21.05.2020

NYT TULEE Korona-kevään odotetuin leiri: Tallivahdin kennelleiri ja nyt ensimmäistä kertaa nelipäiväisenä

TAAS SE TULEE - NIMITTÄIN TALLIVAHDIN KENNELLEIRI 30.5.-2.6. Kuralan Kartanotilalla Yläneellä.
Leirimme jaksottuu nyt ensimmäistä kertaa neljälle päivälle, sillä alun perin meille piti tulla saksalaisia vieraita treenaamaan kanssamme nimittäin O-pentujen upean Nikan-isän omistajat Sonja ja Thomas Feldbusch. Korona kuitenkin esti tämän aikeemme ja pitkään oli epävarmaa voimmeko edes leiriämme järjestää. Nyt tuo neljän päivän suunnitelma kuitenkin toteutuu vähän eri konseptilla.  Ja näinä aikoina on vain hyvä, että osallistujat jaksottuvat eri päiville niin kykenemme noudattamaan myös vielä toukokuussa vallalla olevaa kokoontumisrajoitusta. Jälkikoulutuksissa ja tottelevaisuustreeneissä olemme jo varsin omavaraisia useiden voittajaluokan koiranohjaajien voimin, mutta suojelutreeniäkin onnistuimme saamaan. Maanantaina ja tiistaina taitava alan ammattilainen Esa Tapio tulee jälleen meitä kouluttamaan palveluskoiraharrastamisen ABC-tavoittein. Sunnuntaiksikin saimme ulkopuolista ohjelmaa, sillä Katja Kontu Tikkujuttu-yrityksestään tulee jälleen testaamaan SmartDOG-testillä koiriamme. Testeihin osallistuu nyt peräti 6 Tallivahtia, joista 3 on vasta 3 kk ikäistä P-pentua, eli niistä saamme oman pikkupikkupentujen tutkimusotoksen - JÄNNÄÄ! :-) Maanantai ja tiistai ovat ET:n vetovoiman vuoksi tietenkin halutuimpia leiripäiviämme ja silloin väkiluku saakin jo olla onneksi suurempi. Kaikkiaan leirillemme osallistuu jälleen noin 20 Tallivahdikkoa, joten hoffin HAUskaa menoa on tiedossa!!!
Kuva on syksyn 2019 leiriltämme ja hienon kuvan otti Ilari Suominen.
Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö, ihmiset seisovat, koira, taivas, puu, ulkoilma ja luonto
Takaisin