26.07.2009

Tallivahdeilla mahtava menestys rodun päänäyttelyssä - 4 luokkasijoitusta ja BIS2 KASV!

Tämän vuotiseen hovawarttien päänäyttelyyn Tervakoskelle oli jo ilmoittautunut ennätyksellisesti 10 Tallivahtia, joista peräti 4 sijoittui luokassaan! Tallivahteja oli mukana jokaisesta pentueesta ja kaikkiaan 5 sai laatuarvion erinomainen ja 5 erittäin hyvän! Onnistumiselle jotain mittasuhteita voi kuvitella, kun huomioi, että päänäytelyssä hoffeja oli paikalla jälleen yli 250 yksilöä. Sokerina pohjalla oli nuorten luokan voittajan Emanzen voittama varasertifikaatti ja Tallivahtien ihanan blnodinartturyhmän BIS2 KASV sijoitus!

Seuraavassa vielä yksilöittäin koirien tulokset: Tallivahtien huima menestys alkoi jo heti ensimmäisenä esiintyneen koiran kohdalla: nuorten narttujen luokassa esiintyi kultatyttö Emanze, joka voitti luokkansa ERI1! Luokan tuomari oli Jana Svobodova Slovakiasta. Junioriluokat tuomaroi Maria Kerekes Unkarista ja hän sijoitti sekä urosten että narttujen luokan toisiksi merkkiväriset sisrukset uroksen Edelmann ERI2 ja nartun Eminent ERI2. Myös blondisisko Englein sai häneltä erinomaisen laatuluokituksen ERI. Valioluokan nartut tuomaroi saksalainen Margit Bothur ja hän sijoitti luokan toiseksi Cremefarbenin ERI2. Kaikki avoimen luokan koirat saivat tulokset erittäin hyvä ja näytillä olivat nartut Anemone, Bildschön ja Capriole sekä veljekset Camper ja Cowboy. Avoimen luokan nartut tuomaroi Elisabeth Dietschi Sveitsistä  ja urokset Jan De Gids Hollannista. Kaikki tuomarit ovat rotumme erikoistuomareita ja sanelivat jokaisesta koirasta näkemyksiään aina arviointilomakkeen viimeisen rivin loppuun asti.

Päivän loppuhuipennuksessa jaettiin paras narttu ja uros kehässä yhteensä 3 sertifikaattia ja niistä kilvoitteli kaikkien luokkien 4 sijoittunutta koiraa. Emanze teki Tallivahtien historiaa ja voitti ensimmäisen varasertifikaattinsa komeasti päänäyttelyssä Elisabeth Dietschin kädestä! Tunnelmamme oli jo silloin katossa ja lisää löylyä vain oli tulossa! Esitimme jälleen kasvattajaryhmän ja olin jo yli pitkään, ehkä vuoden verran, haaveillut kultatyttöjen ryhmästä ja nyt se toteutui ensimmäistä kertaa! Bildschön, Cremefarben, Eminent ja Englein muodostivat ihanan ja tasaisen nartturyhmän, josta tuomari Margit Bothur tykkäsi oikein paljon. 9 kasvattajaryhmän joukossa sijoituimme lopulta toisiksi, eli BIS2 KASV, mikä oli Tallivahtien ensimmäinen päänäyttelyn kasvattajaluokkasijoitus! Päivä oli niin huikea aina alusta viimeiseen koitokseen asti, että kasvattajana en voi muuta kuin halata ja kiittää suuresti erityisesti kaikkien näyttelyyn osallistuneiden kasvattieni omistajia ja kaikkia meitä peukuttaneita joogalentäjiä - HYVÄ ME! TÄSTÄ VOI OLLA JOPA VAIKEA PARANTAA...

Takaisin