11.11.2012

Tallivahdin Freiberufler "Repe" 2v 3kk FH1 tulos ja emänsä Sissi FH2 komeilla 89 pisteillä! IHANAT KULTAHOFFINI!!!

TÄTÄ PÄIVÄÄ EN VARMASTI UNOHDA  :D

Hullun rohkeana lappilaisena meikäläinen kokeili taas kahdella koiralla, mutta tällä kertaa se kyllä kannatti.
Koe oli Forssan palveluskoirien ensimmäinen FH-koe, jossa tuomaroi Vesa-Pekka Hirvioja. Koepellot olivat MTT:n lehmille viljeltyä tasalaatuista heinäpeltoa Jokioisilla. Koe oli siis yhdistyksen neitsyt matka FH-kokeisiin ja jäljentekijät onnistuivat upeasti, mistä kertoo komeat 4 tulosta kuudesta koirakosta. Kiitos jäljentekijöille Sarri, Satu ja Maija! Keli oli varsinainen koiran ilma, tihkusadetta ja kylmää tuulta aamusta alkaen, mutta sehän ei säänkestäviä hoffeja ja niiden emäntiä haittaa.

Kokeessa oli mukana peräti kolme hoffia, jotka saivat jäljet 1-3... Siitä sitten alkoi jännä päivä
.

Ensimmäiseltä jäljeltä FH2 tuloksen 80p teki meille kaikille PK-harrastajille hyvin tuttu upea hoffistara Nerihoff´s Arcobaleno, eli Peto ja Niina. Päivä alkoi siis upeasti tuloksella. Tuomari totesi jäljen jälkeen välijutusteluissa, että hän oli tuomaroinut tällä kaudella aiemmin kahdessa FH-kokeessa, mutta nyt vasta tuli ensimmäinen tulos! Tämä taas muistutti meitä lajin vaativuudesta, jota ei tänään niin paljon huonosta kelistä huolimatta juurikaan muusta huomannut.

Toinen startannut hoffi oli Repe, 2v 3kk, eli Tallivahdin Freiberufler, joka on siis oma kultapoikani.
Sillä on valtava drive jäljelle ja vastatuuliosuuksilla kuono on vielä jonkin verran turhan ylhäällä. Ensimmäinen kulma tuotti hankaluuksia, mutta sitten se meni suunnilleen kuin juna. Muut kulmat olivat nopeita ja varmoja ja ilmaistut esineet erittäin hyvä ja erinomainen. Se ajautui toisen esineen yli neljännellä suoralla ja pysähtyi seisomaan, jonka hyväksyin ilmaisuksi. Normaalisti se siis suunnilleen rojahtaa suorin jaloin maahan makaamaan. Kun se seisahtui ja katsoi mua arvasin että esineen vuoksi se niin tekee. Yleensä se ei muuten meikäläistä tässä hommassa tarviikaan. Esine ei ollut sen jaloissa ja se oli siis mennyt sen yli ja vissiin yritti saada meikäläistä mulkaisullaan poimimaan esineen föliin... Harhoja pelkäsin, koska nuorena ja innokkaana koirana se on ollut nyt loppukesästä aivan turhan kiinnostunut niistä, mutta ei onneksi enää tällä kerralla, vaan tyytyi vaan merkkaamaan ne pään kääntämisellä. 1-luokan jäljet päättyivät kyntöpellolle, jossa se meni suoraan viimeiset 50 m. Repe sai viimeisen esineen hajun todennäköisesti jo parinkymmenen metrin päästä ja ne metrit menikin sitten pyörimiseksi ja etsimiseksi enemmän esineruudun tyyliin. No loppuun asti selvittiin, vaikka se viimeinen esine jäikin sitten peltoon. Esineistä menetimme siis 12 pistettä ja lopputulos oli 74 p JA FH1.
Se oli kyllä yksi elämäni jännittävimmistä jäljistä! Repe on niin erilainen kuin aiemmat FH-hoffini. Siinä on käyttökoiria yli 70% sukutaulussa ja se näkyy siinä voimana ja tavoitteellisuutena vaikka toisille jakaa. Outi Hermiön sanoin se "iskee kiinni jälkeen" ja se poika ei kyllä väsy. Nyt potentiaali sitten näkyi myös komeasti tuloksena jo 2-vuotiskaudella! Tästä on kyllä mahtava jatkaa ensi kaudelle. Repen on jo pitkään tiedetty olevan varsinainen timantti, kunhan emäntä vain osaa hioa sen sopivan muotoiseksi. Liinan päässä taas vain paine kasvaa...  :D  

No seuraava päivän kolmas hoffi oli sitten Repen äiti oma Super-Sissini 6v 4kk, eli Tallivahdin Cremefarben FH2-luokassa. Sissillä on jo kaksi FH2-tulosta, mutta epäonnisten mestiksiemme jälkeen olemme keskittyneet vaan treenaamaan. Nyt se sitten näkyi ihan mukavana tuloksena 89p. Yksi esine jäi peltoon, joten siinä meni se ensimmäinen 1-tuloksemme... Olispa se ollutkin aika täydellinen päivä,jos ensimmäinen "kiinnitys" KVA-titteliin olisi vielä Sissin kanssa tullut.

En tiedä olenko ensimmäinen kahdella koiralla samassa kokeessa koularoitunut kaikkien rotujen pk-harrastajista, mutta ainakin nyt sitten hoffipiireissä. Tänä kesänä on tullut myös kokeiltua kahdella koiralla sen verran, että tänään ei edes enää juuri jännittänyt. Tiesin myös järjestelyjen olevan niin hyvät, että normisuorituksella pitäisi tuloksia tulla. Jonkinlaista hurahdustahan tällainen touhu vaatii, mutta kyllä se kaiken sen vaivan väärti on. FH2 BH Tallivahdin Englein sai 2v 5kk iässä FH1-koularinsa 2 vuotta sitten ja oli silloin jonkun tilastoihmeen mukaan Suomen kaikkien aikojen seitsemänneksi nuorin FH-koularin saanut koira kaikista pk-koirista. Sen jälkeen ainakin  Kuosmasen Vesa on Harillaan saanut nuorempana tuloksen, mutta ei ehkä muita ole tullut, eli Repe voisi olla nyt kautta aikojen tilastoissa kahdeksanneksi nuorin. Tätäkin on taas mukava sitten mummelina muistella!

Mahtavaa isänpäivän iltaa kaikille, KIPPIS ja vielähän on kokeita jäljellä...  :D

t. aina vaan jälkeen jäänyt Minna ja iki-ihanat jälkihoffit
Takaisin