25.07.2010

Anemone oli luokkasijoituksellaan Tallivahtien tähti Tervakosken päänäyttelyssä

BH Tallivahdin Anemone, eli naapurin Ronja, oli 15 veteraaninartun joukossa loistavasti kolmas ja sai laatuarvion erinomainen saksalaiselta Ines MIrbachilta. Ronja oli näin selvä Tallivahtien tähti tänä vuonna rotumme päänäyttelyssä Tervakoskella, joka oli 280 hoffin voimalla jälleen maailman suurin hovawart-näyttely. Muut Tallivahdit esiintyivät avoimessa luokassa ja saivat erittäin hyvät laatuarviot. Esillä olivat veljekset Camper ja Cowboy , joita arvioi saksalainen Gisbert Langheim. Siskosten Emanze, Eminent ja Englein tuomari oli Tapio Eerola.

Kasvattajaryhmämme koostui nartuista merkkaritytöistä Anemone ja Eminent ja kultatytöistä Emanze ja Englein. Kaksiväristä ryhmää ei tuomari Sasha Bonde-Henriksen tänään mittelöissä palkintosijoille nostanut, mutta jo edustusryhmän kokoonsaaminenkin oli jälleen aivan ihanaa ja kunnia-asia!

Kultatytöt Emanze ja Englein pääsivät vielä isänsä KANS & FI MVA VK2 Hayaklause Fidaton jälkeläisryhmään kahden mustan nuoren uroksen kera. Tämä Oton jälkeläisryhmä sijoittui komeasti neljänneksi ja näin kultatytötkin saivat pokaalit muistoksi edustamisestaan.

Tervakoski viikonloppu alkoi jo lauantaina rotumme tottelevaisuusmestaruuskisalla, johon osallistui noin 40 hoffia. Siellä toko-debyyttinsä teki päivän ainoa Tallivahti BH Tallivahdin Eminent ja emäntänsä Maarit. Koirakko sai alokasluokassa 2-tuloksen pisteillä 140/200. Paljon onnea ja treeni-intoa myös jatkoon Huldalle ja Maaritille!

JÄLLEEN KERRAN OIKEIN PALJON KIITOKSIA KAIKILLE IHANILLE TALLIVAHDEILLE MAHTAVINE OMISTAJINEEN! TE TEITTE JÄLLEEN TERVAKOSKEN VIIKONLOPUSTA IKIMUISTOISEN! ERITYISONNITTELUT SANNA-SISKOLLENI JA IHANALLE RONJALLE, JOSTA TULI KOMEASTI 10S PÄÄNÄYTTELYSSÄ LUOKASSAAN SIJOITTUNUT TALLIVAHTI!!

Takaisin