29.07.2019

Tervakoskella rotumme päänäyttelyssä esiintyi 12 Tallivahtia yhdeksästä pentueestamme! JA historiaa tehtiin avoimen luokan uroksissa, jossa peräti kaksi Tallivahtia sijoittui AVO3 Intellektuelle ja AVO4 Jauchzer!!!! PALJON ONNEA ja KIITOS KAIKILLE!!!!

2019 Tervakosken rotumme päänäyttely - maailman suurin hovawart-näyttely toi Tallivahdeille jälleen mukavasti menestystä. 12 Tallivahtia oli näytillä yhdeksästä pentueestamme ja Tallivahteja nähtiin neljässä viidestä kehästä. Kasvattaja ankkuroikin itsensä suunnilleen kehien keskipisteeseen, että olisi pystynyt seuraamaan kaikkia. Lämpöä oli varjossa noin 32 C ja varjopaikkojahan ei tuolla pallokentällä ole, joten hyvin pitkä ja todella kuuma päivä oli tiedossa. Kehät alkoivat klo 10.00 ja finaalit noin klo 16.30 ja kotiin päin pääsi lähtemään vasta klo 18 aikoihin. Märät pyyhkeet pelastivat varmasti sanan mukaisesti monta koiraa ja ihmistäkin.

SEURATUIN & KUUMIN KEHÄ ON PERINTEISESTI AVOIMEN LUOKAN UROSKEHÄ, jossa on yleensä noin 50 urosta kilpasilla ja vain 4 niistä sijoittuu. NYT AVOIMISSA UROKSISSA TEHTIIN UUTTA TALLIVAHTIEN HISTORIAA: serkukset Tallivahdin Intellektuelle "Sakke" ja Jauchzer "Remus" sijoittuivat molemmat! Tähän mennessä vain kaksi narttua siskokset Emanze ja Englein ovat sijoittuneet avoimen luokan kovassa koitoksessa, eikä ennen eilistä vielä yhtään urostamme ollut sijoittunut. No osaltaan sitä selittää sekin, että Tallivahtien urosten omistajissa on perinteisesti varsin vähän ollut näyttelyharrastajia. Mutta nyt tuli näytettyä, että uroksiammekin kelpaa hienosti tuoda näytille jopa maailman suurimpaan rotumme erkkariin! AIVAN MAHTAVASTI ONNEA SAKKE & REMUS TUKIJOUKKOINEEN!

Luokkasijoitukset tuli odotetusti myös kestomenestyjillemme C.I.B FI MVA HeJW-11 FH2 PEHA-B Virta-16 BH Tallivahdin Forscherin, eli mummo-Ofelialle 9v, joka oli KÄY ERI4 SA ja NO MVA BH Tallivahdin Hasselhoff, eli Hasse 5v, joka oli jo toistamiseen valioluokan toinen eli VAL ERI2 SA.

Tuloksia kelpaa kyllä kokonaisuudessaankin tarkastella: 5 Tallivahtia sai ERInomaisen ja SA:n ja niistä neljä sijoittui kehissään. Viides ERInomaisen kaunis oli Tallivahdin Löwin, eli Likka 2 v, joka esiintyi perinteisesti kaikista suurimmassa luokassa eli avoimissa nartuissa, joissa koiria on aina kisassa yli 50. 6 Tallivahtia sai erittäin hyvän, mukaan lukien kaikki 10 kk ikäiset juniorinarttumme. Saksassahan juniorit eivät rotumme erkkarissa saa lainkaan ERInomaisia arvosteluita, koska eivät lähtökohtaisesti ole vielä tarpeeksi kehittyneitä ja niitä ei siksi turhaan kaivata finaalikehiin. EH:t sai odotetusti myös 2-vuotiaat M-pojat, jotka eivät urosten mittapuussa ole vielä täysin valmiita.

Dieter Lang, Saksa
junioriluokat:
Tallivahdin Nachbarin, Miina 10 kk, EH
Tallivahdin Niedlich, Selma 10 kk, EH
Tallivahdin Nachteule, Iita 10 kk, EH

Stefan Damer, Saksa
urokset avoin- ja valioluokka, paras uros
Tallivahdin Intellektuelle, Sakke 5 v, AVO3 ERI SA
Tallivahdin Jauchzer, Remus 4 v, AVO4 ERI SA
Tallivahdin Meisterwächter, Masi 2 v, EH
Tallivahdin Hasselhoff, Hasse 5 v, VAL ERI2 SA

Eva Preisinger, Saksa
nartut avoin luokka, paras narttu, kasvattajaluokka
Tallivahdin Löwin, AVO ERI SA
Kasvattajaryhmämme ei menestynyt, mutta esiintyi kunniakkaasti syvänkullan värisenä: Forscherin, Jauchzer, Meisterwächter ja Mirakelmann

Sigrid Darting-Entemann, Saksa
urokset käyttö- ja veteraaniluokka, nartut käyttö- valio ja veteraaniluokka, ROP-veteraani sekä ROP
Tallivahdin Kaiser, Kapu 4 v, H (todnäk liian iso valkoinen rintamerkki, josta aiemmin ei ole lainkaan rankaistu)
Tallivahdin Mirakelmann, Miro 2 v, EH
Tallivahdin Forsherin, Ofelia 9 v, KÄY ERI4 SA
Tallivahdin Genie, Ritu 8 v, VET EH

Kuvat ovat pääosin meikäläisen ottamia, vaikka kuvaamistani vaikeutti kovasti se, että kännykkä kuumeni helteellä niin ettei se meinannut toimia. Osan kuvista on ottanut hovikuvaajamme Hanna Koivula, mutta hänenkin kuvaamisensa häiriintyi kun yksi kameran objektiivi meni rikki. Kasvattajaluokan kuvan otti Masin emäntä Helena Vesterinen - KIITOS. KIITOS myös Hanna ja kerääpä kolehtia keskuudestamme uutta putkea varten :-) KIITOS KAIKILLE Tallivahdikoille ja kannustusjoukoillemme!!!!

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö, ulkoilma ja luonto
 
Takaisin