03.07.2010

Tallivahdit sijoittuivat hienosti hoffien vuoden 2009 pk- ja kasvattajatilastoissa

Kun avasin uunituoreen Hovawartti 2/2010 lehden olin yllättynyt ja hyvin iloinen, sillä Tallivahdin kennel teki 9-vuotisessa historiassaan jälleen pari ennätystä!  

Vuoden 2009 tulosten perusteella Tallivahdin Cremefarben oli Vuoden 2010 PK-Hovawart tilaston 8./10, eli kaikista palveluskoirakokeissa kisanneista suomihoffeista (N n. 55) tulosten perusteella sijalla 8. Sissistä tuli ensimmäinen Tallivahti, joka on päässyt 10 parhaan pk-hoffin listalle. Varma veikkaukseni kuitenkin on, että tällä listalla pääsimme näytöissä vasta hyvään alkuun :-D! Tallivahdeista palveluskoirakokeissa vuonna 2009 kävivät Abendrot, Augenweide, Busenfreundin ja Cremefarben. 

Toinen historiallinen asia oli rotumme kasvattajien näyttelytilaston sija 4./10 vuoden 2009 kaikkien koirien näyttelykäyntien perusteella. Suuri osa 13 näyttelyssä käyneen Tallivahdin yhteensä 31 tilastokäynneistä tuli rotumme päänäyttelystä Tervakoskelta, mutta muutama koira pistäytyi viime vuonna useammassakin näyttelyssä. Pisteitä kertyi ROP+VSP sijoituksista (Tallivahdeilla yht. 2) ja ERI+EH laatuarvioista, joita Tallivahdit saivat 29/31 näyttelykäynnistään, eli 93,5%. MAHTAVAA JA KIITOS kaikille kasvattiemme omistajille hienosta yhteisestä näytöstä!

Yksi erikoisen hieno tähän astinen saavutus on mielestäni se, että vielä ei koko lyhyen historiamme aikana yksikään Tallivahti ole saanyt näyttelyistä HYLättyä tai EVA, eli olisi ollut jotenkin rotumääritelmän vastainen luonteensa tai ulkomuotonsa perusteella tai ei olisi voitu arvostella vaikkapa ontumisen vuoksi! :-D Siitä erikoiskiitos taitaville Tallivahtien omistajille!

Takaisin