Keskiviikko 14.5.08 oli yksi koiraharrastukseni surullisemmista päivistä. Sain aikaisin aamulla järkyttävän puhelinsoiton: yksi pikkuisista E-pennuista, Tallivahdin Edelstein eli Alma Salosta, oli sairastunut vakavasti. Se oli ollut edellisen päivän syömätön ja illalla sen maha oli turvonnut valtavasti ja se vietiin Turkuun päivystävälle eläinlääkärille, joka kehoitti viemään pennun Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen korkeakoulun eläinsairaalaan lisätutkimuksiin heti aamulla. Olin sattumalta tuolloin Vantaalla työmatkalla ja pääsin mukaan Alman, emäntänsä Pirkon ja perheen tyttären Lauran kanssa eläinsairaalaan.

Alma esitutkittiin ja meille kerrottiin heti, että sen ennuste on huono. Se jäi sisälle lisätutkimuksiin ja me menimme odottelemaan ja syömään läheisen Prisman ravintolaan. Noin klo 13 aikaan eläinsairaalasta soitettiin: Alman sydän oli pettänyt, molemmat läpät vuosivat ja etukammiot olivat laajentuneet, eikä mitään ollut tehtävissä. Eläinlääkäri suositteli ruumiinavausta, koska he eivät osanneet sanoa, mikä sydämen pettämisen oli aiheuttanut. Alman maksa ja muut sisäelimet olivat normaalit. Alma painoi tuolloin saman verran kuin pentuesiskonsa ja oli kasvanut ihan samassa tahdissa kuin muut. Lähdimme itkusilmässä hyvästelemään Almaa.

Eläinlääkäri kertoi meille vielä uudelleen Alman sairaudesta ja että sen ainoa mahdollinen pelastuskeino olisi uusi sydän, mikä on käytännössä mahdoton. Alma seisoi väsyneenä toimenpidepöydällä ja oli hyvin totinen ja vain vähän häntäänsä heilutteleva pikkupotilas. Hyvästelimme sen ja se nukutettiin ikiuneen. Sovimme, että Almalle tehdään ruumiinavaus, jotta syy selviäisi, mutta sen tulosten saamiseen menisi arviolta kaksi kuukautta.

Sen surullisen keskiviikon muistan aina ja monille tutuille lähettämääni suruviestiin tuli runsaasti osanottoviestejä Alman perheelle. Laitoin samaisen surutekstarin myös pentueen luovutusvaiheessa tarkastaneelle pieneläinten erikoiseläinlääkärille. Hän soitti ja muistelimme pentujen luovutusta edeltänyttä tarkastustilannetta ja mm. että pennut olivat olleet aika rauhallisia ulkoiltuaan juuri sitä ennen, eikä mitään häiriöääniäkään ympäristössä ollut. Hän oli mielestään kuullut hyvin kaikkien sydänäänet, eikä kenelläkään ollut mitään epäilyttävää sydämessä. Koska hän on työuransa aikana kuullut useita letaaleja, kuolemaan johtavia sydänvikoja jo aivan pikkupentuvaiheessa sekä koirilta että kissoilta, ajatteli hän, että mikäli primääri syy olisi ollut sydänvika, olisi hän luultavammin sen silloin jo havainnut. Hänkin alkoi epäillä, että sydämen pettäminen olisikin sekundäärinen, eli joku muu kuin rakenteellinen vika olisi sen aiheuttanut. Tällaisia muita syitä voisi olla esim. virus-sairaudet. Näin pienillä pennuilla oma vastutuskyky on vielä hyvin heikko ja emän suoja-aineet ovat jo elimistöstä lähes täysin hävinneet. Kesän lopulla sitten saamme toivottavasti lisätietoa siihen, mikä oli Alman kuolinsyy.

Alma ehti elää vain 11,5 viikkoa, mutta siinä ajassa se ehti jo loikata moneen sydämeen ja muistoihin ikiajoiksi. Kiitos kaikille myötätunnostanne ja lämpimistä ajatuksistanne ja voimia Pirkolle, Lauralle ja muille Alman perheenjäsenille edelleen !