06.05.2019

Tallivahdin kevään kennelleiri järjestettiin Yläneellä Kuralan Kartanotilalla, teemoina olivat SmartDog-testaukset sekä palveluskoirien maastolajit

TALLIVAHDIN KEVÄÄN KENNELLEIRI on jälleen vietetty hoffin HAUskassa seurassa 3.-5.5.2019. Tällä kertaa leirimme teemana olivat maastolajit ja SmartDog-testaus, josta olikin jo erillinen postaus videoineen päivineen. Leiripaikkana oli meille ensimmäistä kertaa Kuralan Kartanotila Yläneellä ja se olikin kaikin puolin meille sopiva paikka, jonne menemme varmasti uudelleen. :-) Leirillä yöpyi 11 Tallivahtia omistajineen ja päiväsiltään käväisi paikalla vielä 2. Tallivahtejahan on laskujeni mukaan 22 tavoitteellisessa treenissä ja suunnilleen sen verranhan leireillämme on yleensä ollut osallistujia. Yöpyjien määrä oli kutakuinkin normaali, mutta päiväkävijöiden määrä jäi tällä kertaa harmillisesti tavallista selvästi vähäisemmäksi. Treenasimme yhdessä peltojälkeä, pk-jäljen janalähetyksiä, esineruutua ja innokkaimmat jaksoivat vielä tottistellakin. Päivämme rytmittyi ruokailuilla: aamupala klo 8.00, 9.00 pellolle, lounas 13.00, 14.00 lisää treenejä lauantaina metsässä ja sunnuntaina kentällä. Iltaa istuimme perinteisin menoin muuten, mutta lauantaina nautiskelimme savusaunasta. :-) Kuvia ja treenivideoita otimme paljon, mutta tässä valikoidut otokset kaikille muistoksi. KIITOS PALJON KAIKILLE HYVÄSTÄ SEURASTA JA TREENI-INTOA JATKOONKIN! :-) Kiitos kaikille myös kuvista ja videoista

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö, puu, nurmikko, häät, lapsi, taivas, ulkoilma ja luonto
Takaisin