15.03.2019

Maailmankuulu Marko Koskensalo valmensi 8 Tallivahdikkoa ja 25 kuunteluoppilasta Halikossa Moukaripäät-hallissa

Talvikauden huippuvalmennukset Tallivahdeille huipentuivat maailmankuulun Marko Koskensalon B & C -valmennukseen 15.3.2019

Halusin tämän talven treenikaudella panostaa aiempaa enemmän tottelevaisuustaitojemme vahvistamiseen sekä myös vahvistaa osaamistamme myös suojeluharrastamisessa. Palveluskoirakokeiden tottelevaisuusosio on monille koiraharrastajille merkittävin este tai vähintään hidaste kokeeseen osallistumiseen. Suojelukoe puolestaan on palveluskoirajalostamisen tärkein käyttökoemuoto ja rodussamme sen suosio on riittävän vahva vain Saksassa RZV-rotujärjestössä.

Talven treenikausi alkoi marraskuussa, jolloin meillä oli ilo saada maassamme hyvin suosittu koira-alan ammattilainen Esa Tapio koko viikonlopuksi meitä treenaamaan niin tottelevaisuudessa kuin suojelussa, eli kansainvälisen palveluskoirakokeen suojelun B & C -osioissa. Hän oli edellisen kerran Tallivahteja valmentamassa vuonna 2008 ja silloin kennelleirimme teema oli peltojälki. Hän on ollut hyvin suosittu suojelutreenien valmentaja rotujärjestömme pk-leirillä ja siellä hänen ryhmässään on jo vuosia ollut useampia kasvattejani.

Tammikuun alusta alkoivat omat viikoittaiset hallivuoromme Halikossa, jonne sekä Uudellamaalla että Varsinais-Suomessa asuvilla Tallivahdikoilla on noin tunnin ajomatka. Siksi hallin sijainti on meille vallan loistava. Helmikuun alussa meillä oli maailmankuulun Mia Skogsterin tottelevaisuusvalmennus ja nyt sitten perjantaina kolmen kuuluisan pk-valmentajan sarja huipentui Marko Koskensalon iltavalmennuksella. Siitä tiivistelmä seuraavassa.

Marko on kyllä täysin maineensa veroinen. Olen itse ollut häntä aiemmin kuuntelemassa kaksi kertaa ja silloin jo tykästynyt niin hänen esitystapaansa kuin oivalluksiinsa. Tottelevaisuustreenit etenivät Markon luentoskeeman mukaan, jossa teoria ja käytäntö lutviutuivat hyvin yhteen. Ensin sovimme yhdessä, miten me 8 koirakkoa jakaannuimme palveluskoirien tottelevaisuuskoesuorituksen eri vaiheiden mukaisiin kehitystavoitteisiin. Kukin mallinsi sitten omilla kehitystehtävillään yhden tottelevaisuuden osan, vaikkapa seuraamisen, ja saimme Markolta taitavaa ja selkeää henkilökohtaista ohjausta omaan kehityshaasteeseemme.

Iltamme klo 17-22 oli hyvin intensiivinen ja vaikutti todellakin siltä, että meillä kaikilla 8 koirakolla ja lähes 25 katsojalla oli todella hauskaa. Tottelevaisuuden, eli B osan treenien jälkeen, teimme lähes kaikki vielä kierroksen suojelutreeniä, eli C-osaa. Suojelu on tosiaan tärkein koemuoto palveluskoiraominaisuuksien jalostamisessa. Virallinen nykymuotoinen hovawart-jalostus alkoi nimenomaan suojelukoirien jalostamisella. Kun vanhaa jo 1300-luvulta tunnettua hovawartia oli saatu riittävästi elvytettyä ja vakiinnutettua 1900 luvun alussa, perustettiin vuonna 1922 ensimmäinen rotuyhdistys, joka oli nimeltään Hovawart-Verein für Deutsche Schutzhunde e.V., Sitz Thale, eli suomeksi hovawart-yhdistys saksalaisille suojelukoirille. Näen suojelun rodullemme tärkeäksi, sillä ilman suojelujalostusta meillä ei olisi näin mahtavaa koiraa kuin hovawart. Siksi olen Tallivahtien sukujen käyttöominaisuuksia jo alusta asti vahvistanut saksalaisilla suojelujalostetuilla koirilla.

