VAROITUS: Tämä tarina on pitkä, ehkä jo liian pitkä, mutta kirjoitin sen kumminkin. Jaoin sen väliotsikoihin hätäisempiä lukijoita helpottamaan.

Johdanto
Jännitys tiivistyi jo viime viikolla, kun kuulin, että meidän ensimmäiseen PAJÄ3-kokeeseen, AKKEN kokeeseen Raisioon oli ilmoittautunut 24 koirakkoa, joista 10 parasta pääsisi tottiksen perusteella maastoon. Ilmoittauduin toiseksi viimeisenä päivänä ja olin 8s ilmoittautuja. Siinä vaiheessa TKK:n ilmoittautumisia vastaanottanut herrasmies vähän ihmetteli osallistujien vähäistä määrää, kun yleensä on kuulemma ollut noin 25 koirakkoa paikalla. Totesin iloisesti, että ”ei se meitä haittaa, hih-hii!”. No viikko sitten tuli sähköpostia ja samalla meitsille myös suorituspainetta, kun koirakkoja olikin tuo 24. Mullehan ja tietenkin siinä sivussa myös Sissille tuo tottis on ollut sen heikoin lenkki… Olen aina itse saanut aika tavalla pyyhkeitä tuomareilta, joita en ole täällä edes viitsinyt kaikkia mainita – koira on ollut aina suunnilleen ”ihan mukava ja vireensä säilyttävä”.
Jos joku muistelee viime tarinoinnistani, niin meidän ei pitänyt edes mennä kokeeseen kun vasta syksyllä, kun ensin piti treenata ja viisaita oppejakin saada. Mutta kilpailuvietti vei emännän niin kovin mennessään, että pakkohan sitä oli kokeilla, kun koe kerta järjestettiin vain 10 km päässä kotoa. Ennen ilmoittautumista kävin tietty kisakentällä vetämässä tottiksen kokonaisuudessaan läpi ja hyvin normaalistihan se kulki, kuten sitten kulki kisoissakin.

