23.10.2012

H-Pentujemme lähtölaskenta alkoi, sillä FH2 BH Tallivahdin Emanze "Laku" aloitti tänään juoksunsa!

Laku aloitti siis syksyn juoksunsa hieman aiemmin kuin odotimme. Ensi viikolla se matkustaa Etelä-Saksaan Besigheimiin tapaamaan IP3 BH Gomez vom Hause Lukaa ja toivottavasti lempi leiskuu niin, että tuloksena olisi ihania H-pentuja.

H-pentujen aikataulu tarkentui näin samalla: ne syntyvät näillä näkymin  tammikuun alussa ja ovat luovutuksessa maaliskuun alussa, eli näin niiden tuleville omistajilla on tiedossa hoffin hauska pentukesä! Kiinnostuneita on ollut melko paljon ja useita perheitä on odottanut näitä pentuja jo lähes vuoden. Tallivahtien pentueet ovat olleet tavallista suurempia ja tavoite on jälleen löytää sopiva koti jokaiselle pennulle. Siksi toivon vielä etenkin muutaman aktiivisen pk-harrastajan löytävän tämän pentueen, jotta käyttöominaisuuksien jalostumisestakin saisimme joskus tarvittavia näyttöjä riittävästi.

Katso yhdistelmästä lisää pentu-uutiset saitilta!



Takaisin