19.07.2020

Tallivahdin hakuviikonloppu on sovittu pidettäväksi 22.-23.8. Kaisa Hilskan ohjauksessa Koirataidon/ Karjataidon tiluksilla Paattisilla :-)

TALLIVAHTIEN OMA HAKUVIIKONLOPPU ON 22.-23.8 Kaisa Hilskan ohjauksessa Koirataidon/Karjataidon tiluksilla Paattisilla. Alustavasti mukaan on ilmoittautunut jo 15 Tallivahtia, joten treenipäivät jaetaan kahteen treeniryhmään, joista toinen treenaa palveluskoirien tottelevaisuutta koirankouluttaja Elisa Ekholmin ohjauksessa. Puolen päivän aikaan tapahtuu roolin vaihto, toiset menevät kentältä metsään ja päinvastoin. Elisa on nyt ollut Kaisan kanssa pentutestaamassa O, P ja Q-pentujamme sekä mukana kouluttamassa myös P ja Q-pentujen pentukursseilla. 🙂 Etsitään yhteinen majapaikka kauempaa tuleville, jossa voimme sitten porukalla myös istua iltaa ja jälkipuida lauantain treenejämme. Osa Tallivahdeista treenaa tavoitteellisesti jo PAHAA ja PEHAA omissa treeniryhmissään, mutta ovat silti innolla mukana hakemassa uusia vinkkejä treeneihinsä. Hakuviikonloppuun on tulossa Tallivahteja 5-vuotiaista J ja K-pennuistamme lähtien vasta silloin n. 4 kk ikäisiin Q-pentuihin asti. HOFFIN HAUSKAA KIMPPATREENIÄ ON SIIS TIEDOSSA MYÖS KESÄN LOPULLA!!!
Facebookissa näkyvällä videolla Selma 1,8 v, eli Tallivahdin Niedlich harjoittelee etsintää ja haukkuilmaisua.
 
 
 
Takaisin