Kokeen kulku ja tottiskarsinta
Koetta käytiin samanaikaisesti kahdella kentällä ja päätuomari oli Kimmo Suomi, joka oli myös meidän tottistuomarimme ja jälkituomari. Toinen tottistuomari ja esineruudun tuomari oli Kalevi Levänen. Paikalle saapui 22 koirakkoa ja aamulla kuulimme, että jälkiä tulee olemaan varmuuden vuoksi 11, jos sattuu tulemaan tasapisteitä ja sitten vielä lisäksi varajälki. Jos tulisi enemmän kuin kaksi samalla pisteellä juuri karsintarajalle, arvottaisiin niistä metsään pääsijät.
Saimme arvonnassa numeron 13 ja se oli toisella kentällä aloittavassa parissa. Nyt onnekseni kuitenkin tuomarit linjasivat arvostelunsa 1 ja 2 koirakoilla, jotka suorittivat parina omat suorituksensa ennen kuin toisella – meidän kentällä – alkoi suoritus. Tässä ”näin tuttujen kesken” voin paljastaa, että olin lukenut sääntökirjaa nyt mielestäni vähän aiempaa enemmän ja ilmeisesti valitettavasti tapani mukaan varsin valikoiden, sillä voittaja-luokan koirakoiden suorituksia en ollut aiemmin tosissani seurannut ja niiden suorituksiin perehtynyt. Aamulla, kun saavuin koepaikalle, ihmettelin kuinka suojelussa käytettävät maalimiesteltat olivat siellä paikallaolossa. Naislogiikallani järkeilin, että voi sentäs, paikalla olevan koirakon ohjaaja on piilossa. Sitähän me ei oltu Sissin kanssa harjoiteltu. Eka koirakon suorituksessakin huomasin sittemmin ihmeellisen jutun: jäävissä liikkeissä maahan meno kuului tehdä juoksusta! JEEE! Sitäkään emme olleet harjoitelleet. Tämä PAJÄ3-kokeeseen lähtömme jo näin alkukaudesta oli siis täysin mallia ex tempore, millä oli suuri riski kostautua ja siihen hävisi meikäläisen tulospaineet…
Saimme pariksemme komean mustaterrieri multivaliouroksen isäntänsä kanssa ja me blonditytöt saimme kunnian aloittaa kentällämme päivän kokeet. Siitä sitten vaan kävelemään. Pitkä seuraaminen meni hyvin ja henkilöryhmäkään ei nyt Sissiä houkutellut vaan etenimme normaalisti, tulos hyvä. Jäävistä liikkeistä istuminen on se heikoin lenkkimme ja istutan nykyään Sissiä käskystä joka välissä mm. ennen kuin aukaisen ulko-oven ja päästä sen pihalle naapurin lampaita vahtimaan. Se on silti vielä heikoin lenkkimme ja odotin että se jäisi seisomaan. Kääntyessäni takaisin hymyni vain leveni, kun Sissiäinen istui. Liikkeestä maahan meno (ensin kävellen valmisteleva osuus sitten juoksua 10 askelta ja maahan käsky emännän jatkaessa matkaa juosten vielä n 30 askelta). Sen teimme näin siis ekakertaa kokeessa ja se meni kanssa vähintään hyvin tai jopa erittäin hyvin. Liikkeestä seisominen juoksusta meni taas oikein hyvin. Tarkkoja arvosteluja en enää muista, mutta ainakin suunnilleen näin.
Sitten tuli sileän nouto. Eilen, kun kävin tekemässä kenraaliharjoitusta, Sissi innostui käpälöimään ja leikkimään tuon ison 2kg:n kapulan kanssa. Se kantaa kapulan aina treeneistä kentältä autolla, kuten suojelukoira hiha-aarrettaan… No kokeessa se kuitenkin vain taas murisi kapuloille, eikä onneksi käynyt käpälöimään ja heittelemään niitä. Hypyt ovat vahvuutemme ja ne menivät käsikirjoituksen mukaan erittäin hyvin arvosanoin. Jännittävä hoffimainen oivallus tuli sitten lopussa eteen käskyssä. Mustaterrieri oli poistunut takaoikealle ja lähetin Sissiliskon matkaan ja – se juoksi suoraan iloisesti laukaten urosten paikallaolopaikalle. No sinne sitten käskin sen makaamaan ja vähän taas nauratti. Liike meni puutteelliseksi vaikka se etenikin hyvin laukaten ja meni maahankin, suunta oli kuitenkin liian vinosti eteenpäin. (Jälkeenpäin hokasin, että itse olen tahattomasti harjoitellut jotain tuon kaltaista liikettä. Treenaan nimittäin tottista usein kolmen koirani kanssa vuorotellen ja kaksi muuta odottaa aina paikallaolossa, jonka Sissi hyvin osaa. Kotonakin kun sen vuoro loppuu se juoksee iloisesti laukaten toisten viereen paikalla oloon, HEH! Näin siis kävi nyt kokeessakin!) Paikalla olo meni ihan mallikkaasti, vaikka olinkin nyt eka kertaa piilossa. Siinä ainoa virhe on se, että Sissi-hätähousu aina nousee istumaan ennen kuin ehdin antaa käskyä. Tätä siis treenaamme nyt jatkossa, mutta se on helppo juttu treenata.

Tottiksemme lopputulos
Tuomari tykkäsi Sissistä, vaikka toivoikin, että se olisi vielä enemmän keskittynyt asiaansa: Sissi oli kuulemma ehtinyt katsella maisemia ja naapurikentänkin tapahtumia, vaikka tekikin hommia ihan mallikkaasti ja vauhdillakin. Lopputulos suunnilleen sellainen, mitä olen ajatellutkin meille tavalliseksi pistemääräksi 82. Siitä tulikin sitten päiväni maastoon pääsyn alaraja ja meidän kanssamme tuon pistemäärän jakoi peräti 3 koirakkoa. Viimeiseen pariin asti sain kuitenkin jännittää, että ratkaiseeko arpa lopullisen maastoon pääsymme, mikä olisi ollut todella ikimuistoista.

