10.10.2021

IFH RM-KOKEESSA seikkailivat viimeisessä kokeessaan Ritu 10,5 v ja Miro 4 v, joista Miro teki tuloksen ja sijoittui neljänneksi - KIITOS KAIKESTA RITU&SATU JA MIRO!

IFH RM-KOKEESEEN OSALLISTUI tänäkin vuonna Tallivahteja. Nyt mukana oli IFH2 BH Tallivahdin Genie, eli 10,5-vuotias Ritu-mummo, ja C.I.B FI&SE MVA FI KVA-IFH IGP-FH IFH2 JK3 BH Tallivahdin Mirakelmann, eli 4-vuotias Ällikkämies Miro. Kokeen järjesti Lapinjärvellä Uudenmaan Harrastuskoirat ry ja tuomaroi Ari Kansikas. Me saimme Miron kanssa jäljen numeron 1. Pääsimme näin aloittamaan päivän koitokset. Kaksi viikkoa sitten Miro teki hyvän IGP-FH tuloksen Saksassa rotumme MM-kokeessa ja sen jälkeen olin ehtinyt tehdä vain yhden treenijäljen. Ajattelinkin, että se ei vielä riitä nuoren urokseni treeneiksi ennen seuraavaa koitosta, mutta rakkaudesta lajiin piti mestiksiimme tietenkin taas lähteä. Miro oli eri tavoin vähän vallaton ja huolimaton ja mm. yksi esine jäi peltoon, mikä tietenkin näkyi pisteissä 75 ja IFH2. Meillä oli sitten koko loppupäivä aikaa jännittää muiden suorituksia ja lopullista sijoitustamme. Satu Kujala ja Ritu strattasivat neljäntenä koirakkona. Ritu-mummo oli kuitenkin sitä mieltä, että nyt on jälkikilsat tulleet täyteen ja se ei halunnut jäljestää kuin pari liinan mittaan. Näin suoritus keskeytyi ja Ritu-mummu pääsi samalla ansaitsemalleen eläkkeelle. Siitä tuli jälleen yksi läheltä piti FI KVA, eli yhtä 1-tulosta vaille Suomen käyttövalio. Yhteensä K-pentueemme emä Ritu teki jälkiurallaan kuusi voittajaluokan IFH2 tulosta: 91 p (keväällä 2021 yli 10-vuotiaana), 90 p, 87 p, 80 p, 71 p ja 70 p. PALJON ONNEA hienosta kisaurasta Ritu&Satu ja KIITOS jännittävistä peukutushetkistä! Miron ja meikäläisen osalta koe päättyi 4./6 sijoitukseen, mutta kolmas mestaruuskoetulos tälle kaudelle on meiltä jo hieno saavutus. Meillä Miron kanssa koeura jatkuu vielä tänä kautenakin, mutta tämän kokeen osalta KIITOS KAIKILLE KANNUSTUKSESTANNE! KIPPIS!!!!

 

Takaisin