Tallivahtien mahtava kisakausi paranee vaan: Sissistä tuli tänään rotumme jälkimestari Haminassa. Saimme myös meidän ensimmäisen voittajaluokan koulutustunnuksen ja makeinta oli, että sillä tuli myös rotumestaruus. Hoffeja oli mestiksissä 30, joista jälkikoiria 22, joista voittajaluokassa peräti 10.

Lähdimme Sissin kanssa klo 500 kotoa ajelemaan kohti Haminaa ja kurvasimme kisapaikalle noin 815. Koe alkoi klo 9 ja voittajaluokan jälkikoirakot aloittivat jäljellä. Ratamestarimme kertoi aamun puheessaan, että PAJÄ3-jäljet ovat vaativia ja SM-kokeen tasoisia. No siitä sitten jännitys alkoi tiivistyä.... Saimme Sissin kanssa jäljen nro 4. Letkassa ajelimme tavan mukaan muutamien kilometrien päähän jälkimetsiin ja meidän jälkemme lähtöajaksi tuli klo 10.11. Janamme oli hakkuuaukean reunassa ja heti sen alusta noin 10 metrin päästä meni jälki. Sissi haistoi jäljen jo janan päästä, mutta jäljesti kuono maassa kohdalle asti, teki muutaman metrin tarkistuksen takajäljelle ja lähti ajamaan jälkeä risukasojen keskelle. Pelkoni toteutui - jälki meni sinne hakkuualueelle... Se on tällaiselle tätiharrastajalle, jonka polvi on operoitu kaksi kertaa aikamoinen haaste ja kompuroin perässä minkä pystyin. Ensimmäinen keppi oli hyvin lähellä ehkä 100 m janalta, sitten tulikin heti piikki ja vielä toinenkin. Jäljen alku karsi kyllä kokemattomammat ja epätarkat koirat jo kättelyssä. Seurasin kiltisti Sissiäni, joka ajoi FH-koiran tyyliin aivan jäljen päällä, sillä välillä näin aina jäljentekijän askeleita sammaleessa ja ojien pientareilla kiipeämisjälkiä. Ojien ylityksiä oli useita ja välillä meitsi joutui jopa konttaamaan niitä ylös. Maasto oli vaihteleva ja ohjaaja hikistyi kummasti. Vettä tuli vähän tihkuamalla, mikä teki jäljestä koiralle vielä vaikeamman (etenkin metsässä jäljen haju leijuu sateen painamana isommalla alueella kuin kuivalla kelillä, kun sitä ei tuulikaan puhalla pois).  Lopulta meillä oli 4 keppiä ja jälkemme lähestyi tietä. Se oli sama tie, jonka varrella oli automme. Tien reunan aluetta sitten seikkailimme jännityksellä eteenpäin. Seuraava keppimme oli suunnilleen automme kohdalla ja sydän hakaten tutkin keppiä, joka ei ollut onneksi vielä se viimeinen! Siitä sitten vaan jatkoimme ja pian tulimme samalle hakkuuaukealle, jonka toisessa reunassa oli ollut janamme. Sieltä sitten löytyi se viimeinen kuudes keppimme aika tasan 50 metrin päästä sitä ensimmäistä terävää kulmaa. SE oli siinä! ON MULLA LOISTAVA KOIRAI!!! Jäljellä meillä meni 32 minuuttia ja ehdimme ennen ajan täyttÿmistä jopa palauttaakin kepit muutaman kilometrin päässä odottavalle järjestäjälle. MAHTAVA TUNNE KERRASSAAN!

Sissi oli lopulta päivän ainoa jälkikoira kaikista 22 koirasta, joka löysi kaikki kuusi keppiä. Esineruutumme on se heikoin lenkkimme ja tuloksemme oli siinä odotettu - vain 1/3 esine. Sissi oli kyllä tavallista väsyneempi, ja siitäkin huomasi jäljen vaativuuden, sillä yleensä se liikkuu etsintäalueella hyvin ja helposti taakse asti. Nyt se jäi etureunalle pyörimään. Se tosin jälkikoirana jäljestää etsiessään sielläkin, mikä tekee suorituksesta hitaan, mutta tuo esineet aina reippaasti laukaten. Tai no olihan meillä esineruudussa vähän parannusta - se tyypillinen mahtivahdin merkkauspissa jäi onneksi tulematta... Esineruutua tarttis siis kyllä treenata selvästi enemmän. Sissihän kyllä kantaa kaikkea fiskarsin lapiosta elävään supikoiraan, että ehkäpä ensi talvena saamme sen sitten treenattua paremmaksi. Ruudunkin jälkeen olimme voittajaluokan jälkikoirien johdossa ja meidän lisäksemme vain yhdellä toisella koirakolla oli mahdollisuus enää maaston yhteispisteiden jälkeen koulutustunnukseen. Järjestävä Kaakon käyttökoirat oli saanut hienosti mestaruuskokeen tyyliin pääasian, eli jäljen pistämään koirakot jo paremmuusjärjestykseen! Janalla Sissi olisi kuulema voinut ottaa vielä voimakkaammin jäljen ja siitä tuli 38/40, esineruudusta vain 8/30 ja jäljeltä täydet 130. Maastosta saimme näin pisteitä 176/200.

Tottiksessa olimme koko päivän viimeisenä koirakkona suorittamassa noin klo 16 aikaan ja teimme yhden elämämme surkeimmista tottiksista, niin surkean, etten halua sitä enää tässäkään muistella. Koira oli väsynyt ja kovahermoisen emännän hermot olivat niin kovilla, että kilpailuvietti sumensi toimintakykyä ja ohjaajavirheitä tuli ennätysmäärä ja useampi liike meni puutteelliseksi. No, onneksi saimme koulariin justiinsa riittävästi 71 pistettä ja 22 jälkikoiran joukosta olimme ainoa koulutustunnuksen ansainnut koirakko JK3 (247/300 p), tuloksena siis voittajaluokan voitto ja samalla myös koko rodun jälkimestaruus vuonna 2011. KYLLÄ OLI MAHTAVA KOTIMATKA JA SISSI OLI TODELLA HAMPURILAISENSA ANSAINNUT! Olimme kotona tasan klo 2100. Tästä on hyvä jatkaa kohti käyttövalion titteliin vaadittavien kolmen voittajaluokan 1-tuloksen metsästystä ! KIITOS KAIKILLE MEITÄ PEUKUTTANEILLE JOOGALENTÄJILLE! JA KIITOS MYÖS KAIKILLE MEITÄ ONNITELLEILLE!