Opettavainen maastoharjoitus
Maastot olivat Paimiossa samoissa metsissä, joissa näillä näkymin on ensi vuoden 2010 SM-jälkimaastot. Saimme jäljen numeron 5. Jana meni meillä tosi surkeasti. Sissi otti jäljen noin 5 m janan alusta ja ajoi sitä niin vakuuttavasti että lähdin perään, johon tuomari sanoi, että takaisin janalle. Kun tulin takaisin janalle, ajattelin että se oli ottanut takajäljen, mitä se ei ole ennen tehnyt. Sissi ajatteli kanssa jatkaa toiseen suuntaan ja sieltähän lennähti ilmaan koppelo. En ollut vieläkään palautunut siitä sorsa-seikkailustamme ja ajattelin, että tähän se sitten kosahti. No menimme jotenkin räpiköiden vähän eteenpäin janalla ja sitten Sissi sai oikean jäljen ja se oli sitten menoa. Eka kulma meni hyvin ja sen perästä tuli 1. keppimme. Sitten tuli piikki oikealle ja muita zorro-mutkia. Siihen sekosimme sitten lopulta. Yritin taasen päästä sieltä jotenkin pidemmälle ja koittaa onneamme, mutta se ei onnistunut. Kaikki jäljet olivat saman muotoisia ja samoihin shigaaneihin jäi kaksi muutakin koirakkoa. Saimme lopussa tutkia jälkikaavioita tuomareiden hyvien vinkkien saattelemana. Siinä oli mm sen eka piikin jälkeen noin 75 askelta ja kulma, sitten 125 askelta ja taas terävä kulma ja taas joku 125 askelta ja kulma. Kolme koirakkoa oli onnistunut niissä jotenkin onnenkantamoisella kulmat suoriksi oikaisemaan ja niiden jälkeen olikin sitten tavallisempaa laatikkoa ja pitkää suoraa. Siellä Z-keskellä oli sitten yksi keppi. No taas pyörittiin siellä metsässä liki maksimiajan n. 40 min ennen kuin luovutin ja onnistuimme löytämään takaisin autolle. En ollut hoksannut ottaa mukaani kompassia, mikä yleensä on voittajajäljellä hyvä turvavaruste ja sikäli oli onni, että auto löytyi.

Lopputuloksia, lohduttelua ja jälkipuintia
Tuomarimme lohdutteli, että päivän tihkusade ja hyvin kostea metsäpohja tekevät jäljestä monta metriä leveän hajubaanan ja koskapa olimme ajaneet taas vaan pääasiassa vanhempaa n. 3h peltojälkeä oli tuo tuore leijuva jälki Sissille uusi kokemus Z-mutkineen päivineen. Kun esineruutukin meni vielä oppirahojen puolelle (opin, että koira kannattaa myös kakattaa näin pitkän päivän aikana ennen juoksusuorituksia), ei meidän maastoilla tänään ylpeillä: eka keppi 20, janasta 10 ja yhdestä esineestä 12.
No ehkä kuitenkin parempi näin, että tuo tottis meni tuolla tavalla ja emäntäkään ei saanut siitä lainkaan moitteita. Jatkossa ei enää pelota nämä tottis-karsinnatkaan samalla tavalla kuin aiemmin, sillä normisuorituksellamme metsään pääsy on mahdollinen. Ja parhaat koevuotemme ovat vasta tulossa.

Kokeen voitti sama labbisuros, joka oli kanssamme Rengossa jälkikokeessa, mutta siellä vasta 1-luokassa koularoitui siis kuukausi takaperin. Tämä uroslabbis on vasta 1,5 v ja aivan todellinen pk-tykki: 283 pistettä ja JK3 1-tulos! Upeaa katsottavaa. 275 sai sp ja 270 bp, sitten pari koiraa sai vielä 2-tuloksen. Kaikkiaan tulostaso oli siis hieno. Mukana kokeessa oli myös harvinaisempia pk-koiria, kuten jo mainittu mustaterrieri ja briard, mutta ne eivät valitettavasti päässeet maastoon.

Jälleen jäi todella mukava fiilis ja sain oikein hyviä vinkkejä useammaltakin paikalla olleelta koetuomarilta lopussa, kun odottelimme kokeen päättymistä. Olen muun muassa jo ehtinyt itsekseni katua sitä, että opetin Sissille sivulle-käskyn suoraan edestä kääntyen, jolloin se aina hyppää naamaani asti ja saattaa tassuilla läästiä minua innoissaan. Kyselin kannattaako minun vaihtaa se takaa kiertäväksi koiraksi ja jos se sitten kiertelee hoffimaisesti hieman maisemia samalla katsoen, niin kummasta hyppimisestä vai hitaasta kiertämisestä menee enemmän pisteitä. No tuomarimme siinä vastasi, että toistuvana virheenä siitä ei kokonaisuudessaan sakoteta kuin1-2 pistettä. Hänen mielestään hyppäävä koira on kuitenkin innokkaamman näköinen ja se vaikuttaa suorituksen yleisvaikutelmaan myönteisemmin, kun takaa häntä pystyssä arvokkaasti ja usein myös hitaasti tepsuttelu. Hän meinasi, että yleensä tuo pomppiminen vähenee koiran varttuessa ja näin uskon itsekin, enkä siis käy opettelemaan uutta sivulle tuloa, mikä laiskaa tottistelijaa taas helpottaa… Ehkä tuo pomppiminen jopa auttaa vireen ylläpidossa ja olisi sikälikin hyväksi. 

Treeni-intoa kaikille lukijoille myös lomien aikana!

t. Minna ja jälkikoira Sissi