07.04.2015

J-Pentujemme lähtölaskenta alkoi, kun Ira aloitti juoksunsa. IHANAA!

J-pentujemme lähtölaskenta alkoi 7.4.15, kun Ira aloitti juoksunsa, eli yhdistelmä 1 tullee toteutumaan ensin. J:t syntyvät juhannuksen aikoihin ja ovat luovutuksessa viikolla 32-33. Iran raskaus varmistetaan noin kuukauden päästä astutuksesta ultrassa.

Vuonna 2015 neljännen polven Tallivahdit, J- ja K-pentueet, syntyvät kahdesta eri emälinjasta, joissa molempien narttujen isät ovat saksalaisia lähes 100% käyttöjalostettuja useita voittajaluokan tuloksia suojelussa tehneitä  jalostusuroksia ja emät useita voittajaluokan tuloksia erikoisjäljellä tehneitä Tallivahdin narttuja. Tallivahdin J ja K pentueet ovat saaneet rotujärjestöjen jalostusvastaavien siunaukset ja nyt vain sitten odottelemme kevään juoksujen alkamista. Yhdistelmissä painottuu jälleen vahvasti käyttöominaisuudet ja niissä sukujen näytöt ovat varsin vakuuttavat. Dual purpose jalostuskriteerit näkyvät kuitenkin myös vahvoina, sillä molempien suvuissa on myös upeita näyttelykoiria. Kummastakin neljännen polven Tallivahdin pentueesta odotamme pentuja kaikissa hoffien kolmessa hienossa värissä. Pentueita odottaa jo kymmenkunta innokasta, mutta vielä joukkoon mahtuu useita, sillä Tallivahdit ovat olleet rodun keskiarvoa selvästi hedelmällisempiä ja pentueen pentumäärä on keskimäärin n. 9. Rodussamme käyttöjalostetut yhdistelmät ovat maassamme varsin harvinaisia ja toivottavasti innokkaat pk-harrastajat löytävät pentueemme.

Takaisin