24.11.2013

Repe FH2 90p eli 1-tulos ja Sissi-emo FH2 88p. MAHTAVAT KULTATURRENI!

Taas oli mahtava koepäivä Maskussa. Aktiivinen ja iloinen FH-tiimimme oli loihtinut jälleen kahden päivän verran FH-kokeita. Tänään olivat Tallivahdit koitoksessa.Tuomarimme oli Outi Hermiö. Keli oli aluksi komea,mutta kylmä ja iltapäivällä näimme lumihiutaleitakin.

Päivän aluksi ajettiin kaksi FH1-luokan jälkeä, joista jo ensimmäisestä tuli hieno tulos 80p dobermanniurokselle. Toinen ykkösen koira oli Tallivahdin Genie, joka eteni kolmannelle suoralle asti, jossa sitten todella intensiivisesti vaihtoi jäljen jollekin luomuharhalle. Harmin paikka ja myötäelimme kovasti koirakon jännityksen hetkeä,jonka lopputulos oli 28 p, puutteellinen. Kolmantena ja ensimmäisenä FH2-luokan koirana starttasi Forscherin, joka oli ollut koko viikon kuulema villillä päällä ja se villeys sitten jatkui tänäänkin ja se lähti iloisesti harhajäljelle. Suoritus keskeytettiin ja tulokseksi tuli 18p, puutteellinen ,mutta koirakko ajoi treenimielessä jäljen loppuun asti ja paransi vaan loppua kohden.

Neljäntenä starttasin Repen kanssa ja pidin sitä jälleen muutaman minuutin paikalla makuulla ennen suorituksen alkua, olen kokenut sen hyväksi keinoksi lisätä hallintaa. Ja sitten mentiin, Repe sai pääasiassa erittäin hyviä arvosanoja, muutaman hyvän ja erinomaisen. Kaikki esineet löytyivät ja Repe työskenteli hyvin varmasti,voimakkaasti ja tavoitteellisesti alusta loppuun ja näin se ansaitsi ensimmäisen voittajaluokan 1-tuloksensa (90p) tässä jäljen kuninkuuslajissa. Kyllä siinä tippa tuli muidenkin kuin vain meikäläisen silmään, niin hieno oli tunnelma koko joukossamme. Ihana SUPER-REPENI, joka on vasta 3v 4kk ikäinen!:D Alla kuvassa olemme Repen kanssa arvostelua kuuntelemassa ja olimme hyvin onnellisia. Keli oli kylmä ja luntakin vähän satoi! Kiitos ihanasta tunnelmakuvasta kuuluu Sepolle!
Minna and Repe are very happy after the track in listening to the judgement of Outi Hermiö, photo Seppo Lerkki

Viidentenä oli vuorossa Emanze, joka lähti hakemaan edellisiin FH2-tuloksiinsa parannusta, mutta valitettavasti toisin kävi. Se etsi ja etsi paalulta koko 10 m etsintäalueen verran jälkeä melko pitkään, mutta ei päässyt siihen kiinni ja näin tulokseksi tuli ikävästi 0p. Tämä kertoo hyvin lajin vaativuudesta. Paalullahan saattoi olla vaikka joku kulkija 3 tunnin aikana käynyt ja se sekoitti jäljen. Reilun liinan mitan päästä paalulta se sai normaalisti kiinni jäljestä ja ajoi sen loppuun hyvällä halulla, mutta homma oli siis jo ohi ja lopputulos sen mukainen.

Kuudentena olimme Sissin kanssa vuorossa ja Sissikin oli hyvin innokkaassa työmoodissa jo autosta sen ottaessani. Se teki omaa takuuvarmaa rauhallisen keskittynyttä työskentelyään, mutta kulmissa se on hieman poikaansa luonnostaan heikompi työskentelijä ja nyt se vielä käpälöi kahta esinettä ennen kuin asettui makuulle niitä ilmaisemaan, mistä sitten tuli sen verran pistemenetyksiä että 1-tulos jäi edelleen karvan päähän. Mutta tämä oli kuitenkin jo kolmas kerta kun Sissi on ollut lähellä 1-tulosta (87,88,89), joten toivorikkauteni elää yhä senkin kanssa. Repe on kuitenkin luonnostaan selvästi äitiään parempi jälkikoira ja jälleen se lunasti odotukseni ja saan jatkossakin pitää sen kanssa tavoitteet korkealla!

Oikein hyvää pyhää ja talvikautta kaikille, ensi kaudella sitten jatketaan näissä merkeissä :D

t. Minna ja MAHTAVAT JÄLKITURRET REPE JA SISSI

Alla kuvassa on ihana tuomarimme Outi Hermiö, joka halusi väkisin Repe-voipallon viereen...
tuomari Outi Hermiö, Repe, Minna ja Sissi
Takaisin