Tallivahdin Gebleter "Remu" 10.4.2011-7.5.2017

Remun omistajan Sanna Korhosen koskettava muistokirjoitus

Tuulisena ja viileänä toukokuun aamupäivänä jouduimme yllättäen hyvästelemään parhaan ystäväni, rakastetun perheenjäsenen ja luotetun lapsen- ja pihanvahdin Remun. Mitään erityisiä ennusmerkkejä ei ollut, viimeisenä iltanaan Remun ei vain käynyt syönti. Muutoin se oli kuin kaikkina muinakin päivinä; seurasi kannoilla joka paikkaan, osallistui pihan siivoukseen ja polttopuiden tekoon ja istui heti pysähtyessäni viereen rapsuteltavaksi. Se oli täynnä elinvoimaa, vilkas ja iloinen.

Remu oli upea koira, niin ulkoisesti kuin sisäisesti. vieraat ihastelivat ja kunnioittivat sen näyttävää ulkomuotoa ja ystävät ja tutut kiittelivät sen kilttiä luonnetta. Koskaan Remu ei murissut perheenjäsenille, eikä pienten lastenkaan kanssa tarvinnut pelätä että koira ärähtäisi. mielellään se makoilikin aina tyttäreni vieressä hiekkalaatikon reunalla, vahtimassa. Ja tyttäreni kapusi sen viereen köllöttämään. Remu oli kuitenkin koiralaumamme kiistämätön johtaja ( mihin viittasi vahvasti alusta alkaen jo Remun virallinen nimikin Gebleter= Hallitsija). Se ei antanut lenkillä muiden mennä edellä ja karkailemaan taipuvaisen terrierimmekin se pysäytti aina tien laitaan, tarttumalla sen niskasta kiinni. Remulla oli rohkea ja itsepäinen, mutta lempeä luonne.

Remu vietti elämänsä maaseudulla, vapaana koirana. Se sai vahtia omaa pihapiiriä, eikä se koskaan kotipihasta kauas lähtenyt. Töistä kotiin palatessa se oli aina kotipihan nurkalla ottamassa vastaan, häntä heiluen, aina iloisena. Aktiivisesti Remun kanssa ei harrastettu, mutta Remu oli aina mielellään mukana lenkillä ja töissä, pelloilla ja metsässä. Se osallistui aina kaikkeen mitä pihassa tapahtui.

Viimeisenä aamuna huomasimme että jotain on vialla. Aamulla sen oli hieman vaikea nousta ylös ja lähteä ulos aamupissalle. Se nousi kuitenkin ja hävisi hetken päästä ovenpielestä. Yleensä aamuisin se kiersi tietyn lenkin pihan ympäri ja luulin että nytkin se oli lähtenyt lenkilleen. Järkytys oli suuri, kun vähän ajan kuluttua huomasin sen makaavan takapihalla eikä se reagoinut nimeensä muutakuin päätä kohottamalla. Menin sen luokse ja tunnustelin sitä. Soitin eläinlääkärille joka arveli koiran selässä olevan jotain vikaa kun se oli haluton nousemaan ylös. Seurasin Remun vointia ja soitin eläinlääkärille uudelleen, sen kunto alkoi vain heiketä. Parin tunnin kuluttua Remu henkäisi viimeisen kerran, pää sylissäni. Se nukahti ikiuneen omassa pihassa, rauhallisena. Todennäköisesti Remu kuoli suuren verisuonen repeämän aiheuttamaan sisäiseen verenvuotoon, kaikki oireet ja nopea menehtyminen viittaavat siihen. Sairaalta se ei vaikuttanut missään vaiheessa elämäänsä.

Yhteiselomme Remun kanssa päättyi aivan liian aikaisin, mutta olen onnellinen kaikista niistä ihanista päivistä jotka saimme Remun kanssa viettää. Se oli paljon enemmän kuin lemmikki ja koira Minnaa kiitän hienosta kasvatustyöstä, ilman häntä en olisi saanut elämääni tätä upeaa koiraa.

KIITOS Sanna ja perheesi annoitte upealle Remulle sen arvoisen kodin <3 Paljon voimia surutyöhönne.