26.04.2019

Tallivahtien talven tottistreeneihin osallistui yhteensä 15 Tallivahtia ja Moukaripäät-halli on jo alustavasti varattu tammi-maaliskuulle 2020

TALLIVAHTIEN TALVEN TOTTISTREENIT päättyivät tänään Moukaripäät-hallissa Halikossa. Treenasimme tammikuun alusta huhtikuun loppuun asti kerran viikossa. Treeneihin osallistui ainakin 15 Tallivahtia pennuista vaariin asti, joista 11 varsin säännöllisesti. Pariin kertaan teimme kokeenomaiset treenit luoksepäästävyyden tarkistamisesta lähtien. :-) Ja tänään viimeisellä kerralla panostimme vielä yhdessä ja harkiten kokeenomaisiin tunnelmiin. Kun viime vuonna 2018 teimme kuudella koirakolla uuden BH-koe-ennätyksemme, voi olla että tänä vuonna se jopa ylittyy! :-D BH-koehan on usein jopa se jännittävin koitos, koska se on ihan ensimmäinen yhteistyön näyte palveluskoiraharrastamisessa.
Videolla tänään 7 kk täyttänyt Miina-pentu, eli sijoitusnarttumme Tallivahdin Nachbarin, ja emäntänsä Tanja Mikkola treenaavat vapaana seuraamista ensimmäistä kertaa BH-kokeenomaisesti JA HIENOSTI MENI. Toinen koira on Miinan Repe-vaari, eli Tallivahdin Freiberufler pian 9 v, joka treenaa Minna-kasvattajan kanssa pohkeenväistöä ihan vaan kaikkien iloksi. ;-) KIITOS MUKAVASTA TREENIKAUDESTA KAIKILLE TALLIVAHDIKOILLE!!! Treeni-intoa kaikille ja nähdään BH- ja palveluskoirakokeissa!

Takaisin