla, kolmasosa erilaisten maatilojen vahtikoirina ja loput tavallisissa koirarakkaissa perheissä. Kaikki pennut myyn toki aina ensisijaisesti parhaiksi ystäviksi. Sähköpostiosoitteeni on minna.tapojarvi @ tallivahdin.fi

 
Takaisin