10.05.2014

Gauner ja Genie suorittivat luonnetestin Tuusulassa - ONNEA HYVÄKSYTYISTÄ SUORITUKSISTA :-)

Tänään oli Suomen Hovawart ry:n luonnetestipäivä Tuusulassa, jossa tuomaroivat Tapio Eerola ja Anu Hatunpää. Mukana olivat 3-vuotiaat sisarukset Gauner eli Onni ja Genie eli Ritu. Minulla ei ole vielä osiopisteitä koirista, mutta lisään ne tänne sitten kun saan.

Onni suoritti ensin ja aktiivisena ja dynaamisena poikana suoriutui osioista ihan mallikkaasti saaden loppupisteet 170/300. Ritu on veljeään rauhallisempi ja varsin kiltti tyttö, joka suoritti testin hyväksytysti mutta pisteet jäivät odotettua heikommiksi 82. Molemmat olivat laukaisuvarmoja. Hyväksytyllä suorituksella tarkoitetaan myös sitä, että koiran voi astuttaa myös ulkomailla rodun kv-jalostussääntöjen mukaan ja Ritun kanssa tämä onkin ensi vuonna oleellinen juttu :-)

Sisarusten temperamentti on ollut erilainen jo pienestä lähtien: Onni on vilkkaampi ja Ritu kohtuullisen vilkas, mutta muita tuloseroja selittää toki erilaiset harrastuksetkin. Onni on haukkuva hakukoira, joka aloittaa haku-uransa nyt toukokuussa ja sikäli tottunut rymistelemään eri paikoissa ja eri ihmisten kanssa. Sen koulutuksessa on myös hyödynnetty leikkimistä palkkaamisessa. Ritu on harrastanut FH:ta pienestä saakka ja tottunut työskentelemään hyvin itsenäisesti ja rauhallisesti keskittyen ruokapalkalla.

Molemmat emännät Maarit ja Satu olivat myös ensimmäistä kertaa luonnetestissä ja päivä oli sikälikin hyvin jännittävä ja ikimuistoinen. HIENOA, että innostuitte menemään ja VIELÄ KERRAN ONNEA hyväksytyistä suorituksista!
Takaisin