30.11.2014

Helsinki Winner Showssa nähdään itsenäisyyspäivänä 6 Tallivahtia, mikä on toiseksi eniten ikinä! :-)

Tämän vuoden Helsinki Winner Show 6.12. on odotettu hoffitapahtuma siksikin, että siellä tuomaroi legendaarinen saksalainen rodun erikoistuomari Gisbert Langheim. Tallivahteja nähdään JUNioriluokissa 9 kk ikäiset sisarukset Hindernisläufer eli Hemmo ja Herzogin eli Hilkka. KÄYttöluokissa esiintyvät Freiberufler eli Repe, Forscherin eli Ofelia ja Genie eli Ritu. VETeraaneissa näyttelyuran aloittaa Cremefarben eli Sissi. Mikäli kaikki menee hienosti, saamme pitkästä aikaa voittajanäyttelyssä myös kasvattajaryhmän esille. :-) Hoffeja on mukana yhteensä 61.

Eniten voittajanäyttelyssä oli Tallivahteja 2007, jolloin tuomarina oli Tapio Eerola. Silloin oli esillä peräti 5 juniori-ikäistä C-pentua Sissi, Capri, Cilla, Jesse ja Kamu. Lisäksi mukana oli VALioluokassa Abba sekä AVOimessa sisarukset Kylli ja Molly. Silloin Kylli, BH Tallivahdin Bildschön, sai varasertin ja Jesse,Tallivahdin Cowboy oli JUN2 ja Camper JUN3, eli lähellä oli juniorivoittajatittelitkin :-)

Toivottavasti kehän reunalla nähdään esitettävien koirien lisäksi useita innokkaita kannustajia! NÄHDÄÄN MESSARISSA!
Takaisin