25.09.2023

Jaspilla rotumme IGP-FH MM-kokeissa liikaa haasteita ensimmäisenä päivänä ja jäljestys keskeytyi ja myös Miron PK RM koe keskeytyi - aina ei voi onnistua, mutta rotumestaruuksissa edustaminen on aina aploodien arvoinen asia KIITOS!

RODUN viikonlopun MESTARUUSKOKEIDEN tuloskatsaus Tallivahdeittain. Erikoisjäljen MM-kokeessa Saksassa toisena Suomen edustajana oli Mili Hämäläinen ja 8-vuotias Jaspi, FCI-IFH2 FCI-BH Tallivahdin Komödianten. Upeassa hellekelissä Saksan Magdeburgissa oli FCI-IGP-FH koe, eli kahtena päivänä peräkkäin ajettiin ylimmän luokan jälki, joka on 3 tuntia vanha ja sisältää vähintään 7 kulmaa, joista vähintään kaksi on teräviä, 8 suoraa, joista yksi on kaari sekä 7 esinettä, jotka koiran tulee ilmaista tai noutaa jäljeltä. Lisäksi jäljen leikkaa kahdella suoralla toisen henkilön kävelemä harhajälki. Odotukset Tallivahdikolle eivät olleet kovin korkealla, koska Jaspi on tottunut jäljestämään ainoastaan nurmipelloilla ja multapeltotreeniä ei kovin montaa kertaa ehditty tehdä ennen koetta. Tässä kokeessa molempina päivinä oli alustana multapelto. Lauantaina Jaspi suoritti hyvin ensimmäisen suoran ja ilmaisi sillä olleet kaksi esinettä opetetulla tavalla, mutta pian ensimmäisen kulman jälkeen se kadotti jäljen ja suoritus keskeytettiin ja pisteitä ehti kertyä 10/100. Sunnuntaina kokeen toisella jäljellä Jaspi pysyi jäljellä ja suoritti loppuun asti, mutta erilaisia virheitä kertyi kuitenkin sen verran että tulos oli tyydyttävä 74/100 p. Jaspi osoitti kuitenkin sinnikkyyttään ja paransi otettaan kisan edistyessä ja jo yhden päivän onnistuminenkin kansainvälisessä kokeessa on upea juttu - OIKEIN PALJON ONNEA JASPI JA MILI ja treeni-intoa jatkoonkin! 🌞🌻🍀Kokeeseen osallistui kaikkiaan 12 koirakkoa 7 eri maasta. Videolla on Jaspin sunnuntaisesta onnistuneesta suorituksista yhden piikin suoritus ja koetuomarina on O-pentujemme isän IP3 IFH2 BH Enzo vom Bergischen Löwenin, omistaja Tomas Feldbusch, mikä oli hauska yhteensattuma. Saksassa kokeessa kulkee aina mukana myös virallinen valvoja, joka videolla kävelee jäljentekijän kanssa viimeisenä.
Samaan aikaan rotumme MM-kokeen kanssa järjestettiin rotumme kansallisten lajien mestaruuskoe Oulussa, jossa mukana oli kaikkiaan vain 4 jälkikoirakkoa, joista vain yksi 2-luokan koirakko sai koulutustunnuksen ja tuli näin myös pk-mestariksi. Toinen Tallivahdin koirakko ei päässytkään valitettavasti mukaan, sillä Martta 6v, eli FCI-IFH2 FCI-IGP2 JK3 FCI-BH Tallivahdin Liebling ehti aloittaa juoksunsa muutama päivä ennen koetta ja juoksunartut eivät saa osallistua kansallisiin palveluskoirakokeisiin. Mukana kokeessa oli sitten vain meikäläinen ja Miro 6v, C.I.B FI KVA-IFH FI & SE MVA FCI-IGP-FH FCI-IFH2 JK3 FCI-BH Tallivahdin Mirakelmann. Maastot menivät kohtalaisesti, yksi välikeppi jäi ja ruudusta nousi sateisessa ja tyynessä kelissä vain 2/4 esinettä, eli maastosta yhteensä 158/200 p. Mahdollisuus oli vielä tulokseen, sillä meidän tottelevaisuutemme on vakiintunut noin 80 pisteen tasolle. Mutta kun ajelimme tottelevaisuuskentälle ja otin hetken päästä sitten Miron autosta ulos, se ontui vasenta etujalkaansa. Ennen suoritustamme sanoin tuomari Sami Isopahkalalle, että mielestäni koira ontuu ja jos hän katsoo sitä sillä silmällä ja keskeytän suorituksen sitten jos ontuminen jatkuu. Näin sitten kävi, että tottelevaisuusosiomme keskeytettiin. Ontuminen jäi täysin mysteeriksi, sillä illalla ja seuraavana aamuna Miro ei ontunut, mutta taas etelään ajettaessa puolimatkan pysähdyksellä ontui selvästi. Paikallaan oleminen ilmeisesti vielä jäykisti niin, että ontuminen korostui. Nyt Miro saa levätä joitakin päiviä ja seuraan tilannetta. Katsotaan jäikö tämä nyt sitten meikäläisen viimeiseksi kansallisten lajien rotumestaruuskokeeksi, kun Miron kanssakin on jatkossa muita koesuunnitelmia ja Urin kanssa panostan ainakin alkuun vain kv-lajeihin. Muuten tämä meidän toinen syksyn Oulun reissu oli jälleen varsin mukava ja näin jälleen vanhoja tuttujakin! 🙂
Takaisin