Tämä Markon seminaari oli avoin tilaisuus muillekin kuin vain Tallivahtien omistajille ja mukana olikin liki 20 muuta pk-harrastajaa kuunteluoppilaana. Se toi meille koirakoille ylimääräistä suorituspainetta, joka kanavoitui koiriin mukavasti vietin nousuna ja meihin ohjaajiin sitten kilpailujännityksen kaltaisena. Me ohjaajathan olimme vielä altistaneet itseämme tavallista enemmän valitsemalla treenitavoitteeksi sen heikoimman osaamisalueemme. Koirat panostivat vaan omana itsenään innokkaasti suorituksiinsa. Jälkeenpäin tästä puhuimme ja totesimme, että tämä talvi näiden omien näytönpaikkojemme kera on valmistanut meitä henkisestikin mukavasti ja olemme karaistuneet jo valmiiksi tuleviin koehaasteisiin.

Saimme jo pian illan puolivälin jälkeen runsaasti myönteistä palautetta ja kysyntää olisi varmasti toisellekin Markon seminaaripäivälle täälläpäin. Markon hyvin looginen ja selkeä lähestymistapa sekä mukava porilainen lyhytsanaisuus helpottaa oppimista ja asioiden sisäistämistä. Seminaarin kulku teoriaa ja käytäntöä vuorotellen oli myös virkistävän havainnollinen ja jaksoimme hyvin intensiivisesti keskittyä sisältöihin. Olin hankkinut meille vähän iltapalaa, mutta yhtään varsinaista taukoa ei kukaan kaivannut, vaan ihmiset kävivät keittiöstä hakemassa virkistystä tarpeensa mukaan. Muutama meistä oli tehnyt muistiinpanoja, joita sitten kaikki täydensimme yhdessä seminaarin osallistujista muodostamamme Google Drive -ryhmän kanssa. Kaikki koirakot valokuvasi Janina ja kukin meistä valitsi sitten yhden oman kuvan tähän tunnelman välittäjäksi.

Valmennustapahtumamme kuulemma moninkertaisti Markon hovawart-rotuun liittyvän kokemuksen ja sikäli toivottavasti oli hänellekin mukavaa vaihtelua ja jonkin sortin seikkailu. Hänhän asuu nykyään Kanadassa, jossa pk-rotukirjo on paljon Eurooppaa yksipuolisempi. Tallivahdit olivat hänen mukaansa hyvin koulutettavissa ja me toistemme treenejä seuranneet huomasimme myös nopeaa kehitystä kaikkien suorituksissa. ISO KIITOS vielä tätäkin kautta Markolle ja kaikille osallistujille – olipa kyllä antoisa koiraurheiluilta, jota kelpaa muistella vielä monta kertaa!!!

Marko Koskensalon seminaarissa olivat mukana seuraavat kahdeksan koirakkoa H-M -pentueistamme ja tässä esittelyt ikäjärjestyksessä nuorimmista lähtien:
Loppukeväänä 2 vuotta täyttävät L ja M-pennut:
BH Tallivahdin Meerjungfrau, eli Mendy ja Bror-Erik Hellman
JK1 BH Tallivahdin Mirakelmann, eli Miro ja Tallivahtien kasvattaja Minna Tapojärvi
BH Tallivahdin Liebling, Martta ja Kati Koivisto
Tallivahdin Löwin, Likka ja Mili Hämäläinen
4 vuotta täyttävät:
FH1 BH Tallivahdin Kaiser, eli Kapu ja Satu Kujala
Tallivahdin Jauchzer, eli Remus ja Janina Enqvist
5-vuotiaat:
FI & SE MVA FH2 JK1 BH Tallivahdin Irrlicht, eli Hertta ja Outi Hörkkö
Tallivahdin Hauptdarsteller, eli Rymy ja Sarri Uotila.

PS. Tallivahdeilla on aina vaan HAUskuuksia horisontissa, sillä toukokuun alkuun on jo buukattu Yläneelle kennelleiri, jonka teemana on maastolajit, eli nähdään viimeistään sitten niin metsässä kuin pellollakin!

RYHMÄKUVASSA Marko Koskensalo ja Tallivahdin osallistujat

Bror-Erik Hellman "Hjallis" ja BH Tallivahdin Meerjungfrau "Mendy"

 

 

Kasvattaja Minna Tapojärvi ja JK1 BH Tallivahdin Mirakelmann "Miro"

Kati Koivisto ja BH Tallivahdin Liebling "Martta"

Mili Hämäläinen ja Tallivahdin Löwin "Likka"

Satu Kujala ja FH1 BH Tallivahdin Kaiser "Kapu"

Janina Enqvist ja Tallivahdin Jauchzer "Remus"

Outi Hörkkö ja FI & SE MVA FH2 JK1 BH Tallivahdin Irrlicht "Hertta"

Sarri Uotila ja Tallivahdin Hauptdarsteller "Rymy"

Yleisöstä päin kuvattua tunnelmaa

 

 

Takaisin