14.07.2010

Sissi synnytti 7 ihanaa hoffin nuppusta!

Sissi täytti jälleen unelmani ja synnytti tänään 7 ihanaa pienokaista. Isähän niillä on upea urho Sauerlandista, Saksasta Cid vom Alten Schulweg. Pentue vanhempineen on esitelty tarkemmin Pentu-uutiset!-saitilla. Nuppusten sukupuoli ja värijakauma oli jälleen melko tasainen: 2 kultapoikaa ja 2 kultatyttöä, 2 merkkaripoikaa ja 1 merkkarityttö. Eli meilläpäin on aivan ihana pentukesä tiedossa syyskuun alkuun asti!

Meidän eloamme jää ilostuttamaan yksi poika ja sen lisäksi 2 poikaa ja kaikki 3 tyttöä ovat jo alustavasti varattuja. Eli vain yksi poika olisi näillä näkymin vailla hyvää kotia ja mieluiten jälkeen hurahtanutta mukavaa omistajaa.

Otan kuitenkin mielelläni sekä urosta että narttua haluavan yhden varauksen varalle, jos joku nyt varanneista ei pystykään pentua ottamaan tällä kertaa. Tallivahtien varaustilanne on koko ajan kehittynyt siihen suuntaan, että nyt jo ensi vuoden pentueessamme on varauksia, eli kannattaa todellakin olla hyvissä ajoin liikkeellä :-)

 

Takaisin